Sininen sukkahousu
Sini, tuuppa nyt jeesaamaan mua huomenna, pliis! Anopilla on synttärit. Pitää tajuttomasti mennä onnittelemaan.
Emmää muistaakseni ihan kuukaus sitten jo olit siellä viemässä leivoksia nimipäiviksi? Sini nosti katseensa lomakelaatikosta.
Sini! Mitä sinä nyt niuhotat? Se oli nimipäivä, nyt on syntymäpäivä! Pakko mennä, tajutko? Sinullahan ei tässä oo mitään estettä: ei lapsia, ei piiskaavia pomoja, eihän sulla ketään ole! Oho Anteeks! En mä tarkoittanut…
Irja läimäytti itseään suulle, mutta vahinko oli jo sattunut. Sini vain nyökkäsi ja livahti pois lukusalista.
Oli aika noloa Irja kohautti olkapäitään ja vilkuili Lyydiaan.
Lyydin kanssa ei pelleillä. Hän kyllä pistäisi heti rajat, vaikka onkin kirjastotäti. Lyydiän mielestä sivistynyt ihminen voi ja pitääkin puolustaa itseään. Sini taas oli järkyttynyt Lyydin suorista puheista, mutta Irjalla oli naurunpyrskähdys jo valmiina.
Tässä sulle elävä esimerkki siitä, ettei kaikki kirjastonhoitajat ole mitään sinisiä sukkiksia niinku sinä, Sini! Katsopa mua ja Lyydiää! Hyvää elämää! Mut sinä vaan pinkaiset lyhyillä pyrähdyksillä duunista kotiin, neuloshameet päällä ja kissoja hyysäämässä. Vanha piika! Sori nyt vaan suorasanaisuudesta, mutta jonkunhan sun pitää totakin kuulla. Miksi sä oot tuommoinen? Hei katso nyt, kaunis kun kevätpäivä, ihan posket punottaa. Mutta hymyä ei näy. Vai mitä, Lyydia?
Lyydia yleensä pysäytti Irjan tarinat heti:
Nyt riittää! Onko sua muka hyödyttäny yksikään rakkausseikkailu? Sulla oli enemmän seikkailuita kuin muumion kääreitä! Ja nyt istut Vesan kanssa kotona, joka sua välillä mukiloi ja sitten viilettää muualla. Mutta viis siitä tärkeintä on kuulemma, että on mies ja muksut talossa!
No ainakin joku pyörittää tätä huushollia! Mitä Sinillä on uusi hännäkäs joka vuosi? Kohta kissat valtaa koko asunnon ja muutat koko kirjastolauman kanssa sinne. Sini, etkö nyt edes yhdestä lapsesta itsellesi ajattelisi? Miehenhän osaa kiertää, mutta lapsi Vanhemmatkin jättivät lohdutuksekseen jotain, rahoitit sillä yhden skidin vaikka yksin. Olisit edes jonkun kanssa perhettä leikkimässä.
Tässä vaiheessa Lyydia alkoi sanoa suoraan, ja Irja luikki kiireissään pois, Sini taas vetäytyi lukusalin perälle piiloon kyynelehtimään.
Miten näin kävi? Eihän se ollut Sinin vika, ettei asiat menneet kuin Strömsössä. Ensin sairastuivat vanhemmat, isä ensin, sitten äiti. Viisitoista vuotta yhtä laminointia, pyykkipäivää ja makuuhuoneen seinän pesua Miten tollaisessa yhtälössä muka ehtisi kehitellä deitailuelämää? Eikä siinä kukaan edes ollut tyrkyllä Sini näki itsensä peilistä eikä se mikään kruunattu kuningatar ollut, mutta ei sentään irvikuvakaan. Harmaat silmät, ihan suorat piirteet, paksu letti, jonka hän leikkasi poikki äidin kuoltua helppohan sellaisella on.
Kaikin puolin synninpäästöön kelpaava Sini Ei paheita, ei isomman elämän tavoitteita.
