Tämän vuoden alussa löysin itseni kummallisesta tilanteesta vierailessani yhdessä vanhassa lukion luokassa. Luokkahuoneen ikkunasta näkyi harmaata sumua, jonka läpi vain Lapin yöttömän yön valo kajasti unenomaiseen tapaan. Syyssade rummutti ikkunalautaa, ja opettaja seisoi kuin patsas liitutaulun edessä. Yhtäkkiä hiljaisuuden rikkoi Helmi, jonka punaiset lapaset lepäsivät pulpetilla kuin marjametsän muisto.
Helmi nosti kätensä varovasti ja pyysi pääsevänsä vessaan. Opettaja, jonka sukunimi saattoi olla esimerkiksi Koskinen, pudisti päätään lujasti, ja äänensä kaikui oudosti kuin se olisi kuulunut jostain toisesta huoneesta: Ei nyt. Helmi anoi toisen kerran, mutta opettaja pysyi kylmänä kuin Oulujärven jää kevään kynnyksellä.
Vain muutama minuutti lipui eteenpäin, mutta ajan tuntui venyvän villisti kuin unessa. Helmi supisi, että hänen pitäisi todella päästä, mutta opettaja vastasi vain tuimasti: Ei. Kun Helmi uudelleen, lähes väristen, anoi lupaa, kertoen että hänen täytyisi ehdottomasti päästä, opettaja murahti uhkaavasti: Ei.
Silloin Helmi nousi seisomaan. Kaikki tuijottivat häntä, ja Hän punastui kauttaaltaan kuin hiillos. Yhtäkkiä hän sanoi opettajalle koko luokan kuullen, aivan rehellisesti: Minulla on kuukautiset ja minun on pakko päästä vessaan.
Luokkaan laskeutui epätodellinen hiljaisuus, jokainen katse oli Helmissä. Opettaja käski hänen istua alas eikä vieläkään päästänyt häntä menemään. Kaikki olivat hämmentyneitä kuin sumussa, jossa ei löydä tietä kotiin. Silloin Aapo, joka muistutti suomalaista jalkapalloilijaa ja jonka villapuserosta roikkui poronnahkainen avaimenperä, nousi rauhallisesti ylös. Hän sanoi matalalla, mutta järkähtämättömällä äänellä: Onko sinulla vaimo? Kasvoitko ilman äitiä tai siskoa? Helmillä on kuukautiset, hänen täytyy mennä vessaan, ja hän menee olitpa mitä mieltä tahansa.
Aapo käveli Helmin luo, tarttui hänen käteensä niin ystävällisesti kuin suomalainen metsä tarttuu usvaan, ja yhdessä he lähtivät käytävälle, jossa tuoksui kostea sammal ja kahvinporot. Kun he palasivat, Koskinen syytti heitä epäkohteliaisuudesta ja torui Aapoa. Unen tiheä ilma jäi leijumaan luokkaan.
En tule koskaan unohtamaan tuota päivää. Aapo, jalkapallopaita ja kaikki, oli viisaampi kuin yksikään opeista. Tuntui kuin olisin hetken nähnyt maailman toisin kuin unessa, jossa oikeus ja empatia olivat ainoat käyvät valuutat, ja kaikki muut maksoivat markoilla.
