Pikkuruinen

Murunen

Hän kutsui häntä Muru­kseksi jo ensitapaamisella, kun istuutui viereiselle penkille, samanlaiselle punaiselle, samettiselle, monien kyynärpäiden nuhjaamalle kuin Seljan alla.

Mies katseli hetken salia, kunnes käänsi katseensa viereiseen naiseen.

No, murunen, pitkästytkö? hän huokaisi, yritti pistää jalkaa toisen yli, mutta konserttisalin ahdas väli esti liikkeen, kenkä tökkäsi edessä olevaan penkkiin, nilkka vääntyi ikävästi. Matias irvisti.

Selja teeskenteli, ettei huomannut. Hän tuijotti tarkkaavaisesti lavalle, vaikka siellä ei ollut mitään mainitsemisen arvoista: pinoon ajetut pöydät, puhujapönttö, ihmisiä järjestelemässä laitteita kuten konferensseissa yleensä. Ja tunkkaisuus.

Seljalle tuli aina levoton olo väenpaljoudessa, kun istui näin liki ventovieraita, eikä päässyt minnekään.

Niinpä niin Matias venytti sanojaan ja raaputti leukaansa. Ei tästä tule yhtään mitään! Ja Murunen, usko pois, täällä ei meille kerrota mitään uutta. Ihan totta! Olen lukenut kaikki esitelmät, sellainen virka. Ei kerrassaan mitään järkevää.

Selja kääntyi ja katsoi miestä tiukasti.

Hyvin pukeutunut, puku ja kravatti, kengätkin kiiltävät. Mutta silti joku hänessä tuntuu väärältä, kuin nukke olisi laitettu väärään asuun. Hän oli selvästi vitsiniekka, veijari ja hiuksissa sojotti kaksi pyörrettä, joissa pehmeät kiehkurat kääntyilivät.

Matias ehdin, ennen kuin Selja ehti sanoa mitään, mies ojensi jättikätensä. Haluaisitko mennä lounaalle? Olet niin pieni ja hento, minun tekee mieli ruokkia sinut. Juuri niin teemme, mennään pois!

Saliin oli jo käännetty valoja himmeämmälle ja johtajat, varajohtajat, vastuulliset ja palkitut työntekijät astuivat lavalle, yleisö taputti, mutta Matias talutti Muru­kseaan häpeilemättä käytävän poikki, pahoitteli continuamente astuessaan toisten varpaille ja tunki kravattinsa uudelleen pikkutakin sisään. Se ei siellä pysynyt, kuin ilkkuen koko tylsän kokousväen.

Mitä ihmettä te oikein teette! Päästäkää nyt, kuulitteko! yritti Selja nykäistä kättä irti, mutta ei päässyt, vaan kipitti Matiaksen perässä kohti uloskäyntiä.

He ehtivät aulaan juuri kun salissa pyydettiin hiljaisuutta.

Päästä jo! Minun pitää palata, tehdä muistiinpanot, minulla on tehtävä! kiukustui Selja ja puristi vihkovihkoa rintaansa vasten, kun kynä luiskahti lattialle. Hän kumartui, mutta Matias ehti ensin.

Anna jo olla, Murunen! Minä voin lähettää kaikki paperit sinulle, voit lukea ne kotona. Nyt pitää syödä. Sinä olet kalpea ja sydän hakkaa. No mutta! Hän tunnusteli Seljan rannetta, nyökkäsi. Ilmaa, ruokaa, ei konferensseja!

Seljasta todella tuntui pahalta, sydän jyskytti niin että ohimoissa humisi.

Ei kukaan ollut koskaan pitänyt hänestä tällaista huolta. Yleensä hän hoiti muita äitiä, miestä, tytärtä. Se oli itsestään selvää. Raskasta kyllä, ja joskus mieleen hiipi halu olla vain kevytmielinen, nauraa ja juoda viiniä kuin romanttisten elokuvien naiset mutta tilaisuutta ei koskaan tullut.

Matias antoi sen hänelle.

