Olette te nyt varakkaampia kuin muut, kyllä lahjojenkin pitäisi sen mukaista olla, marmatti anoppi.
Oli leppoisa ilta Helsingissä, kun Raimo rojahti sohvalle vaimonsa Ilona viereen.
Mitä ihmettä me tänä vuonna annetaan sun äidille lahjaksi? Mulla ei oo mitään käryä, huokaisi hän.
Ilona huokaisi syvään. Lahjan valitseminen anopille oli aina yhtä helppo tehtävä kuin lehmän paimentaminen Kallion kadulla.
Suhde Aila Virtaseen oli ollut alusta asti kutakuinkin yhtä lämmin kuin marraskuinen Vantaanjoki.
Raimo ymmärsi heti äitinsä kriittisen asenteen, joten pariskunta oli päättänyt pitää etäisyyttä.
Kumpikaan ei ollut toiselle mitään velkaa. Kommunikaatio rajoittui harvoihin puheluihin ja jokavuotiseen yhteiseen kahvitteluun, jos molemmilla sattui olemaan hyvällä tuulella.
Tänä vuonna Aila päätti järjestää 60-vuotissyntymäpäivänsä isosti ja kutsui melkein kaikki suvun edustajat, mukaan lukien nuorenparin.
Ai niin, äiti sanoi että ihan mikä tahansa lahja ilahduttaa häntä, muisti Raimo mainita yhtäkkiä.
Juu, niinhän hän aina sanoo, ja mulkaisee sitten nenän vartta pitkin, muisteli Ilona kulmia kurtistaen. Siskosi voi tuoda vaikka vanhan astianpesuharjan lahjaksi, mutta meille se ei käy!
Ilona muisti kyllä hyvin, miten Aila oli ollut jokaisesta heiltä saamastaan lahjasta enemmän tai vähemmän äksy.
Muistatko viime äitienpäivän? Ostettiin sille ylellinen kosmetiikkapaketti. Mitä tapahtui? Hän melkein purskahti itkuun ja väitti meidän vihjailevan että hän on vanha ja rupsahtanut, puuskahti Ilona. Onko mikään lahja kelvannut? Kultakorut tai elektroniikka niissä on se hyvä, että arvon pystyy heti päättelemään.
Ehkä kuitenkin soitan ja kysyn ihan suoraan, ehdotti Raimo varovasti.
Tee niin kuin parhaaksi näet, huikkasi Ilona päätä pudistellen.
Raimo valitsi äitinsä numeron mielessään toive, että tämä olisi kerrankin rehellinen toiveensa suhteen.
Kuule Raimo, minulla ei ole mitään puutetta. Se, että tulette paikalle, on jo paras lahja, sanoi Aila vaatimattomana kuin suomalainen kolmenkympin pakkasessa.
Äiti, ihan totta? Et sitten suutu, jos lahja ei ole mikään ihmeellinen? tivasi Raimo nopeasti.
En tietenkään! Kaikki pienikin muistaminen ilahduttaa, nauroi Aila.
Niin että voimme oikeasti keksiä mitä halutaan, referoi Raimo vaimolleen.
Ilona vilkaisi miestään epäillen. Hän ei ostanut tuota anopin leppoisaa puhetta hetkeäkään.
Mutta kun Raimo halusi ehdottomasti antaa lahjan äidilleen oman päänsä mukaan, Ilona antoi lopulta periksi.
Ehdotan robotti-imuria. Ei tarvitse enää äidin pölyputken kanssa painia ympäri taloa, sanoi Ilona, kun budjetti oli laskettu.
Siihen päädyttiin. He ostivat Ailalle robotti-imurin reilun tonnin vehkeen, ja lähtivät hyvillä mielin juhliin.
Synttärisankari toivotti lapset tervetulleiksi hymyssä suin, mutta ilme synkkeni, kun hän sai lahjalootan käteensä.
Mitä ihmettä tämäkin on? mutisi Aila ja huokasi syvään. Vie tuonne huoneeseen, poikani.
Ilona jäi hetkeksi seisomaan kuin koulupoika rehtorin puhutteluun ei sillä, että Aila olisi osoittanut erityistä kiitollisuutta.
Heti perään saapuivat sisko ja hänen miehensä. Sisko puski äidin kaulaan, hypisteli paperikassia ja sanoi:
Tässä sulle, äiti-kulta!
Voi kiitos rakas! Te olette aina niin fiksuja ja ihania!, Aila hihkaisi ja halasi tytärtään kilpaa.
