En olisi ikinä uskonut, että joskus jakaisimme vanhempieni ja veljeni kanssa omaisuutta tavalla, joka muistuttaa enemmän riitaa kuin yhteistä päätöstä. Jokainen huutaa omaa kantaansa ja yrittää todistaa toisen olevan väärässä. Olen jo aika iäkäs mies, ja vaikka olin kahdenkymmenen vanhana valmis elämään omillani, veljeni on nyt vasta neljätoista. Mihin hän asuntoa tarvitsisi? Hänhän on vielä koulussa ja tosiaan märkäkorva.
Vanhempani ajattelevat myös, että hän on vielä lapsi ja niin ajattelen itsekin. Olen opiskelija yliopistolla ja teen töitä samalla, mutta asun isäni vanhassa asunnossa, jonka hän peri omilta vanhemmiltaan. Isäni tarjosi minulle tämän mahdollisuuden, kun sanoin, että haluan muuttaa omilleni ja olen jo valmis vuokraamaan paikan.
Siinä oli vanhemmilta todella hieno teko, ja rupesin kunnostamaan asuntoa pikkuhiljaa toivoen, että siitä tulisi joskus oma kotini. Riitoja ja jakoa alkoi vasta sitten, kun isän kanssa otimme toisistamme yhteen. En edes enää muista, mistä kiista sai alkunsa, mutta huomasin loukanneeni isää, kun sanoin pärjääväni omillani.
Pian järjestettiin perhetapaaminen, jossa vanhempani ilmoittivat, että kun kerran olen niin itsenäinen, minun on muutettava pois. He aikovat laittaa asunnon vuokralle, eivätkä ajattele sitä vain minun kotinani, vaan myös veljeni tulevaisuutta varten.
On turha kysyä, missä tässä muka ongelma on. Minun olisi tarkoitus saada tuo asunto ja veljeni tämä, jossa vanhemmat vielä asuvat. He ovat valmiita myymään molemmat asunnot ja jakamaan tuotot meidän kesken, jotta hankkisimme omat kodit.
Minä vastustan tätä täysin. Miksi turhaan hankaloittaa asioita, maksaa kiinteistövälittäjille, veroja ja uusia osoitteita, kun asunnot ovat jo olemassa ja oikein mainiossa kunnossa.
Eniten silti ihmetyttää, että omat vanhempani ovat valmiita heittämään minut ulos vain siksi, että olen itsenäistynyt.
Ehkä he lopulta rauhoittuvat ja pystymme sopimaan, mutta minulla ei ole nyt aikomustakaan tehdä ensimmäistä siirtoa. Vanhempieni ajattelutapa tuntuu tosi hassulta, ja veljeni on helposti heidän puolellaan, kun on vielä niin nuori. Tekee mieli ajatella, että meidät työnnetään vastakkain riitelemään, jotta joskus tulevaisuudessa myisimme kaiken vanhemmillemme takaisin.
Tästä opin ainakin sen, että suomalaisessa perheessä raha ja omaisuus voivat ajaa kummallisiin tilanteisiin ja että pitää osata pitää puolensa, muttei kuitenkaan katkeroitua.