Selja huomasi istuvansa pöydässä viihtyisässä ravintolassa vastapäätä salia ja siellä tarjoilija toi kirkasta, vasta puristettua tyrniappelsiinimehua, väri kuin auringossa.

Siinä. Juo. Ja vettä myös. Mitäs syötäisiin? Matias hymyili.

Hän taisi pitää Seljasta paljon. Selja oli pitkä ja solakka, ei liikoja kiloja missään. Hän olisi voinut olla suosittu miesten joukossa, ellei… Elleivät ne jatkuvat uupumuksen ja toivottomuuden varjot olisi hänen kasvoillaan. Neljäkymppiä rikki, perhe, ei rakkautta, kaikkeen kyllästynyt eihän siinä kukaan enää kuki kuin kevätruusu.

Mutta Matias piti hänestä juuri sellaisena, uupuneena Murusena.

En tarvitse mitään. Lepään hetken, sitten palaan saliin! On jo paljon parempi olo! selitti Selja hiljaa.

No mutta! Matias nyökkäsi. Ennen sitä siikaa kasviksilla, salaattia, ja Ja Mitäs Murunen juo?

Hän nosti katseensa ruokalistasta, tuoksui hieman savukkeilta ja miesten tuoksulta, tukka pörrössä, vahva ja sopivan ilkikurinen. Katsoi Seljaa suoraan silmiin.

Selja punastui, kurtisti otsaansa.

Mielipuolista! Täysin vieras mies vie ravintolaan ja alkaa syöttää, kutsuu Muruseksi, silittää otsatukkaa. Ja Selja sulaa ja unohtaa kaiken.

Siihen, mihin Matias oli koskenut, jäi polttava kohta ja kylmät väreet kiipesivät Seljan selkärankaa pitkin.

He joivat valkoviiniä, Matias kertoi nuoruutensa rakennusreissuista Rovaniemelle, Lapin teille, kunnes myöhemmin:

Niin, Murunen, avattiin kaverin kanssa pieni firma. Ei mitään suurta, kesämökkejä rakennettiin, porukka koottiin kasaan ja siitä se lähti. Kaikki haluavat lämmintä kotia ja mukavuutta ja me osattiin se. Syö, syö! Matias nyökkäsi Seljan lautaselle. Sinulle, Murunen! Kun näin sinut, ajattelin heti: tuo tyttö pitää ruokkia! Haluatko vielä jotain?

Selja pudisti päätään. Hänestä tuntui, kuin olisi leijunut. Viinin, ruuan, ja ennen kaikkea sen takia, että joku halusi pitää hänestä kiinni, koska hän on vain väsynyt ja laiha tyttö.

Kotona oli toista. Lapsena Selja asui äidin kanssa. Äiti teki töitä iltaisin, Selja söi yksin aamupalan, illalla lämmitettiin yhä äidille ruoka, Selja pesi astiat kun äiti kävi suihkussa, ja yöt nukkuivat vasta puolenyön jälkeen.

Uutena vuotena äiti, Marja, palasi kotiin yhdeltätoista, töistä ruokakaupasta, missä kuulemma viimeiset hetket toivat parhaan myynnin.

Marja-Leena tuli väsyneenä, kalpeana. Selja silitti äidin juhla-asu valmiiksi, kampasi tälle juhlakampauksen ja molemmat menivät vieraiden luo.

Vieraita riitti, naapureita, ystäviä, toisinaan kaukaisia sukulaisia, iloisia ja humalaisia. Kaikki istuivat pöydän ympärillä, Selja huolehti äidin pysymisestä hereillä.

Marja joi vain vodkaa, kuohuviini oli hänen mielestään leikkiä, mutta kotimainen vodka kelpasi.

Kaikki oli muuten hyvin, mutta runneltu keho sammui jo ensimmäisestä ryypystä, Marja kuorsasi pöydässä. Selja tönäisi äidin hereille, joka hätkähti, siristi silmiään, muisteli missä oli, ja vaati lisää viinaa, nosteli maljoja kaiholla. Mikäli Selja olisi silloin ollut heikko ja lapsellinen, sitä ei sallittu.

