12.6.1995, Järvenpää
Äiti kyykistyi viereeni, silmissä taas se tuttu huoli. Sinikka, kulta, ole kiltti. Meidän täytyy asua täällä nyt hetken aikaa. Kaikki rauhoittuu pian, ja sitten mennään taas Helsinkiin.
Katsoin äitiäni hiljaa, en sanonut mitään.
Sinikka, kuuletko? Ymmärrätkö? Äiti tarttui minua käsivarresta ja hellästi ravisti.
Kyllä minä kuulen, äiti
No miksi et sitten sano mitään? Äiti oli hermostunut, näin sen hänen silmistään.
En ollut hiljaa, äiti. Minä mietin. Kävin sormillani pienen maton reunaa.
Niin, mieti vaan. Katso nyt näitä kirjoja, Sinikka Tiedätkö, kun olin pieni, rakastin lukea.
Äiti Joudutaanko me olemaan täällä kauan?
En tiedä, rakas. Nyt pitää vain asua täällä.
Oikeastaan ymmärsin kaiken, mitä meille oli tapahtunut. Äiti turhaan luulee, etten tajua.
Sinikka, täti Kaija käy täällä. Minä teen töitä naapurikaupungissa ja palaan illaksi. Viikonloppuina mennään yhdessä uimaan Tuusulanjärvelle, saat nähdä
Äiti peitti kasvot käsiinsä. Anteeksi, anteeksi mulle
Äiti, älä itke. Minä tiedän tiedän, että isä ei enää asu meidän kanssa, ja että meidän pitää selviytyä. Sinä ajattelit, että on paras muuttaa tänne mummun mökkiin. Vuokraat asunnon, saadaan rahaa. Eihän tässä muuta voinut.
Minä osaan olla kiltti, lupaan. Odotan sinua ja luen kirjoja. Kaijakin katsoo perään.
Selvitään me, äiti Ja syksyllä mä menen kouluun. Onhan täällä koulu?
Ei täällä enää koulua ole, huokasi äiti. Mutta syksyllä pääset takaisin meidän kotiin. Tämä on väliaikaista, kunnes löydän kunnon työn.
Vuokrasin asunnon elokuuhun asti se riittää. Sitten remontoidaan ja jatketaan. Kaikki kääntyy hyväksi, Sinikka
Tiedän sen, äiti.
Sinä iltana istuttiin pitkään ulkoterassilla. Äiti kertoi lapsuudestaan ja millainen hänen mummunsa Sanni oli ollut.
Äiti, oliko sulla äiti?
Oli, onhan hän yhä Mutta enhän minä hänelle koskaan ollut tärkeä.
Miten niin?
Synnyin nuorena. Äiti ja isä erosivat. Äiti muuttui etäiseksi ja jätti minut Sanni-mummulle maalle. Hän lähti Helsinkiin etsimään onnea.
Löysikö hän?
Onnen löysi, mutta unohti minut. Sai uuden miehen, kaksi lasta. Mulle vain soitti joskus syntymäpäivinä. Äidin äiti Sanni kasvatti minut. Hänestä tuli minulle oikea äiti.
Äiti, sinut nimettiin Sannin mukaan, niinkö?
Niin varmaan, kunniaksi mummulle. Rakastin häntä valtavasti. Kun hän kuoli, tuntui maailma pysähtyvän. Kaipasin äitiäni Zinaa mutta turhaan. Jouduin pärjäämään yksin.
Mummu käski äitiä ostamaan minulle yo-mekon, mutt… äiti sanoi, ettei kiinnosta. Että minun pitää itse ansaita se. Mummu suutahti ja käski hänen laittaa oven kiinni perässään.
Sinä et koskaan kutsu häntä äidiksi, kuiskasin.
En voikaan, minulle äiti oli Sanni-mummu, aina.
Yhtäkkiä tuli lämmin olo, kun äiti kietoi kädet ympärilleni hänen tapansa suojella, joita ei jätä. Kuuntelin, kun hän kertoi kuinka hänet lykättiin opiskelijakotiin, ei otettu viettämään joulua kotiin. Sanoi, että talo olisi täynnä sukulaisia, eikä ollut tilaa.
Hän pyysi avainta mummun mökkiin ja sanoi, että se on hänen, eikä kenenkään muun.
Zina suuttui ja riiteli, mutta sain onneksi uuden lukon asennettua yhdessä naapurin kanssa. Naapurit lupasivat, että pitävät minun puoltani, jos Zina yrittää mitään. Ensimmäinen uusi vuosi siellä; olin yksin, mutta ystävät tulivat kylään.
Sitten täytin 18.
Etkö nähnyt häntä enää?
En. Ei mitään puhuttavaa. Minulla oli uusi elämä, ja hänellä omansa.
Äiti, etkö koskaan voisi tehdä minulle samoin?
En koskaan, Sinikka. Kuule, en koskaan!
***
Elämä jatkui. Äiti lähti töihin, täti Kaija kävi katsomassa perään. Söin leipää ja mansikkahilloa, pesin lautaseni, syötin nukke-Kaisaa ja istuin lukemaan. Olin oppinut lukemaan vasta hiljattain ja olin ylpeä siitä.
