Raskasta seuraa
Voi että, Jyrki! Miten sinä oletkin niin raskas ihminen! Aina kaikki pitää vääntää ja vatvoa, ei mitään voi vain tehdä suoraan niin kuin pyydän, eihän?
Nuori nainen, joka ripitti miestään, oli kaunis. No ei hän oli suorastaan tyrmäävän hienostunut! Pitkät sääret, sinimustat silmät ja sellaiset muotonsa, että miehiltä meinasi tukehtua ruisleipä kurkkuun, kun hän ilmestyi hotellin rantapuistoon.
Jyrki taas oli ulkoisesti kaukana Adoniksesta. Melkein päätä lyhyempi kuin vaimonsa, hieman tynnyrimäinen, pitkät kädet, lyhyehköt jalat ja oheneva hiusraja. Hänessä oikeastaan vain silmät olivat vaikuttavat; elävät, terävät ja uteliaat, sellaiset että katsoja tunsi itsensä suoraan läpäistyksi. Ja kuitenkin juuri yhdessä tämä pariskunta nähtiin, ja ihan kuin Hephaistos & Afrodite, joskin Jyrki ei heilutellut vasaraa vaan sylissään kulki lähes aina pikkutytär.
Pikku Eira oli suora kopio isästään, muuta ei voinut väittää kukaan paitsi punertavanpehmeät kiharat ja sininen silmien väri, jotka Eira sai äidiltään. Niin villit ja runsaat kutrit, että äiti suosiolla antautui taistelussa niitä vastaan, ja Eira pinkoi hotellissa mennen tullen oranssina salamana, isänsä ainakin yrittäessä pysyä perässä.
Kristiina, jos oikeasti haluat sille retkelle, niin mene. Minusta Eira on vielä liian pieni siihen. On pitkä matka, hellettä, kohta neiti kiukuttelee ja rikkoo koko sinun lomasi, tiedäthän!
Ja mitä varten sinä olet olemassa, Jyrki? Minun miehekseni! Täällä hotellillakin saan jatkuvasti selitellä, keitä seuraavat miehet ovat. Huolehditko sinä koskaan mistään? Ei tunnu missään, vai mitä?!
Kristiinan ääni muuttui jo lähes oopperaan sopivaksi, ja Eira rutisti isäänsä kaulasta kiinni tiukemmin.
Rakas, olenhan minä mustasukkainen ihan karhuksi asti, Jyrki nauroi hellästi ja taputti Eiran päätä. Keksitäänkö nyt jotain muuta? Mennäänkö vaikka purjehtimaan tai sukeltelemaan? Tai mitä toivot?
Minä haluan nähdä pyramidit! Kristiina leikkasi vastausilman ja käänsi selkänsä. Jos kerran ette halua, menen yksin!
Sketsi eteni tähän pisteeseen asti täysin käsikirjoitetusti, ja Jyrki kohautti olkapäitään, kun vaimo marssi kohti allasta, unohtaen tyystin sekä puolisonsa että lapsensa. Hän oli tähän tottunut, eliväthän he tasan samaa elämää kuin ystäväpiirinsä muutkin: kiireinen, varakas mies, nuori ja kaunis vaimo, joka suostuu rakastettavaksi.
Jyrki ei tarkkaan edes tiennyt, miten hän päätyi muotimiehien sarjaan. Hän ei erityisemmin osannut naisten kanssa toimia, jos seura ei liittynyt työasioihin. Silloin hän oli sujuva, hauska, kohtelias, mutta kun Jyrki rakastui, hän muuttui tötteröpääksi, kädet solmussa ja sanat kateissa. Aivan liian vaikeaa, joten hän antoi olla. Työt, käynnit äitinsä Inkan luona Lempäälässä: siinäpä se. Ehkä näin oli tarkoitettu.
Äiti kuitenkin päätti, että nyt riittää.
Jyrki! Olen saanut tarpeekseni seurata tätä menoa. Sinähän et koskaan mene naimisiin itse. Tarvitsemme Amalian!
Amalian?! Jyrki kahvinsa melkein väärään kurkkuun kotiverannalla.
Sinne meni hyvä paita… Inka arvioi ja silmäili poikaansa. Mutta Jyrkinen, sinä olet hieno mies fiksu, kohtelias, menestynyt mutta kenelle siitä on iloa? Minulle, ja se on väärin! Sinulla pitäisi olla lapsia, Jyrki. Haaveilen siitä, että saat pitää omaa lastasi sylissä. Sitten ymmärrät, mikä onni on. Isäsikin aina sanoi niin. Tämä talo, auto, kuulias turhaa. Vain elämä, tunteet ja muistot ovat aitoja!