Selja avioitui nuorena. Jari oli lähes kymmenen vuotta vanhempi, järkevä, koulutettu, mutta ei hellä, eikä puhelias. Hän vain liitti Seljan “järjestelmäänsä” sopivana palasena, hyvänä vaimona, ei enempää.

Eikä Selja toisaalta muuta kaivannutkaan. Romantiikkaa ja intohimoa oli alussa, mutta se haihtui nopeasti pois. Pääasia oli, että oli oma perhe, koti, äiti ei enää ollut jaloissa, eikä surkeaa maisemaa keittiön ikkunassa. Oli Jarin, tai oikeasti Jarin, asunto, keittiö, tilava kylpyhuone, parveke, kaksi huonetta, kirjasto ja aviomies. Kaikki kadehtivat, harva kun sai asua erillään appivanhemmista, sehän oli onni!

Syntymästään Muru oli ollut vain Sella, korkeintaan Selja Marjatta. Jari, äiti, ystävätkin kaikki kutsuivat häntä Sella.

Mutta nyt: Murunen. Viini, tapakset Ja joku oikeasti välittää, mitä Murunen ajattelee, mitä toivoo.

Jari oli aina liian kiireinen keskustelemaan muusta kuin talousasioista. Lomat, suuremmat hankinnat, parvekkeen lasitus ne ilmoitettiin Seljalle, ei niistä neuvoteltu. Vastaväitteet haihtuivat tuulessa, joka puhalsi aina keittiön ikkunasta Jari ei koskaan suostunut sulkemaan ikkunoita, vaikka kukaan muu ei olisi sitä kaivannutkaan.

Mutta Matias, kun he tulivat ravintolaan, ilmoitti heti, että heidät pitää istuttaa lämpimään, vedottomaan nurkkaukseen.

Hän oli huolehtivainen…

Hän kyseli, Selja vastaili nolona. Kyllä, hänellä on mies, ja tytärkin löytyy. Mikä nimi? Aino. Aino opiskelee Helsingin yliopiston kielilinjalla, Selja sai hänelle hyvän yksityisopettajan ja nyt Aino on lähdössä vaihtoopintoihin.

Ainoa eivät he Jarin kanssa “odottaneet” eivätkä “haaveilleet”, he valmistelivat lapsen Jarin äidin mukaan isyys oli jo ajankohtaista. Nuorena kun vielä Selja, kai se helpolla tulee. Vaan ei tullut, lasta yritettiin pitkään.

Kun Selja viimein odotti, Jari pysytteli etäisenä, ei hiplaillut vatsaa, ei jutellut syntyvälle kuten joissain onnellisissa perheissä tapaa näyttää. Se oli Jarin mielestä outoa, jopa vastenmielistäkin.

Syntyy kun syntyy, sitten kasvatetaan ja opetetaan. Sella, milloin sulla olikaan seuraava neuvola? Jari tokaisi, jos Selja yritti aloittaa mitään hellää. Voin heittää autolla portaalle!

Hän heitti ja haki myös sairaalasta, kuten tapoihin kuului, ystäviä ja ilmapalloja mukana. Jari seurasi painon nousua, maidon määrää, osti parasta ruokaa, heräsi öisin Ainon kanssa, vei neuvolaan. Kun kodinhoitaja ensimmäistä kertaa tuli tarkistamaan lasta, Jari henkilökohtaisesti tarkisti kädet, haalari ja jopa stetoskoopin lämpötilan.

Oletko väsynyt? ystävätär Riikka joskus kysyi, kun Seljan silmäaluset olivat tummat. Kyllähän nämä lapset vie voimia, tai oikeastaan kaikki…

Selja kohautti hartioitaan. Jari auttoi kyllä,, mutta jotenkin se aina jäi vajaaksi…

Uhriutuminen oli jollain oudolla tavalla miellyttävää. Aina kiireinen, väsynyt; Selja tiesi, että häntä sääli ja miestään moittivat miksei Jari pidä huolta Sellastaan?

Mutta nyt Matias, syöttäjä, välittäjä, Selja punastui taas ja yritti kieltäytyä herkuista.

