Sinä olet petturi – häitä ei tule – Rakkaani, mitä hölmöyttä sinä nyt minulle esitit? – sulhanen vilkaisi tuskin kuvaa kohti. – Rakastan vain sinua, enkä tarvitse ketään muuta. Tämä on pakolla kuvamanipulaatio. – Niinkö? Kuka muka vaivautuisi tällaiseen? – Lubaa harmitti, että Arkadi suhtautui kaikkeen niin huolettomasti. Selityskin tuli jotenkin veltolla äänellä. Kauneushoitola, jonka hän oli perinyt isoäidiltään, ei oikeastaan kiinnostanut Lubaa. Hän piti paljon enemmän lasten kuvataiteen opettamisesta taidekoulussa. Kieltämättä hän ei aikoisi luopua perinnöstään. Salongista kertyi ihan hyvä tuotto, sitä pyöritti vastuullinen nainen. Näin Luba sai tehdä sitä mitä rakasti, eikä tarvinnut olla mistään huolissaan. Puuttui vain perhe. Isoäidin kuoleman jälkeen 27-vuotias Luba tunsi olonsa hyvin yksinäiseksi, kunnes vuoden päästä hän tapasi Arkadin näyttelyssä. Mukava mies, jolla oli vähän ujo hymy, hurmasi hänet herrasmiesmäisyydellään, kiltteydellään ja huolenpidollaan. Kahden kuukauden päästä Arkadi kutsui hänet luokseen tutustumaan isäpuoleensa, Jariin. – Biologinen isäni kuoli, kun olin neljä – kertoi mies, – Äitini meni uudelleen naimisiin kymmenen vuotta myöhemmin. En koskaan kutsunut Jarikaan isäksi, mutta meillä on hyvät välit. Kun äitini kuoli kaksi vuotta sitten, jäin asumaan hänen kanssaan. Jari miellytti Lubaa heti. Siro, elävä katse ja napakka puhetyyli – ei hän näyttänyt lainkaan 56-vuotiaalta. Luba näytti myös tekevän vaikutuksen häneen. – Jopas meidän hölläpieli osasi napata hyvän, – Jari totesi kohteliaasti suuteli tulevan miniän kättä. – Miksi hölläpieli? Jari, – Arkadi teeskennellyt loukkaantumista. – No kun, oikea mies ei olisi mikään askartelutarvikkkeiden myyntipäällikkö, – vastasi isäpuoli leikkisästi. – No, pääasia että vaimoehdokki on hyvä! Aluksi Luba oli ujo, mutta myöhemmin hän naurahti Jarille tämän vitseille, jopa siihen, että sulhanen alkoi hieman mustasukkaiseksi. Puolen vuoden päästä Arkadi kosi häntä. Luba oli niin rakastunut, niin onnellinen, niin uppoutunut tulevaisuudenperheunelmiin, ettei heti tajunnut, mistä ne kuvat hänen viestinsä kautta tulivat. Ja kun tajusi, hän meni aivan ymmälle. Kuvissa Arkadi halasi ja suuteli hellästi jotakuta naista, hymyili samalla tavalla kuin aina ennenkin, vähän ujosti. Kuvissa oli päivämäärä – ne oli otettu vain pari viikkoa sitten. – Rakkaani, miksi sinä tuollaista hölynpölyä esität? – Arkadi tuskin vilkaisi kuvia. – Rakastan vain sinua, enkä tarvitse ketään muuta. Noissa on väkisinkin kuvamuokkausta. – Ai niinkö? Kenen se muka tarvitsee tehdä tällaista? – Lubaa harmitti, että Arkadi suhtautui kaikkeen niin välinpitämättömästi. Selityskin tuli laiskan oloisesti. – En tiedä, – vastasi hän tyynesti. – Kaikenlaisia höyrypäitä liikkuu. Lubalta paloi pinna. Joku toinen olisi puolustellut kiivaasti, vakuuttanut rakkauttaan, uhannut kostolla kihlattunsa loukkaajille… Mutta Arkadi ei ainoastaan pettänyt häntä, vaan ei aikonut edes pyytää anteeksi. – Sinä