Mä olin just aikeissa nousta Helsinki-Vantaan koneeseen, kun mun siskon mies lähetti yhtäkkiä viestin: Tule heti kotiin. Siis ykkösluokan boarding pass odotti Finnairin lennolle 815, määränpäänä Kalliosaari sellainen suljettu, ultraeksklusiivinen saari jossain Turun saariston ulkopuolella. Se on niitä paikkoja, minne suomalaiset bisnesjohtajat menevät erakoitumaan, sammuttamaan kännykät ja unohtamaan maailman viikoksi. Netti toimii huonosti, tietoisesti sen oli ihan tarkoituksella tehty niin.
Eevi istui Finnairin Platinum Loungessa, pyörittelemässä shampanjalasaaan. Ulkona koneet halkoi sateista asfalttia, sellainen utuinen harmaus ja suihkumoottorien humina, mutta sisällä kaikki oli kullansävyistä, samettia ja rauhallista.
Eevi katsoi kännykkäänsä.
Joni: Ootko jo noussut? Kuljettajalle on kerrottu sun saapumisaika. Muista, etsi kyltillä EEVI. Älä puhu kyyditarjoajille.
Eeviä hymyilytti. Se naputti takaisin. En vielä. Puoli tuntia boardingiin. Ikävä jo. Etkä muka pääse tulemaan itse?
Bubblat ilmestyivät heti. Joni: Tiedät, etten voi, rakas. Se fuusio vie multa kaikki mehut. Jos saan sen maaliin, päästään vihdoin lomalle. Lähde, rentoudu. Mä tuun perässä parin päivän päästä. Sä oot ollut ihan hajalla isän kuolemasta.
Joni oli oikeassa. Se oli aina oikeassa.
Isän varustamopomo Raimo Väisäsen kuolemasta oli puoli vuotta. Tuntui kuin Eevi olisi hukkunut paperityöhön, ei mereen. Perintö oli valtava: kiinteistöjä, rahastoja, logistiikkafirmaa, mihin Eevi ei ollut saanut mitään koulutusta.
Sitten tuli Joni. Kolmen vuoden avioliitto. Eevi oli ollut sekaisin, Joni oli seisonut rinnalla jättänyt oman putiikkisuunnittelufirmansa ja harpannut hoitamaan Väisäsen konsernia. Joni hoiti juristit, talousihmiset, hallituksen, ne kaikki jotka katsoivat Eeviä kuin saalista. Joni järjesti tämän matkan prikulleen oma huvila, metsäretket, spa-touhut.
Rouva Väisänen?
Lounge-emäntä ilmestyi Eevi viereen. Hymy yhtä siloinen kuin sininen uniformu. Boarding on alkamassa ykkösluokkaan. Saanko vielä tarjota lasin ennen lähtöä?
Ei kiitos, Eevi sanoi nousten ylös. Silkkimekko piti asettaa hyvin. Olen valmis.
Eevi tarttui vanhaan nahkakassiin Joni oli antanut sen hääpäivälahjaksi. Kävellessä automaattioville tuli outo tunne, ei innostus, vaan kylmä, kutiseva tunne niskassa.
Eevi sysäsi sen matkajännityksen piikkiin. Ei se koskaan ollut näin pitkää reissua tehnyt yksin. Yleensä Joni järjesti kaikki passit, tipit, ohjelmat. Nyt hän tunsi olevansa tuuliajolla.
Käytävä portille 42 oli talvinen, ilmastointi tuntui pakkaselta. Eevi kietoi villahuivin tiukemmin ympärilleen.
Kännykkä tärähti taas.
Eevi odotti Jonilta pususydän-emojeita ja muistutusta: muista juoda vettä.
Mutta ei nyt tulikin viesti siskolta.
Aino: MISSÄ OOT?
Eevi kurtisti kulmiaan. Se ei ollut jutellut Ainon kanssa pariin viikkoon. Suhteet oli olleet jäissä. Aino taiteileva villikko, Väisäsen ongelmatytär ei koskaan pitänyt Jonista. Aino kutsui Joni Ihmissudeksi puvussa. Joni taas nimitti Ainoa Suutariksi, muka rahankipeäksi.