No älä nyt, murunen! ystävällinen Matias kurtisti kulmiaan. Syöhän nyt, muuten et pääse täältä!

Selja puri huultaan, katseli pelastajaansa surumielisesti ja söi.

Matias saattoi hänet sinä iltana metroasemalle. Pidemmälle Selja ei suostunut, sanoi hoitavansa asiat itse.

Illalla sähköpostiin kolahti kooste kaikista esitelmistä.

Murulle Matilta!” luki liitteen otsikossa.

Selja sulki koneen nopeasti, mutta Aino näki jotakin ruudulta ja tuhahti.

Aivan pöljä lempinimi! Selja protestoi. Virallisia asiakirjoja, ja tuollaista kirjoittavat!

Aino ei tainnut enää kuulla, vaan käänsi selkää, laittoi kuulokkeet päähänsä ja nosti musiikin soimaan…

Sella, Aino, mä kotona! Ruokapöytään mars! kuului eteisestä.

Jari, väsyneenä täyteen ahdetusta metron ja bussin tukalasta ilmasta, riisui paidan, jäi housuihin, sitten vaihtoi sortsit, avasi parvekkeen oven ja hengitti syvään.

Hän tuoksui hieltä, tunkkaiselta, jopa eiliseltä.

Sella, minä en kyllä ala koko ajan peseytymään! Anna olla! Suihku vain kutittaa ja ärsyttää ihoa. Huomenna sitten! Nyt syömään.

Pöydässä syötiin hiljaa; Seljan mielessä pyöri Matias ja hänen raikkaus, hänen huomaavaisuutensa…

Seuraavana päivänä Matias soitti Seljan työpaikalle.

Hei, Murunen! Miten voit? Söitkö jo? kuului Matiaksen ääni puhelimessa, Selja hätkähti, pelkäsi kollegojen kuulevan. Puhelimen kaiutin tuntui huutavan.

En En ole ehtinyt. Töitä liikaa, hän sammalsi. Murunen. Hän on murunen, pieni ja hauras Kylmät väreet nousivat selkään.

Jätä työ nyt! Tule alakerran kahvilaan. Ei mikään erikoinen paikka, mutta syötävää löytyy. Odotan!

Selja mutisi jotakin, pyysi kollegoiltaan hetken aikaa, meni hissiin ja sekunnin mietti, painaako oikeaa nappia. Posket paloivat tulikuumina, kaikki tuntuivat tajuavan Sella on menossa treffeille rakastajan kanssa.

Niin hän päättikin Matias olisi hänen rakastajansa. Ajatus oli huumaava ja rohkea.

Tänään Matias oli tpaidassa ja farkuissa, taas vähän pörröisenä ja raikkaana.

He joivat kahvia, Selja kertoi lapsuudestaan, Matias kuunteli.

Murunen, olet kaunis, tiedätkö? Matias sanoi yllättäen. Mennään ostamaan sinulle jotain! Mekko. Tunnen väkeä hyvistä putiikeista, me löydetään sinulle jotain upeaa!

Ja Matias näkikin hänet mekon kanssa. Ei heti, mutta illalla, kun vei Seljan keskustan Stockalle ja istuutui penkille vartomaan sovituskoppien läheisyyteen.

Jumala, miten hän tuijotti Seljaa! Janoinen, himokas katse! Jari ei ollut koskaan katsonut noin.

En ole koskaan kokenut moista! Selja kuiskasi myöhemmin Riikalle, uskollisimmalle ystävälleen. Vain elokuvissa. En uskonut että joku katsoo minua niin tunsin olevani nainen, oikea nainen! Se on kamalaa mutta minä pidin siitä.

Entä Jari? Riikka kysyi myöhemmin.

Ei tiedä mitään. Eikä saa tietää. Itsekään en vielä varma ole! Älä vaan paljasta mitään! Pidä mekko sinulla, laitan sen kassiin. Miten muuten selitän mitään kotona?! Se on järkyttävän kallis mekko! Herranjumala, miten tässä käy?

Riikka kohautti taas hartioitaan. Tulee mitä tulee.

