– Olemme eläneet saman katon alla neljäkymmentä vuotta, ja nyt kuusikymmentäkolmen vanhana aiot yhtäkkiä muuttaa koko elämäsi? Marja istui lempinojatuolissaan ja katseli ulos ikkunasta yrittäen unohtaa kuluneen päivän tapahtumat. Vain muutama tunti aiemmin hän oli kiirehtinyt laittamaan illallista odottaen Vesa takaisin kalareissulta. Vesa palasi, ei kalan kanssa vaan uutisten kera, joita oli halunnut kertoa jo pitkään, mutta ei ollut saanut sanottua. – Haluan erota ja toivon, että suhtaudut asiaan ymmärtäväisesti, sanoi Vesa yllättäen katseensa kääntäen pois. – Lapset ovat jo aikuisia, he kyllä ymmärtävät, ja lastenlapsilla ei ole väliä, voisimme hoitaa tämän rauhassa ilman riitoja. – Olemme eläneet saman katon alla neljäkymmentä vuotta, ja nyt kuusikymmentäkolmen vanhana aiot yhtäkkiä muuttaa koko elämäsi? – Marja ei ymmärtänyt. – Minulla on oikeus tietää, mitä tästä eteenpäin tapahtuu. – Sinä jäät kaupunkiasuntoon, minä siirryn mökille, Vesa oli selvästi jo päättänyt asiat. – Ei meillä ole mitään jaettavaa, ja lopulta omaisuus jää tyttärillemme. – Mikä hänen nimensä on? – Marja kysyi väsyneenä. Vesa punastui, alkoi kiireellä keräillä tavaroitaan ja esitti, ettei olisi kuullut kysymystä. Marja ei epäillyt, etteikö kuvaan olisi tullut uusi nainen. Nuorena tällaiset murheet eivät olisi tulleet mieleenkään, ja nyt vanhuuden kynnyksellä miehen lähtö toisen luo tuntui mahdottomalta. – Ehkä kaikki vielä järjestyy, lohduttivat myöhemmin tyttäret. – Ei kannata välittää isän käytöksestä. – Ei tässä enää mikään järjesty, huokaisi Marja. – Eikä tässä ole mitään järkeä alkaa muuttaa asioita, elän loppuvuosini ja iloitsen teidän onnesta. Viivi ja Iiris lähtivät mökille vakavaa keskustelua varten isän kanssa. Palasivat kotiin vakavina, mutta eivät kertoneet äidilleen kaikkea. Pian he alkoivat puhua siitä, miten yksin asuminen voisi olla helpompaa, ei tarvitsisi huolehtia muista. Marja ymmärsi vihjeen, mutta ei enää kysellyt, koetti jatkaa elämää. Se ei ollut helppoa, sillä sukulaiset ja tutut utelivat jatkuvasti. – Kuvittele, noin monta vuotta yhdessä, ja nyt miehesi lähti vanhoilla päivillään toiselle naiselle, ihmettelivät naapurin rouvat. – Onko hän nuorempi vai rikkaampi? Marja ei osannut vastata, mutta yhä useammin mietti itsekin kilpailijan olemusta ja halusi nähdä hänet. Siksi hänkin lähti mökille hakemaan kesällä tehtyä hilloa. Hän ei varoittanut etukäteen, jotta varmasti kohtaisi uuden naisen ‒ ja niinhän kävi. – Vesa, et sanonut että entinen vaimosi tulee meille kylään, valitti räiskyvästi meikattu nainen. – Luulin, että kaikki asiat oli sovittu – täällä ei ole hänelle asiaa. – Vakavissasi vaihdoit minut tähän? – kysyi Marja katsoen röyhkeää naista. – Meinaatko seisoa siinä, kun tuo nainen loukkaa minua? – kirkui rouva. – Olen vain muutaman vuoden teitä nuorempi, mutta näytän paljon paremmalta. – Jos joku ajattelee tuossa iässä, että korostettu ulkonäkö on tärkeintä… Marja sanoi, hakien hämmentynyttä katsetta ex-mieheltään. Matkalla bussipysäkille Marja kuuli vielä “vanhenevan Barbaran” huudot ja koetti olla itkemättä. Vasta kotona hän antoi tunteiden tulla ja soitti siskolleen pyytäen tätä kylään. – Ei hätää, – Nina keitti minttuteetä. – Itsehän sanoit, ettei Vesan uusi ole kaunis ja vaikuttaa vielä vähän tyhmältä. – Ehkä hän on oikeassa, ehkä minä todella näytän vanhalta ikäisekseni, epäili Marja. – Sinä näytät hyvältä ikäiseksesi, – Nina sanoi rehellisesti. – Minusta on suuri virhe pukeutua leoparditrikoisiin tai minihameeseen seitsemälläkymmenellä. Nainen on kaunis kun osaa olla sitä – ja pukeutua iän mukaan. Marja katsoi itseään peilistä ja myönsi sisällään, että sisko oli oikeassa. Hän oli hyvässä kunnossa sekä pukeutui siististi; kosmetiikkaa antoivat tytöt lahjaksi. Hän ei ollut koskaan ollut rääväsuu eikä halunnut olla papukaija, eikä voinut kuvitellakaan käyttäytyvänsä kuin uusi kilpailija. – No niin, – jatkoi Nina. – Nyt kun olet vapaa nainen, voit elää ilon kautta. Tyttäret pärjäävät, harrastuksia ja kulttuuria on vaikka kuinka, en anna sinun lannistua. Nina piti lupauksensa ja alkoi kuljettaa Marjaa teattereihin, kävelyille ja konserteihin. Pian ympärille kertyi saman henkisiä ystäviä, joista yksi mieskin yritti lähentyä, mutta Marja torjui nämä yritykset. – Kuulin että juokset teatterissa ja sinulla on uusia ystäviä, kenties menet taas naimisiin? – Vesa kysyi sattumalta kaupassa. – Mitä sinä täällä kaukana teet, eikö mökin läheltä löydy kauppoja, vai eikö uusi nainen kokkaa? – tiedusteli Marja. – Täällä olen aina käynyt ostoksilla, tottumus on vanhoilla vaikea muuttaa, – Vesa mutisi. Marja ei jatkanut keskustelua, vaan lähti kotiin. Vesa jäi tuntemaan, miten kovasti olisi halunnut kertoa, kuinka katuu eroa. Hän oli aina ollut perheen mies, mutta tempautui Tanjan voimakkaaseen energiaan. Aluksi elämä Tanjan kanssa tuntui jännittävältä, pian ilmeni ettei Tanja välittänyt arjesta lainkaan, vaan viihtyi parhaiten juoruamassa ja miesten parissa. Vesasta tuntui yhä useammin, että haluaisi palata kotiin; kohtaaminen Marjan kanssa vahvisti tunteen. Hän ei tehnyt draamaa, ei riidellyt — vain yrittää selviytyä ylpeänä ja arvokkaana. Vesa ei olisi koskaan uskonut kaipaavansa nimenomaan rauhaa ja lämpöä, joka oli vain Marjan lähistöllä. – Ostit taas kuivattuja aprikooseja, vaikka pyysin luumuja, – Tanja moitti ostoksia. – Ja juusto on vääränlaista, etkä muistanut edes majoneesia. – Ennen ostokset hoiti Marja, tai me yhdessä, nyt sinä sysäät kaiken minulle, – Vesa puuskahti. – Lopeta jo entisen vertaaminen minuun! – Tanja raivosi. – Vielä sanot, että kadut minulle jättämistäsi? Vesa todellakin katui, mutta tiesi ettei sitä kannata ääneen sanoa. Marja ei tehnyt mitään hänen palauttamisekseen, eikä juonitellut – hän vain pysyi omana itsenään, ja ex-mies kaduin epätoivoisesti ja kaipasi anteeksiantoa. Hän kuitenkin tiesi, ettei Marja enää koskaan luottaisi tai ottaisi takaisin. Muutaman kerran meinasi soittaa, ja erään riidan jälkeen uskaltautui viimein Marjan oven taakse. – Haitko jotain tavaroitasi? – Marja kysyi, ei päästänyt sisälle. – Haluaisin jutella, onko sinulla aikaa? – Vesa kysyi, haistaen lempiluumupiiraan tuoksun. – Minulla ei ole aikaa, mahdollisuutta eikä haluakaan, – Marja vastasi rauhallisesti. – Ota tavarasi, minä odotan vieraita. Vesalla ei ollut tavaroita haettavana, sanottavaa olisi ollut paljon, mutta oikeat sanat eivät löytyneet. Hän palasi mökille ja ryhtyi tekemään itselleen illallista, Tanja taas oli kylällä. Kun Tanja palasi tukevassa humalassa, Vesa teki päätöksen ja antoi aikaa pakata tavaransa. Tanjan kohtausten jälkeen Vesa mietti taas Marjan soittamista, mutta luopui siitä ja rauhoittui. Hän tunsi Marjan liian hyvin tietääkseen, ettei ollut toivoa anteeksiannosta. Ehkä joskus myöhemmin, ajan kuluessa, voisi tulla puhumaan. Näin täytyisi tehdä saadakseen rauhan, vaikka perhe ei enää voisi jatkua. Vesa tiesi että pettäminen ei koskaan unohtuisi, kun romaani Tanjan kanssa alkoi. Nyt hänellä oli mökkielämä, Marjalla kaupunkiasunto, yhteys tyttäriin ja lapsenlapsiin sekä reissut teatteriin. Ex-miehelle ei enää ollut elämää tässä tarinassa.

