Leena sulkee juuri paprikahilloa suuriin lasipurkkeihin, kun hänen miesystävänsä palaa töistä.
Olen kotona, huutaa Jari ja astuu keittiöön. Hän pysähtyy keskelle huonetta ja katsoo ympärilleen. Mitä täällä oikein tapahtuu?
Mitä tarkoitat? Tässä hilloa keitän, kuten pyysit, Leena hymyilee hellästi paprikoita pilkkoessaan.
En puhu hillosta, vaan tästä kaikesta! Jari tekee kädellään laajan eleen näyttääkseen tiskipöydät, jotka ovat täynnä kippoja, kulhoja ja lasipurkkeja. Hellalla porisee kymmenen litran kattila, jonka reunoilta tomaattiseos kuplii pöydälle. Siellä sun täällä on lautasia, joissa on valkosipulia, paprikaa ja muita vihanneksia.
Leena jatkaa pilkkomista, kuin kaikki olisi aivan tavallista.
He muuttivat yhteen neljä kuukautta sitten. Jari oli pitkään elänyt yksin ja nauttinut rauhallisesta elämästään. Leenan vuoksi hän oli valmis jättämään yksinäisyyden taakseen ja kokeilemaan, voisiko perhe-arki toimia vielä kerran. Kumpikin oli jo yli neljänkymmenen, kun kohtasivat. Leenalla oli aikuinen tytär, joka oli muuttanut omilleen. Jari taas näki kymmenvuotiasta poikaansa harvakseltaan, koska pojan äiti asui Oulussa.
Aluksi kaikki tuntui hyvältä. Leena uskoi löytäneensä ihmisen, jonka kanssa olisi helppo ja turvallinen olla. Hän irtisanoi vuokra-asuntonsa ja muutti Jarin kerrostalokaksioon Helsingin Maunulaan tämän pyytäessä.
Hän halusi olla hyvä puoliso, kokkasi monipuolisia ruokia ja yritti loihtia arjesta mahdollisimman mukavaa vaikka joskus viimeisillä voimillaan. Se oli varmasti rakkautta.
Aluksi Jari oli onnellinen, mutta parin kuukauden kuluttua hän alkoi muuttua. Hän tuli töistä kiukkuisena, napisi likaisesta teekupista, lattialle unohtuneesta roskasta tai siitä, ettei sänkyä ollut pedattu hänen toivomallaan tavalla.
Leena katsoi ympärilleen. Eikö sillä ole väliä, että koti on siisti, pöytään kannetaan lämmin illallinen, ja että hän saa tulla kotiin rakkaan luo? Hänkin paiski töitä; oli vain tunteja aiemmin saanut eteensä tietokoneen äärestä kuin Jari.
Alussa hän ei kiinnittänyt huomiota Jarin valituksiin, mutta vähitellen ne ärsyttivät. Leena piti suunsa kiinni ja toivoi, että arki rauhoittuisi. Hän teki säilykkeitä jo ennen kuin tapasi Jarin, mutta yleensä ehti siivota ennen miehen kotiintuloa. Usein Jari oli viikonloppuisin siskonsa luona korjaamassa autoa, joten Leena sai touhuta omia juttujaan rauhassa.
Tänä päivänä Jari palasi kuitenkin yllättäen kesken päivän. Hän näki koko keittiön kaaoksen, vaikka parin tunnin päästä kaikki olisi ollut siististi hyllyllä ja purkit kääritty vilttiin jäähtymään. Hän ei ymmärtänyt, ettei säilöntää voi tehdä steriilissä ympäristössä.
Leena, siivoatko nämä kohta pois? Jari kysyy närkästyneenä.
Tietenkin! Oletko koskaan nähnyt, että olisin jättänyt roskat pyörimään ruuan laiton jäljiltä? Mistä nyt oikein tuulee?
Täällä on kuuma ja koko asunto haisee, mies jupisee.
Mene olohuoneeseen katsomaan telkkaria, kyllä tämä kohta valmistuu, Leena hymähtää ja koettaa jatkaa rauhallisesti.
Mitä syömistä minulle on, kun kohta pää hajoaa?
Hetkinen vain, lämmitän sinulle jotain, Leena vastaa kärsivällisesti.
Taasko niitä samoja makaroneja ja pihvejä kuin jo kolmatta päivää?
Ei mahda mitään, kaikkea ei ehdi joka ilta tehdä alusta, eikä hillo valmistu itsestään. Muistatko, pyysit tätä? Tänään on ollut rankka päivä: kaupassa piti käydä kahdesti ja kannoin painavat kassit kotiin. Minäkin olen väsynyt, täällä on liian kuuma, ja sinä valitat ihan turhasta!
Älä rupea saarnaamaan, Jari puuskahtaa.
Sinä kaikesta vain napiset, koetan pyytää sinua rauhoittumaan! Riittää jo, Leena sanoo, ja pinnan alla alkaa kiehua.
Kaikki tämä riitelee minua vastaan!