En tiedä, Sella Sinä kyllä leikit tulella. Jarihan on ehkä vähän juro, mutta ettetkö muista, miten hän ajoi sinne Pertunmaalle keskellä talvea tuomaan tuoretta maitoa. Ja töitä tekee, kunnostaa, järjestää kaiken. Toinen rötköisi sohvalla, joisi kaljaa. Jari on järkevä ja kunnon mies. Ja Matias on kuka? Mistä rahat tulevat?

En tiedä. Eikä sillä väliä! Riikka, et kantanut koskaan Jarin kanssa arjen painoa, hänestä minä kyllä kohta en enää kestä! Sinä vain kadehdit minua!

Riikka kohautti olkapäitään. Ehkä hän hieman kadehti Seljaa mutta ei Matiaksen takia. Jarin takia.

Selja alkoi tulla kotiin myöhempään. Laittoi ruokaa hutaisten, ei syönyt itse, istui vain hiljaa, sekoitti kylmään teehen näkymätöntä sokeria.

Äiti hei, voisitko vaikka viidettä kertaa leikata leipää, huomautti Aino ja nousi hakemaan sitä itse. Leipä on muuten loppu. hän mutisi.

Selja nyökkäsi, kurtisti kulmiaan ja vetäytyi omaan huoneeseensa. Haaveilemaan.

Jari ja Aino katselivat häntä kummissaan.

Haaveilla Seljan päässä piisasi kädet hikosivat jännityksestä.

Matias oli lempeä, suuteli taitavasti, nauroi Seljan kömpelyydelle ja kutsui häntä Muruksi, syötti, antoi lahjoja jotka piti salata Riikalle, laittoi rahoja pankkikortille, joskus yön pimeydessä lähetti viestejä. Selja livahti vessaan lukemaan, pyyhki pois, palasi makuuhuoneeseen, sulki puhelimen ja pesi kasvonsa kylmällä vedellä.

Jari kääntyi toiselle kyljelle, kietoi raskaan kätensä Seljan ympärille ja mutisi jotakin. Selja vastasi vaimeasti, liikahtamatta. Niin… Harmi että Jari on olemassa… Harmi, kun ei tiennyt aiemmin, miltä tuntuu olla Murunen, kaunis ja himottu. Vuosia elämästä hukkaan…

Nyt Matias oli Seljan onni.

He tapasivat Matiaksen valoisassa, suurella ikkunoin varustetussa asunnossa Helsingin Kalasatamassa, ikkunasta näkyivät kaupungin valot. Samppanja ja Matiaksen tuoksu pyörryttivät. Lakanat oli silkkisen viileät…

Maailma hajosi rubiineiksi, ilotulitukseksi, levisi silkkilakanoille timantteina. Taianomaista…

Kotona oli tukalaa ja painostavaa. Selja pelkäsi, että kaikki tietävät hänestä ja Matiaksesta; Aino vilkuili syrjäsilmällä, Jari katsoi ankarasti.

Selja keksi syitä viivytellä, palata kotiin vasta, kun perhe nukkui. Silloin saattoi istua pitkään pimeässä keittiössä, juoda pikakahvia ja haaveilla…

… Sella! Missä olet? Ostin kaalia, pitäisi silputa. Sovittiin, kuului Jarin ääni kaiuttimesta, Selja vilkaisi pelästyneenä pääaltaassa uivaa Matiasia. Kylmä vesi hyväili ihoa, allas oli ulkona, insinöörin taidonnäyte.

Mä en ole ikinä uinut tällaisessa altaassa. Matias oli tuonut Seljan uimahalliin, kehotti vaihtamaan uimapuvun, ja pian he uivat yhdessä, seuraten höyryä joka nousi kohti taivasta. Vain muutama ihminen paikalla, täydellinen rauha. Jos kiipesi hyppytornille, näkyivät Töölönlahden valot. Mutta Selja ei ehtinyt, hän tuijotti vain omaa miestä. Hän tunsi nyt: viimein löytyi rakkaus. Vihdoinkin…

Kaalista vai? vastasi Selja hämmentyneenä, kietoutui pyyhkeeseen. Jätä nyt, minä tulen myöhään tänään. Mennään Galan kanssa uimaan, selkää pitää treenata. Otettiin yhteinen kortti. Kaali huomenna. Nyt pitää mennä, hei!