Äiti, ymmärrän. Mutta mitä tekemistä sillä Amelialla on tämän kanssa?
Voi voi poika, et löydä itse. En opettanut, siinä minä epäonnistuin ja nyt otan koko homman hoitaakseni. Koska itse en osaa, turvaudun asiantuntijaan. Kirje käteen! Kirjoita millaisen haluat.
Miten, mitä kirjoitan?
Silmien väri, vaikka. Vastaa nyt!
Sinä iltana vastausten myötä Jyrkin salaiset toiveet alkoivat saada muotoa paperille. Ja kun lista valmistui, Jyrki vain huokaisi: Näitä ei kyllä oikeasti ole olemassa.
Katsotaan! Inka naureskeli ja nappasi listan mukaansa.
Vaimo löytyi kuin tilauksesta. Kristiina oli ulkoisesti juuri sitä mitä Jyrki oli eritellyt, mutta silmää syvemmälle tutustuminen tapahtui vasta avioliitossa. Nopeasti Jyrki tajusi, että heidän liittonsa oli enemmän diili kuin tunnekuvio. Kristiina ei aikonut keittoja keittää, arki oli itselle. Jokaisella oli omat huoneensa, koska sun kuorsauksen kanssa ei nuku saatana kukaan näin asian ilmaisi Kristiina. Kuorsasiko hän oikeasti, kuka tietää tai mitä väliä sillä loppujen lopuksi olikaan?
Lasten synnyttäminen ei innostanut Kristiinaa, mutta diilihän se lapsikin oli.
Olen nuori, haluan nähdä maailmaa ensin. Järjestä mulle matkoja.
Jyrki suostui. He kiersivät maita ja mantuja, tapasivat ystäviä, ja vihdoin oppivat jopa sietämään toisiaan.
Eiran syntymä toi parhaat viikot heidän suhteeseensa. Jyrki oli onnessaan ja viihtyi kotona enemmän kuin koskaan. Ainoa mikä painoi, oli se, ettei Kristiina ottanut äidinroolia kovin tosissaan.
En imetä! En kyllä leikkaa tissejä tämän jälkeen hanki hoitaja tai soseet tehtaasta, niin kaikki on fine. Sinäkin kuulemma kasvoit pullosta, ja ihan hyvä systeemi, sano äitis.
Ei siinä auttanut puhe, Kristiina pysyi päätöksessään. Eira tarttui iloisena tuttipulloonsa ja Jyrki etsi lapselle hoitajaa.
Minä tulen hulluksi täällä lapsen kanssa! Sinä vaan viiletät, minä homehdun nämä seinät päässä vielä. Tuskin tahdot synnyttää minulle masennusta? Kristiina valitti.
Kristiinan äiti, Elina, sai vihiä hoitaja-asiasta ja järkyttyi: Miksi vieras hoitaja, kun mummo on täällä kotimaassa ja voi auttaa?
Jyrki ilahtui. Ensimmäisen kerran hän todella riitautui vaimonsa kanssa.
Tarvitsenko tätä äitiä kotona opetushommiin? Olet taas salaliitossa, kiitos vaan, Jyrki! Ei ole helppoa olla sinun kanssa rakastatko muka edes yhtään?
Rakastan! Ja lastani myöskin. Kun et edes lähesty Eiraa, olkoon pieni edes yhden rakastavan ihmisen hoidossa minun lisäkseni.
Tässä kohtaa Jyrki ei suuresti liioitellut. Kristiinaa kiinnosti lähinnä, että lapsella oli design-leluja ja kauniita lastenhuoneita. Lastenhuonekin oli puhtaasti kulissi, koska Eira nukkui alusta asti isänsä huoneessa. Siellä oli pinnasänky, vaatelipasto ja laari, jossa oli sata erilaista pehmoa.
Rakastan Eiraa, omalla tavallani! Kristiina hädin tuskin sai kyynelsilmät kirkkaaksi, mutta Jyrki ei heltynyt.
Äitisi jää. Hän hoitaa lapsen, kun olen töissä. Jos muutat mieltä ja päädyt viettämään aikaa Eiran kanssa, keskustellaan taas. Nyt mennään näin.
Kristiina punnitsi asiaa ja päätyi siihen, että kurja rauha on parempi kuin kunnon riita. Ja Elinasta tuli kodin tukipilari: Eira sai luotettavaa seuraa, turvaa ja lepoa. Kristiina oli vieras, jonka syliin Eira istui juuri ne protokollan vaatimukset kymmenisen minuuttia, kun piti näyttää mallikkaalta ystävien suuntaan, mutta sitten jo sinkaisi takaisin isän tai mummon luokse. Siellä ei tarvinnut ihmetellä, rakastetaanko.