Olemme eläneet saman katon alla neljäkymmentä vuotta, ja nyt kuusikymmentäkolmen vanhana aiot vaihtaa koko elämäsi?

Leena istuu mukavimmassa nojatuolissa ja katsoo ulos ikkunasta, yrittäen unohtaa kuluvan päivän tapahtumat. Vain muutama tunti sitten hän kiirehti valmistamaan illallista, odottaen Anttia palaavaksi kalareissulta. Antti astui ovesta sisään, ei kalasaaliin, vaan kauan harkittujen uutisten kanssa, joihin ei ollut aiemmin saanut rohkeutta.

Haluan erota, ja pyydän että ymmärrät asian, Antti sanoo yllättäen, katse harhailee ikkunan suuntaan. Tytöt ovat jo aikuisia ja kyllä he ymmärtävät, lapsenlapsille tämä on yhdentekevää, voimme hoitaa tämän ilman riitoja.

Olemme neljäkymmentä vuotta asuneet yhdessä, ja nyt kuusikymmentäkolmen ikäisenä aiot muuttaa kaiken? Leena ihmettelee. Minulla on oikeus tietää, miten tästä eteenpäin.

Sinä jäät meidän Helsingin asuntoon, minä muutan mökille Tuusulaan, Antti on jo selvästi suunnitellut. Meillä ei ole paljoa jaettavaa, omaisuus joka tapauksessa jää lopulta tyttärille.

Mikä hänen nimensä on? Leena kysyy hiljaa, jo valmiiksi lannistuneena.

Antti punastuu, alkaa kiireessä kerätä mukaansa tavaroita ja esittää, ettei kuullut koko kysymystä. Leena ymmärtää reaktiosta, että taustalla on toinen nainen. Nuorena Leena ei olisi osannut kuvitella, että vanhuuden kynnyksellä jäisi yksin, ja Antti lähtisi toisen mukaan.

Ehkä kaikki vielä rauhoittuu ja menee hyvin, tytöt, Aino ja Siiri, koittavat lohduttaa jälkeenpäin. Ei isän käytöksestä kannata välittää.

Ei tästä enää uutta tule, Leena huokaisee. Mutta en aio enää muuttaa mitään, elän päivä kerrallaan ja iloitsen teidän onnesta.