Selja katkaisi nopeasti puhelun, nieleksi. Pitäisi varoittaa ystävätärtä, jos Jari soittaa Galalle!

Hän soitti Galalle, selitti ääni väristen uintikortista. Ystävä vastasi rauhallisesti:

Sella, toin teille juuri kuminaa kaalin kanssa, olin torilla ja ostin, ajattelin että vien samalla. Jari laittoi veden kiehumaan, Galla vastasi rauhassa. Toin siis kuminaa niin kuin pyysit, kaalin kanssa.

Selja puri huultaan, haki katseellaan Matiasia. Tämä seisoi jo hyppytornilla, poseerasi, ja alhaalla nuoret tytöt hihkuivat ja naurahtelivat.

Noniin, muruset! Yksi, kaksi, kolme! Matias loikkasi siististi, sukelsi veteen, kohosi, vilkutti Seljalle. Sella, tule mukaan! Ilta vasta alkaa!

Tytöt käänsivät katseensa Seljaan. Selja tunsi taas olevansa ruma, keskinkertainen, vatsa hieman roikkuva, reidet pehmeät, uiminen kömpelöä kuin sammakolla. Kasvoille palasi säälivä ilme.

Uudet “muruset” alkoivat pelata vesipalloa, yrittivät koskettaa Matiasia.

Matias nauroi, ei harmistunut, kun Selja katosi. Hän tiesi elämä, perhe, kaali… Antaa mennä!

… Eteisessä oli pimeää, huoneessakin. Keittiössä paloi valo.

Jari laski paistetut kananmunat Seljan eteen.

Olet varmasti nälkäinen uimisen jälkeen? Syö. Leikkaanko makkaraa? Hän kaatoi suuren kahvimukin.

Selja pudisti päätään, pelkäsi katsoa miestään, tuijotti vaitonaisena munakasta.

Tiesikö tämä jotain? Entä nyt? Miksi hän on noin tyyni?

Sel… Jari sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Gala toi jotain tavaroita. Hän yritti järjestellä keittiössäkin, mutta käskin pois. Mitä se tulee toisen keittiöön? Siinä pussit… hän osoitti. Ne ovat sun, vai mitä? Gala taisi sählätä?

Selja raotti pöytäliinaa, katseli kasseja, kohautti olkapäitään.

Niinpä, just niin mäkin sanoin, että älytöntä! Jari päästi näkyvän helpotuksen ilmaan. Kaada mullekin teetä. Kurkku kuivaa. Tai ei, hae konjakkia. Nyt tekee mieli!

Selja ponkaisi hakemaan konjakkia ja hyytyi.

Murunen, hän kuuli miehensä äänen, kääntyi säikähtäneenä. Sanoin että pöydällä on murusia, pitää pyyhkiä pois. Aino joutuu aina murustamaan. Ota rätti ja pyyhi.

He joivat konjakkia yhdessä, kylmän hiljaa.

Lopulta Jari nousi ja lähti.

… Gala, se lähti! Puki päälleen, jätti avaimet. Gala! Selja itki puhelimeen, näki peilissä turvonneet kasvot, miten ruma Murunen hän oli, vielä kolme tuntia sitten uinut tyytyväisenä altaassa Matiaksen kanssa. Hiki, uupunut selkä, kloorin tuoksu. Miten se voi?! Onko tuollaista miestä!

Selja suuttui, puristi nyrkkiä, löi pöytää.

Juuri niinkuin kunnon mies tekee, Selja. Toinen olisi voinut lyödä, rankaista. Jari vain lähti kato omiinsa. Eikä edes sinun asunnosta. Ja vielä syytät häntä? Riikka naurahti. Tiedätkö, en ole ikinä ymmärtänyt, mikä teillä oikein mättää. Rahaa on, Aino fiksu, Jari ei juo, kätevä käsistään. Juro, myönnän, mutta parempi niin kuin joku juoppo. Mutta sinä halusit kauniimpaa elämää? Etkö edes koskaan kiittänyt miestäsi? Miehet, ne ovat kuin lapsia, kiitä ja puolet hoituu. En tällä kertaa seiso puolellasi. Hyvää yötä.

