Perhekoe
Kaisa ei ollut tuntenut itseään näin onnelliseksi vuosiin. Yksinäisyyden vuodet, jolloin jokainen päivä muistutti toistaan, olivat vihdoin jääneet taakse. Hänen elämäänsä oli ilmestynyt Samu mies, joka oli pistänyt kaiken totutun päälaelleen. Samu oli erilainen kuin kukaan, johon Kaisa oli aiemmin törmännyt. Hän oli huomaavainen, lämmin, hellä…
Kaikki Kaisan silmissä Samussa oli pelkkää hyvää. Hän osasi kannustaa vaikeina hetkinä, hänen kanssaan pystyi keskustelemaan mistä tahansa syvistä ajatuksista arkipäivän pikkuasioihin. Samu ei hermostunut pienistä, ei tehnyt kohtauksia, ei painostanut eikä vaatinut omaa tahtoaan. Kaisa tunsi löytäneensä vihdoin sen, mitä oli kaivannut.
Mutta oli yksi seikka, jota naapuruston rouva ei voinut olla huomioimatta: Samu oli kahdeksan vuotta nuorempi kuin Kaisa. Kaisalle ikä merkitsi vain numeroa. Hän uskoi, että todellinen läheisyys syntyy kunnioituksesta ja siitä lämmöstä, mitä he toisilleen antoivat.
Naapurit, etenkin iäkkäämmät naiset, eivät jättäneet paria rauhaan. Heidän paheksuvat katseensa seurasivat Kaisaa, kun hän käveli pihalla Samun rinnalla. He supattelivat, puistelivat päätään ja joskus sanoivatkin suoraan, mitä ajattelivat.
Kannattaa olla varovainen, tokaisi Hertta suppealla äänellä Kaisaystävälleen, tytölläs Ennikin on jo viisitoista, nuori ja nätti. Oletko varma, ettei se mies katsele häntä sillä silmällä?
Kaisa huokasi hiljaa ja yritti pysyä rauhallisena. Hän tiesi, että moiset puheet olivat vain kylänpahan juoruja, joiden takana ei ollut totuuden häivääkään.
Älkää nyt hourailko, Kaisa vastasi napakasti. Samu on aikuinen ja fiksu mies. Hän rakastaa minua, eikä koskaan tekisi mitään moista.
Hänen äänessään oli voimaa ja vakaumusta. Hän uskoi Samiin, uskoi heidän suhteeseensa! Kaikista tärkeintä oli heidän keskinäinen lämpönsä ei muiden mielipiteet.
Samu yritti kylän keskellä pitää pokkansa, mutta naisten juorut kantautuivat kuitenkin hänenkin korviinsa. Yleensä hän vain nosti kulmaansa kuin sanoakseen Ei kiinnosta, ja asteli rauhallisena ohitse. Mutta kahden kesken Kaisan kanssa pinnan alla kuohui. Hermostuneena hän pyöritteli käsiään tukassaan:
Kuule, mieti nyt mitä hullua ihmiset keksivät! Luulevat meidän olevan jossain huonossa saippuasarjassa. Pitääkö ihmisten aina sorkkia muiden asioita keksiä satuja, mistä ei mitään tiedä?
Kaisa laski rauhoittavasti kätensä hänen kämmenelleen, äänessä lempeää rauhallisuutta:
Älä anna niiden puheiden häiritä. Kaikki tuijottaa liikaa telkkaria ja keksii omiaan. Ei ne tunne sinua ollenkaan. Vieläpä nuo samat rouvat pyytävät myöhemmin anteeksi.
Jos Kaisa ja Samu vielä kykenivät sivuuttamaan muiden juorut, Enni, Kaisan tytär, otti kaiken raskaasti. Hän oli tottunut siihen, että äiti seisoi hänen rinnallaan iltaisin he istuivat keittiön pöydän ääressä keskustellen tee- ja pullakupin äärellä. Nyt lähes kaikki huomio kohdistui uuteen mieheen. Pahinta oli, että Samu ei arastellut kertoa mielipidettään Ennistä ja tämän käytöksestä.