Vuosien varrella Eira kasvoi, kävi balettikoulua ja yksityistä päiväkotia, ja matkusti vanhempiensa kanssa Euroopan ympäri, mutta isän läsnäolo oli varma.
Tämä matka oli ihan tavallinen, kunnes Eira sai yllättäen kuumetta ja valitti päänsärkyä.
No että olipas reissu! Siinä meni loma, Kristiina kiemurteli huoneen poikki, odottaessaan lääkäriä, jonka Jyrki oli soittanut.
Nyt unohdat itsesi, Kristiina! Lapsi sairastaa!
Lapsi vain nuha, ja kiitti vaan niistä jäätelöistä! Aina pitää Eiraa hemmotella! Isän vuosi -pysti on kohta sun!
Jyrki murahti vastaan niin, että Kristiina hiljeni. Lääkäri tuli, totesi, että pientä ylirasitusta ja lepo auttaa.
Jyrki nyökkäsi, mutta kun lääkäri oli ulos ovesta, hän ehti vain huikata: Lähdetään kotiin. Nyt. Pakkaa.
Kristiina sai sätkyn: Miksi? Lääkäri sanoi, että ei mitään hätää!
Hänen mielipiteensä ei ole laki. Minä vien lapseni Suomeen tarkistettavaksi, ja sillä hyvä.
Helsingissä selvisi, että Jyrki tiesi mitä teki. Elämä pysähtyi hetkeksi. Käytiin klinikalla, toisella, kolmannella. Eira ei mennyt huonommaksi, mutta juuri parantunutkaan. Jyrki jätti työt apulaiselle, asui sairaalan vieressä ja kävi kotona vain pesulla. Kristiina pysyi mukana, mutta lääkärille kävi selväksi, että hän oli lähinnä kulissi. Asiat Eiran hoidosta ohjattiin Jyrkille.
Totuus oli riipivämpi: Kristiina kaipasi vapauttaan enemmän kuin mitään. Hän inhosi sairaalan hajua, vaikka klinikat olivat Suomen parhaita.
Kristiinan viimeinen pisara oli, kun hän kuuli, että Jyrki aikoi myydä heidän talonsa.
Miksi, Jyrki?! Onko rahat loppu?
On.
Vastaus tuli suoraviivaisesti. Kristiina jäi sanattomaksi.
Paljonko sulla muka ennenkin oli? Vai olitko vain mukana siksi, kun rahaa riitti? Nyt kaikki menee: koti, firma, mitä ikinä. Lapsen terveys ratkaisee.
Entäs minä? Missä minä nyt elän? Kristiina itki. Hän oli oikutteleva, mutta ei tyhmä.
Oletko sinä katsonut, miten olet täällä kitunut? Saat vapauden. Jätän sinulle tarpeeksi, auton ja asunnon. Ehkä käy sairaalassa edes joskus, tulet mukaan kun lähdemme ulkomaille operaatiota varten. Olet Eiran äiti, ja jonkinlainen vastuu sinullakin on. Näytä nyt edes nimellistä myötätuntoa!
Jyrki menetti malttinsa. Pelotti niin, että kädet hikosivat. Kaikki hänen elämänsä oli siinä sairaalassa.
Mene pesulle, äläkä pelota Eiraa enää yhtään. Hänelle pitää olla rauhallinen aikuinen. Ja saat kaiken mitä ikinä haluat, mutta tällä kertaa se pitää lunastaa hetkeksi olemalla läsnä.
Kristiina jäi sanattomaksi, kun Jyrki muuttui yhtäkkiä kiviaidaksi, jonka suojaan Eiran oli turvallista jäädä vaikka mikä myrsky tulisi.
Hän kääntyi ja lähti huoneesta. Jyrki meni palatille: Eira heräsi.
Isi
Elina, joka oli lukenut satuja Eiralle, keräsi kirjansa ja heilautti Jyrkiä mukaansa käytävään.
Jyrki, jos saan jäädä…
Elina, miksi edes kysyt? Kiitos! Ilman sinua en tiedä, olisinko kestänyt.
Minua hävettää niin Eihän Kristiina ollut tällainen ennen. Miten en huomannut? Minä kasvatin tytön, niin fiksu ja mukava, ja nyt…
Jos tietäisi missä kaatuu, niin varaisi olkipaalit valmiiksi, Jyrki huokaisi. Entä jos minäkin epäonnistun Eiran kanssa? Mistä tietää ettei käy noin?
Pitää kerätä olkia etukäteen, poikaseni. Itketään myöhemmin. Eira kyllä huomaa hätäilymme, ja sitten on sekasorto. Minä laitan tytön nyt nukkumaan, mutta käy kaupassa. Lupasin jäätelöä. Ruoka ei kelvannut. Jospa herkku lohduttaisi. Ja kuule älä tee vielä lopullisia päätöksiä, eikä ovia tarvitse polttaa. Katsotaan nyt rauhassa.