Eevi naputti: Lentokentällä. Menossa siihen reissuun, jonka Joni järjesti. Mikä hätänä?
Ainon kolme pistettä vilkkui, välillä katosi, ilmestyi taas ihan hermoraunio.
Aino: ÄLÄ NOUSE SIIHEN KONEESEEN.
Eevi pysähtyi kuin kiveksi käytävälle. Muut kulkijat joutuivat väistämään kuin virtaava vesi.
Eevi: Lopeta. Oon väsynyt. En jaksa sun draamaa taas tänään.
Aino: EEVI KUUNTELE. Oon sun kotona. Tulin tuomaan isän vanhan Omega-kellon. Joni luuli mua siivoojaksi. Kuulin sen.
Aino: Se ei varannut paluulippua.
Eevi tuijotti näyttöä. Ei ollut mitään järkeä. Tietenkin Joni oli varannut paluun. Joni hoiti kaiken.
Aino: Yks suunta, Eve. Se on ansa.
Viimeinen kuulutus lennolle 815 Kalliosaareen, kaiutin kuulutti. Matkustaja Eevi Väisänen, portille.
Eevi vilkaisi ylös. Porttivirkailija odotti, boardinglaite kädessä. Siltakäytävä portilta näytti mustalta tunnelilta.
Kännykkä surahti uudestaan.
Joni: Miksi seurantalaite näyttää sut edelleen terminaalissa? Nyt koneeseen. Slotin aika menossa.
Ristiriita oli armoton. Ainon paniikki vastaan Jonin tarkka kontrolli.
Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen Eevi epäröi.
Portilla henkilökunta alkoi hymyillä jo tekohymyä. Rouva? Ovet suljetaan kahden minuutin päästä.
Eevi astui eteenpäin. Kolmen vuoden ehdollisuus käski totella Jonia. Hän suuttuisi, jos Eevi mokaisi tämän. Oli mennyt tuhansia euroja. Jonin pettymys sai Eevin aina tuntemaan itsensä avuttomaksi.
Tää on vaan Ainon mustasukkaisuutta, Eevi ajatteli. Aino vihaa meidän onnea.
Eevi ojensi boarding-lippua.
Kännykkä tärähti niin että melkein putosi kädestä. Nyt ei tullut tekstiä vaan kuva.
Oli rakeinen kuva ovenraosta: Joni seisoi työhuoneessa isän vanhassa työhuoneessa satelliittipuhelin kädessä, viskipullo toisessa. Ikkunan heijastuksesta näkyi toinen mies. Vieras. Niskassa tatuointi. Salkut mukana.
Aino: Se EI OO YKSIN.
Eevi zoomasi kuvaa. Mies ikkunassa oli vieras. Tatuointi, salkku. Ei hyvä.
Aino: Poistu lentokentältä NYT. Älä soita mulle. Sillä voi olla vakoiluohjelma sun puhelimessa. Juokse.
Eevi vilkaisi porttivirkailijaa, sitten pimeää käytävää koneeseen. Se ei näyttänyt enää lomalta se näytti pedon kidalta.
Rouva? virkailija katsoi kelloaan. Viimeinen mahdollisuus.
Eevin rintaa puristi. Ilma tuntui yhtäkkiä liian ohuelta.
Mulla jäi lääkkeet autoon, Eevi sai sanottua.
Ette pääse takaisin koneeseen kun ovet sulkeutuu, virkailija varoitti.
Ymmärrän, Eevi kuiskasi. En lähde.
Eevi kääntyi. Heti kun hän käveli pois portilta, pelko hyökkäsi päälle. Se ei ollut enää epämääräinen jännitys vaan raaka kauhu. Askeleet kiihtyivät. Sitten Eevi juoksi.
Matkatavaraa se ei hakenut, ei mennyt Jonin kuljettajan luokse noutopisteelle. Suoraan taksijonoon, ohi mustien Audien.
Eevin taksi tuoksui vanhalta kahvilta ja mäntypuulta. Minne matka? kuski vilkaisi peilistä, huomaten silkkimekon.
Aja vaan, Eevi sanoi hengästyneenä. Mihinkään, kunhan pois. Ota tie Espoon suuntaan.