Eräänä iltana, kun Samu huomautti, ettei heidän iässään kuuluisi enää kuljeskella myöhään kaupungilla, Enni räjähti. Hän paiskautui äitinsä luokse, kädet viuhtoen ja ääni väristen kiukusta:
Miksi se on täällä? Miksi kaikki meni pilalle? Oltiin meillä kahdestaan ja kaikki oli hyvin! Nyt se tuli ja alkaa heti määräämään!
Kaisa huokaisi syvään, yritti säilyttää kärsivällisyytensä. Hän nojautui sohvansa selkänojaan, katsoi tyttöönsä vakaasti mutta lempeästi:
Samu oli oikeassa. Ei ole turvallista kulkea yöllä ulkona sinun ikäisesi. Katso edes uutisia, jos et muuten usko, mitä maailmalla tapahtuu.
Mutta me ollaan aina porukassa liikkeellä! Enni huusi ja polkaisi jalallaan.
Porukka ei auta, jos joku iso mies tulee vastaan, Kaisa jatkoi jämerästi.
Enni hiljeni, kasvot punoittivat suuttumuksesta ja pettymyksestä. Hän puristi nyrkkiä ja tiuskaisi lopuksi:
Mä meen omaan huoneeseen! En tuu edes syömään.
Oven tärähdys kaikui asunnossa niin, että seinät värisivät ja Kaisa jäi epätietoisena istumaan olohuoneeseen. Miksi oma tytär käyttäytyi niin välinpitämättömästi? Mitä hän oli tehnyt väärin?
Kysymys pyöri hänen mielessään yhä uudelleen. Kaikki oli tuntunut helpolta: oli löytynyt ihminen, jonka kanssa olla oikeasti nainen rakastettu ja tarvittu. Päästyään yksinäisyydestä se oli kuin henkäys raikasta rannikkotuuleta.
Mutta miksi Enni suhtautui Samuun niin vihamielisesti? Kaisa yritti nähdä tilanteen tyttärensä silmin. Viisitoista on vaikea ikä. Muutokset tuntuvat uhkilta. Ennen äiti oli kokonaan hänen omansa, tuki ja turva, luottoystävä. Nyt heidän pieneen maailmaan oli tullut sivullinen, joka vei osan äidin huomiosta ja lisäksi alkoi asettaa rajoja ja ottaa kantaa ensi kertaa.
Eikö hän ymmärrä, että minullakin on oikeus tulla rakastetuksi ja huomioiduksi Kaisa mietti katsellessaan harmaantuvaa kevätiltaa ikkunasta. Hän toivoi enemmän kuin mitään, että tytär näkisi, millainen Samu todella oli huolehtivainen ja lempeä. Mutta toiveiden sijasta sai osakseen loukkauksia ja paiskottuja ovia.
Muutama kuukausi sitten heillä oli ollut niitä iltoja pitkät rupattelut teekupin ääressä, yhteiset suunnitelmat, kaikki tuntui kevyemmältä. Nyt Enni sulkeutui huoneeseensa, vastaili lyhyesti eikä halunnut enää puhua.
Kaisa veti henkeä syvään, keräsi sanat mielessään. Hänen pitäisi löytää oikeat sanat ei puolustellakseen omaa onneaan, vaan jotta tytär kuulisi, näkisi, tuntisi ettei mikään heidän välillään ollut silti muuttunut. Tarvittiin vain yksi ihminen lisää, jonka täytyi saada osakseen samaa lämpöä ja välittämistä.
Mutta miten keskustelu aloitettiin? Miten murretaan loukkaantumisen jää? Kaisa ei tiennyt. Hän toivoi vain, että aika ja kärsivällisyys toisivat lopulta yhteisymmärryksen että Enni vielä yllättäisi ja näkisi Samussa sellaisen ihmisen, joka halusi aidosti huolehtia molemmista…
***************************
Aamu oli synkkä. Kaisa raotti silmiään, yritti arvata kellonaikaa, kun yhtäkkiä Enni seisoi sängyn vieressä, tukka pörrössä, silmissä kiukun liekki ja nyrkit tiukasti puristettuna.
Samu ei päästä mua Lotalle mökille! tyttö huusi, ääni värähteli suuttumuksesta. Sä ootko kuulolla? Sillä ei oo oikeutta määrätä mun menemisiä!
