Olen 65-vuotias, enkä ole koskaan ollut ulkonäöstäni erityisen huolissani – mutta viime aikoina harmaat hiukset ovat alkaneet vallata alaa. Ei yksittäisiä suortuvia, vaan kokonaisia osioita, etenkin juurista. Kampaajalla käynti ei yhtäkkiä tuntunut enää niin helpolta: ajan löytäminen, hinnat ja odottelu saivat minut pohtimaan, voisinko sittenkin värjätä hiukseni itse kotona. Onhan minulla kokemusta vuosien ajalta. Mikä muka voisi mennä pieleen? Kipaisin K‑marketin kemppariosastolle – en erikoiskampaamoon. Pyysin myyjältä “väriä harmaiden peittoon”. Kysyttäessä vastasin: “ihan tavallinen kastanja, ei mitään hullua.” Hän näytti minulle vakaan ja asiallisen näköisen pakkauksen, jossa kauniilla suomalaisnaisella oli upea tukka. Luki “peittää harmaat 100 %”. Olin myyty. En lukenut muuta. Palasin kotiin, varmana että tunnin päästä kaikki olisi kunnossa. Vedän vanhan t-paidan päälle, otan pyyhkeen, sekoitan värin ohjeen mukaan ja sudin kylpyhuoneen peilin edessä. Aluksi näytti normaalilta, väri oli tumma kuten aina. Ajan kuluksi tiskasin ja siivosin keittiön. Parinkymmenen minuutin päästä vilkaisen peiliin – tukka ei näytäkään ruskealta vaan violetilta. Ajattelin, että johtuu kylpyhuoneen valosta. Kuitenkin kun aikaa oli kulunut, tajusin mokanneeni pahemman kerran: kun huuhtelin värin, veden väri vaihtui ensin violetista tummanruskeaan ja lopulta lähes mustaksi. Peilistä tuijotti takaisin joku, jonka hiuksissa välkkyi syreeniä, violettia ja outoja sävyjä, joita en osannut nimetä. Harmaat olivat poissa – mutta millä hinnalla! Föönäsin tukkaa toivoen että väri muuttuisi, turhaan: vain kirkastui. Näytin enemmän huonon teinidraaman mallilta kuin kuusikymppiseltä suomalaiselta naiselta. Nauratti, ettei muuta voinut. Soitin videopuhelulla tyttärelleni, joka joutui nielaisemaan naurunsa: “Äiti… mitä olet tehnyt?” Sanoin vain: “Varaa minulle kampaaja.” Seuraavana päivänä lähdin ihmisten ilmoille huivi päässä, mutta violetti pilkisti silti esiin. K-marketissa kysyttiin, onko uusi tyyli menossa. Leipurilta sain kehuja rohkeista väreistä. Nyökkäilin kuin tarkoituksella olisin tehnyt. Kaksi päivää myöhemmin marssin kampaajalle, ylpeyttä ei ollut jäljellä. Kampaaja vain totesi lempeästi: “Tätä sattuu useammille kuin arvaatte.” Lähdin salongista hiukset ojennuksessa, lompakko kevyempänä ja oppi taskussa: on asioita, joissa ei pitäisi luottaa vanhaan rutiiniin – ennen kuin huomaa olevansa lilatukkainen mummo. Nyt hyväksyn kaksi asiaa: että harmaat hiukset tulevat kutsumatta ja jotkin taistelut kannattaa jättää ammattilaisille. Tämä ei ole perhedraama – vaan suomalainen tosi elämä -anekdootti.

Olen 65-vuotias mies ja vaikka olen aina suhtautunut melko rauhallisesti ulkonäkööni, viime aikoina harmaat hiukset ovat alkaneet vallata alaa. Ei siis yksittäisiä suortuvia vaan kokonaisia osioita, erityisesti tyvessä. Kampaajalla käynti ei enää tuntunut yhtä helpolta kuin ennen ajan varaaminen, hinnat ja jonottaminen alkoivat mietityttää. Mietin, ettei ehkä olisi hullumpaa värjätä hiukset itse kotona. Olenhan sentään suurimman osan aikuiselämästäni hoitanut hiusteni värjäyksen itse. Mitä nyt muka voisi mennä vikaan?

