Sekava vaatekaappi, kasoja silittämättömiä vaatteita, hapan keitto jääkaapissa siinä meidän kotimme arkea. Päätin ottaa asian rauhallisesti puheeksi vaimoni kanssa, mutta vastauksena sain kuitenkin syytöksiä.
Rakastuin Elinaan ensi silmäyksellä, heti kun näin hänet. En voinut vastustaa hänen kauneuttaan ja hurmaavuuttaan. Tunsin olevani onnekas, kun rinnallani oli niin fiksu, viehättävä ja siisti nainen, enkä epäröinyt kosia häntä.
Muutimme yhteen ja Elina kertoi jo aluksi, ettei nauti kotitöiden tekemisestä. Hän halusi keskittyä uraansa ja jakaa kotityöt puoliksi. Olin samaa mieltä, sillä järjestely tuntui reilulta ja järkevältä. Silloin en arvannut, mitä tulevaisuus toisi mukanaan.
Sovimme kotitöiden jaosta, ja Elina vakuutti pärjäävänsä mainiosti työelämän ja kodin kanssa. Luotin hänen sanaansa, enkä tuonut omia mielipiteitäni esiin sen enempää.
Puoli vuotta kului, ja aloin huomata, ettei kaikki mennyt niin kuin olimme suunnitelleet. Elinan työelämä ei sujunut toivotusti: hän teki osa-aikaisesti hommia pienessä firmassa, palkka oli epäsäännöllinen ja työajat vaihtelivat jatkuvasti. Kaiken lisäksi Elina käytti kaikki omat ansionsa pelkästään omiin tarpeisiinsa. Samaan aikaan tein itse pitkiä päiviä aamusta iltaan. Kuitenkin Elina piti visusti kiinni siitä, että kotityöt on jaettu, ja välillä hän unohti omat vastuunsa täysin.
Aluksi Elina hoiti oman osansa tunnollisesti, mutta pikkuhiljaa hänen into hiipui. Koti alkoi näyttää entistä sotkuisemmalta ja vaatekasat lisääntyivät nurkissa. Yllätyksekseni hän syytti minua ja sanoi, että minun pitäisi auttaa enemmän. Tämä sattui, sillä tunsin jo nyt venyväni äärirajoille työn ja kodin kanssa. Olimmehan kuitenkin sopineet tasapuolisesta vastuunjaosta.
Toivoin, että tilanne paranisi lapsen syntymän jälkeen. Ajattelin, että Elina voisi hoitaa lasta ja kotia äitiyslomallaan. Mutta tilanne vain paheni. Joskus mietin, olisiko elämä helpompaa ilman vaimoani. Lisäksi riitely arjen keskellä on tullut meille arkipäiväksi.
Vaikka yritän ymmärtää Elinan näkökulmaa ja asettua hänen asemaansa, en pääse yli siitä, että omat tarpeeni jäävät huomiotta. Teen pitkää päivää töissä ja kotona, pyöritän arkea ja hoidan myös kotitöitä. Kaipaisin vain lepoa.
Koetan miettiä, mitä Elina tekee päivisin äitiyslomalla, mikä estää häntä valmistamasta iltaruokaa tai siivoamasta huonetta. Vauva on vasta kaksi kuukautta vanha ja nukkuu enimmäkseen päivällä. Uskon, että olisin itse saanut vähän kotitöitä tehtyä tässä välissä. Mietin väistämättä, miten pärjäisimme, jos saisimme joskus toisen lapsen. Kannatan tasa-arvoa ja toistemme tukemista, mutta tuntuu, että Elinan on vaikea ymmärtää tätä ajatusta.
En halua rikkoa perhettämme, koska rakastan lastamme valtavasti. Silti tunnen, että olen jo kärsivällisyyteni äärirajoilla. En tiedä, kuinka kauan jaksan elää näin. Tämän kaiken keskellä opin, ettei tasavertaisuuden toteuttaminen arjessa ole aina niin yksinkertaista ja että avoimuus ja kunnioitus ovat tärkeämpiä arjessa kuin mikään kotityölista.