Aino ja Siiri käyvät mökillä puhumassa isälle vakavasti. He palaavat kotiin alakuloisina, eivätkä kerro äidille heti kaikkea. He vain vaihtavat puheen sävyä ja kannustavat Leenaa siihen, että ehkä yksin on helpompi, kun ei tarvitse huolehtia muista. Leena ymmärtää, mutta ei kysy enempää, yrittää vain jatkaa eteenpäin. Se on vaikeaa, sillä sukulaiset ja naapurit utelevat ja tunkevat nenänsä tilanteeseen.

Voi ihme, vuosikymmeniä yhdessä ja nyt vanhana mies vaihtaa toiseen, puhuvat uteliaat naapurit, kuten Raita ja Sisko. Onko se uusi nuorempi vai rikkaampi?

Leena ei tiedä mitä sanoa, pohtii itsekin usein kuka se toinen nainen on ja haluaa nähdä hänet. Siksi lähtee Antin mökille muka hakemaan viime kesän hillopurkit. Ilmoittamatta etukäteen, jotta varmasti törmää hänen uuteen kumppaniin ja niin siinä käykin.

Antti, et kertonut että entinen vaimosi tulisi kylään, valittaa mökillä räiskyvä nainen, jonka nimi on Tarja ja jonka meikkaus on huomattavan räikeää. Luulin että kaikki oli sovittu, eikä hänen pitäisi olla enää täällä.

Oletko tosiaan vaihtanut minut tuohon? Leena kysyy katsoen Tarjaa, joka on täysin varma omasta loistostaan.

Aiotko antaa hänen loukata minua? Tarja huutaa. Olen vain muutaman vuoden teitä nuorempi, mutta näytän paljon paremmalta!

Jos hän tässä iässä kuvittelee, että ulkokuori on kaikkien arvojen ydin, Leena sanoo hiljaa, yrittäen saada entisen miehensä hämmentyneen katseen.

Matkalla bussipysäkille Leena kuulee vielä Tarjan huutelut ja pyrkii olla itkemättä. Vasta kotona hän antaa tunteiden tulla ja soittaa siskolleen.

Älä nyt, Nina lohduttaa Leenaa keittäen minttuteetä. Sanoithan itse, ettei Antin uusi puoliso ole erityisen kaunis tai järkevä.

Ehkä hän on oikeassa, ehkä näytän jo vanhalta, Leena epäilee.

Näytät hyvältä ikääsi nähden, Nina sanoo rehellisesti. Minusta on virhe pukeutua leopardikuosiin tai minihameeseen seitsemänkymppisenä. Nainen on kaunis missä iässä tahansa, kun hän osaa kantaa itsensä.

Leena katsoo itseään peilistä ja myöntää, että sisko on oikeassa. Fyysisesti hän voi hyvin, pukeutuu tyylikkäästi ja tyttäret tuovat kosmetiikkaa jatkuvasti lahjaksi. Leena ei ole koskaan ollut räiskyvä eikä halua muistuttaa papukaijaa ei ymmärrä miksi hänen pitäisi alkaa käyttäytyä kuten Tarja.

No, mutta kuvittelepa, Nina jatkaa. Nyt kun olet vapaa nainen, voit nauttia elämästä. Tyttäret ovat omillaan, mahdollisuuksia virkistykseen ja kulttuuririentoihin löytyy, en päästä sinua lannistumaan.

Nina pitää lupauksensa ja vie Leenaa teatteriin, kävelyille, konsertteihin. Pian syntyy uusi kaveripiiri, johon kuuluu samanikäisiä. Mukana pyörii myös mies, joka yrittää tehdä vaikutuksen Leenaan, mutta Leena torjuu hänet kohteliaasti ja kieltäytyy yksityisistä tapaamisista.

Kuulin, että pyörit teattereissa ja sinulla on uusi ystäväpiiri, onko tarkoitus mennä uudestaan naimisiin? Antti kysyy satunnaisessa kohtaamisessa K-marketin kassalla.