Taksin kaartaessa lentokentän ruuhkiin Eevin puhelin vilkkui.
Saapuva Puhelu: Aviomies
Eevi antoi sen soida.
Näyttö pimeni, syttyi taas.
Saapuva Puhelu: Aviomies
Jonin kuva hymyili ruudulla. Viinilasi kädessä, niin turvallinen.
Se seuraa mun puhelinta, Eevi tajusi. Se Life360, mitä turvaan käytettiin. Eevi poisti sijaintinsa.
Puhelin soi toistamiseen. Ja taas.
Kun taksi saavutti Kehä ykkösen rampin, ilmoituksia oli jo kymmeniä.
10 Soittamatonta.
20 Soittamatonta.
Teksti: Eevi, vastaa.
Teksti: Mitä teet?
Teksti: Kone odottaa, tuu takaisin.
Teksti: TEET VIRHEEN.
Eevi katsoi ulos, harmaata Espoota. Maailma näytti väärältä. Entä jos Aino liioitteli? Entä jos Joni oli vaan normaalissa kokouksessa? Pilaisiko Eevi kaiken epäluuloilla ja huonolla kuvalla?
Mutta ajatus siitä kuljettajasta. Älä puhu muille.
Kylmä todellisuus iski. Jos olisin mennyt Kalliosaaren autoon, vieras maa, vieraat ihmiset…
Puhelin tärähti.
99 Soittamatonta.
Se ei ollut huolta. Se oli paniikkia. Ja nyt Eevi tajusi paniikki ei ollut hänen.
Eevi tapasi Ainon 24/7 auki olevassa dinerissa Kalliosaaressa, kaukana Helsingin ökykaduista missä Väisäset yleensä kulki.
Aino oli nuutunut, tukka sotkussa. Kädet tärisivät mustan kahvikupin ympärillä.
Eevi istuutui. Aino vain osoitti tuolia.
Sammuta sun puhelin, Aino komensi.
Eevi totteili. Selitä nyt. Mä jätin 10 000 euron lennon. Joni tulee tappamaan mut.
Se olikin suunnitelmissa, Aino sanoi. Ääni kylmä kuin jää.
Eeviltä karkasi ilmat. Älä sano noin.
Mä kävin teillä, Aino alkoi hiljaa, kumartuen lähemmäs vaikka hela kahvila kilisi astioita. Tulin isän Omegan kanssa. Sen, mitä Joni muka ei löytänyt perintöpapereista. Löysin sen sen sporttikassista viime viikolla. Otin takaisin. Olin jättämässä pöydälle, kun kuulin Jonin.
Aino otti oman puhelimen, aukaisi nauhurin.
Mä en vaan ottanut kuvaa, Eevi. Nauhoitin äänet.
Nauhoitus räkyi, taskupussituksen suhinaa. Mutta Jonin ääni erottui. Ei se lämmin, vaan kimakka ja vihaisen outo.
Joni (nauhoitus): en välitä vaikka sieltä sataisi! Se Turun tiimi vie multa viisikymppiä päivässä! Kun Eevi laskeutuu, nappaat sen passintarkastuksesta käytä VIP-exitiä ettei jää kameroihin.
Tuntematon ääni: paperit?
Joni: Sen laukussa. Valtakirja on siellä matkavakuutuspapereissa. Kun saat sen varastoon, pakota se allekirjoittamaan. Sano että se on lunnasvaatimus, ihan mitä vaan. Kunhan nimi tulee alle.
Tuntematon: Entä sitten?
Tauko, pitkä tyhjyys nauhalla.
Joni: Se on saari. Meri on syvä. Huolehdi että… kehoa ei löydy ennen kuin perunkirjoitus valmistuu.
Aino pysäytti nauhan.
Hiljaisuus repi. Kaikki astiahäly vaimeni Eevin korvissa.
Valtakirja, Eevi kuiskasi. Silloin Joni pyysi mua allekirjoittamaan viime viikolla. Sanoin, että haluan lukea kaiken läpi. Se suuttui. Sanoi etten luota häneen.
Sillä pitää olla täysi kontrolli, Aino sanoi. Isä lukitsi perinnöt niin ettei Joni pääse käsiksi ilman sun nimmaria. Jos sä katoat… jos kuolet… ja sillä on se, se saa kaiken.
