Olisi vaikea uskoa, mitä perheelleni on tapahtunut, ellei se olisi tapahtunut aivan silmiemme edessä. Kaikki alkoi kuusi kuukautta sitten, kun rakas ukkini kuoli, ja jätti jälkeensä kauniin asunnon Helsingin keskustaan. Kuukauden kuluttua hänen poismenostaan päätimme perheeni kanssa siivota asunnon ja valmistella sen myyntiä varten. Päivän aikana pakkasimme kaikki ukin tavarat isoihin säkkeihin.
Illan tullen kaikki palasivat kotiin, mutta veljeni päätti jäädä yöksi asuntoon. Kello oli noin kuusi aamulla, kun hän soitti minulle ja pyysi minua tulemaan heti, pelko äänessään. Lähdin välittömästi ukin asunnolle. Heti kun astuin sisään, näin kuinka kalpea ja pelokas veljeni oli. Kuulin askelia toisesta huoneesta, mutta siellä ei ollut ketään. Ilmassa leijui synkkä tunnelma, ja ihoni meni kananlihalle. Pelko valtasi meidät ja lähdimme nopeasti pois asunnosta.
Meiltä kesti noin puoli tuntia saada rohkeutta palata takaisin. Yllätykseksemme, kun astuimme asuntoon uudestaan, huomasimme, että kaikki ukin tavarat olivat tarkasti asetettu omille paikoilleen, kuin kukaan ei olisi koskaan koskenut niihin. Se tuntui helpotukselta mutta samalla hyvin oudolta. Tämän yön jälkeen päätimme perheen kanssa olla enää palaamatta asuntoon ja annoimme koko asunnon myyntiprosessin kiinteistövälittäjälle. Onneksi uudet asukkaat eivät ole kokeneet minkäänlaisia ongelmia muuton jälkeen. Silti muistot siitä yön pimeydestä saavat yhä kylmät väreet kulkemaan selkäpiitäni, kun ajattelen koko tapahtumaa.
