Parhaat rakastajattaret ovat vaimoja, jotka aikoinaan unohtui
Muistan vielä, kuinka Akseli oli varma siitä, ettei hänellä ollut onni vaimon kanssa. Kylmä sattui kohdalle. Tai oikeastaan, ennen kyllä oli tavallista mutta nyt kaikki oli jotenkin muuttunut. Ei ollut enää sitä kipinää, joka joskus sai hänet kiirehtimään kotiin heti töistä.
Ei ollut mitään erityistä vikaa: kotona oli siistiä, keitto höyrysi pöydällä, lapsi kasvoi aikuiseksi ja lähti Helsinkiin opiskelemaan. Kaikki oli kuin autopilotilla, vailla entistä intoa sitä aikaa, jolloin Marja-Liisa vielä käytti punaisia pitsialusvaatteita. Hiljaa ja huomaamatta vaimo siirtyi “kohtalokkaan naisen” sarjasta “suloinen kotitupsu”, ja Akseli oppi hyväksymään sen.
Akseli lopetti vaimon mustasukkaisen vartioinnin jo vuosia sitten. Kehuisiinko nyt työpaikan kollegoille? Vai kenties S-marketin kassalle, joka edustaa 75 kiloa vakaata arkea?
Niinpä se, mikä ennen suoritettiin varovasti ja salaa, tapahtui nyt melkein avoimesti. Treffipalstoja selattiin “ihan vain vilkuilla”, viestiteltiin “itsetunnon nostamiseksi”, kavereiden kanssa istuttiin iltaa “no ymmäthän, miehetkin tarvitsevat omaa aikaa.”
Vaimo huomasi joskus jotain, epäili, suuttui, mutta sitten hiljeni. Akseli tulkitsi sen antautumisena: että vaimo otti paikkansa.
Sitten tuli sopiva tilaisuus elää kuin vapaa mies. Komennus työmatkalle Turkuun. Akselin riemu oli suuri vihdoin voisi rentoutua kunnolla.
Hän odotti jo etukäteen sitä, miten pääsisi viestittelemään, tutustumaan uusiin ihmisiin, kutsumaan jonkun kahville tai ehkä jollekin muullekin. Elämä tuntui kutkuttavan uudelta.
Todellisuus osoittautui vaatimattomammaksi. Treffipalstalla hän laittoi viestin yli sadalle, vain kymmenen vastasi, keskustelua syntyi neljän kanssa. Yksi alkoi heti puhua kryptovaluutoista ja menestyksestä, toinen oli botti, ja loput kaksi katosivat muutaman viestin jälkeen. Akseli tajusi yllätyksekseen, ettei vapaalla, melkein eronneella miehellä omassa asunnossa ja vakaalla palkalla ollutkaan sitä vetovoimaa kuin hän luuli.
Eräänä iltana, kun hän siivosi selaushistoriaansa, törmäsi johonkin outoon vaimon työmatkaan liittyen. Ja mitä enemmän hän tutki, sitä pahemmalta tuntui.
Komennus toki oli olemassa. Mutta yksi pikku yksityiskohta: matkalle vaimon kanssa lähti nuori mies, rakastaja, 27 vuotta. Eikä vain lähtenyt vaimon kustannuksella. Liput, hotelli, ravintolat kaikki Marja-Liisalta, siltä hiljaiselta, tylsältä ja “kylmältä”.
Akseli ei ensin uskonut. Sitten hän uskoi ja raivostui. Osoittautui, että samaan aikaan kun hän tylsistyneenä selasi profiileja seikkailujen toivossa, hänen “suloinen kotitupsunsa” eli täysillä, kaiken sen hulluttelun keskellä, mistä hän itse vain haaveili.
Skandaali oli tietenkin suuri. Molemminpuoliset syytökset ja pitkät keskustelut.
Moni mies varmasti huutaisi, että tuollainen vaimo pitää heittää ulos pakkaseen. Mutta ei ketään heitetty. Huudettiin, itkettiin, puhuttiin ja yllättäen havaittiin, että yhdessä on loppujen lopuksi helpompaa kuin yksin.
Akseli katsoi vaimoa aivan uusin silmin. Ei enää kuin kodin huonekalua, vaan naisena, jolla todella oli omat toiveensa ja unelmansa. Ja joka, itse asiassa, osasi olla haluttu tosin ei hänelle.
En tietenkään neuvo tällaista kenenkään parisuhdereseptiksi. Useimmiten se päättyy eroon, kyyneliin ja hermojen menetykseen. Mutta tämä tarina viehättää minua yhdestä syystä: niin sanottu “kylmä vaimo” ei ole oikeasti kylmä. Hän on vain väsynyt arjesta, välinpitämättömyydestä ja siitä, ettei häneen ole enää pitkään aikaan katsonut kukaan nainen.
Joskus riittää pieni töytäisy ja havaitaan, että kotona asuukin hyvin lämmin nainen. Hän on vain kuuma jollekin muulle, joka osaa nähdä sen liekin.