Silloin Leena ei enää pidättele itseään:
Mikä sitten ärsyttää? Että saat tulla kotiin lämpimään sänkyyn, syödä hyvää ruokaa ja vastaanotto on aina ystävällinen? Etteivät koskaan tule ilkeästi sanomaan, vaikka olisit väärässä? Vai minäkö sinua ärsytän minun läsnäoloni kotonasi, sanopa nyt!
Niin, sinä ärsytät! En tarvitse sinun iltaruokiasi enkä pestyjä lakanoita, enkä hillojasi!
Sinäkin ärsytät minua! Et koskaan ole tyytyväinen. Sinä levittelet tavarasi mutta vaadit järjestystä. Et pese omia astioitasi, mutta minua moitit, kun keittiö on sotkuinen kun teen ruokaa! Pyysin, että olisit vienyt minut vihanneskojulle, mutta tärkeämpää oli auttaa Veli-Matti! Sinä kyllä ärsytät!
Jari ei halunnut kuunnella Leenan suoraa puhetta. Jokin hänen ilmeessään sai Jarin käyttäytymään niin, että Leena pelästyi hän ei vaistonnut olevansa turvassa.
Leena tajuaa nopeasti tilanteen ja päättää vetäytyä:
Meidän välillämme kaikki on ohi! hän sanoo ja poistuu keittiöstä.
Leena alkaa koota tavaroitaan nopeasti, kädet tärisevät kiukusta ja surusta. Hän saa pakattua kaksi matkalaukkua, vetää farkut jalkaansa ja lähtee ovesta ulos. Jari katsoo perään, eikä yritä estellä.
Sinä yönä Leena nukkuu ystävänsä luona. Seuraavana päivänä hän löytää vuokra-asunnon Tapanilasta, laittaa siihen lähes koko palkkansa takuuvuokra, välityspalkkio, ja monia puuttuvia tavaroita uuteen kotiin.
Aluksi Leena ei edes harkitse palaamista Jarin luo. Vasta kolmantena päivänä olo käy tyhjäksi, ikävä valtaa mielen ja riita pyörii ajatuksissa. Kumpikin syyttää toista. Silti hän tietää, että anteeksiantaminen ei ole tässä oikea ratkaisu.
Jari ei ota yhteyttä, ei soita eikä etsi Leenaa. Vasta ensimmäisenä iltana, kun Leena on lähtenyt, Jari lähettää viestin:
Mitä teen kaikella tällä hillolla?
Tee niillä mitä huvittaa! En välitä, Leena vastaa takaisin harmistuneena.
Sääli paprikoita kuitenkin jää vaivaamaan. Leena miettii vielä pitkään, että reilu puoli tuntia ja kaikki olisi valmista.
Viikon päästä häntä helpottaa jo hieman ajatus siitä, että hän on taas yksin. Hän ajattelee, että on aika hakea loput tavarat ja palauttaa avain Jarille. Leena haluaa hoitaa asian kasvotusten.
Puoli tuntia ennen tuloaan hän lähettää viestin, että on tulossa. Jari avaa oven, näyttää katuvalta ja surulliselta, mutta Leenaa se ei enää liikuta. Hän on päättänyt hoitaa asiat loppuun asti.
Jari kokonaan muuttuu; hän tunnustaa, ettei tiedä, mikä häneen meni ja pyytää anteeksi, puhuu taas rakkaudesta ja kaipauksesta.
Leena katsoo miestä ja ymmärtää: jos hän todella rakastaisi, jotain olisi tapahtunut jo viikon aikana. Eikä hän halua palata samaan.
Jari, anna olla! Jos rakastaisit todella, olisit tehnyt jo enemmän kuin vain odottanut ja ollut hiljaa.
Anteeksi! En tiedä, mikä minuun meni…
Sillä ei ole enää väliä. Haen vain loput tavarani.
Leena kulkee asunnon läpi ja kerää kylpyhuoneen shampoot, suosikkiteensä, tytön lahjaksi ostaman vaaleanpunaisen teemukin, syntymäpäivälahjaksi saadun villaviltin. Pakkaa kaiken suurikokoisiin kasseihin ja vie ne eteiseen, valmiina minne uuteen kotiinsa.
Jari ei malttaisi olla hiljaa; hän seuraa, pyytää, melkein anoo, mutta turhaan. Viikko hiljaisuutta riitti kertomaan kaiken, mitä tarvitsi tietää.
Kun viimeiset tavarat ovat ovella, Leena tilaa taksin. Jari yrittää estää häntä oviaukossa:
Älä lähde, minä en pärjää ilman sinua!
Minä taas en pärjää sinun kanssasi! Leena sanoo, vie avaimen ja astuu ovesta. Ulkona on syksyn tuoksu, lehtiä leijailee ilmassa. Lähestyvä marraskuu tuntuu myös sydämessä.
Hän istahtaa taksin kyytiin ja katsoo ulos harmaan Helsingin yli. Yhtäkkiä hän muistaa, että syksy on hänen lempivuodenaikansa ja kahden viikon päästä on hänen syntymäpäivänsä.
Kaikki järjestyy! hän sanoo hiljaa itselleen ja hymyilee. Kaikki järjestyy!
