Olen syntynyt pienessä suomalaisessa kylässä. Peruskoulun jälkeen hain kokkiopistoon ja valmistuin sieltä neljä vuotta myöhemmin. Tuohon aikaan lehdissä puhuttiin paljon Tampereen ratatyömaan rakentamisesta, ja nuorena tyttönä minua houkutti ajatus lähteä mukaan. Lähdin töihin ratatyömaalle, omalla alallani, mutta viisi vuotta myöhemmin ymmärsin, että romantiikka on romantiikkaa elämästä pitää rakentaa jotain oikeaa.
Ratatyömaalla tutustuin Tuomakseen, joka oli Helsingin teatteripiireihin vaikuttava järjestäjä ja jolla oli oikeat suhteet pääkaupungissa. Menin Helsinkiin, etsin Tuomaksen käsiini ja pyysin apua päästäkseni opistoon. Tuomas ei torjunut minua, mutta totesi että kaikella on hintansa. Olin säästänyt työmaalla hyvän summan rahaa, joten maksoin 4 000 euroa avusta se oli suuri raha siihen aikaan.
Onnistuin myös vaihtamaan todistukseni ja passini. Maksoin myös uusista papereista. Nyt passissani luki, että olen viisi vuotta nuorempi, ja uudessa todistuksessa oli vain hyviä arvosanoja.
Tuomas auttoi minut sisään opistoon, mutta kun hän näki passini, hän hämmästyi ja sanoi, että vuottani oli vaihdettu melko perusteettomasti. En kuitenkaan välittänyt, vitsailin, että näin löytäisin vielä nuoren puolison. Näiden papereiden mukaan olin juuri täyttänyt kahdeksantoista ja aloitin ensimmäisen vuoden elintarvikealan opistossa.
Elämäni alkoi uudestaan. Olin ympäröity nuorilla ja energisillä opiskelijoilla, eilisillä koululaisilla. Vuoden kuluttua menin naimisiin. Mieheni oli Markus, silloin yhdeksäntoista. Hän oli Helsingistä, ja sain kirjautua hänen vanhempiensa asuntoon.
Kun valmistuin korkeakoulusta, alkoi Suomessa suuri muutos. Mieheni ja minä opimme nopeasti sopeutumaan: vuokrasimme pienen tilan ja avasimme lounaskahvilan. Sen jälkeen ostimme sen kokonaan ja olimme oman baarin omistajia.
Elimme mukavasti, vaikka lapsia ei ollut. Sitten päätimme yhdessä lähteä vierailulle lapsuuden kylääni. Tapasin vanhoja koulutovereita ja ystäviäni. Minulla oli aivan erilainen elämä kuin heillä, ja ulkoisesti näytin paremmalta kuin luokkatoverini. He kadehtivat minua, ja eräs tuttu kertoi Markukselle, että olin töissä ratatyömaalla ja oikeasti vanhempi kuin hän luuli.
Markus alkoi moittia minua huijaamisesta. Jokin muuttui hänessä, hän alkoi juoda liikaa. Erosimme, ja perheyritys piti jakaa. Ostin itselleni asunnon omalla osuudellani, ja Markus otti pankista lainoja, joiden korot olivat epätoivoisen korkeita.
Nyt olen vielä töissä, vaikka eläkeikä on jo saavutettu. Usein ajattelen Tuomasta, joka sanoi että viisastella syntymävuoden kanssa ei ollut järkevää. Menneisyyttä ei voi palauttaa, eikä nuoruuden virheitä korjata.
Nyt kävin äitini luona kylässä ja tapasin vanhan luokkatoverini. Hän on ollut eläkkeellä jo kaksi vuotta, hoitaa lapsenlapsia ja puutarhaa. Minulla on vielä neljä vuotta työuraa jäljellä, mutta terveys ei enää ole kohdallaan. Nuorena tekee sellaista, mistä myöhemmin joutuu maksamaan.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa tai kuullut siitä, että joku tekee itsestään nuoremman? Toivon saavani neuvoja, miten voisin korjata typerän tempun, jonka tein vuosia sitten.
