Pakotin poikani eroamaan – nyt kadun päätöstäni… – Miniä toi taas eilen lapsenlapsen viikonlopuksi, – valitti naapurin Liisa minulle rappukäytävässä. – En saa lasta syömään kunnolla millään! “Äiti sanoi, että prinsessat eivät syö paljon!” – sanoo, nappaa pari lusikallista ja siihen jää. Ja jo ihan vihreä nälästä, suorastaan hohkaa! Liisa ei voinut sietää poikansa Antin puolisoa, Oonaa, ensitapaamisesta lähtien. Jo pelkästään siksi, että Oona oli seitsemän vuotta Anttia vanhempi. Ja Antti – aivan poikanen vielä, juuri lukiosta valmistunut. – Ei se naisia tuntenut ennen Oonaa! – purki harmiaan Liisa. – Eipä ihme, että lankesi! Oona hurmasi kokemuksellaan, ja sillä sipuli! Oona oli kaunis, näyttävä. Piti huolta kunnostaan, pukeutui tyylikkäästi, menestyi urallaan. En nähnyt mitään yllättävää Antin ihastumisessa. Miesten tiedetään rakastavan silmillään – ja tässä oli katsomista. Oona söi terveellisesti ja opetti tytärtäänkin samaan: kohtuus, ei ylensyöntiä, terveys ja linjat mielessä. Vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen Oona tuli raskaaksi. Sattumaa, kiusaa anopille vai vain silkaa halua päästä naimisiin – jää arvoitukseksi. Mutta Antti päätti naida Oonan, vaikka hän oli vasta täyttänyt 18, Oona jo 25. Valmistuttuaan lukiosta Antti jatkoi ammattikouluun. Opiskeli ja teki töitä – nuoret muuttivat omilleen ja Antti elätti uutta perhettään. Ensin asuivat vuokralla, sitten ostivat pienen soluhuoneen opiskelija-asunnosta. He olivat onnellisia – mutta anoppi ei hellittänyt: aina jotain valittamista Oonan tekemisistä. Ruuat väärin, paidat silittämättä, lapsi väärin puettu. Oonan ansiot hänen silmissään nolla, pelkkiä vikoja. Vuosi toisensa jälkeen hän urputti pojalleen… Lopulta Oona vähensi yhteydenpidon anoppiinsa minimiin. Vei itse tytärtään päiväkotiin, jumppaan, shakkikerhoon. Juoksi töistä suoraan hakemaan, sitten taas harrastuksiin… Ja siinä sivussa vielä jumpalle, kynsihoitoon, kampaajalle – eipä Oona kotona juuri ehtinyt olla. Antti tuli kotiin – oli tyhjää: tytär treenaamassa, vaimo joko mukana tai omilla asioillaan. Eräänä iltana ovella kolkutti naapuri, Sari – 38-vuotias leski, kahden teinin äiti. Asuntolakeittiössä hana oli mennyt rikki ja pyysi Anttia korjaamaan, ettei alakerran naapurit joutuisi pulaan. Antti oli näppärä käsistään, joten apu järjestyi nopeasti. Sillä välin Sari keitti makaronit ja paistoi lihapullat. Tarjosi lautasen myös Antille – joka kiitti mieluusti, sillä Oona harvoin ehti kotiruokia laittaa enää. Siitä lähtien Sari kutsui Anttia usein iltapalalle – kun vaimo ja tytär olivat menossa, he viettivät iltoja yhteiskeittiössä, jutellen, syöden kotitekoista ruokaa. Eräänä iltana kipinä leimahti – eivät itsekään ymmärtäneet, miten läheisiksi ehtivät tulla. Ilman yhteisiä iltoja ei enää osannut olla. Kaikkihan tietävät: opiskelija-asuntolassa ei salaisuuksia paljon pidetä – kaikki näkevät ja kuulevat. Niinpä joku ehti juoruta Oonallekin miehensä vierailuista naapurissa – tuskinpa pelkkää kirjanlukua. Seurasi iso riita: koko kerros tiesi asiasta, kun Oona heitti ylpeänä puolison ulos ja laukut perässä käytävään. Vanhemmille oli myöhäistä lähteä, muuallekaan ei ollut suuntaa – paitsi naapuri-Sarille, joka otti Antin avosylin. Oonan ja Antin tytär oli tuolloin 6, Antti 25, Oona 32 ja Sari 39. Kun Liisa kuuli Antin jättäneen vaimonsa, hän juhli – voitto! Kunnes selvisi, että poika asuu nyt Sarin kanssa, joka on Anttia peräti 14 vuotta vanhempi ja kahden lapsen äiti – johan hiljeni… Käytös oli yllättävää: vuosikaudet Oonaa moittinut väärästä iästä, ja nyt – hiljaisuus, hyväksyntä. Olikohan syynä oman voiton katkera maku? Erosta on jo 15 vuotta. Antti on yhä yhdessä uuden vaimonsa Sarin kanssa. Yhteisiä lapsia ei tullut, mutta he elävät onnellisina. Vaikka ikäeroa on yhä – nyt Antti 40, Sari 54. Liisa ottaa parin avosylin vastaan – kaikki sujuu sopuisasti, täysi idylli. Ja näen, että Antti on aidosti onnellinen. Mitäs mieltä sinä olet: voiko nainen olla onnellinen miehen kanssa, vaikka olisi vanhempi?

Voi että, mua ihan naurattaa, kun kerron tän tarinan sulle välillä elämä pyörähtää nurinpäin ja sitten huomaa, ettei kaikki mennytkään ihan niin kuin oli suunnitellut.