Samu seisoi eteisen ovella kädet puuskassa. Hän oli rauhallinen, mutta katseessa näkyi peräänantamaton päättäväisyys. Hän ei puuttunut väittelyyn, tiesi että olisi vain saanut tilanteen räjähtämään.
Kaisa istui sängyllä, vetäisi kädellä hiuksiaan ja hoki mielessään: nyt rauhallisesti.
Ihan oikein teki, hän sanoi tasaisesti, vaikka tunsi itsensä jo ärsyyntyneeksi. En minäkään olisi päästänyt. Lotta tunnetaan kylällä siitä, että siellä on aina railakkaita juhlia. Kuvitteletko, että annan sun päättää kenen kanssa olet?
Mä oon iso jo! Enni huusi ja tömisteli jalallaan. Mä oon viisitoista. Osaan päättää itse, keiden kanssa hengaan ja minne meen!
Kaisa nousi hitaasti, veti aamutakin päällensä ja katsoi tytärtään suoraan, äänessä ehdotonta määrätietoisuutta:
Käyt ensin koulun loppuun, opit ammatin ja alat tienaamaan itse rahaa. Niin kauan kun minä elätän, sä noudatat mun sääntöjä.
Enni jähmettyi hetkeksi. Kasvot lehahtivat punaisiksi, huulet vapisivat.
Sun sääntöjä! hän kuiskasi, ja lisäsi sitten katkeruutta äänessään: Hyvinhän sulla menee sen kanssa, mutta mulle ei muka sallita mitään!
Kaisan sisällä kouraisi. Ne sanat sattuvat, mutta hän piti itsensä kasassa.
Enni, mä en kiusaa sua. Pelkään sun puolesta! Sä oot mun ainoa lapsi, etten menetä sua.
Mä haluan elää omaa elämää! Enni keskeytti. Mutta ei sua mun elämä muutenkaan kiinnosta, tärkeintä on että Samu on tyytyväinen!
Samu otti askeleen eteenpäin, mutta Kaisa vilkaisi häntä tiukasti: Älä puutu. Hän jäi paikoilleen, mutta silmissä vilahti huoli.
Kuule rakas, Kaisa jatkoi pehmeämmin mutta tiukasti. En yritä rajoittaa sun vapautta. Uskon vain, ettet ymmärrä, kuinka nopeasti asiat voivat mennä väärin.
Mä en halua, että sä päätät mun puolesta! Enni karjaisi. Et edes yritä ymmärtää mua!
Hän sinkoutui ulos ovesta, mutta kääntyi vielä kynnyksellä ja tokaisi:
Joka tapauksessa meen Lotalle! Teidän luvatta!
Kaisa vaipui keittiön tuoliin, väsymys aallon lailla. Samu tuli hiljaa viereen ja laski kämmenen hänen olkapäälleen.
Kannattaako mennä perään? mies kysyi matalasti.
Nyt ei kannata. Annetaan olla, Kaisa vastasi. Puhutaan myöhemmin. Rauhassa.
Ikkunan takana harmaat pilvet alkoivat rakoilla. Kaisa tunsi toivon nousevan ehkä tämä päivä toisi sittenkin jotakin sopua heidän kotiinsa.
Enni paiskasi oman huoneensa oven niin, että koko asunto tärisi. Hän heittäytyi sängylle, painoi kasvot tyynyyn ja jäi siihen makaamaan. Sisällä myrskysi: loukkaus, viha, vääryys kaikki sekottuivat kipeäksi möykyksi.
Tyttö pysyi huoneessaan koko päivän, kuunteli miten äiti ja Samu puhelivat olohuoneessa ja kulkivat keittiössä. Enni ei noussut. Vaikka nälkä jossain vaiheessa kurni vatsassa, hän pysytteli itsepäisesti sängyssä. Ei näyttäisi heikkoutta.
Aika kului hitaasti. Iltahämärä hiipi ikkunasta ja varjot pitenevät nurkissa. Enni pyöri sängyssä, välillä peiton alla, välillä ilman. Hän rullasi puhelinta, mutta viskasi sen sitten vihaisena pois. Ajatukset kiertivät kehää: Miksi ne ei ymmärrä? Miksi ne päättää kaikesta mun puolesta?