Eikä hän ollut niitä kaivannut. Mitä Sini katseli ympärilleen, sitä enemmän hirvitti.
Katsoppas nyt vaikka Irjaa. Joo, naimisissa, mutta millä kustannuksella? Koko pikkukaupunki tiesi, että Irjan miehellä on toinen perhe. Kotoinen meksikolainen tv-sarja, joka pyöri livenä, on ollut seudulla vakiovitsien lähde jo vuosia. Välejä katkaistiin ja solmittiin kuin matonkuteita, eikä kukaan jaksanut nolostua. Irja kallisti päätään ja ajattteli, että ihmiset puhuvat kuitenkin, joten antaa kuulua kaikki. Hänellä ei ole mitään hävettävää. Hän sentään on se oikea vaimo.
Siniä tuo aina kummastutti. Miksi tuhlata koko elämä riidoissa? Missä itsensä kunnioitus, missä oman arvonsa tunne? Vaikka, toisaalta, Sini tiesi, että kirjailijoiden romantiikka ja oikea arki olivat kuin yö ja päivä: ylpeys sopii sille, jolla on huviloita vuonon rannalla ja roppakaupalla perintörahaa, eikä sen, jolla on kaksi tenavaa, hoitajan palkka ja kipeä äiti. Niinpä Sini ei Irjaa tuominnut yrittipä vain ymmärtää. Parhaansa mukaan.
Ja Irjan hyvät puolet: tällä oli valtavan käytännön hoitotaito vuosien omaishoidosta. Kun Sini kerran tuskaili, ettei hoitaja tule äidin lääkkeitä antamaan, Irja tuli, otti ruiskut mukaansa ja hoiti täysin ilmaiseksi.
Aiotko pistää mut tuntemaan syyllisyyttä? Irja tuhahti, kun Sini ojensi rahaa käteen. Laita piiloon mokomat. Eihän tämä ole vaikeaa. Hyvä kun ollaan naapurissa. Kerran ovi paukahtaa, niin olen jo paikalla. Rahat pois, sanon minä!
Siniä melkein hävetti niin, että itku tuli. Hän yritti hyvittää Irjan lapset kulkivat Sinin neulomissa kaulahuiveissa ja pipossa. Varsinkin lapasen, joissa oli punatulkkuja ne olivat niin hienot, ettei tytär uskaltanut käyttää koulussa, vain juhlapäivinä.
Jos hukkuu, niin harmittaa!
Irja pyöritteli tumppua ja sai idean:
Kaikki haluaa näitä! Sini, sun pitää pistää neuleet nettiin myyntiin.
Sini punnitsi asiaa, mutta tuumasi sitten.
Mä neulon aina vähän kerrallaan, käsityötä. Tehotuotantoon ei pysty.
Anna pihapuiston mummoille hommia. Koossa siellä siinä penkillä joka ilta. Niille on eläkekorotus, ja sulle apu.
Ja miten kävikään, bisnes lähti rullaamaan. Irjalla taisi oikeasti olla kaupallinen suoni, jota ei ollut itse käyttänyt vietti aikaansa vain lohduttomien miessuhteiden kanssa. Pian tilauksia rupesi tippumaan, eikä Sinin kassa enää kitunut, eikä tarvinnut mummojenkaan valittaa. Nyt katras istui iltaisin pihapenkillä puikot ja koukut heiluen ja Sini sekä Irja suunnittelivat seuraavia muotivillityksiä.
Katso nyt tätä! Viimeisinä Pariisin huudoista. Anni näytti ihan samanlaisen liinan mulle just äsken. Vähän sovelletaan, tulee upea! Käyttäisin itsekin.
Sini istuutui töihin. Ja kohta Irja jo asteli uudessa hameessa, ja uusia tuotteita tipahti liikkeen sivulle.
Eihän siitä tilille kultavuoria tullut, mutta nyt Sini oli yritysjohtaja. Ehkei niin turha sittenkään? Kyllähän sitä jotain sai aikaan.