Eira leikattiin pari kuukautta myöhemmin. Inka jätti pestinsä ja muutti tytön sekä lasten kanssa Sveitsiin tueksi ja seuraksi.
Puolen vuoden päästä Eira palasi isänsä ja mummojensa kanssa kotiin. Kristiina jäi Eurooppaan.
Kaksi vuotta kuntoutusta. Toivo eli heikolla, mutta ei sammunut, ennen kuin lääkäri nosti lasinsa otsalle ja totesi Jyrkille:
Te selviydyitte.
Ja elämä jatkui: välillä haparoiden, välillä varmemmin.
Kristiina palasi suvun juhliin Eiran täyttäessä viisitoista. Yhtä kauniina, virheettömänä, hyvin pidettynä, hän suuteli Elinaa poskelle, nyökkäsi Jyrkille ja tunkeutui oitis sinne, missä Eiran luokka hurrasi.
Tyttäreni
Sinisilmien välähdys, tarkka katse kuin peili.
Äiti
Kristiina alkoi selittää, mutta Eira keskeytti.
Rauhoitu, ei vielä. Keskustellaan myöhemmin.
Mutta halusin vain
Tiedän. Ei käydä nyt.
Eira, ole kiltti
Tulen, mennään isän työhuoneeseen.
Kirjahyllyn viereen, Eira istahti ikkunalaudalle, kiskaisi verhoa ja pyöritteli hartioita:
Sano nyt.
Sinä olet niin isäsi kaltainen
Mitä, vaikea ja raskas?
En minä sitä
Mutta minäpä olen, ja tiedätkö mitä? Se, jota sinä pidit turhina, se joka sinua kesti ja lapset kasvatti, ei koskaan puhunut pahaa sinusta. Ei ikinä tuonut uutta naista kotiin, koska ei halunnut minun stressaavan. Hän ei edes eronnut, vaan toisti että minulla on äiti, vaikka et oikeasti ollut. Mutta arvaa mitä vielä?
Mitä?
Isä opetti minut antamaan anteeksi. Oikein? En tiedä toimiiko, mutta olen hänen tyttärensä yritän loppuun asti. En kuitenkaan tiedä, haluanko olla kanssasi tekemisissä. Minulla on ollut kaikki tarvittava: isä, kaksi mummoa ja tietoa, vaikka muille jakaa. Sinua en erityisesti tarvitse. Mutta teenpä isän vuoksi pienen kokeen: saat mahdollisuuden näyttää, onko minulle mitään hyötyä äidistä.
Mikä minä muka olen ollut?
Olitko nukke, kaunis kuori vai pelkkä julma robotti, siihen en ota kantaa. Muistan vaan, kenen kädestä pidin sairaalassa. Minulta leikattiin tukka, mummo Itku lohdutti ja toinen mummo osti karsean pinkin hatun, jota yhdessä nauroimme. Kouluun menin vuoden myöhässä, mutta mummot tekivät läksyt vuorotellen, kun isä oli töissä. Toinen ompeli balettipuvun ja osti joutsenkruunun, vaikka tiesi, etten enää lavalle nouse. Mutta kotiesiintymisessä oli vähintään Kansallisteatterin tunnelma! Ja sitten tuli toinen mummo maaleineen sain oman näyttelyn. Mutta sinua ei näkynyt.
Olen nyt täällä
Miksi? Miksi tulit?
Halusin olla läsnä
Miksi en usko? Eira piirsi sormellaan huurun ikkunaan. Alhaalla Jyrki seisoi ja seurasi tytärtään. Eira heilautti kätensä, katsoi äitiä: No, ehkä luulen kun näen. Näytä nyt! Jos onnistut, ehkä harkitsen anteeksiantoa. Muuten… Tervetuloa, juhlapaikka on tuolla. Tunnin päästä kakku. Anteeksi, minun pitää mennä takaisin.
Eira hyppäsi pois ikkunalaudalta, suoristi verhon ja kääntyi ovella: Sanopa nyt, eikö minusta tullutkin oikein raskas ihminen?
Kristiina seisoi liikuttuneena, uskaltamatta hengittää, ettei pieni mahdollisuus karkaisi.
Mainiota! Sittenhän muistutan isää, ja se on paras kohteliaisuus koskaan. Ehkä mietin jo. Nähdään!
Oranssit kiharat vilahtivat oven raosta kadoten, ja Kristiina käveli ikkunalle painaen kämmenensä siihen kohtaan, johon Eiran sormenjäljet jäivät.