Meidän rapussa asuu tällainen Anja, aika rempseä nainen, joka kerran portaikossa alkoi taas puhua pojastaan, Janista. Voi Irja, taas se miniä toi pikkutyttönsä Ellan meille viikonlopuksi, Anja huokaisi syvään. Ei sitä lasta saa syömään kunnolla! Sanoo, että äiti opetti, että prinsessat syö maltilla! Pari lusikallista ja siihen jää. Lapsi on ihan vihreä ja näyttää siltä että hehkuu nälästään!

Anja ei ollut koskaan oikeastaan pitänyt Janin vaimosta, Katrista, jonka Jani toi kotiin heti lukion jälkeen. Katri oli Jania seitsemän vuotta vanhempi. Jani oli vielä ihan kakara! Ei ollut edes muita naisia ennen Katriakaan. Kyllähän se nyt jäi koukkuun, kun Katri varmaan kaikenmoista osasi Anja puisteli päätään.

Katri oli kyllä kaunis ja tyylikäs piti itsestään hyvää huolta, pukeutui kivasti ja teki uraa. Mä kyllä näin ihan hyvin, mistä Jani oli Katriin iskenyt silmänsä. Ei se mitään velhoilua ollut, miehet tunnetusti katsovat ulkonäköä.

Katri söi terveellisesti ja vahtii mitä Ella syö. Lasta totutettiin syömään sopivasti ja ajattelemaan hyvinvointia.

Ei siinä mennyt montakaan kuukautta, ennen kuin Katri tuli raskaaksi. Kukapa tietää, oliko se piruutta tulevalle anopille vai ihan sattumaa. Mutta Jani päätti, että Katri on hänen vaimonsa siitä ei tingitty, vaikka hän oli juuri täyttänyt 18 ja vaimo oli jo 25.

Jani meni suoraan kaksoistutkintoon ja teki töitä sen ohella, koska nuoret muuttivat heti omilleen. Ensin he vuokrasivat pienen yksiön Mellunmäessä, ja myöhemmin ostivat yhteisasunnosta pienen huoneen.

He olivat nuoria ja onnellisia, vaikka Anja ei voinut olla soimaamatta Katri niin ruoista, silittämättömistä paidoista kuin lasten ulkovaatteistakin. Ei kuulemma mitään hyvää Katrista, pelkkiä vikoja vain. Siinä sitä sitten mentiin, ja Katri päätti, ettei jaksanut olla enää tekemisessä miniänsä kanssa kuin pakosta.

Katri vei Ella-tyttöä tarhaan, jumppaan ja shakkikerhoon. Itsekin kiirehti töiden jälkeen salille, kampaajalle ja kävi manikyyrissä kotona hän oli ihan liian harvoin.

Jani kun tuli kotiin, kämppä ammotti tyhjyyttään: tytär oli harrastuksissa ja Katri milloin missäkin.

Eräänä iltana yhteiskeittiössä Eirasta, heidän kerrostalossaan, Satu alakerran 38-vuotias leski kahden lukiolaisen kanssa pyysi apua vuotavan hanan kanssa. Jani tarttui toimeen, laittoi vedet poikki, haki työkalut ja korjasi homman vartissa. Sillä välin Satu valmisti makaronilaatikkoa. Kiitokseksi hän antoi annoksen Jani se maistui pitkän tauon jälkeen paremmalta kuin mikään mikä hänellä oli kotona odottamassa, kun Katri ei oikein ehtinyt kokata.

Tästä alkoi iltojen traditio: Satu tarjosi kotiruokaa Janille, kun hänen perheensä oli menossa ja he istuivat keittiön pöydän ääressä, puhuivat syvällisiä, ja välillä söivät Satu tekemiä karjalanpiirakoita. Jossain vaiheessa tapahtui jotain, eikä kumpikaan edes huomannut, kuinka heidän välilleen syntyi jotain erityistä heistä tuli niin tärkeitä toisilleen, että ilta ilman yhteistä hetkeä tuntui tyhjältä.

Mutta kerrostalo on tietysti kuin pieni kylä, kaikki kuulevat ja näkevät kaiken. Joku käykkää naapuri kuiskutti Katrille, että Jani viihtyy vähän liiankin hyvin Satun luona eikä pelkkiä kirjoja siellä lueskella.

Tuloksena oli melkoinen myrsky: koko talo oli tulta ja tappuraa, kaikki tiesivät mitä oli tapahtunut. Katri, ylpeä nainen kun oli, laittoi Janin pihalle saman tien laukut ulos ja ovi kiinni.

Siinä vaiheessa oli jo myöhäistä palata porukoille, joten Jani meni Satulle yöksi, joka otti hänet avosylin vastaan.

Ella-tyttö oli silloin kuusivuotias, Jani 25, Katri 32 ja Satu 39.

Anja, Janin äiti, iloitsi ensin että miniä sai lähteä. Voitto! Mutta kun kuuli, että Jani meni Satun luo, joka oli Jania 14 vuotta vanhempi ja toi mukanaan kaksi lasta, Anja hiljeni. Olin aidosti yllättynyt: vuosikausia hän oli torunut Katri vain siksi, että tämä oli poikaa vanhempi, ja nyt kaikki kävi ilman mitään vastaväitteitä. Vai iskikö oma epäonnistuminen, kun huomasi, ettei ollut mitään ratkaissut?

Tosin tästä draamasta on jo viitisentoista vuotta. Jani on ollut siitä asti Satun kanssa heillä ei omia lapsia ole, mutta he viihtyvät ihan älyttömän hyvin yhdessä. Ikäero ei tunnu haittaavan: nyt Jani on 40 ja Satu 54, Anjakin hyväksyy heidät ihan täysin eikä napise mistään. Koko perheessä on rauha ja Jani on aidosti tyytyväinen elämäänsä.

Kyllä sitä vaan onnea voi löytää, vaikka nainen olisi vanhempi vai mitä sanot?