Lyydia naurahti heidän touhuilleen, mutta joskus auttoi neuvoillaan ja jopa tekemälläkin. Lyydia osasi tehdä uskomattoman kaunista nyplättyä pitsiä opit mamman peruja.
Mamma sanoi, että tätä tarvitaan aina elämässä. Oikeassa taisi olla.
Lyydian työt olivat kalleinta, mitä Sinin kaupan valikoimista löytyi. Eikä Irja protestoinut, jos Lyydia jäi istumaan lukusaliin pitsin kanssa ja työ jäi muiden vastuulle kyllä tiesivät mistä oli kyse.
Lyydian mies hävisi maisemista kaksosten synnyttyä, koska etsi vieläkin itseään, mutta ei sitä perheestä löytänyt. Työt eivät kiinnostaneet, aika kului haaveissaan ja välillä lähetti poskettomia teoksia johonkin galleriaan. Tyttökin kutsui ukkoa vain setäksi.
Äiti, setä Sami tuli taas.
Se suututti Lyydiaa, mutta kun kerran usko siihen, että isä olisi aina paras, petti lopulta, hän alkoi sanoa suoraan:
Mitä muka oot tehnyt tytön hyväksi?
Jotain siinä silloin pääsi katkeamaan ja mies katosi vieläkin kauemmas kun kaksospojat syntyivät terveinä ja äänekkäinä.
Lyydia ei suuremmin itkenyt. Elämä jatkui, tuki tuli vanhemmilta, jotka asuivat maalla ja lähettivät säännöllistä ruokalähetystä: perunaa, porkkanaa ja puoli kiloa puolukkaa. Lomamatkat ja viikonloput sattuivat aina sille kylälle olihan se nyt pakko nostaa lapset jaloilleen.
Ja täytyy myöntää, että Lyydian pitkäpiimäiset kasvatustoimet tuottivat jotain harvinaisen onnistunutta. Sini ajatteli hiljaa, että jos olisi varma, että omat mukulat olisivat yhtä kultaisia, Irjan hanki lapsi itelles -ehdotus olisi käynyt heti järkeen.
Silti Sini pelkäsi yksin, tässä maailmassa? Kun ei ollut sukulaisia enää ja ystävilläkin omat päänsä. Entä jos sattuisi jotain, ja lapsi jäisi yksin? Joutuisiko laitokseen? Ei kiitos. Olkoon kissoja ja kaulahuiveja, mutta vastuuta pitää olla.
Sini ei tiennyt, että koko katras, tietenkin Irja kärjessä, oli jo pitkään etsinyt hänelle miestä. Miestarjonta kaupungissa oli surkea, ja ehdokkaita käsitellyt jokainen, mutta kukaan ei kelvannut. Siksipä jengi ei sanonut mitään vain Irjalta lipsahti joskus sopimaton kommentti.
Kunnes kerran se ehdokas löytyi täysin sattumalta. Ei ollut Irja, ei mummot, ei varsinkaan Sini, jotka olisivat arvanneet, miten elämä yliluonnollisella tavalla kääntyy.
Irjan seuraava ehdotus tuli kyynelten lomasta, mutta Sini suostui tulemaan tuuraamaan. Irtosi halauksista, päätti hoitaa ennakkoon hommat, ja aikoi seuraavana päivänä ladata verkkokauppaan uuden, Lyydian somistaman, juhla-asun valkea pitsimekko, johon olisi painettu esikuva kauppaan.
Upea, Lyydia! Kertakaikkisen!
Sano toi mun pojille! Eilen olivat mekossa kiinni saksien kanssa. Sirkkelöivät pohjan, ja et huomaakaan missä kohtaa. Piti korjata koko yö.
Näkyykö jälkiä?
Ei, vaihdoin koko kuvion. Mut usko pois, hiki virtasi.