Illan myötä kiukku alkoi laimentua. Sisälle jäi vain tyhjyyttä ja jonkinlaista väsymystä. Enni istui ylös, katsoi itseään peilistä. Kasvot turvonneet itkemisestä, hiukset sekaisin. Hän siivosi tukkaansa sormilla ja huokasi.
Hän hiipi keittiöön, jääkaapille. Hakee leipää, juustoa ja mehua, rakentaa itselleen iltapalan. Huomaamattaan alkaa vihellellä ensin hiljaa, sitten vähän lujempaa, kunnes keittiön täyttää kevyt sävel.
Kynnykselle ilmaantuu Kaisa. Hän pysähtyy katsomaan yllättynyttä tytärtään: tämä näyttää jo melkein onnelliselta, aivan kuin riitaa ei olisi ollutkaan.
Näyttää siltä että sulla on taas parempi mieli, Kaisa sanoo rauhallisesti. Aiotko pyytää käytöstäsi anteeksi?
Enni kääntyy, vilkaisee äitiin nopeasti, vähän ylimielisesti:
En. En ole tehnyt mitään pahaa.
Kaisa puree huultaan, yrittää jättää ärtymyksen syrjään. Hän astuu lähemmäs, nojaa kädellä työtasoon:
Mieti tarkkaan. Me lähdetään Samun kanssa tänään vieraille. Jos et tunne tehneesi väärin, jäät kotiin.
Enni kohauttaa olkapäitään, levittää voita leivälle ja tokaisee välinpitämättömästi:
Eipä haittaa. Pitäkää hauskaa niin kauan kuin voitte.
Viimeiset sanat hän mumisee melkein kuiskaten, mutta Kaisa kuulee ne. Hän pysähtyy ovelle, katsoo vielä:
Sanoitko jotain?
Enni kohottaa katseensa, kasvot täysin tyynet:
En. Kuvittelet vaan.
Kaisa jää katsomaan vielä hetkeksi, sitten kävelee hiljaa pois. Enni jatkaa keittiöpuuhia, nyt pelkästään mietiskellen. Päähän on jo hiipinyt uusi suunnitelma, josta hän ei aio luopua. Pian Samu katoaisi heidän elämästään.
Niin kauan kuin ehditte
*************************
Kaisa istui toimistolla, läpikäyden viimeisiä papereita, kun puhelin tärisi taskussa. Vain harvoin Samu soitti päivällä, sillä tiesi ettei Kaisa halunnut olla työssä häiriöksi.
Hän kaivoi puhelimen, vastasi nopeasti:
Samu? Jotain on kai tapahtunut?
Toisessa päässä kuului rauhallinen, asiallinen naisen ääni:
Täällä puhuu sairaanhoitaja keskussairaalasta. Tänne tuotiin tämän puhelimen omistaja. Pääsetkö paikalle?
Maailma pysähtyi hetkeksi. Kaisan sormet puristuivat puhelimen ympärille ja kylmä aalto kulki hänen lävitseen.
Kyllä tulen heti
Hän jätti ohjeet kesken, tempaisi laukkunsa ja syöksyi ovesta ulos. Työkaverit kääntyivät katsomaan, mutta Kaisa ei huomannut katseita. Mielessä pyöri vain yksi asia: Kunpa hänellä olisi kaikki hyvin.
Puolen tunnin päästä hän jo juoksi sairaalaan. Sänkyyn lasketulla Samulla oli kasvot ruhjeilla ja poskella tumma silmä. Mutta hän oli tajuissaan ja yritti jopa hymyillä, kun Kaisa astui sisään.
Samu! Kaisa tarttui heti hänen käteensä. Mitä tapahtui? Kuka sen teki?
Samu huokaisi, käänsi päätä varovasti:
En tiedä edes mitä se ukko halusi, hän sanoi hiljaa. Huusi jotain Ennistä. En ymmärtänyt
Kaisa arveli heti, mistä oli kyse. Pekka, hänen entinen miehensä, jonka kanssa oli pitkään yrittänyt pitää etäisyyttä.
Selvitän tämän, Kaisa sanoi päättäväisesti ja puristi Samun kättä. Lähden heti.
