Kauan sitten Matti toi morsiamensa Lempi asettumaan pieneen maalaiskylään. Siellä hänelle oli jäänyt perinnöksi isoäitinsä mökki. Nuoret tottuivat pian uuteen elämään, rakensivat yhteistä kotia ja perustivat pienen tilan Mutta sitten, aivan yllättäen, Mattin siskopuoli Sanna saapui kaupunkilaisvieraaksi. Mukanaan hän toi kolme lastaan.
Minähän olen ennenkin täällä asunut! Sanna tokaisi heti veljelleen. Isoäidin luona vietin kesiä. Nyt halusin lomailla järven rannalla! Jätän varmaan lapset teille tänne kylään.
Kuka niitä sitten vahtii? ihmetteli Matti. Mehän olemme töissä Yhtäkkiä ulkoa kuului meteliä. Matti kurkisti ikkunasta ja jäi sanattomaksi siitä, mitä näki.
Matti oli aikoinaan tuonut morsiamensa Lempi asumaan samaan kylään, missä hän itse oli kasvanut. Hänen isoäitinsä mökki oli jäänyt hänelle perintönä.
Valitse, Lempi, jäädäänkö tänne vai lähdetäänkö kaupunkiin vuokraamaan asuntoa, hän sanoi rakkaalleen.
Valinnanvaraa ei juuri ollut. Kaupungissa Mattilla ei ollut mitään omaa; hän asui ahtaassa huoneessa Sanna-siskonsa ja tämän vanhimman pojan kanssa.
Sanna ei koskaan ollut tyytyväinen siihen, että veli asui hänen nurkissaan.
Vain kerran kuukaudessa, kun Matti antoi palkkansa asumisesta, Sanna oli edes hetken hyvällä tuulella muutoin hän marisi pienimmistäkin asioista.
Matti oli saanut harteilleen runsaat määrä velvollisuuksia.
Joka viikonloppu piti ravistella matot, tuulettaa peitot, ulkoiluttaa siskon kolme lasta yksi vuotias, kolme ja kuusi vuotta. Sannan mies opiskeli toisessa kaupungissa tai vietti viikonloppunsa kavereiden kanssa.
Joskus hän vain lähti vanhemmilleen lepäämään perheeltään.
Lempi tiesi siitä kaiken.
Hän tiesi, että vaikka Mattilla oli hyvä työ ja palkka, hänellä oli käteistä vain vähän. Kaikki meni siskolle.
Kun Matti ryhtyi seurustelemaan Lempin kanssa ja alkoi jättää rahaa itselleen, Sanna uhkasi heittää hänet pihalle.
Mattin oli pakko tehdä kaksi viikkoa töitä ennen irtisanoutumista.
Sanna oli koetellut sekä veljensä että Lempin hermoja.
Sannalle veliveli oli kätevä rahaa, kodinhoitoa, lastenhoitoa.
Viikon Sanna mutisi itsekseen, mutta kun Matti kieltäytyi enää antamasta palkkaansa, hän yksinkertaisesti passitti veljensä pihalle.
Matti muutti tavaroineen Lempin opiskelija-asuntoon
Suurin kylä otti heidät vastaan myötämielisesti. Sukulaisia ei ollut, mutta Matti tunsi monia; lapsuus isoäidin luona oli jättänyt jälkensä.
Mattin äiti asui toisessa maakunnassa, Lempin vanhemmat vielä kauempana. Apua ei saanut keltään.
He vihittiin hiljaisesti ja rakensivat arkea. Lempi sai paikan päiväkodista, Matti meni töihin sahalle.
Ystävällinen naapurimuori lahjoitti heille vuohen, jota ei jaksanut itse enää hoitaa.
Vuohi saatiin käytännössä ilmaiseksi, kunhan puolilitraa maitoa toimitettiin muorille päivittäin. Pian tuli kanoja ja lampaitakin.
Palkka oli vaatimaton. Säilyivät hengissä omalla tilalla ja pienistä ompelutöistä, joita Lempi teki kotona. Elivät kohtuullisen hyvin.
Heillä oli jo kolmen vuoden ikäinen poika, Väinö. Lempi palasi töihin perhevapaan jälkeen. Rankimmat vuodet olivat takana.
Juuri kun tilanne alkoi rauhoittua, Sanna yllättäen ilmoitti tulevansa käymään.
Siskonsa lähdön jälkeen Matti ei ollut häntä nähnyt.
Lapset olivat kasvaneet. Mies ei tullut mukaan kuten aina, päätti levätä vanhempiensa luona.
Onhan täällä ennenkin asuttu! Kävin isoäidillä kesät, Sanna julisti.
Et sinä kauaa viihtynyt täällä, Matti vastasi. Viikon ilman vanhempia ja aloit huutaa. Heti haettiin kotiin, mutta minä olin täällä koko kesät.
Mitäpä täällä, tylsää on. Siksi päätinkin lähteä lomalle järvelle!
Järvi oli aina suosikkisi. Vanhemmat veivät vain sinut.
Menen nyt järvelle ja jätän lapset teille tänne kylään!
