Siitä, että Eero oli tulossa kylään, tiesi koko kylä jo kauan etukäteen. Tytöt valmistautuivat, kampauksia ja hienoa pukeutumista riitti. Mutta minä, Aino, orpotyttö, mitäpä minä noilla neitosten kikoilla. Olin sellainen kuin olin. Ja silti Eero rakastui minuun ensi silmäyksellä.
Kylän tytöt olivat minulle kateellisia juuri minulle sattui tuollainen poika. Eero oli, kun ensimmäistä kertaa asteli kylänraitilla, kaikkien silmissä komea: leveäharteinen, pitkä ja hurmaava, lisäksi vielä kaupunkilainen ja koulutettu, opiskellut ulkomailla. Vanhemmilla oli rahaa, enemmän kuin kenelläkään täällä, pankkitilillä varmasti kymmeniä tuhansia euroja.
Eeron isoisä, Ukki Arvo, oli ennen ollut kyläyhdistyksen puheenjohtaja. Hän piti huolta lastenlasten tulevaisuudesta, kehui heitä ja odotti jo iloisena uusia tulokkaita perheeseen.
Muistan, miten Eeron saapumisesta puhuttiin kaikkein ahkerimmin kyläkaupan kassalla. Tytöt miettimässä, mitä laittaa päälle, millaiset letit letittäisi. Minua nauratti itsekseen, mitä minä niitä miettimään olin oma itseni. Ja Eero huomasi minut juuri sellaisena.
Turhaan muut tytöt yrittivät hänen huomiotaan kiinnittää. Kesälomansa jälkeen hän otti minut mukaansa Helsinkiin. Ukki Arvo antoi ohjeen ennen lähtöä: Ainolla ei ole elämä ollut helppoa, pidä hänestä huolta, älä satuta. Eero lupasi.
Helsingissä elämä oli ihan toisenlaista, kiireistä ja äänekästä. Sydämeni uskoi, että Eero pysyisi edelleen huomaavaisena ja lempeänä. Aluksi kaikki olikin hyvin, yhdessä hääjärjestelyjen ja arjen puuhien keskellä riitti lämpöä ja läheisyyttä.
Mutta häämatkan jälkeen Eero alkoi muuttua. Aivan kuin hän olisi ujostellut nuorta vaimoaan. Anoppi, Terttu, puhui minulle yhä kylmemmin, melkein halveksivasti. Joka lauseessa tunsin olevani liian erilainen hänen poikansa rinnalla.
Keitto ei ollut tarpeeksi suolaista, paidat eivät oikein puhtaita, lattiat pesty väärällä tavalla. Hermoni kävivät kireällä anopin kanssa, mutta yhteisessä kaksiossa ei päässyt karkuun. Töihin pääsy ei onnistunut, eikä Eero olisi sallinutkaan:
Miten paljon sä siellä sun koulutuksella nyt tienaisit? Ole nyt vaan kotona.
Olin ja pysyin kotona. Kun sitten odotin esikoista, Eero oli onnessaan. Kaikki vaikutti taas hetken aikaa hyvältä. Tertun moitteet loppuivat ja hän jopa käski poikaansa olla hellä minulle. Mutta onni ei kestänyt. Menetin vauvan. Siitä tuli kaikki entistä vaikeammaksi.
Ei susta mihinkään oo ei älyä, ei terveyttä. Kaunis olet kyllä, mutta mitä sillä tekee, huokaili Terttu. Eero vain hymyili vieressä, kuin ei mitään.
Kun toinen raskaus alkoi, Eero ei enää ilahtunut. Ei ollut enää huomaavaisuutta, vain ärtymystä muuttuneesta ulkonäöstäni. Terttu torui Eeroa: Lasten pitää syntyä rakkaudessa. Mutta rakkaus oli minulta karannut. Olimme jo eri huoneissa, Eero töissä iltaan asti ja tuli kotiin vasta, kun nukuin.
Itkin yöt hiljaa. Eihän minulla ollut ketään, en halunnut sellaista tulevaisuutta tyttärelleni. Yritin pitää perheen kasassa, vaikka särkikin sisälläni.
Kun lähtö synnytyssairaalaan tuli eteen, Eero ei ollut kotona. Hänestä ei kuulunut moneen päivään mitään. Soitin ambulanssin itse. Synnytin, enkä soittanut kenellekään. En tiennyt edes, minne menisin lapsen kanssa, kun olisi aika lähteä kotiin. Mutta sairaalan ovella odotti auto ilmapalloineen. Sydän heilahti riemusta. Juoksin ulos Eeroa ei kuitenkaan ollut. Vain Terttu ja Ukki Arvo seisovat kukkien kanssa odottamassa.
Kiitos lahjasta, lapseni. Parempaa lapsenlasta ei maailmassa ole, riemuitsi Ukki. Terttu oli pidättyväinen, mutta näin, kuinka hän ei malttanut olla vauvan lähellä.
Kotona pöytä notkui herkuista. Terttu oli leiponut minun suosikkipiirakkaani.
En olisi uskonut, että Eerosta tulee moista, lipsautti Terttu. Lähti, jätti tytön ja lapsen yksin. Mutta pärjätään me kyllä ilman. Katsotaan, miten hän pärjää ilman meitä. Mä saan hänet pois tästä asunnosta, ehkäpä hän tuo vielä uusia naisia. Mutta me ei enää siedetä. Me pärjätään omillamme.
Mitäs nimeksi tulee? Ukki Arvo kysyi. Olisiko Elina, niin kuin äitisi aikoinaan?
Itkin silloin kunnolla, pitkästä aikaa annoin kyynelten valua. Terttu silitti päätäni:
Ei huolta, sinä vielä ilahdut. Äitiys sopii sulle. Hän ei nähnyt, mitä menetti.
Mä lähden takaisin maalle, meillä on parempi olla siellä.
Oikein, Ukki tuki. Yhdessä kasvatamme lapsenlapsen.
***
Kaksi vuotta paluuni jälkeen Matti kosi minua. Matti oli ihan tavallinen kylän poika. Aiemmin, ennen Eerosta, en olisi edes huomannut häntä. Nyt tiesin, mitä elämältä tahdon: että mies rakastaa ja puolustaa.
Tule nyt vaimoksi, missä muualla tälläisen miehen saat, kehotti Ukki. Hyvä mies, tunnet hänet lapsesta asti. Entä jos Eero palaa?
Lopetin keskustelun lyhyeen.
Eero ei palaa. Enkä minä enää rakasta häntä.
No se hyvä, ilahtui Ukki. Aletaan sitten häitä valmistella.
***
Häihin tuli jopa Terttu.
Miten sinä kohtelit Ainoa? Terttu moitti Mattia aikaisempaan tapaansa. Käveli kotiin töistä ja kotona on sotkua, Elinan sukkahousutkin silittämättä.
Kuka sinä oikein olet? hätkähti Matti.
Anoppi.
Entinen, Matti täsmensi.
No, lopettakaa jo sanailu. nauroin minä, anoppi on anoppi, vaikka exä olisi.
Jännittää vain, Terttu taivasteli. Mietin, että ettekö te anna minun tavata lapsenlasta.
Saa tulla koska vain, Matti sanoi, mutta meidän perheen me rakennamme itse, omin voimin.
Katsoin Mattia ylpeänä: Tämä ei päästä ketään satuttamaan meitä, ajattelin ja hymyilin.