Sini mietti koko illan, miten kuvailisi mekon taian verkkokauppaan. Kun palasi kotiin yövuorosta, hän jo pyöritteli mainoslauseita, kun rappukäytävään kantautui kummallinen ääni:
Auttaisiko joku
Hälytysääni hukkui kotitalon normaaliin paukkeeseen, mutta Sini pysähtyi kuuntelemaan. Taas:
Apua
Nyt hänestä ei ollut epäilystäkään. Joku tarvitsi jeesiä.
Sini tiesi talon mummot. Useimmat asuivat sukulaisten kanssa, mutta osa oli yksin kuten Zinaida.
Zinaida oli äitinsä ystävä, matikanopettaja, joka vastasi aina Sinille:
Terveyttä ei oo ollut vuosiin, mutta mitä siitä. Kerros nyt omista kuulumisistasi.
Zinaidan kanssa sai hyvät neuvot ja yleensä tunsi hetkittäin olevansa kuin oikea ihminen.
Sini, elä niinkuin huvittaa, älä kuten muut. Kukaan ei tiedä, mikä tapa kenellekin on paras. Elä lainakengissä hetki, tuntuuko hyvältä? Jos ei, ei tarvitse! Älä anna kenenkään määritellä elämääsi sillä perusteella, että kaikki muut tekevät niin.
Se rauhoitti Siniä. Ehkä hän ei ollutkaan niin kummajainen.
Zinaida oli elänyt melkein 50 vuotta avioliitossa. Lapsia ei tullut, mutta oppilaista hänellä oli lauma, jotka muistivat opettajaa postikortein ja vierailuin.
Mun lapset! Zinaida sanoi ylpeänä.
Leskeksi jäätyään muutama vuosi sitten Sini toi hänelle kissanpennun, jonka oli löytänyt roskiksesta.
Se jäi myös yksin, Zinaida. Otatko vastaan?
Zinaida nappasi kissan, ja Sini oli varma, että Boris, kissa, pelasti naisen masennukselta. Boris tarvitsi tuoretta silakkaa joka aamu, joten laiskottelulle ei ollut sijaa.
Elämä meni eteenpäin. Kissa ja mummo, molemmat tyytyväisiä toistensa seuraan. Zinaida pyysi apua harvoin.
Mutta nyt Sinille korviin kantautui heikko avunpyyntö juuri Zinaidan asunnosta.
Sini syöksyi rappusiin, kolkutti kerrostalon hallituksen puheenjohtajaa Maijaa paikan päälle:
Maija, nyt on hätä!
Maija ei turhaan pelännyt: avaimet olivat olleet hänellä kauan you never know.
Ovi aukesi, Zinaida lojui kylpyhuoneessa liikkumattomana. Jalka oli murtunut, kädet eivät toimineet. Kukaan ei ollut kuullut kuin Sini, joka tällä kertaa pelasti päivän.
Sairaalassa meni puoli vuotta, jalka kasvoi hitaasti. Sini hoiti vierellä, niin kotona kuin sairaalassa. Lopulta kuskasi mummon omalle sohvalleen ja jatkoi hoitoa. Irja, hymyillen, järjesti tipat ja pistot:
Kyllä tästä jalkeille noustaan! Ette te tänne tulla makailemaan!
Aluksi Zinaida protestoi hankaloittavansa Sinin elämää, mutta sopeutui nopeasti. Hän tiesi Sinin tekevän kaiken suoraan sydämestä.
Sinunlaisia ei oo, Sini. Missä ne enkelit luuraa, kun en sinussa näe muuta kuin siivet.
Paraneminen eteni, kotona ei enää ollut niin yksinäistä. Sinin talossa vallitsi nauru, kissat tappelivat ja Boris naukui mielipiteensä, kun muut kissat eivät tottuneet johtajaansa.
Älä siitä, Boris. Nyy on ajat muuttuneet. Haaremia ei enää tuu.
Boris vähän protestoi, mutta asettui Sinin viereen pörisemään.
Sinin elämä, jonka hän oli ajatellut olevan yhtä ja samaa hiekkaa lopun ikää, mullistui täysin yllättäen.