Selja laski puhelimen pöydälle, lysähti kasaan, itki hiljaa…

Aino oli päässyt tentistä, lähti ystävien mökille eikä puhunut äidin kanssa, jätti vain lapun ettei häiritä.

… Matias ilmestyi viikon päästä, odotti Seljaa rapulla, nousi pimeästä.

Hei, Murunen! hän sihahti, kasvot punaisina pakkasessa. Ikävöin.

Selja oli yrittänyt soittaa itkien, mutta Matias ei vastannut.

Matias… Miksi olet täällä?

Selja vilkuili hänen autoaan.

Tulen hakemaan omani, Murunen! Nyt on sinun vuorosi maksaa takaisin, Murunen! Rahaa. Tarvitsen apua, sinullahan on se äidin asunto, saadaan siitä puoli miljoonaa. Myös tämä pitää myydä. Mennään, keskustellaan sisällä!

Murunen parahti säikähtäen, yritti rimpuilla, mutta Matias piti kovaa kiinni. Selja laahusti kohti rappua, toivoen jonkun tulevan vastaan. Mutta talo oli autio.

Avaa, murunen, täällä on kylmä, Matias hoputti.

Selja nyyhkytti, lysähti maahan, ja silloin Matias irrotti otteen, teki oudon liikkeen päällään ja rojahti kumolleen, älähti.

Hänen yllään seisoi Jari, ilman pipoa, tukka sekaisin ja vihaisena. Hän tärisi nyrkit puusassa.

Painu täältä! Painu, kuulitko?! Muussaankin sut, jollet häivy! Jari huusi, syöksyi, mutta Selja sai hänet pidäteltyä.

Matias, tajutessaan kenestä on kyse, virnisti pilkallisesti, mutta hiljeni kun Jari iski nyrkillä poskeen.

Kaikkoa! Älä ikinä tule lähelle Sella enää! Jari ärähti, poimi maasta tipahtaneen piponsa, pyyhkäisi sillä nenänsä ja vilkaisi vaimoonsa. Mennään kotiin. On kylmä…

… Mitä nämä kaksi puhuivat pitkän yön, mitä surivat, tiesi vain ikkunasta loistava kuu ja tuule, joka haukkui ikkunoissa. Pöydällä kaksi koskematonta teekuppia, vanha seinäkello tikitti. Ja maailma hukkui pimeyteen, johon jäi tuo pari aviomies ja vaimo yrittämään yhdessä elämää…

Kukaan ei enää kutsunut Seljaa Muruseksi. Jos joku yrittikin, hän värähti ja käänsi päänsä pois.

Matias ei enää palannut Seljan elämään. Hänelle ei käynyt hyvin, Jari osoittautui liian päättäväiseksi vastukseksi.

Kun Matias sattumalta kuuli Seljan puhuvan bussissa äidiltään peritystä asunnosta ja hänen yksinäisyydestään, Matias uskoi voivansa ratkaista molemmat ongelmat asuntokysymyksen ja Seljan yksinäisyyden. Jos kaikki olisi mennyt harkitun rauhallisesti, Selja olisi ehkä antanut kaiken Matille, koska Matias oli ruokkinut, paijannut ja houkutellut. Mutta hän kiirehti liikaa, asiat menivät vinoon, ystävä Igor painosti velan kanssa, niin että kylkiluita poltti…

Hän joutui väistymään asunnosta, jossa olivat silkkilakanat ja Helsingin valot. Mutta Matias kyllä löytää uusia “murusia”, lohduttomia, surullisia ja ottaa, mitä tarvitsee.

Seljan elämä muuttui lopullisesti, mutta hän oppi, että se joka antaa itsensä kokonaan toisen käsiin, menettää myös osan omaa voimaansa. Parasta löytää arvo ja lämpö sieltä, minne ne oikeasti kuuluvat läheisiltä, ja ennen kaikkea omasta itseltään.