Ilona ei voinut olla utelias: mikä suuri ja kallis lahja siskolla muka oli, kun anoppi suorastaan meni onnessaan sekaisin?
Hämmästys oli melkoinen, kun lahjasta paljastui perus kasvojenhoitosetti, joka maksoi K-Citymarketissa kympin.
Ilona katsahti kysyvästi Raimoon, joka oli hänkin huomannut, mitä sisko oli hankkinut.
Raimon kasvoilta paistoi selvä pettymys siitä, miten äiti heidän lahjansa otti vastaan.
Raimo pidätteli pitkään, mutta kun Aila jälleen kerran hehkutti siskon lahjaa, miestä ei enää pidätellyt mikään.
Äiti, tuleeko hetki juttua? kutsui Raimo äitinsä syrjään.
Mikä nyt on hätänä? Aila kysyi, kun pääsi pojan luo. Onko jotain mielen päällä?
On, äiti! Muistatko mitä sanoit lahjatoiveista? tivasi Raimo napakasti.
Muistan kyllä.
No miksi meidän lahja oli sitten niin syvältä, mutta tää halpis-setti on yhtäkkiä ihan yliveto? ärähti Raimo. Älä nyt väitä että kuvittelen!
No en väitä! Teillä kun menee taloudessa paremmin kuin Iidalla, niin odotan kyllä vähän enemmän lahjan eteen pistettyä ajatusta, mutisi Aila Virtanen.
Minkä ihmeen muka meidän pitäisi ostaa? Pitääkö jokaisessa laatikossa olla Alkon kuitti mukana että kelpaa? parahti Raimo.
No nyt se taas alkaa, parahti Aila ja antoi ymmärtää että keskustelu voisi jo riittää. Jos minä nyt satun tykkäämään Iidan lahjoista enemmän?
Siksikö, kun et arvaa meidän lahjan hintaa? tokaisi Raimo sarkastisesti. Että ihan tiedoksi vaan, maksoi yli tonnin!
No mutta onpa kallis!, Aila henkäisi muka yllättyneenä.
Kuitenkin Ailalla paloi nopeasti lamppu, miten päästä tilanteesta ulos.
Kuule, tiedätkö miksi minä aina hehkutan Iidan perheen lahjoja? Koska he ostavat sen mukaan mihin on varaa, te taas lähinnä hoidatte velvollisuuden pois alta, Aila tokaisi yllättävän terävästi.
Äiti, puhutko nyt tosissasi? Raimo kysyi hieroen otsaansa.
Näytänkö minä siltä että vitsailen? Teidän tuloilla olisi sopinut kyllä vaikka terveyskylpylämatka, Aila paukutti päätään pystyssä.
Raimo jäi tuijottamaan äitiään kuin hiihtomajaa, jossa joku on torkahtanut makkaranpaistoon.
Luuleksä että raha sataa Ilonan ja minun niskaan ilmaiseksi? totesi Raimo viimein, kun sai puhekykynsä takaisin.
Kinastelu keräsi ääreen niin Ilonan kuin siskonkin, jotka jäivät oven pieleen seuraamaan perhedraamaa.
Iida ymmärsi heti, mistä on kyse ja siirtyi äidin puolelle.
Äiti olisi oikeasti halunnut ilmankostuttimen vanha meni rikki kolme päivää sitten. Jos teillä olisi ollut hiukankaan kiinnostusta, olisitte tienneet, huomautti sisko tiukasti.
Olen minä kyllä kysynyt lahjatoiveesta ihan suoraan! sähisi Raimo hampaat irvessä. Pilkkaatteko te nyt minua?! Tästä lähtien unohtakaa lahjat! Joka vuosi koitan parhaani ja mitä saan moitteita. Eka robotti-imuri on väärä, sitten pitäisi olla ilmankostutin! Anteeksi että ei osattu lukea ajatuksia! Me lähdetään nyt Ilonan kanssa! ärjäisi hän ja kääntyi ovelle.
Aila purskahti itkuun, ja samalla kun Iida yritti lohduttaa häntä, Raimo ja Ilona poistuivat kylmiä tuuliaan käyden.
Raimo piti lupauksensa. Hän päätti ettei enää ostaisi mitään lahjoja, ja että olisi helpompaa pysyä poissa sukutapaamisista eipä ainakaan tarvitsisi enää pelätä että tulee naurunaiheeksi.