Miksi sinä tänne asti tulit ostoksille, eikö mökin lähellä ole kauppoja, vai eikö uusi kumppanisi laita ruokaa? Leena utelee.

Olen aina käynyt tässä kaupassa, vanhoista tottumuksista on vaikea luopua, Antti mutisee.

Leena ei jatka keskustelua ja lähtee kotiin kiireisenä. Antilla käy mielessä seurata Leenaa ja kertoa kuinka paljon hän katuu eroa. Hän oli nuorena aina perheen keskellä, ja sitten hän lankesi Tarjan näyttävään ja vauhdikkaaseen maailmaan.

Aluksi elämä Tarjan kanssa oli muka jännittävää, mutta pian selvisi, ettei Tarja pidä kodinhoidosta, rakastaa juoruja ja viihtyy enemmän miesten seurassa, äänekkäissä kemuissa kuin rauhallisissa illoissa.

Viime aikoina Antti on yhä useammin haaveillut kotiinpaluusta, ja Leenan kohtaamisen jälkeen halu vahvistuu. Leena ei syytä, ei huuda eikä riitele, vaan selviytyy arvokkaasti. Antti ei olisi koskaan uskonut kaipaavansa Leenan tuomaa rauhaa ja kodin tunnetta.

Taas ostit kuivattua aprikoosia, vaikka pyysin luumuja, Tarja ärisee kauppakassia tutkien. Ja juusto on väärää rasvaprosenttia, majoneesiakin unohdit.

Ennen ostimme yhdessä, tai Leena hoiti ostokset. Sinä et tee mitään, kaikki jää minulle, Antti sanoo tuskastuneena.

Älä enää vertaile minua entiseesi! Tarja huutaa. Sanotko vielä, että kadut vaihtaneesi minä hänen tilalleen?

Antti todella katuu, mutta tajuaa ettei siitä puhuminen auta. Leena ei tehnyt mitään saadakseen hänet takaisin, ei konstaillut pysyi vain omana itsenään, ja juuri sitä Antti jäi kaipaamaan.

Hän tietää, ettei Leena enää luottaisi eikä palaisi yhteiseen elämään. Usein tekee mieli soittaa, ja erään riidan jälkeen Antti menee ensi kertaa Leenan oven taakse.

Tulitko hakemaan jotain tavaraa? Leena kysyy, pysäyttää Antin kynnykselle.

Haluaisin puhua, onko sinulla aikaa? Antti kyselee, kun sisältä leijailee hänen lempiluumu-piirakan tuoksu.

Minulla ei ole aikaa, mahdollisuutta eikä halua, Leena vastaa rauhallisesti. Jos tulit hakemaan jotakin, ota se, minulla on vieraita tulossa.

Antti ei tarvitse mitään, sanoa olisi paljon mutta sanat eivät löydy. Hänen on palattava Tuusulan mökille tekemään itselleen iltapalaa, kun Tarja taas juoksee kylällä. Tarja tulee illalla iloisena juhlista ja Antti kypsyy päätökseensä, antaa Tarjalle aikaa pakata omat kamppeensa.

Riitojen jälkeen Antti tekee mieli taas soittaa Leenalle, mutta jättää sen sikseen ja rauhoittuu. Hän tuntee Leenan liian hyvin tietää ettei anteeksianto tai unohtaminen ole mahdollista.

Ehkä joskus tulevaisuudessa voisivat puhua ja olla ihmisiä toisilleen, mutta perhettä ei enää synny. Sitä ei pitäisi jäädä odottamaan. Antti tietää, ettei Leena voisi antaa petosta anteeksi tiesi sen aloittaessaan suhteen Tarjaan.

Nyt Antin elämä rajoittuu Tuusulan mökkiin, Leenan arki Helsingin kodissa, yhteys tyttäriin ja lapsenlapsiin, teatteri-iltoihin ja ystäviin. Antille ei ole enää sijaa Leenan nykypäivässä.