Kuule, mun on pakko kertoa sulle eräs tarina, joka sattui täällä Helsingissä. Se on aika uskomaton, mutta samalla arkinen, sellainen joka voisi käydä vaikka meidän mummolle.
Eräänä päivänä vanha nainen, Sirkka Laaksonen, päätti tehdä hyvän teon. Se oli vähän sellainen fiilis, että kotona vain kertyy ylimääräistä tavaraa, ja halusi, että niistä olisi jollekin iloa. Sirkka keräsi kaikki kaapit ja komerot läpi, löysi vanhoja mutta hienoja villapaitoja, hameita, päähineitä, mekkoja mitä tahansa, mikä vain vei kaapista tilaa turhaan. Hän ajatteli vievänsä ne kirkolle, jos vaikka joku tarvitseva, vaikka turvapaikanhakija tai asunnoton, saisi niistä jotain lämpöä.
Hän pakkasi kaikki löydöksensä vanhaan kangaskassiin ja laittoi sen eteisen nurkkaan, ajatellen että seuraavana päivänä hän lähtisi viemään tavarat kirkolle. Sitten Sirkka meni rauhallisin mielin nukkumaan.
Yöllä hän näki todella oudon unen eikä tämä nyt ole mikään vitsi! Hän tunsi, kuin sielu olisi liikkunut pois omasta kehosta ja katseli kotiaan yläilmoista. Kaikki oli kirkasta ja selkeää, mutta silti tuttua. Ja Sirkasta tuntui yllättävän onnelliselta.
Siinä unessa hän seisoi keskellä olohuonetta, kangaskassi käsissään, valmiina auttamaan. Yhtäkkiä hänen eteensä ilmestyi pieni tyttö, ihan sellainen suomalaisista saduista tuttu, ehkä nimeltään Lumi.
Mitä sulla on tuossa kassissa? Lumi kysyi.
Sirkka hymyili ja totesi:
No, tässä on vain ylimääräisiä vaatteita, eivät enää mahdu kaappiin. Ajattelin viedä ne kirkolle, ehkä jollain muulla on enemmän tarvetta kuin minulla.
Oletpa ystävällinen, mutta kassihan on ihan likainen. Voisitko pestä sen ensin?
Hyvä on, hyvä on, Sirkka naurahti.
Ethän vaan unohda, Lumi totesi hymyillen ja katosi.
Siinä kohtaa Sirkka heräsi. Hän hyppäsi saman tien sängystä aivan kuin olisi nähnyt enkelin! Unen jäljiltä hän jäi pohtimaan, oliko tyttö oikeasti ollut joku taivaan olento.
Sitten hänen huomionsa kiinnittyi siihen vanhaan kassiin. No, eipä siinä muuta pesuun vaan, Sirkka ajatteli, vaikka vähän nauratti. Ehkä kuulostaa hullulta, ja moni on varmaan sitä mieltä, että vanhat ihmiset uskoo mihin sattuu, mutta odotapa, tämän jälkeen muutin kyllä itsekin mieleni.
Nimittäin samassa kerrostalossa, mutta yläkerrassa, perheeseen syntyi poikavauva toinen lapsi perheeseen. Vanhemmat, Jari ja Anu, järjestivät pienet juhlat uuden tulokkaan kunniaksi ja kutsuivat kaikki lähimmät kylään.
Väkeä tuli paljon, kuten täälläpäin on tapana. Kaikki onnitteli ja toi harsoja ja bodyjä tuliaisiksi. Mutta he eivät suostuneet paijaamaan ja ihastelemaan vauvaa Anu ja Jari olivat vähän taikauskoisia ja sanoivat, ettei lasta saa kehua, muuten tulee huono onni. No, kukapa täällä nyt vanhemmille vastaan väittäisi.
Vieraat alkoivat töksäytellä, ettei poika nyt mikään maailman kaunein ole. Joku jopa tokaisi: Onpa ruma lapsi, toivottavasti se siitä muuttuu. Yksi toisensa jälkeen mumisi saman, vähän leikillään, mutta kuitenkin.
Perheen vanhempi poika, Joonas, kuunteli vierestä ja mietti mielessään: no jos vauva kerran on niin ruma ja epätoivottu, onkohan sillä mitään virkaa? En tiedä mitä sen päässä liikkui, mutta yhtäkkiä hän nappasi pikkuveljensä syliin, juoksi parvekkeelle ja uskomatonta kyllä heitti vauvan alas, vähän kuin leluja ennen vanhaan.
Mulle tuli ihan kylmät väreet, kun kuulin tästä! Kaikki olisi voinut päättyä tosi surullisesti, ellei joku olisi ollut varuillaan.
Juuri silloin Sirkka oli omalla parvekkeellaan ripustamassa sitä pestyä kangaskassia kuivumaan. Ja juuri silloin vauva tuli alas… ja mätkähti suoraan siihen kassiinsa!
Kun vanhemmat huomasivat, että jossain oli liian hiljaista, he syöksyivät katsomaan ja tajusivat, että vanhempi poika on parvekkeella yksin. Mutta vauvaa ei näkynyt missään. Isä pinkaisi pihalle, ja siellä Sirkka touhuili ja piteli kassia, jonka sisällä poika ihme kyllä oli täysin kunnossa.
Voi sitä riemua ja helpotusta! Vanhemmat halasivat poikaa, itkua pidätellen, ja kiittivät Sirkkaa. Ei kukaan sanonut mitään Jumalasta tai enkeleistä; paitsi Sirkka itse, joka tiesi, että tässä oli jotain taivaallista peliä mukana. Hän tiesi, ettei sattuma ollut kaiken takana.
Oon miettinyt tätä vaikka kuinka. Miksi ihmiset aina ajattelee, että kyse on vain tuurista eikä kiitä ketään? Jokaisella on oma vastauksensa, mutta mä uskon niin, että sattumaa ei oikeasti ole. Niin monta kertaa elämä pääsee yllättämään, ettei se voi olla pelkkää arpaonnea. Kyllä siellä joku korkeampi voima on väliin puuttumassa ja siitä mä kiitän.
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
