Simo matkustaa maaseudulle vierailemaan tätinsä, äitinsä vanhemman siskon luona. Äiti pyysi ennen kuolemaansa, että Simo pitäisi tätistä huolta.
Täti Lempi on pieni ja hyvin iäkäs. Simo on jo monta kertaa ehdottanut, että Lempi muuttaisi hänen ja vaimonsa luokse Helsinkiin, omaan huoneeseen, missä olisi piha ja seuraa toisista vanhemmista naisista, jotta Lempin olisi hauskempaa. Mutta Lempi ei kuitenkaan suostu jättämään kotiaan.
Niinpä Simo joutuu ottamaan joka kolmas kuukausi töistä viisi päivää palkatonta vapaata ja tulemaan kylään. Matkoihin menee kaksi päivää, kolme päivää hän auttaa Lempiä taloustöissä. Onneksi Simo johtaa omaa osastoaan ja voi järjestää itselleen tällaisia lyhyitä lomia.
Lisäksi yrityksen toimitusjohtaja on Simolle hyvä ystävä. Tällä kertaa hän ei päässyt maaliskuussa, ja saapui vasta huhtikuun lopussa työprojektit veivät kaiken ajan.
Lempi on talven jäljiltä hyvin heikossa kunnossa, ja naapuri, Martta-täti, kertoo, että on jouduttu soittamaan ambulanssi kaksi kertaa.
Miksi ette kertoneet minulle? Soitin monta kertaa, ja aina sanoitte, että kaikki on hyvin.
Lempi kieltäytyi, vannotti että mitään ei saa kertoa, ettei häiritä sinua töissä. Hän sanoi: sitten vasta ilmoita, kun lähden tästä maailmasta.
Simo piipahtaa kyläkaupassa ostamassa sokeria ja suolaa kuten Lempi pyysi. Samalla hän ostaa kaikenlaista muuta jauhoja, purkkiruokia, maitojauhetta. Kun hän palaa talolle, portailla istuu nuori, noin viiden kuukauden ikäinen saksanpaimenkoiran pentu.
Se on oudon näköinen, suuri pää ja pitkä kuono.
Mistä sait tämän pennun, täti Lempi?
Löytyi pihalta kuukausi sitten. Avasin portin, ja se vain istui siinä, tärisi kylmissään ja oli todella laiha. Mä ruokkin sen kondikseen. Otin sen, koska tuli niin yksinäistä.
Simo silitti pentua, joka heti painoi päänsä hänen syliinsä. Simo oli aina rakastanut koiria ja lapsena haaveillut omasta lemmikistä.
Mutta vanhemmat eivät sallineet. Nytkään ei lemmikeille oikein ollut sijaa vähän aikaa sitten vaimo otti kissan, joka eli heillä kolme vuotta ja sitten katosi. Lapsia Simolla ja Annella ei ollut Anne ei voinut saada lapsia ja he olivat jo hyväksyneet asian, viettivät aikaa yhdessä ja matkustelivat.
Mikä tämän pennun nimi on?
Topi. Kutsuin sen samaksi kuin vanhan kissani.
Simo naurahti:
Onhan tuo nyt vähän omituista kutsua koiraa kissan nimellä.
Väliäkö hällä, kun kerta tottelee.
Vierailun ajan Topi seuraa Simoa kaikkialle. Kun Simo on lähdössä takaisin Helsinkiin, hän pyytää Lempiä lupamaan, ettei piilottele vointiaan, vaan pyytää lääkkeitä ja apua heti kun tarvitsee.
Olet minua jo tarpeeksi vaivannut, ramppaat edestakaisin. Mutta ei tässä enää kauaa tarvitse kestää.
Älä nyt puhu tuolla lailla, täti Lempi. Pysy mukana mahdollisimman pitkään, minulle et ole koskaan taakkana.
Simo, voinko pyytää yhden asian? Jos joudun lähtemään, älä jätä Topia. Elävä olento kuitenkin.
En jätä, järjestän Topin jollekin hyvälle ihmiselle.
Ota sinä se, Simo, se ei tullut meille turhaan.
Samassa koira painautuu Simoa vasten, katsoo silmiin.
Hyvä on, täti Lempi. Jos jotain tapahtuu, otan Topin meille.
Kuukauden kuluttua Lempi menehtyy. Simo hautaa hänet, pitää muistojuhlan Martan ja muiden kyläläisten kanssa yhdeksän päivän päästä. Sitten hän käy Topin kanssa hautausmaalla jättämässä hyvästit.
Tulee kotiinpaluun aika. Simo ottaa mukaan kuonokopan ja taluttimen, ja he lähtevät juna-asemalle.
Simolla on junaliput vaunuun, missä eläimet sallitaan. Kun he astelevat hyttiin, Topi rähähtää murisemaan miehelle, joka istuu ikkunan vieressä.