Niinpä, Eevi mumisi.
Eevi tuijotti kihlasormusta. Se painoi enemmän kuin koskaan.
Se on vararikon partaalla, Eve, Aino varoitti. Sen firma meni nurin jo vuotta sitten. Se on siirtänyt sun rahoja nettipelaamiseen. Kryptoon. Huijauksiin. Olet ainoa tie ulos.
Kyyneleet kaivertui silmiin vihaisia. Mä luotin siihen. Mä puolustin sitä sulle.
Tiedän, Aino tarttui Eevin käteen. Ei sillä ole väliä. Oot nyt turvassa.
Oonko? Eevi kysyi. Joni tietää etten mennyt koneeseen. Entä kun sillä ei ole enää mitään hävittävää?
Samaan aikaan kahvilan TV:ssä luki: POLIISITOIMINTAA KEHÄ YKKÖSELLÄ.
Mennään poliisille, Aino ehdotti.
Ei, Eevi sanoi, ilme tiukentuen. Hän pyyhki kyyneleet. Jos mennään nyt, se palkkaa lakimiehet. Väittää et nauha on väärennös. Keihoittautuu oikeasta kidnappausleikkauksesta. Se on viekas, Aino. Se puhuu itsensä ulos mistä vaan.
No mitäs me tehdään?
Eevi kaivoi puhelimen laukusta. Mulla tuli uusi viesti.
Toistojono alkoi tulvia. Mutta keskellä niitä oli yksi ääniviesti.
Avaa kaiutin, Aino sanoi.
Jonin ääni (viesti): Eevi! Vastaa! Missä oot? Särjet kaiken! Oon kentällä. Käyn loungessa. Jos leikit jotakin, tulet katumaan tätä. Mä tulen hakemaan sut.
Se oli kentällä. Se metsästi.
Se etsii uhria, Eevi sanoi nousten. Tehdään siitä syyllinen.
Eevi ei mennyt lähimmälle poliisiasemalle, vaan Kruununhaan poliisilaitokselle, missä isä oli tukenut poliisien tukisäätiötä ja missä komisario Nieminen, perhetuttu, työskenteli.
Nieminen vaikutti väsyneeltä ja epäilevältä, mutta istutti Eevin kuulusteluhuoneeseen. Eevi laski puhelimen pöydälle.
Mun mies yrittää tappaa mut, Eevi sanoi.
Raskas syytös, Nieminen hymähti. Kotiriitoja ja rahoista?
Kaikki on kiinni rahasta, Eevi sanoi.
Aino astui esiin. Näytä se video.
Video? Nieminen ihmetteli.
Aino nauhoitti äänen, Eevi korjasi. Mutta Joni… no, se on ylimielinen. Luulee ettei kukaan muu osaa käyttää teknisiä juttuja.
Eevi avasi kannettavan veti esiin kotikameran pilvipalvelun.
Joni asensi kamerat kaikkialle suojaamaan taloa, muka meidän turvaksi. Se luulee omistavansa pääsalasanan, Eevi selitti.
Mutta Eevi oli vaihtanut tunnukset.
VALITSE: TYÖHUONE 16:00
Videossa Joni käveli hermostuneena. Taustalla näkyi tatuoitu vieras.
Sitten Joni avasi seinäsafeen sen jonka piti sisältää vain koruja ja otti mustan aseen. Tarkisti pesän, sujautti vyötärölle.
Jos Turku ei toimi, Joni sanoi, tehdään se rumalla tavalla. Ilmoitan katoamisesta tänään. Väitetään, että Eevi tilasi kyydin muttei koskaan saapunut. Sitten… käy kotona. Tehdään siitä murtokeikka.
Entä vaimo?
Joni tarttui hääkuvaan. Paiskasi sen pöytään.
Ei ole vaimoa. On leski.
Nieminen ponnahti pystyyn.
Atentaatin valmistelua, Nieminen totesi. Radiolle: Tarvitsen etsintäkuulutuksen Markku Väisäsestä. Seuratkaa sen puhelinta.
Se on lentokentällä, Eevi sanoi viileästi. Etsii mua.
