Lastenhoitaja veljelle
Mitä nyt, Kaisa? Eikö hän taas vastaa?
Hän ei vastaa! Kaisa paiskasi puhelimen keittiötasolle. Hän ei ole vastannut sitten kuuden! Mä olin hänen takiaan tulematta äidin luo… Mun olisi pitänyt laittaa ruokaa sielläkin, ja täälläkin, eikä Ketun kanssa voi jättää yksin… Siinä sitä apulaiseksi kasvatettiin!
Samaan aikaan ulko-ovi narahti auki.
Ai ette vielä nuku? huikkasi Eevi olkansa yli, kuulokkeet edelleen päässä ja marssi huomaamatta vanhempiaan suoraan omaan huoneeseensa.
Mutta äiti ei päästänyt niin helpolla.
Eevi! Pysähdy siihen! äidin ääni pysäytti Eevin, vaikka tämä ei kääntynyt. Minne kuvittelet meneväsi? Tiedätkö paljon kello on? Olet kuusi tuntia myöhässä! Aiotko millään tavalla selittää?
Eevi kaivoi kuulokkeet pois korvistaan.
Onko pakko taas möykätä?
Lupasit! Kaisa huokasi raskaasti. Lupasit, että hoidat Kettua tänään!
Eevi, jota houkutti vain sänky ja uni, mutisi:
No, ei nyt onnistunut. Eihän kukaan kuollut. Olishan säkin kotona.
Ilmoitin sulle jo viikko sitten, että tänään pitää hoitaa veljeä! Isä on iltavuorossa, ei ehdi, ja mun piti äidille. Eikö sulla käy sääliksi veljeä, vanhaa mummoa? Tai edes äitiä?
Totuus oli yksinkertainen: Eevi oli jumittanut opiskelukavereiden seurassa, ja sitten Aapo ehdotti yhteistä iltaa hänen luonaan… Aika vain hävisi.
Niin Eevi oikeutti tekonsa itselleen.
Totuus: hän ei kadottanut kännykkää, vaan laittoi sen tahallaan äänettömälle.
Olisi pitänyt tulla, mutta suunnitelmat muuttui.
Anna minun haistaa hengitys äiti haistoi heti.
Ollaanko nyt vankilassa? kysyi Eevi.
Joit, äiti totesi rauhallisesti. Juhlat ovat tärkeämpiä kuin oma perhe.
Silloin Eevi räjähti.
Niin onkin! Enhän minä ole mikään lapsenvahti, enkä halua hoitaa ketään. Pitäkää itse huolta. Halusitte tehdä uuden kierros vanhemmuutta, niin siitä vaan. Mulla on oma elämä.
Isä, joka ei koskaan ollut huutanut Eeville, tuli nyt väliin.
Eevi, ei sinusta kukaan ole tekemässä hoitajaa vakituisesti. Harvoin pyydetään mitään. Mutta tämä oli meille tärkeää. Ja lupasit kuitenkin Olet kuusi tuntia myöhässä, käänsit puhelimen kiinni ja nyt syytät meitä?
En minä mitään syytä! Mutta Kettu on teidän vastuulla. Olin kavereilla. Mitä sitten? En ole yhtään huonompi kuin muut!
Vanhemmat ovat tahtoneet pitää Eeville mahdollisimman vähän kotitöitä vähän aikaa sitten hän oli vielä koululainen ja nyt opiskelee Aalto-yliopistossa haastavaa alaa. Sitä ymmärrettiin, ja hänelle annettiin tilaa.
Mutta Eevi ei juuri ketään säälinyt.
Tiedätkö, mikä on pahempaa? Kaisa puuttui puheeseen. Se, että äitisi ei voinut lähteä mummon luo sinun takiasi. Mummo ei pysty edes laittamaan ruokaa itse. En voi aina revetä kolmenvuotiaan ja sairaan äidin välille!
Eevi purki ystävän tekemän monimutkaisen kampauksen ja tokaisi kylmästi:
Sun ongelmas se on, äiti. Halusit lapsen vielä vanhana, niin pidä siitä sitten huolta. En minä sulle mitään ole velkaa.