Mies kääntyy katsomaan ja päivittelee silmät pyöreinä:
Ihan tolkutonta, nykyään ihmiset kulkee jo susien kanssa!
Ethän nyt tosissasi ole, mies! Topi on mun koira.
Koira? Sehän on susi! Olen metsästäjä, tiedän kyllä millaisia nuo ovat.
Topi murisee uudestaan.
Vie pois tuo peto, muuten minä lopetan sen.
Eläpä huuda. Jos haluat päästä kotiin hengissä, istu rauhassa, äläkä häiritse ketään.
Minä jään mieluummin käytävään, oma asemani on tunnin päästä.
Kohta heidän mentyään Topi ja Simo jäävät kahden kesken. Simo katsoo Topia ja kysyy puoliääneen:
Topi, oletko sinä oikeasti susi? Koira painaa päänsä Simoa vasten ja heiluttaa häntää. No, olit susi tai mikä vaan, sinä olet mahtava.
Hetken päästä konduktööri kurkistaa koppiin:
Olisiko tässä susi vai paimenkoira?
Onko se mies sinulle niin kertonut? Tämä on harvinainen paimenkoira, etsiväkoira minulla.
No, olkoot sitten. Löytyykö paperit?
Tokihan minulla on. Hetki, niin näytän.
Simo kaivelee taskujaan ja sitten sanoo teatraalisesti Topille ja konduktöörille:
Topi, unohdin sun paperit lippuluukulle. Ilman papereitahan meille ei olisi edes myyty lippua nyt tämä jäi konduktöörille.
Selvä se, vastaa konduktööri ystävällisesti.
Oikeasti papereita ei ollut, mutta lippuluukulla työskenteli Martan tytär, joten asia hoitui siinä vaiheessa helposti. Aamulla Simo ja Topi ovat jälleen Helsingissä. Simo vie Topin heti eläinlääkäriin, joka työskentelee kulman takana.
Lääkäri kysyy heti:
Oletteko te sirkuksesta?
En toki, miksi niin?
Onhan sinulla susi mukana.
Simo huokaisee:
Susi, mutta ei sirkuksesta vaan kylästä. Tädin koira jäi minulle, kun hän kuoli.
Lääkäri katsoo Topia tarkemmin ja toteaa:
Tämä on sekarotuinen susi, toinen vanhemmista varmasti saksanpaimenkoira. Susikoirat ovat uskollisia, rauhallisia ja vähemmän arvaamattomia. Ei teillä ole huolta. Rekisteröidään koira ja hoidetaan tarvittavat rokotukset.
Vaimo Anne kiintyy Topiin nopeasti, hoitaa, ulkoiluttaa ja peseyttää häntä. Kuluu noin kymmenen kuukautta. Uudenvuoden pyhillä, hämärän aikaan, Anne vie Topin ulos puistoon, että saa itsekin hengittää raikasta ilmaa pitkän sisälläolokauden jälkeen. Puisto on kymmenen minuutin päässä kotoa.
Kun he kävelevät poluilla, Topi yhtäkkiä höristää korviaan ja ampaisee pimeyteen.
Anne huutaa perään, mutta koiraa ei kuulu viiteen minuuttiin. Hetken päästä, juuri kun Anne aikoo soittaa Simolle, hän näkee Topin tulevan takaisin ja kantavan jotain suussaan.
Anne ryntää kohti Topi on löytänyt vastasyntyneen vauvan, joka on elossa. Anne, joka itse on lääkäri, soittaa heti ambulanssin ja poliisin.
Kaikki saapuvat nopeasti. Anne ei pääse mukaan, koska koiraa ei voi jättää, mutta saatuaan Topin kotiin, hän lähtee sairaalaan yhdessä Simon kanssa. Siellä heille kerrotaan, että löytynyt vauva on tyttö, noin kuukauden ikäinen ja terve.
Viereen oli jätetty lappu: hänen nimekseen on annettu Inkeri, ja äiti pyytää antamaan lapsen hyviin käsiin. Anne laittaa vauvan syliin ja tunne on heti selvä: tämä tyttö on heidän.
He vaihtavat Simon kanssa katseita Simo nyökkää. Anne sanoo vuorossa olevalle lääkärille: Olen itsekin lääkäri ja haluaisimme mieheni kanssa adoptoida tytön, älkää antako häntä muualle.
Kahden kuukauden päästä talossa elää jo kolme Inkeri, jonka Topi toi heille puistosta. Kuten Lempi arveli ei koira heidän kotiinsa turhaan tullut.
Semen saapui suomalaiseen maalaiskylään vierailemaan tädillään, äitinsä vanhemmalla siskolla, jonka hyvinvoinnista äiti oli pyytänyt häntä huolehtimaan ennen kuolemaansa.
