Olen 58-vuotias ja en enää tiedä, miten toimia naapurini kanssa. Hän asuu aivan vastapäätä meitä ja tuntuu siltä, että hänen pääasiallinen harrastuksensa on tarkkailla jokikistä askeltani. Hän tietää täsmälleen, mihin aikaan ruokatoimitus saapuu, onko kyseessä valmisruokaa vai kauppaostoksia, kuinka monta kassia tuodaan ja kuka ne kantaa sisälle. Jos Posti-kuski sattuu olemaan kahden minuutin myöhässä, asia on jo seuraavana päivänä puheenaiheena aivan kuin kyseessä olisi päivän isoin uutinen.
Tarkkailu ei lopu siihen. Hän seuraa, milloin ja montako kertaa vien roskat ulos ja minä päivinä. Jos yhtenä viikkona vien kaksi roskapussia ja seuraavalla kolme, siitäkin tulee huomautus. Jos joskus jätän viemättä, koska ei ole kertynyt tarpeeksi, hän laittaa senkin merkille. Kerran hän jopa kysyi suoraan, heitänkö ruokaa roskiin täysin estottomasti, aivan kuin olisi oikeutettu tietämään. Seisoin hiljaa ja mietin, missä vaiheessa minun roskistani tuli kylän yhteinen päänvaiva.
Koira aiheuttaa myös päänvaivaa. Ei ole iso eikä vihainen, mutta haukkuu, kun joku kulkee aivan aidan vierestä. Jokainen haukahdus on syy valittaa. Hän on tullut ovellemme useammankin kerran kertomaan, että koira haukkui liikaa ollessani töissä. Erikoisinta on, että hän tietää tismalleen mihin kellonaikaan koira haukkui, kuinka monta kertaa ja miksi omien arvioidensa mukaan. Joskus tuntuu, että hän tuntee taloni rytmin paremmin kuin minä itse.
Eikä miehenikään säästy kommentoinnilta. Jos hän tulee töistä tavallista myöhemmin, seuraavana päivänä on kommentti: teillä valvottiin myöhään eilen tai miehesi tuli kotiin melkein puoliltaöin. Jos hän taas sattuisi tulemaan aikaisin, naapurini kyselee, onko hän sairastunut tai menettänyt työnsä. Kaikki huomataan, kaikki kommentoidaan. Eikä hän välttämättä sano asioita suoraan minulle huhut leviävät muidenkin naapureiden kautta, ja myöhemmin palaavat takaisin vääristeltynä.
Kuusitoistavuotias tyttäreni on myös suurennuslasin alla. Jos hän lähtee ystävien kanssa ulos, naapurini laskee tarkkaan kuinka monta nuorta oveemme tulee ja kuinka moni lähtee. Jos joku tulee meille kylään, hän seuraa ketkä, mihin aikaan ja milloin poistuvat. Kerran hän kommentoi toiselle naapurille, että se tyttö käy ulkona aivan liikaa, aivan kuin kyse olisi hänen omasta lapsestaan. Siinä kohtaa jouduin puuttumaan asiaan, sillä koin sen syväksi loukkaukseksi.
Kaikista vaikeinta on se, ettei kyse ole juuri muuttaneesta ihmisestä. Hän on asunut tässä koko ikänsä aivan kuten minäkin. Tämä talo kuului äidilleni, Jumala häntä siunatkoon, ja hän jätti sen minulle, kun olen ainoa lapsi. Minulla ei ole aikomustakaan muuttaa pois. Rakastan kotiani, sen tarinoita, pihaa ja rauhaa. Ongelma ei ole paikassa ongelma on tässä pakotetussa rinnakkaiselossa ihmisen kanssa, joka ei näytä ymmärtävän henkilökohtaisia rajoja.
Tänään tunnen olevani neuvoton. Olen yrittänyt olla ystävällinen, välinpitämätön ja välillä tiukkakin mikään ei auta. Hän on aina siellä tarkkailemassa, kommentoimassa, tekemässä päätelmiään. Siksi mietin: miten te selviäisitte tällaisen naapurin kanssa, ilman että menettää hermonsa, ajautuu riitaan tai antaa jonkun puuttua elämäänsä kuin se olisi heidän omansa?
Kaipa tähän tilanteeseen on vain opittava suhtautumaan niin kuin suomalainen omat rajat pidetään, turhaan ei provosoiduta ja yksityisyys on oikeus, josta ei tingitä. Opin, että joskus on vain oltava kuin suomalainen järvi: ottaa vastaan heitetyt kivet, mutta pitää pohjansa tyynenä.