Kävelin lähikaupungin kemikaliokauppaan, en minnekään erikoisliikkeeseen. Sanoin myyjälle, että etsin väriä harmaiden peittoon. Myyjäkään tyttö kysyi, minkä sävyn haluan; vastasin vain: tavallinen kastanja, ei mitään erikoista. Hän näytti minulle lootan, jossa oli tyylikkäästi kuvattu nainen oli lupaus 100 %:n harmaiden peitosta. Se vakuutti minut. En lukenut muuta. Kiiruhdin kotiin varmana, että tunnissa kaikki olisi kunnossa.

Vedettyäni vanhan t-paidan päälle, otin pyyhkeen ja sekoitin aineet pakkauksen ohjeen mukaan. Levittelin värin kylpyhuoneen peilin edessä, kuten ennenkin. Alkuun kaikki vaikutti normaalilta ja väri tummalta, kuten ennenkin. Istahdin odottelemaan vaikutusaikaa ja siinä sivussa tiskasin astioita ja järjestelin keittiötä.

Noin kahdenkymmenen minuutin päästä huomasin jotain omituista. Kun vilkaisin itseäni peilistä, hiukseni eivät enää olleetkaan ruskeat vaan vivahtivat violettiin! Ajattelin, että ehkä kylppärin valo vääristää. Yritin uskotella itselleni, että kuvittelen vain.

Kun tuli aika huuhdella väri pois, ymmärsin tehneeni virheen. Heti kun vesi valui päähän, näin, kuinka väri irtosi ensin liilana, sitten tummanruskeana ja lopulta lähes mustana. Katselin itseäni kosteasta peilistä ja näin tutun miehen, jonka hiuksissa hehkui syvä lila ja violetti: väri, jota en kyllä osaa kuvailla. Harmaat oli peitetty, kyllä, mutta millä hinnalla

Yritin vielä kuivata hiukseni hiustenkuivaajalla, toivoen että väri muuttuisi kuivuttuaan. Ei muuttunut väri syveni vain entisestään. Näytin siltä kuin olisin tulossa kammottavasta nuorisomuotilehdestä, en 65-vuotiaalta mieheltä. Naureskelin yksinäni, koska muuta ei ollut tehtävissä.

Soitin videopuhelun tyttärelleni, ja kun hän näki minut, hänellä oli vaikeuksia olla nauramatta ääneen. Hän totesi:
Isä mitä sä oikein teit itsellesi?
Vastasin vain:
Varaa mulle aika kampaajalle.

Seuraavana päivänä piti mennä asioille menin ulos päässäni pyyhe, mutta kyllä se violetti sieltä vilahti. Lähikaupan kassalla kysyttiin, onko tämä mun uusi tyyli. Leipuriliikkeessä joku rouva kehui rohkeuttani tuollaiselle värille. Nyökkäsin, ihan kuin kaikki olisi täysin harkittua.

Pari päivää myöhemmin istuin kampaajalla, häpeä melko voimakkaana. Kampaaja vilkaisi minua ja ymmärsi heti. Ei nauranut, ei tuominnut, vain totesi:
“Uskokaa pois, tätä sattuu useammin kuin arvaatte.”

Lähdin kampaamosta siististi leikatuin hiuksin ja huomattavasti kevyemmällä lompakolla ja opin kantapään kautta: aina ei kannata luulla osaavansa kaiken kuten ennenkin ennen kuin huomaa olevansa violetissa tukassa. Olen oppinut kaksi tärkeää asiaa: harmaat hiukset tulevat, halusit tai et, ja joidenkin taistelujen hoitaminen kannattaa jättää ammattilaisille.

Ei tämä ole mikään perhedraama vaan yksi hauska tarina lisää elämän varrella ja opetus, josta tuskin ihan heti unohdan.