Otamme sen kiinni. Te kaksi jäätte tänne.
En, Eevi sanoi.
Olenko kuullut oikein?
Sillä on mun passi. Se luulee, etten pärjää ilman sitä. Jos se näkee poliisin, se juoksee hävittää aseen, soittaa lakimiehelle. Saatte sen rysän päältä, jos se näkee mut yksin.
Mitä ehdotatte?
Mä soitan sille. Kutsun kentälle.
Suunnitelma oli hullu, mutta muuta vaihtoehtoa Eevi ei hyväksynyt.
Arrivals-hallissa Terminaali 2:ssa, julkisella puolella, Eevi seisoi trenssitakissa rintapielessä kuuntelulaite. Nieminen ja neljä siviilipoliisia piilossa yksi limusiinikuskina, pari turisteina, yksi siivoojana.
Aino istui ulkona pakettiautossa, seuraamassa näyttöjä, huuli puristuksissa.
Puhelin soi.
Vastaa, Nieminen kuiskasi korviin.
Eevi: Joni?
Joni: Eevi! Missä helvetissä sä oot? Oon tonkinut tämän paikan läpi!
Eevi: Pelästyin, Joni. En noussut koneeseen. Ootan täällä Arrivalsissa. Hae mut kotiin?
Joni: Pysy siinä. Näen sut.
Yläkerrasta Joni ilmestyi. Pukua vimpan päälle, mutta silmissä sekavuutta.
Joni juoksi portaat alas, tuuppasi perheen lastenrattaineen tarttui Eeviä käsivarresta, kipeästi.
Ihan järjetön nainen, Joni mylvi, Tajuatko mihin mut syöksit!
Sattuu, Joni, Eevi sanoi kovalla äänellä.
Pahempaakin on luvassa, Joni sihisi. Autolle. Allekirjoitat paperit. Sitten hoidetaan tämä sotku pois.
Mitkä paperit? Eevi jarrutti. Valtakirja?
Joni pysähtyi. Tuijotti Eevin silmiin mutta nyt Eevi ei itkenyt, vaan katsoi viileästi.
Mistä sä tiedät?
Aino ei ole niin tyhmä kuin luulit.
Joni käsi hakeutui vyötärölle. Tunsi aseen.
Autoon nyt, hän ärähti, aseen piilossa takin alla.
Poliisi! Ase maahan!
Kaiku pamautti hallin.
Joni pyörähti limusiinikuski tähtäsi Glockilla. Turistit vetivät aseet. Nieminen juoksi väliin.
Virhe! Joni huusi. Otti kiinni Eevistä, veti suojaksi. Pois tieltä! Mulla on ase!
Yleisö paniikkiin. Ihmiset syöksyivät piiloon.
Katso mua, Joni, Eevi sanoi rauhallisesti.
Turpa kiinni! Joni ärjäisi. Haluan auton! Lennon pois!
Peli on pelattu, Joni, Eevi sanoi. Meillä on video työhuoneesta, holvista, keskustelusta. Kaikki.
Joni jähmettyi. Mitä?
Mä näin sinut, Eevi kuiskasi. Sen hirviön.
Sekunnin epäröinti Eevi polkaisi korkonsa Jonin jalkapöydälle ja paiskasi kyynärpään kylkeen.
Joni karjaisi. Menetti otteen.
Nieminen kaatoi Jonin maahan. Ase livahti lattialle. Poliisit hyppäsivät päälle.
Markku Väisänen, olette pidätetty murhayrityksestä, sieppauksesta ja kiristyksestä.
Joni käänsi päätään. Eevi! Kerro niille! Rakastan sua! Tää on väärinymmärrys!
Eevi oikaisi nutturaansa, katsoi miestään miestä joka hallitsi rahat ja suunnitteli murhan.
Et rakastanut mua, Joni. Rakastit rahaa. Nyt sulla ei ole kumpaakaan.
Kun poliisi raahasi Jonia ulos, tämän silmissä ei ollut enää mitään muuta kuin vihaa.
Et ole turvassa! Joni karjui kun ovet sulkeutuivat. En ole ainoa!
Mutta automaattiovi nielaisi sanat.