Alkuun ikävöin. Kyyneleet valuivat hiljaa ja pyyhin niitä pois, mutta ne tulivat itsekseen. Sitten äiti tuli kotiin, ja kaikki oli taas hyvin.
Mutta eräänä iltana äiti ei tullutkaan. Ulkona ehti tulla pimeä, sytytin vinttivalot ja vedin verhot kiinni. Halasin Kaisa-nukkea ja nalle-Pekkaa.
Älkää pelätkö, Kaisa ja Pekka ja Leena ja Sanni ja pelle-Jonne. Äiti tulee pian kotiin.
Hetken mietin, lähtisinkö asemalle katsomaan, mutta pelkäsin eksyväni ja meneväni ohi äidin.
Yritin estää pahojen ajatusten nousemista. Äiti ei koskaan hylkäisi minua, ei koskaan. Minulla ei ollut enää Sanni-mummua, kenelle jäisin jos äiti katoaisi?
Mielikuvitus otti vallan näin mielessäni, kuinka äiti menee uusiin naimisiin, saa uusia lapsia ja unohtaa minut kokonaan tähän pikkumökkiin.
Itkin ääneen. Kyyneleet polttivat silmiä, kurkkua särki, ja tuolin ääressä itkin itseni uneen.
Heräsin kolinaan eteisessä. Tuliko sinne joku… rotat, vai Zina-mummu, vaikken ollut koskaan häntä nähnyt? Oliko hän tullut vaatimaan mökkiä pois ja ajaisi minut pihalle? Vingahdin hätäisesti.
Yhtäkkiä ovi avautui, valo tulvahti sisään.
Äiti! Hyppäsin tuolilta, kaadoin sen. Äiti, äiti!
Rakas lapsi, Sinikka. Voi anteeksi, myöhästyin viimeisestä bussista, kävelin tänne Keravalta asti.
Äiti, pelkäsitkö?
Todella paljon, Sinikka, pelkäsin puolestasi! Itkin ja toivoin ettet olisi peloissasi. Heti tuli samalla paha ja hyvä olo kai ajattelit, että jätin sinut?
Silloin valehtelin äidille ensimmäistä kertaa elämässäni.
En ajatellut niin. Tiesin, että tulet aina takaisin.
Sanoin niin vain, koska halusin suojella häntä.
***
Loppukesä meni mökillä. Syksyllä menin kouluun, äiti sai vakituisen työn. Isä päätti mennä oikeuteen halusi minut luokseen viikonloppuisin. Äiti nauroi ja sanoi, ettei hän ollut isälle estänyt ikinä.
Niinpä tapasin isää viikonloppuisin. Alkuun juoksin hänen luokseen iloisena, myöhemmin meno muuttui. Hän vei minut ostoskeskuksen leikkihuoneeseen ja soitteli muille aikuisille koko ajan. Istuin penkillä katsellen pienempiä.
Äiti, tuntuu, ettei isää oikeasti kiinnosta olla kanssani lainkaan. Hän haluaa kai vain, että se näyttää hyvältä muille. Hän riitelee lähinnä puhelimessa Voidaanko kertoa siitä hänelle?
Kun äiti kertoi isälle, tämä syytti äitiä siitä, että hän oli kääntänyt minut häntä vastaan.
Isä huusi: Minä olen isä, sinä vain kiellät minulta lastani!
Isä, en minä enää tarvitse niitä lastenosastoja. Ja en edes tykkää sipseistä olen iso jo.
Silloin kun lähdit pois enkä tiennyt milloin tulet takaisin Äiti jäi kerran bussista, käveli yöllä metsässä kotiin. Äiti sanoi että susia seurasi, minä olin yksin täällä
Toisen kerran valehtelin, nyt isälle. Susista. Isä kuunteli ja lähti.
Myöhemmin hän tuli takaisin. Sanoi, että ymmärsi. Vei minut elokuviin. Sillä kertaa minä juoksin iloisena hänen luokseen.
Isä kysyi äidiltä: Sanni, juoksitko silloin oikeasti susia karkuun?
Juoksin, äiti sanoi, hymyillen.
Vanhemmat jatkoivat jutustelua. Junakin meni, äiti sanoi: Nyt meni isältä juna.
Äiti, kysyin yöllä, kun makasin hänen vieressään, miten isä nyt pääsee kotiin, kun juna meni? Jääkö hän meille?
Kyllä hän kävellen pärjää, äiti sanoi ja sulki oven.
Äiti Isä halusi muuttaa takaisin, eikö?
Halusi.
Annatko anteeksi?
Äiti oli vaiti.
Äiti, minä rakastan teitä molempia
Tiedän, Sinikka.
Mutta sinua vähän enemmän, koska olet maailman rohkein äiti. Juoksit vaikka susia karkuun, jotta ehtisit luokseni.
***
Vuosia kului. Nyt seison hääpukuni sovituksessa.
Äiti, minun pitää tunnustaa sinulle yksi asia.
Mikä?
Silloin lapsena minä ajattelin, että jätät minut kuten Zina
Voi rakas. Enhän minä voisi. Sinä olet minun elämäni.
En tiennyt sitä silloin Anteeksi.
Anteeksi vain sinullekin. Kaikesta.
Seisomme sylikkäin, äiti ja tytär, ja tiedän, ettei mikään voi meitä erottaa. Äiti on aina minun lähelläni.