Mutta kuka niitä vartioi? Matti ihmetteli. Me emme ehdi, töissä ollaan. Joskus minua ei näy useampaan päivään.
Onhan kylä, ei niille mitään käy! Kyllä ne pärjää.
Jää sinäkin sitten niitä katselemaan. Lempi ei varmasti suostu tuohon.
Mitä sitä vaimoa kyselemään, sinähän olet minun veljeni. Sanot vain Lempille.
Entä miehesi? Tuleeko kanssasi?
Ei hän mihinkään lähde. Haluaa rauhassa olla kotona.
Te ette vietä päivääkään yhdessä.
Sillä välin Sannan lapset kiipesivät joka paikkaan.
Ulkona alkoi melkoinen mellakka. Matti katsoi ikkunasta ja hämmentyi.
Lapset olivat päästäneet porsaankin ulos, ja se ryntäili pitkin kasvimaata heidän perässään.
Matti sai porsaan kiinni itku kurkussa. Kasvimaan penkit olivat tallottu. Kohta vuohi kiliensä kanssa karkasi hyvästi puolet kaalista.
Matti kiukutteli ja Lempi huolestui. Lapset painelivat taas pihalle.
No, ovatpahan lapsia, teillä ja kylässä! Mitä siitä, että leikkivät kiliensä kanssa!
Meidän kolmivuotiaamme ei tee tuollaista!
Ehtii vielä.
Hän tietää, ettei noin saa tehdä.
Pihalta nousi taas hälinä. Lapset menivät katsomaan kanoja.
Kanojen joukossa oli komea kukko, ja kananmunat värikkäitä.
Heti kun he avasivat oven, kukko hyökkäsi.
Millainen paikka tämä teidän kylä oikein on! Mitään ette osaa vahtia!
Kukko ei ole syyllinen. Sano sinä lapsillesi, ettei saa tunkeilla kaikkialle.
Anna vaan Lempin ottaa lomaa ja katsoa lasten perään. Jos niille jotain sattuu kun olen järvellä!
Eivätpä sentään ehtineet vielä koiraa kiusata. Naapurilla on vihaisa sonni, joka kulkee aamuin illoin ohitse. Toiset naapurit omistavat hanhia, ovat pahempia kuin meidän kukko. Iltaisin en suosittele ulos ollenkaan.
Sanotko minulle tuollaista tahallasi?
Ihan varoitan.
Silloin naapuri toi Sannan vanhimman pojan takaisin poika oli poltellut vesakon takana.
Mitä jos olisi syttynyt? Kaikki kuivaa, ei ole satanut kuukauteen, naapuri torui. Keitä te oikeastaan olette?
Ei kiitos, sisko. En halua tällaisia murheita. Otan vaikka riski järvellä, mutta vie lapset mukanasi.
Koko kylä on outo! Ja minä sentään autoin sinua, kun asuit minulla!
Asuin vain vuoden, koska oli pakko. Silloinkin vein sinulle koko palkkani, sen kyllä muistat.
Lähdetään. Vien teidät äidille ja isälle, Sanna sanoi lapsilleen.
Emme halua! Emme halua pois!
Nyt mennään!
Aamulla he poistuivat. Matti ja Lempi muistelivat vielä pitkään Sannan röyhkeää kylävierailuaKun Sannan auton perävalot viimein katosivat hiekkatien mutkaan, Matti istui portaille ja hengähti syvään. Lempi laski kätensä hänen olalleen, ja Väinö tuli viereen, painoi poskensa isän polveen. Talo tuntui yhtäkkiä rauhalliselta, koko maailma hengitti samaa hiljaista kiitollisuutta kuin hekin.
Iltataivaalla lepatti joutsenpari järvenselän yllä. Kanat asettuivat orsille, vuohi mäkersi kiltisti aitauksessaan, ja kasvimaa oli jo puoliksi kunnostettu uuteen uskoon. Vastoinkäymistenkin jälkeen kotipiha oli jälleen heidän omansa.
Kaikki käytiin taas läpi, Lempi totesi puoliksi hymyillen. Mutta kyllä me tästä selvitään.
Väinö kääntyi katsomaan vanhempiaan, silmät kirkkaina, ja kysyi: Tullaanko me aina asumaan täällä?
Matti silitti poikansa päätä. Ainakin niin kauan kuin täällä tuntuu oikealta. Ja tiedätkö, Väinö täällä saa olla rauhassa ja kasvattaa maata, vaikka multa kynsien alla ja väsy iltaisin painaa.
Yhdessä he istuivat hiljaa alkavan kesäillan hämärässä, kotinsa portailla. Taivaalla syttyi ensimmäinen tähti. Sisällä uunin lämmössä tuoksui tuore leipä. Elämä, vaikka mutkikas, maistui sittenkin makeammalta silloin, kun sen sai loppuun asti omakseen ja lempeästi jaettiin kaikki: pienet ilot, suuret surut, ja se hiljainen onni, joka viipyy kodissa, kun ovet suljetaan takana ja saa olla vain oma perhe.