olet petturi! Häitä ei tule! – Luba juoksi kyynelissä pois asunnosta Arkadin hämmentyneen katseen alla. Kotona hän itki kolme päivää, ei käynyt viikkoon ulkona, otti sairauslomaa. Mietti kaiken läpi – Arkadi ei muuten kertaakaan ottanut itse yhteyttä – kunnes koottuaan itsensä sai uuden ajatuksen. Entä jos ne kuvat olivatkin feikkejä? Jos joku halusi vain hajottaa heidän suhteensa? Nykyään tekoälyllä saa aikaan millaisia kuvia tahansa… Hän, Luba, luovutti aivan liian helposti. Hänen yllätyksekseen kuvissa ollut nainen oli todellinen. Internetissä löytyi hänen profiilinsa kolmessa somepalvelussa. Kilpakumppanin nimi oli Viivi, ja tapaamiseen hän suostui nopeasti. – Ne on vanhoja kuvia, – Viivi nauroi, kun Luba kertoi tilanteesta ja näytti kuvat. – Siitä on jo yli vuosi aikaa. – Miten niin? – Luba ihmetteli – Tässä on päivämäärä. – Helppo feikata päivämäärä, – Viivi katsoi häntä säälivästi. – Jos oikein haluaa. – Oletko sinä tehnyt tämän? – No en todellakaan! Miksi tekisin? Arkadin kanssa erottiin jo ajat sitten, ja oltiin yhdessä vain pari kuukautta – ei luonteet kohdanneet. Sitä paitsi olen itse menossa pian naimisiin. – Ai, ei sinun profiilissasi näy mitään sulhasta, – Luba katsoi epäilevästi Viiviä. – Onnellisuus viihtyy hiljaisuudessa, – Viivi ei hämmentynyt. – Kyllä hääkuvat julkaisen, kun sen aika on. Niinpä selvisi, että joku todellakin lavasti Arkadin, ja Luba uskoi kaiken heti ja loukkasi häntä. Se oli korjattava. Viesteihin ja puheluihin sulhanen ei vastannut, joten Luba päätti mennä käymään illalla Arkadin kotona, varmasti löytääkseen hänet. Ovelle saapui juuri, kun näki Arkadin nousevan autosta, jota ajoi Luvan pitkäaikainen “ystävä” Kira. He kasvoivat samassa pihassa, olivat hetken ystäviä, mutta Kiran aktiivisen, näyttävän ja määrätietoisen luonteen vuoksi Luban oli vaikea olla hänen kanssaan tekemisissä. Suhde muuttui vain tervehdykseksi, ja vuoden verran yhteydenpitoa ei juuri ollut – kunnes Luban isoäiti kuoli. Kira oli sinnikkäästi pyytänyt, että Luba myisi hänelle kauneushoitolan, muka hierontatoiminnalle sopisi uusi paikka paremmin. Kaksi toimipistettä Kiralla jo olikin, mutta tässä oli parempi sijainti. Luba tiesi, mikä siellä oikeasti oli toimintaa! Ja kauneushoitola kelpasi hänelle itselleen! Luba oli kieltäytynyt monta kertaa tarjouksesta. Ja nyt Kira päätti kostaa – viemällä hänen sulhasensa? Kun nämä ajatukset juoksivat Luban päässä, parivaljakko hyvästeli hellästi, ja Kira lähti pois. – No niin, sanoinhan että Arkadi ei ole luotettava mies, – Luban selän takaa kuului matala ääni. – Iltaa, Jari! – Luba säpsähti. – Iltaa! Arkadi ei kyllä osaa pysyä paikoillaan. Menisit sinä naimisiin kanssani, – isäpuoli virnisti, mutta katse oli vakava. – Anteeksi, nyt ei ole aikaa, – Luba sopersi nolona ja kiirehti karkuun. Kiran löytäminen oli helppoa. Kun Luba palasi kotipihaan, Kira oli juuri pysäköimässä. – Päätit varastaa sulhaseni vai? – Luba tuijotti suoraan kilpailijaansa. – Mutta