Ystäväni, Eero ja Sanni, asuvat meren rannalla. Viime kesänä tämä pariskunta kutsuttiin juhliin, sillä Eero oli kutsuttu kummin tehtävään häihin. Seremonia tapahtui vanhassa, kivisessä kirkossa ulkona aaltojen rauhoittava rytmi ja sisällä kuului urkujen surumielinen soitto. Vihkimisen jälkeen, aivan kuten Suomessa on tapana, järjestettiin juhlatilaisuus. Siellä he kohtasivat Eeron sukulaiset, joiden puhe kulki kuin vanha radiosignaali, vähän katkonaisesti ja sumeasti, kuin unessa.
Koko illan Sannin isoäiti hymyili unenomaisesti, silmät kiiluivat kuin tähtitaivas Lapin yössä, siitä ilosta että heidän lapsenlapsensa sai kummiinsa niin rehdin ja hyväsydämisen miehen kuin Eero heidän mielikuvissaan oli.
Heitä viehätti erityisesti ajatus, että Sanni ja Eero asuvat aivan meren läheisyydessä.
“Ovatpa mainioita kummeja!” huokaili isoäiti. “Ja asuvat kaiken lisäksi meren äärellä. Voi miten mukavaa! Nyt on joku, jota voi käydä katsomassa siellä. Ei tarvitse enää vuokrata mitään kalliita mökkejä. Sukulaiset ovat niin sydämellisiä. Onpa hienoa, Eero, että olemme sukua!”
Kuka olisi arvannut, että Sannin isoäiti piti kiinni tästä unenomaisesta lupauksestaan. Muutaman viikon kuluttua hän todella saapui paikalle silloinkin, kun rantahiekka oli vielä lämmin ja lokit huutelivat outoja sanoja tuulessa. Sannin isä soitti hieman ennen sitä Eerolle ja tiedusteli, voisivatko vanhemmat tulla yökylään kolmeksi tai neljäksi päiväksi. Pitkän pohtimisen jälkeen Sanni ja Eero päättivät toivottaa heidät tervetulleeksi. Eihän ollut kohteliasta kieltäytyä, vaikka unessa kaikki meni kuin veteen piirretyt viivat. Oli vilkkainta loma-aikaa ja molemmat kävivät töissä, joten vieraat tuntuivat epätodellisilta ja epäkäytännöllisiltä. Sanni joutui jopa järjestelemään vapaata töistä, että voisi hoitaa vierailijoita kunnolla.
Sukulaiset saapuivat, levähtivät vähän aikaa unisen näköisinä, kävivät rannalla kääntymässä ja tekivät hiekkaan epämääräisiä, mutkittelevia kuvioita. Lopuksi he, kiitoksen pilke silmäkulmassaan, pakkasivat tavaransa ja lähtivät pois kuin varjot kesäyössä.
Kun ottaa huomioon, että Sannilla ja Eerolla oli vain pieni, kaksihuoneinen asunto, Sanni päätti mielessään, että ensi kerralla hän sanoisi kyllä-vastauksen sijaan ei, jos sukulaiset vielä yrittäisivät yllättää heidät uudella vierailulla. Unessa vieraat tuntuivat joskus liian painavilta, etenkin kun omia ystäviä ja kumminlasta oli mukava nähdä mutta ystävien vanhemmista tuli outo ja raskas joukko, varsinkin kun oli kesäsesonki ja varoja piti säästää talven varalle.
Kun kuulin tästä oudosta unijutusta, minua hämmästytti eniten se, että nämä ystävien vanhemmat olivat jo kunnioitettavassa iässä kumpikin yli kuusikymppinen, ja olivat kasvattaneet lapsensa ja lapsenlapsensa. Mikä tässä oli halusivatko hekin unessa vain käyttää hyväkseen sukusuhteita ja muuttaa ystäväni merenrantakotinsa ilmaiseksi majataloksi?
Luulenpa niin, ja he melkein lupasivat palaavansa takaisin unimaailmaan…
