Helmi on seurustellut Markun kanssa jo viisi vuotta, ja kaikki hänen ympärillään näyttävät olevan sitä mieltä, että nyt olisi korkea aika edetä seuraavaan vaiheeseen. Markku kosi Helmiä jo puoli vuotta sitten, mutta Helmi arpoo yhä, antaako suostumuksensa avioliittoon. Alussa Markku oli kärsivällinen, mutta nyt hänen pinnansa alkaa jo kiristyä Helminkin empimiseen. Helmillä kotona vanhemmat jaksavat muistuttaa: Kulta, olet sentään jo 25 kyllä tuossa iässä suomalainen nainen on yleensä jo naimisissa!
Totuuden nimissä Helmi ei ole varma, onko Markku oikea mies hänelle. Suhde on sinänsä mutkaton ja ihan kelvollinen, mutta Helmi ei vain pääse yli siitä tunteesta, että joku palanen tässä palapelissä tökkii väärässä kohdassa. Samalla hän on alkanut lämmetä työpaikalla Pasilan toimistolla istuvalle kollegalleen Eetulle. Eetu tosin on vakaassa suhteessa, eikä häntä kiinnosta avioliitto ollenkaan kiitos vain suomalaisen sitoutumiskammon. Samanlainen elämän epämääräisyys tuntuu yhdistävän heitä, ja Helmi pohtii yhä useammin, olisikohan Eetu sittenkin se oikea.
Markun paine lisääntyy, ja lopulta hän ehdottaa jotakin niinkin romanttista kuin naimisiin joko juhannuksena tai viimeistään jouluna. Helmi suostuu vastentahtoisesti talvihäihin, mutta päätöksestä tulee raskas taakka lopulta hän pakkaa kassinsa ja katoaa porukoiden luokse Espooseen, saunaan ja lohikeiton äärelle.
Sillä välin Eetu menee ja menee naimisiin oman tyttöystävänsä kanssa järjestää kunnon Mikkelin maalaisjuhlat. Helmiltä putoaa viimeinenkin kiinnostuksen siemen, ja nyt hän pyörii välitilassa: odottaako vielä suurta rakkautta, joka ei koskaan ehkä tule, vai ollaanko tässä vain liian vaativia suomalaisen mittapuun mukaan? Hän miettii, osaako arvostaa hyvää suhdetta vai onko kyse vain siitä, että vanha kunnon vaisto sanoo: Markku ei ole oikea mies sinulle, kuules Helmi.
Helmi jatkaa etsintöjään ehkä tulevalla lomalla Lapissa, ehkä paikallisella S-marketin maitohyllyllä. Hän unelmoi, että joskus vastaan kävelee se oikea ihminen, mutta onko sellaista suomalaisen harmaassa arjessa edes olemassa?
Mitä Helmin kannattaisi tehdä? Onko olemassa “oikea ratkaisu” vai elääkö suomalaisessa sielussa ikuisesti pieni epäilyksen hiukkanen?