Sillä hetkellä isäkin sävähti.
Nyt riittää, Eevi!
Miksi muka? Opiskelen, tarvitsen sosiaalista elämää, kavereita. Pitää joskus tavata tulevia puolisojakin! Ei voi istua teidän ja pikkupojan kanssa kotona!
Isä istutti Eevin tuolille.
Istuhan alas, Eevi Kuuntele: kukaan ei vaadi sinulta mitään palkatta. Nyt vain pyydettiin apua, et ole töissä, vaan autat perhettä. Sovittiin niin.
Eevi, joka oli päättänyt olla periksi antamatta, vastasi:
Sovin, mutta muutin mieleni. Elämä muuttuu.
Niin, mutta nyt muutit suunnitelmasi etkä ilmoittanut kenellekään, isä vastasi Tiedän, että opiskelet. Tiedän, että ystävät ovat tärkeitä. Mutta Eevi, olet perheenjäsen. Emme pidä sinua kahleissa täällä. Mutta joskus edes muutama tunti viikossa apua? Jos vaikka täytyisi päästä lääkäriin tai tänään, mummon luo?
Eevi pyyhki hiuksiaan kasvoilta ja piikitteli:
En aio.
Miksi?
Koska se ei ole mun vastuulla. En aio uhrautua teidän haluunne vuoksi.
Sisimmässään Eevi odotti räjähdystä vanhemmat suuttuisivat nyt varmasti
Selvä, isä sanoi yllättävän rauhallisesti. Sain viestisi.
Niin. Kuuliko oikein? Missä huudot, puhelimen riistäminen? Missä puheet siitä, että joskus ikävöidään edesmenneitä vanhempia?
Siinäkö kaikki? Eevi hämmästyi.
Siinä kaikki. Se oli siinä tältä päivältä.
Eevi kiirehti hämillään kylpyhuoneeseen pesemään meikit pois ja nukkumaan ilta oli raastava. Ja nyt vanhemmat vielä riitelivät!
Vanhempien makuuhuoneessa keskustelu jatkui.
Jari, miten tästä tytöstä voi tulla noin välinpitämätön? Kaisa itki enempi surullisesti. Kasvatettiin samalla tavalla kuin kaikki muutkin Ei säästelty mitään, ei turhaan kielletty, ei tyrannisoitu! Silti tuntuu, ettei hän lainkaan rakasta meitä Pitääkö meidän alkaa anella häntä hoitamaan veljeään?
Ei, Jari pudisti päätään. Ei anella. Jos hänestä tuntuu ettei ole meille mitään velkaa, me emme myöskään ole hänelle mitään velkaa. Ei, ennen kuin hän ymmärtää mitä omillaan pärjääminen on.
***
Aamu ei alkanut kahvilla, vaan sillä tutulla tunnelmalla, että eilinen riita jäi kesken.
Eevi asteli ensimmäisenä keittiöön. Otti lasin vettä. Nokkosti yöllisiä, mitäänsanomattomia leipiä jääkaapista. Kaisa kantoi Kettua syliin hiljaa. Eevi kaivoi puhelimen esiin, jottei äiti pääsisi saarnaamaan. Hiljaisesti syötiin. Lopulta Jari asteli paikalle.
Huomenta, isä tokaisi lakonisesti.
Oho, tervehti sentään, Eevi ivaili.
Isä avasi tietokoneelta taulukon, johon oli merkattu kaikki perheen tulot ja menot.
Eevi, meidän täytyy puhua.
Eevi pyöritti silmiään.
Taas vastuusta? Sanoin jo, etten
Ei, nyt asia on rahasta. Alkaen tästä kuusta toivomme sun maksavan oman osuutesi ruoasta ja laskuista. Tarkoitan ihan maksamista.
Eevi virnisti. Ajatteli isän pelleilevän seuraavan päivän kiusaksi hän kuormitti vanhempiaan illalla, nyt vanhemmat aamulla takaisin. Tasapaino.