Oven takana seisoi iltapimeässä joku vieras. Sini luuli Irjaksi, laittoi elokuvan pauselle, marssi avaamaan.
Ovella seisoi parrakas mies synkkä, mutta jotakin pehmeää piilossa. Kuluneet farkut, nahkaliivi. Sini mietti onko ukko menossa Mökin karaokeen vai hukassa ihan oikeasti.
No, ketä sanoit hakevasi?
Terve. Zinaida täällä nykyään?
Miksi?
Moikkaamaan.
Sini pohti hetken, mutta juuri silloin musta salama Boris, tietenkin sinkoutui paikalle.
Boris! Moro! mies tervehti ja muuttui kerrasta nyt hymähti, silmistä loisti sama valo kuin kevätauringon pilkahduksessa. Sini aukaisi oven:
Tervetuloa!
Zinaida henkäisi ja välittömästi sulatti tunnelman:
Serkku! Siis ihan oikeasti! Tänne asti eksyit!
Oon menossa tuonne Lappiin prätkäporukan kanssa. Päätin poiketa. Pitkä aika viime kerrasta.
Annas, tässä on Sini mun oma suojelusenkeli ja maailman paras nainen!
Ja kuinka ollakaan Serkku, oikeasti nimeltään Sampo, meni punaiseksi eikä saanut sanaa suustaan:
Hauska tutustua
Zinaida, joka tunsi vanhat oppilaansa, tajusi heti mitä oli tekeillä. Ja teki kaikkensa, että Sinin ja Sampon keskustelu jatkui puolituntia pitempään kuin pelkkä vierailu vaatisi.
Sampo lähti kaksi päivää myöhemmin ja palasi jo kahden viikon päästä.
Nyt Sini oli sulhanen käsipuolessa ja vähän epäuskoinen.
Sampo, eihän me tiedetä toisistamme juuri mitään Onko tää ihan ok?
Mitä sitten? Kenen pitää tietää? Olemme aikuisia, Sini.
Irja ja Lyydia haukkoivat henkeään, kun kuulivat uutisen, mutta eivät enää kommentoineet.
Sini, mä en viitsi edes kysyä, ootko rakastunut. Eihän me enää olla teinityttöjä. Mutta sanopa, onko hyvää väkeä?
Millaisessa minä muka vanhassa iässä? Sini nauroi ja Irja jäi tuijottamaan ystäväänsä vesissä silmin.
Juuri eilen Sini oli harmaa hiiri, nyt tuossa kukkii koko nainen! Rakkaus tekee ihmeitä, selvä.
Olen taas aika ajattelematon, Sini. Anteeksi. Ja onnea hirmusti! Lyydia, pitää muuten poistaa se häämekko kaupan valikoimista, vai mitä!
Otin jo pois, Lyydia iskee silmää. Sä saat sen itsellesi.
Sellaista hääkulkuetta ei oltu kylällä nähty. Moottoripyöräletka pyyhälsi torin läpi. Ja ihmiset:
Kelle nuo?
No Sinille, se hiljainen kirjastonhoitaja meni naimisiin.
Älä! Onnea vaan, on hyvä nainen! Millainen mies?
Ehkä ihan kelvollinen, vakaa.
Kolmen vuoden kuluttua Sampo auttaa Zinaidaa ulos autosta, mutta tämä työntää Sampon syrjään:
Minä osaan! Mene vastaan ottamaan poikaa, Sampo!
Sini suoristaa uuden Lyydian ompeleman mekon, kohentaa hiukset ja käskee kuvaajaa:
Kaikki mukaan! Kaikki pitää mahtua!
Kuvaaja saa tehdä töitä, että saa portaille mahtumaan Irjan, miehineen, Lyydian kakaroineen, Maijan mummojoukon ja koko kulmakunnan.
Niin se pitää ollakin. Hyviä ihmisiä ei voi koskaan olla liikaa.
