– Paistoin lettuja omassa kodissani, kun sinne asteli outo mies, – kertoo nyt kaikille Sirkka-Liisa Virtanen.
Silloin ei naurattanut yhtään. Kuvitelkaa itse: elelet yksin. Asunnossa ei ole ketään muita, eikä voisi ollakaan. Ja sitten yhtäkkiä joku tulee vastaan! Näin se tapahtui minullekin.
Olin eronnut miehestäni Matti Virtasesta jo viisi vuotta sitten. Melkein 60 vanha. Uusiin suhteisiin ei ollut aikomustakaan. Lapset asuvat kaukana.
Elin rauhaisasti. Naapurit olivat sydänystävät. Sitäkin, vaikka aika oli levotonta, mulla oli sellainen tapa ulko-ovea en aina lukinnut. Jos vaikka naapuri Kaisa ryntää kylään. Tosin, nyt ei ollut Kaisaa tiedossa. Mutta Sirkka-Liisa meni viemään roskat. Käsiä pestessä, kissaa Mirjami ruokkiessa unohti koko oven. Eikä pelännyt ketään. Oli päivä. Kerrostalo. Ei mikään pimeä metsä, jossa yksin tarpoa.
Päätin tehdä lettuja. Ja kun laitoin seuraavaa lättyä lautaselle, näin hänen. Tuntemattoman. Omassa keittiössäni. Ilmestyi kuin sumusta!
Koko elämä vilisti silmissä. Jopa päiväkodista alkaen. Niin käy, uskokaa pois. Ajattelin, että nyt tämä on siinä. Eipä mulla paljoa varastettavaa, mutta telkkari on uusi, tietokoneekin, palkka juuri tullut. Ja rahatkin laukussa eteisessä. Ajattelin että varmaan ne jo vei ja tulee nyt katsomaan, mitä muuta voisi viedä. Silloin kuiskasin: “Ottakaa kaikki, älkää satuttako. Minulla lapsenlapset, haluaisin nähdä vielä heitä. En kerro kenellekään teistä mitään!” Silloin mies alkoi pyydellä anteeksi. Jotain höpisi. Minun päässä aivan pumpulia, en kuullut oikein mitään. Hän neuvoi sammuttaa lieden. Tein työtä käskettyä. Istuin tuolille ja hän vastapäätä. Rupesi selittämään. Että käveli kadulla, ei häirinnyt ketään. Sattui joukkio humalaisia, alkoivat rahaa kinuta. Päätin paeta. Samaan aikaan joku meidän rapusta tuli ulos. Hän livisti sisään porukkaan. Ne perässä, saivat vielä ovenkin auki. Apua ei ehtinyt hälyttää. Ensin naputti oviin kukaan ei avannut. Nyki kahvat. Minun ovi aukesi. Tietysti, enhän ollut lukinnut. Pyysi kurkistamaan ikkunasta. Kurkistin ja totta, joukko laitapuolen kulkijoita notkui. Hetken seisoivat ja sitten lähtivät, kertoo Sirkka-Liisa.
Hän esittäytyi Alarik Laaksoksi. Kun pelko vähän haihtui, katsoin tarkemmin. Iso, kömpelö, mutta silmät lempeät. Jos pukisi turkin, olisi kuin Joulupukki.
Anteeksi, mutta saisinko letun? En ole syönyt niitä vuosiin. Vaimon kuoleman jälkeen, aneli Alarik hiljaa.
Kengät hän oli jo riisunut. Takissa istui.
Ja sinä sitten oikeasti ruokit hänet? Rohkea sinä olet! Minä olisin ajanut ulos! päivitteli Kaisa myöhemmin.
Mutta Sirkka-Liisa päätti kokeilla. Pyysi vain pesemään kädet. Mies suhahti kylppäriin, tuli takaisin. Joimme pitkään teetä. Hän kertoi elämästään. Leski, ei ollut saanut lapsia. Yksin asunut.
Sitten tuli hetki lähteä. Pyysi vielä anteeksi ja katosi.
Sirkka-Liisa tunsi olevansa päähenkilö kaikissa Ylen sarjoissa. Olo pullisteli. Kun oli kertonut kokemuksensa kaikille ja puhunut puhelimessa tarpeeksi, tuli yhtäkkiä tyhjyys. Ehkä olisi pitänyt… tutustua vielä paremmin? Kutsua uudelleen, vaikka piirakalle? Minulla olisi ollut niin hyviä sieni- ja marjapiiraita.
Mutta mitäs nyt? Juna meni jo. Seuraavana päivänä päätin kuitenkin paistaa piiraita. Sitten ovelle koputus. Aivan arka. Luulin Kaisaa. Kurkistin ja juoksin ympäri asuntoa. Kampaus kuntoon, vanha aamutakki pois, päälle villainen housupuku. Suihkautin hajuvettä, jonka olin melkein unohtanut. Tempaisin oven auki.
Alarik seisoi ovella. Kukkakimppu käsissään.
Tuota tässä. Halusin pyytää vielä anteeksi, kun pelästytin teidät. Olkaa hyvä, ja minä lähden, hän sai sanotuksi.
Et kai nyt lähde mihinkään! Tulin juuri paistaneeksi piirakoita, pyydän pöytään! Sirkka-Liisa hymyili.
Kävelin portaissa ja jo nenään tuoksui, kuin konditoriassa! Ajattelin, että varmaan täältä se tulee. Onpa jollakin miehellä hyvä vaimo, mietin, huokaisi Alarik.
En ole naimisissa. Käy sisään! huikkasi Sirkka-Liisa.
Siitä lähtien ovat eläneet yhdessä. Alarik on puutarhassa paras apu. Lapset hyväksyivät, lapsenlapset kutsuvat jo “Alarik-papaksi”. Häärää heidän kanssaan kuin omien.
Oli elänyt yksin, mutta suli nyt uuteen perheeseen. Siitä vieras Alarik tuli omaksi, rakkaaksi.
Sirkka-Liisan ystävät ovat kateellisia.
Pitää ihminen löytää noin hyvä mies näin vanhoilla päivillä! Ja vielä näin oudon kautta tuli ihan itse! päivittelevät he.
Sirkka-Liisa nyökkää. Mutta nyt hän kuitenkin laittaa oven kunnolla lukkoon!