Voi isä, sun huumorintaju on niin heikkoa. En aio mennä halpaan.
Mutta isä oli valmistellut kaiken.
Eevi, tämä ei ole vitsi. Itsenäinen ihminen maksaa omat menonsa. Tästä eteenpäin maksat ruoasta, vuokrasta, sähköstä kaikesta.
Pikkuveli Kettu, joka sotkeli puuroa, tuijotti isää isoin silmin, ei kyllä tajunnut mutta isän ääni pelotti.
Mitä? Eevi henkäisi.
Sanoit ettet ole meille mitään velkaa. Hyvä. Siitä lähtien olet omavarainen. Siis maksat itse kaiken: ruoat, vuokran osuuden, ja ennen kaikkea opiskelusi.
Eeilä heräsi epäilys isä ei vain kiusaa, vaan aikoi oikeasti vaatia rahaa. Vanhemmat olivat loukkaantuneet pahemmin kuin Eevi oli arvannut.
Isä, kuules itseäsi. Ok, ette halua ruokkia minua, mutta opiskelu Tiedät ettet voisi jättää sitä maksamatta. Tiedän sinut.
Saatan jättää, isä vastasi. Olet aikuiseksi katsottu, 19 vuotta. Aikuiset maksavat itse. Olemme sanoneet, että tuemme niin kauan kuin asut ja opiskelet täällä, mutta se perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen ja osallistumiseen edes jollain tavalla vanhempien elämään. Sinä kieltäydyit. Siis se koskee myös meitä.
Kaisa vilkaisi huolestuneena miestä “Emmekö mene liian pitkälle?”
Eevi tiputti juustoviipaleen lautaselle ja nousi suuttuneena:
Ei sitten enää huvita syödä! Jottei velkojia tule!
Aamupala jäi kolmen kesken. Eevi pukeutui, kolisteli tahallaan ja katosi luennolleen ne sentään oli jo maksettu.
Oliko liikaa? Kaisa kysyi.
Jari pureskeli juustoa, joka tuntui jäävän kurkkuun.
Ei, Kaisa. On sen aika. Jos kerran kukaan ei ole mitään velkaa, olkoon todella aikuinen. Maksakoon ihan kaikesta itse. Opiksi vaikka tuntuu pahalta.
Eevin kohtaamiset vanhempien kanssa jäivät harvoiksi. Hän lähti varhain, tuli myöhään. Kotona ei syönyt juuri ollenkaan. Kaisa kiikutti ruokaa salaa, muttei saanut tytärtään edes vastaamaan, etteikö nälkä olisi.
Kahvilassa aukesi paikka; kerran Eevi tuurasi ystäväänsä, ja siitä alkoi neljän tunnin vuorot iltaisin. Rahaa alkoi juuri ja juuri kertyä.
Vanhemmat huolestuivat, mutta pitivät päänsä.
Hän ei taaskaan tullut illalliselle, Jari. Hän näkee nälkää. Kuria, kyllä, mutta entä jos hän sairastuu Kaisa huolehti.
Antaa olla, Kaisa. Lopulta hän huomaa, että perheessä tuetaan toisia. Nyt hän vain pitää pintansa.
Kolmantena kuukautena Eevi myöntyi:
Okei, voititte. En jaksa luentojen jälkeen painaa töissäkään, eikä palkkaa juuri tule Voin hoitaa Kettua, useamman kerran viikossa, kolme tuntia kerrallaan. Te voititte. Tässä vähän rahaa, kymppitonni, mitä sain säästettyä vuokraan.
Hän laski pöydälle kymmenen tuhatta euroa. Enempää ei ollut, mutta vanhemmat eivät ottaneet rahaa.
Eevi… Ei ollut tarkoitus satuttaa. Ei tämä ollut mikään kiristys, sanoi äiti pehmeästi, Me huolehdimme sinusta koska olemme vanhemmat, emme lain takia, vaan kun rakastamme. Toivon, että osaat joskus vastata samaan omalla osallistumisella.
Ymmärrän, anteeksi… Ja Eevi syleili heitä molempia.