Aino raivasi tiensä poliisien läpi ja rutisti Eevin melkein kasaan.
Nyt Eevi itki, vihdoin.
Kolme kuukautta myöhemmin:
Lentokenttä sykki elämää. Eevi istui odottamassa portilla, mutta nyt tavallisten matkustajien seassa söi ruisleipää.
Eevi näytti toisenlaiselta: tukka lyhyempi, farkut, nahkatakki. Timanttisormus poissa, äidin vanha hopearengas sormessa.
Oikeudenkäynti oli ollut rankka. Joni väitti mielenvikaisuutta, mutta videot ja tunnustava tatuoitu mies ratkaisivat pelin. Vankeutta tuli 25 vuotta.
Väisäsen konsernia tutkittiin; vanha hallitus sai potkut, Eevi aloitti alusta.
Portti 12, Tokio lähtee, kaiutin ilmoitti.
Aino toi kahvit. Tarvittiin kofeiinia.
Eevi nyökkäsi. Nyt on hyvä.
Aino virnisti. Oltaisiin voitu mennä isän yksityiskoneella.
Mä myin sen aamulla, Eevi hymähti.
Aino pöyristyi. MYYT KONEEN?
Liikaa painolastia. Haluan reissata kuin tavallinen ihminen. Kadota. Kantaa omat kamat.
Eevi kaivoi puhelimen, etsi yhteystiedoista: Aviomies .
Poliisille piti pitää puhelin todisteiksi: 99 soittoa, seurannat, viestit. Nyt kaikki oli ohi.
Muokkaa. Poista yhteystieto.
Oletko varma?
Eevi painoi kyllä.
Nimi katosi. 99 soittoa, kaikki historia, pyyhkiytyi pois.
Aino töytäisi. Hei, boarding alkaa.
Eevi nousi. Otti repun. Katsoi siskoaan sekavaa, aavistavan terävää, rohkeaa siskoa, joka pelasti hengen kun rakkaus meinasi viedä.
Valmiina? Aino kysyi.
Ei miehiä, Eevi sanoi.
Ei salaisuuksia, Aino naurahti.
Ei ansoja, siskokset hymisivät yhdessä.
Eevi antoi boarding-lipun. Laitteen valo välähti vihreänä.
Hän käveli sillalle, mutta nyt ei pelottanut ainoastaan uuden alku jännitti.
Lentokone nousi, Helsinki jäi taakse maailma avartui, monimutkaisena ja kauniina.
Yhden lennon Eevi jätti väliin pelastaakseen itsensä. Tätä matkaa hän ei aio missata.
Hän kääntyi Ainoon ja hymyili: Nyt lennetään.Aino katsahti vielä taakse päin ohimenevä pelko varjosti piirteitä. Eevi otti häntä kädestä, lennon nousuhuminan läpäistessä penkkirivin.
Entä nyt? Aino kuiskasi pehmeästi, kun turvavyövalo sammui. Kun kaikki vanha jäi taakse?
Eevi mietti hetken vain. Hän hymyili, pisaroita silmäkulmassa, mutta nyt ne olivat vapautta eikä surua.
Nyt eletään sellaista elämää, jonka oltiin molemmat ansaittu ilman varjoja muiden selkien takana.
Aino rutisti Eeviä lentokoneen penkillä, täynnä tavallisia, kimaltavia mahdollisuuksia.
Ikkunasta pilvet valuivat ohi, pehmeinä ja kirkkaampina kuin koskaan ennen.
Eevin rinnassa syttyi uusi tunne vielä nimettömämpi kuin pelko, mutta valoisampi. Rohkeus.
Se ei ollut helppo matka; se oli vasta alussa. Mutta ensimmäistä kertaa Eevi oli varma, että minne tahansa kone laskeutuisi, hän pääsisi perille omin jaloin ja jonkun rinnalla, joka todella näki hänet.
Sinä hetkenä, korkealla Suomen yllä, Eeviä ei seurannut enää yksikään puhelu menneisyydestä.
Hän painoi posken Ainoa vasten, nauroi pienen, kirkkaan naurun ja avasi ikkunaluukun.
Aurinko syttyi pilvien päällä, ja uusi alku levisi horisonttiin.