mokasit kuvien kanssa! Selvitin kaiken. – Mitkä kuvat? – Kira vaikutti aidosti yllättyneeltä. – Mistäs nyt oikein puhut? – Et kai väitä, ettet lähettänyt minulle kuvia Arskasta toisen tytön kanssa? Yritit mustamaalata minua omaan tarkoitukseesi! – Luba, voitko hyvin? En ole lähettänyt sinulle mitään. Arkadi alkoi lähestyä minua viikko sitten. Eikös te te eronneet silloin jo… Luba katsoi Kiraa silmiin – näyttäisi puhuvan totta. Asiaa pitäisi miettiä rauhassa kotona. – Luulin siis jo, että myisit salongin! – Kira huusi Luban perään, mutta tämä ei edes kääntynyt. Kotona Luba kokosi itsensä ja soitti Arkadille. Hänen yllätyksekseen tämä vastasi. – No, tule käymään, – Arkadi vastasi laiskasti hänen ehdotukseensa tavata. – Olen vähän kipeänä, ei oikein jaksa. Luba ei odotellut toista kehotusta. – Arkadi, minä erehdyin! Anna anteeksi. Rakastan sinua niin paljon, että menin helposti vipuun. Kaikki näytti niin aidolta… Anteeksi. – No, olkoon, – Arkadi kohautti olkiaan. – Sellaista sattuu. – Olet niin ihana! – Luba kietoi kätensä hänen kaulaansa. – Rakastan sinua! Mutta Arkadi irrottautui lempeästi. – Ollaan vain ystäviä. – Häh? Oltiinhän menossa naimisiin… – Luba, – mies irvisti, – menen naimisiin Kiran kanssa. – Mitä? Sinä vannoit rakkautta… Oltiin menossa naimisiin… – Älä nyt ala draamailemaan. Juuri tällaisten tunteenpurkausten takia muutin mieleni. En kaipaa sellaista arkeeni. Kiran bisnekset ovat muuten isommat ja tuottavammat. Pitää omaa tulevaisuutta miettiä. Luba jäi sanattomaksi. Arkadi oli käyttänyt häntä hyväkseen ja vaihtoi nyt mutkattomasti toiseen. Luba juoksi ulos, säntäsi portaat alas, mutta kadulla jalat pettivät – hän istahti penkille. Viiden minuutin päästä Jari istui hänen viereensä. – Voi raukkaa, – hän silitti Lubaa varovasti päähän. – Parempi, että asiat selvisivät nyt… – Mutta miksi joku järjesteli tällaista? – Luba purskahti itkuun. – Minä… – Jari sanoi hiljaa. – Te? Miksi? – Luba jopa lakkasi itkemästä. – Rakastuin sinuun heti kun ensimmäisen kerran tulit meille. Päätin, että menen kanssasi naimisiin, mutta sinä et noteerannut minua. Vain Arkadi tätä, Arkadi sitä. Miksi ihmeessä tarvitset sellaista… – Mutta sinähän olet paljon vanhempi, ja minä rakastin Arkadia… Tai ehkä rakastin… – Niin. Yritin vähän pilailla Arkadin kustannuksella, mutta kuulin sitten, miten hän kehui kaverilleen löytäneensä rikkaan morsiamen. Tajusin, ettei se silti luovu sinusta. Niinpä päätin toimia toisin. Minulla oli mahdollisuus… Ei sillä väliä. – Tajuatteko, että tuhositte elämäni?! – En. Minä pelastin sen. Myöhemmin olisit kärsinyt enemmän. Tule vaimoksi, Lubash? – Te olette hullu! – Luba nousi ja suuntasi varmasti kotiin. Hän muutti pois kaupungista, mutta Jari löysi hänet ja jatkoi kosiskeluaan. Lopulta ystävystyivät. Vuoden kuluttua mies kuoli, jätti kaiken Luballe. Hän ei kuitenkaan iloinnut siitä, sillä Jarista oli tullut läheinen. Arkadia suututti kovasti asunnon menetys, mutta Luballa ei enää ollut hänestä väliä.