Viime kuussa perheeseemme syntyi vihdoin lapsenlapsi. Olin aivan pilvissä onnesta ja odotin malttamattomana päivää, jolloin pääsisimme katsomaan vauvaa. Mutta emme ole tervetulleita. Miniäni näyttää avoimesti tyytymättömyytensä. Veimme lahjoja, kaikenlaista tavaraa ja annoimme rahaa, mutta silti hänen ilmeensä on yhä nyrpeä meidän nähdessään. Samoin siskonsa.
Minua loukkaa tämä, sillä minähän olen aivan kuin oikea isoäiti. Miniäni oli minulle ja tyttärelleni tyly, vaikka Aino halusi vain antaa hyvän neuvon. Ainolla on kolme lasta, joten kokemusta kyllä löytyy. Puolet lahjoistakin palautettiin kuulemma vastasyntyneellä ei käyttöä pehmoleluille. Lapsi kuitenkin kasvaa, kaikelle tulee vielä käyttöä, joten en ymmärrä miksi lahjat piti palauttaa.
Kun menimme kylään, meille ei tarjottu edes kahvikuppia. Poikani oli hiljaa ja katseli lattiaan selvästi hän ei ole tämän kodin päämies. Ajelimme kotiin ja itkin koko matkan, tällaista vastaanottoa en ollut odottanut.
Sen jälkeen olen nähnyt lapsenlapseni vain valokuvissa, enkä kehtaa enää edes mennä heidän luokseen. Olen kutsunut lapset meille, mutta miniäni ei halua tulla. Pyysin poikaani tulemaan lapsen kanssa puistoon, mutta hän ei pystynyt miniä kontrolloi häntä joka askeleella eikä halua päästää miestä edes ulos.
Miniä antaa vauvalle korviketta, ettei hänen tarvitsisi imettää. Hän kuvittelee, että arvostelisimme häntä sen takia, joten ei halua nähdä meitä. Mutta minulle sillä ei ole mitään väliä! Minulle riittäisi vain, että näkisin lapsenlasta. En todellakaan aio moittia jokainen äiti kasvattaa omanlaisensa.
Aiemmin välini miniään ja tämän perheeseen olivat hyvät. Mutta lapsenlapsen syntymän jälkeen tuntuu kuin miniäni olisi muuttunut ihan eri ihmiseksi! En ole loukannut häntä millään tapaa, joten en ymmärrä miksi hän on muuttanut suhtautumistaan minuun. Ystävänikin ihmettelevät, kuinka minulla voi olla lapsenlapsi, mutta en näe häntä koskaan.
Äitini rekisteröi asunnon minun nimiini. Ajattelin myydä sen ja jakaa rahat tasan pojan ja tytön kesken. Nyt viime aikojen tapahtumat huomioiden mieheni on vastaan. Hänestä olisi parempi vuokrata asunto ulkopuolisille kuin tukea näin kiittämättömiä lapsia. Ehkä hän on oikeassa vanhuudessa ei sitten ehkä olekaan ketään pitämässä huolta. Surullista kyllä.