Samu nousi ylös, vaikka näkyi että liikkuminen sattui:
Älä mene yksin! hänen äänensä oli yllättävän napakka. Soita vaikka veljellesi. En halua, että joudut vaaraan.
Kaisa tuijotti hetken, näki kuinka Samun kasvoilla vilahti enemmän huolta hänen puolestaan kuin itsensä. Se liikutti Kaisaa syvästi.
Hyvä on, hän vastasi lopulta rauhallisesti. Lepää. Minä soitan ja pyydän mukaan apua.
Hän kaivoi puhelimen, soitti veljelleen ja selitti nopeasti tilanteen. Silmäili Samua, joka ummisti kivusta silmiään mutta piti Kaisan kättä tiukasti omassaan.
Kaikki vielä järjestyy, Kaisa sanoi hiljaa, ääni kaikuu tyhjässä sairaalahuoneessa toiveikkaana.
*********************
Kaisa melkein ryntäsi Pekan asunnolle. Oven avasi vanha mies, kädet taskussa, asenteesta uhkua haastavuutta.
Aiotko tehdä tästä vielä kovemman farssin? Kaisa aloitti heti, katsoi silmiin. Jos yrität jotain, olet jo saanut tarpeeksesi.
Pekka jurotti hetken ja sylkäisi sanat:
Sinäkö mietit mikä on oikein, kun toit sen jätkän kotiin? Ajattelitko tytärtäs ollenkaan?
Kaisa ei värähtänytkään. Hän oli kuullut samoja syytöksiä aiemminkin.
Minä olen pitänyt huolta Ennistä kaikki nämä vuodet sinä luikkasit pois kun tyttö oli alle kaksivuotias! Nyt alat moralisoimaan?
Pekka iski nyrkin seinään. Hyllyn perhekuvat helähtivät.
Etkö tajua, että se jätkä on pannut silmänsä Enniin! Tajua jo!
Kaisa pisti kädet ristiin ja katsoi jääkylmänä:
Miten muka ehtisi? He eivät ole olleet hetkeäkään kahdestaan Samu tulee töistä myöhemmin kuin minä, ja viikonloput on mulla. Enni vain keksii juttuja, kun ei siedä Samua.
Mun tyttö ei valehtele! Pekka tuli päälle, ärähti Vien hänet minulle asumaan, näet vielä!
Kaisa virnisti värittömästi.
Luuletko, että hän viitsii asua sun kanssa? Sulla ei ole rahaa edes huvitella hänen kanssaan. Enni lähtee sinulta pois alle viikossa.
Pekan kasvoilla välähti vahingonilon pilkahdus.
Ei hän karkaa. Hän muuten pyysi jo itse päästä luokseni. Sanoi ettei halua asua sun ukon kanssa. Pelkää.
Kaisa pysähtyi hetkeksi. Jokin muljahti sisällä, mutta hän kokosi itsensä.
Vai niin… hän veti henkeä. Hyvä sitten. Tehkää ratkaisu töytenne mukaan. Minä odotan tiedän kyllä, että tytär palaa kotiin ennemmin tai myöhemmin.
Ei palaa, Pekka sanoi hiljaa, mutta kuulosti jo epävarmalta.
Kaisa astui ikkunalle, katseli ulos. Lapset leikkivät pihassa. Hän mietti, oliko tämä vain kosto exälle vai halusiko Pekka oikeasti ottaa vastuuta. Hän tunsi Ennin paremmin kuin kukaan mutta että tämä pyytäisi päästä isälleen se oli jo vakava juttu.
Ymmärrätkö sinä mitä olet tekemässä? hän sanoi matalasti. Käytät tytärtämme aseena. Mutta hän on oikea ihminen, lapsi vielä.
Pekka kohautti olkapäitään tuntui, ettei ymmärtänyt.
Hän on minun tyttäreni. On oikeus.
Kaisa kääntyi, katsoi miestä suoraan.
Todista sitten, että tahdot olla hänelle isä et vain kostaa minulle. Ole hänelle tuki, älä vain yksi riitapukari.
Pekka avasi suunsa, mutta jäi sanattomaksi. Hetkeksi hänen kasvoillaan näkyi jotain muuta ehkä omat muistot siitä, ettei ollut ollut läsnä. Mutta ääni muuttui taas hyökkääväksi.
Sinäkin puhut onnesta tajuatko mitä kaikki on rikkonut?
Kaisa hengitti syvään, nielaisi pettymyksen.
Minä yritin rakentaa uutta. Itselleni ja tyttärelle. Sinä vain hajotat kaiken.
Nähtäväksi jää, Pekka murisi ja paiskasi oven. Enni päättää itse, kumman luo jää…
*********************
Samu astui sairaalasta ulos harmaaseen aamupäivään, hengitti syvään kosteaa ilmaa. Pelkästään eläminen tuntui ihmeeltä.
Kaisa odotti häntä ulkona takkiinsa kääriytyneenä. Nähdessään Samun, Kaisa kiirehti vastaan mutta jäi kuitenkin helposti paikalleen Samu oli yhä hauras ja kivulias. Silmistä näkyi kaikki: helpotus, pelko, valtava kiitollisuus.
Kotiin nyt, Samu sanoi yrittäen vitsailla, rauha ja lepo alkaa tästä.
Koko kotimatkan hän ei syyttänyt ketään. Sen sijaan rauhoitti Kaisaa, joka puristi nyrkkiä syliinsä, valmiina kohtaamaan maailman.
Sä et ole tehnyt mitään väärää, Samu toisti. Sinä et voinut tietää, näin kävisi.
Kun joku ehdotti poliisiasiaa, Samu vain pudisti päätään:
Jos minun tytärtäni syytettäisiin, minä tekisin varmasti samoin. Isä puolustaa aina lastaan.
Hän ei kantanut Pekalle vihaa. Ei jäänyt vellomaan menneisiin. Kaikki oli jo jäänyt taakse kipeä, mutta mennyt vaihe.
Pari päivää myöhemmin Enni palasi kotiin. Hiljaa, kuin varoen. Kädessä hedelmäpussi pieni mutta vilpitön ele.
Mä tulin puhumaan, hän sanoi, silmät maassa.
Samu ja Kaisa katsoivat toisiaan; Samu nyökkäsi.
Tyttö rakas, Kaisa aloitti, mutta Enni sanoi nopeasti:
Minä keksin kaiken. Koko jutun. Mä mä en arvannut, että näin kävisi. Halusin vain, että Samu lähtisi. Että kaikki olisi kuin ennen.
Hänen äänensä särkyi. Silmäkulmassa välkähti kyynele.
Mä en tarkoittanut että häntä hakataan. Luulin, että isä vain puhuisi ajaisi pois. Mutta kun kuulin, että Samu vietiin sairaalaan… pelotti. Nolotti.
Samu astui varovasti lähemmäs:
En ole vihainen. Sinä olit peloissasi ja sekaisin. Nyt teit oikein kun tunnustit.
Enni puhkesi itkuun.
Mä en vain tajunnut en huomannut, että äiti oli onnellinen hänen kanssaan. Luulin, että hän vie äidin pois minulta, mutta ei se ollut niin.
Kaisa rutisti Ennin syliinsä.
Kaikki järjestyy, hän kuiskasi.
Tuon illan jälkeen Enni teki päätöksensä: hän halusi kokeilla isän luona asumista. Antaa aikaa äidille, Samulle ja itselleen.
Jään Pekalle asumaan, hän sanoi vielä samana iltana äidilleen, kun Samu jo nukkui. Isä tarvii aikaa ymmärtää, ja minä… haluan koittaa. Jospa löydämme tiensä oikeasti perheeksi.
Kaisa piti tytärtään kädestä, kyyneleet valuvat kasvoille:
Olet todella rohkea, hän sanoi pehmeästi.
Enni hymyili kyyneleiden läpi.
Mä tajusin, että sun onni on myös mun onni. Jos sä olet onnellinen Samun kanssa siten on hyvä.
Koti oli sinä iltana hiljainen. Rauhallinen, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ei painostavaa ahdistusta vaan lämmin, lempeä tyhjyys lupaus siitä, että kaikki vielä löytää paikkansa. Että haavat paranevat. Että uusi vaihe voi alkaa.
