Vau, isä, sinua kyllä osataan vastaanottaa. Ja miksi sinä muka kaipasit mitään kylpylää, kun kotona on ihan oma kaikki tässä -palvelu.
Kun Oskari ojensi Ainolle avaimet omaan asuntoonsa, Aino tiesi: valloitus onnistui. Yksikään Aku Louhimies ei ole odottanut Jussia niin paljon kuin Aino oli odottanut Oskaria varsinkin kun oma pesäkin tuli kaupan päälle.
Kyllästyneenä 35-vuotiaana Aino heitti aina vain sääliä katseilla ohikulkeville kissoille ja käsityöpuotien ikkunoille.
Ja tässä hän nyt oli, yksinään aikana, jolloin nuoruuttaan oli käyttänyt työuran, kasvisruokavalion, kuntosalin ja muun hömpän etsimiseen, joka muka tekisi elämästä merkityksellistä. Ja vielä lapsettomana.
Aino oli toivonut tätä lahjaa kaksikymppisestä asti, eikä tähdissä voinut enää epäillä hänen olleen tosissaan.
Minulla on tämän vuoden viimeinen työmatka, sen jälkeen olen kokonaan sinun, Oskari sanoi antaessaan avaimet. Älä säikähdä minun luolaani. Käyn kotona pääasiassa vain nukkumassa, hän nauroi ja suuntasi eri aikavyöhykkeelle koko viikonlopuksi.
Aino pakkasi hammasharjan, kasvovoiteen ja matkusti katsomaan tätä mainostettua luolaa. Ongelmat alkoivat heti ovella. Oskari oli kyllä varoittanut, että lukko temppuilee, mutta Ainon mielestä liioittelu olisi pitänyt riittää.
Hän taisteli oven kanssa neljäkymmentä minuuttia: työnsi, kiskoi, pyöritteli avainta, kokeili kohteliaisuutta, meni puolittain lukolle hammasta myöten, mutta selvästi ovi ei ollut valmis vastaanottamaan uutta asukasta.
Aino alkoi painostaa psykologisesti, kuten ala-asteen kulmilla oli aikoinaan opetettu. Meluun avautui viereisen asunnon ovi.
Miksi yrität päästä toisten asuntoon? kysyi huolestunut naisen ääni.
Minä en yritä murtautua, minulla on avaimet! tiuskaisi Aino, pyyhkien hikeä otsaltaan.
Kuka olet? En tunnista sinua tästä rapusta, jatkoi utelias naapuri.
Olen Oskarin tyttöystävä! Aino napautti uhmakkaasti, kädet lanteilla, mutta näki vain ovenrakoon ilmestyneen silmän.
Sinä vai? nainen ihmetteli aidosti.
Kyllä, minä. Onko ongelmia?
Ei, ei mitään. Ihmettelin vain, kun Oskari ei ole koskaan tuonut ketään. (Aino lämpeni Oskarille entistä enemmän.)
Millainen tällainen? kysyi Aino.
Ei kuulu minulle, anteeksi, naapuri sanoi, ja sulki oven.
Kunnes avainta oli pakko painaa sisään niin halukkaasti kuin halu päästä tähän pesään vaati. Melkein koko oven karmin olisi voinut pyöräyttää ympäri. Ovi aukesi.
Koko Oskarin maailma avautui Ainolle, ja sydän muuttui kylmemmäksi. Nuoren miehen yksinelo ei aina lupaa viihtyisyyttä tämä oli enemmän sellainen munkkikammio.
Voi sinua, et kai ole koskaan kokenut, miltä kodikkuus tuntuu, Aino huokasi katsellessaan vähäeleistä asuntoa, jossa nyt tulisi viettää paljon aikaa.
Toisaalta hän oli helpottunut. Naapurilla oli ollut hyvä vainu naisen kättä täällä ei ollut näkynyt koskaan. Aino oli ensimmäinen.
Aino ryntäsi saman tien lähikauppaan hakemaan pirteää suihkuverhoa ja mattoa, uudet patalaput ja keittiöpyyhkeet. Ja kaupassa tietty iski ostohulluus: maton ja verhon lisäksi tuli tuoksukynttilöitä, käsintehtyä saippuaa ja käteviä purkkeja kosmetiikalle.
On ihan ok tuoda pientä omaa tunnelmaa toisen asuntoon, Aino rauhoitteli itseään, kun ostoskärryihin kertyi toinenkin lasti.
Lukko ei enää tehnyt Ainalle vastarintaa. Oikeastaan se ei enää toiminut lainkaan, kuten jääkiekkomaalivahti ilman maskia.
Kun Aino tajusi, mitä oli tehnyt, hän irrotti vanhan lukon keittiöveitsillä puolille öin ja aamulla ryntäsi ostamaan uuden. Veitsetkin oli aika uusia, puhumattakaan haarukoista, lusikoista, liinasta, leikkuulaudoista ja pannunalusista. Verhot vielä siihen päälle.
Sunnuntaina Oskari ilmoitti, että matka venyy vielä pari päivää.
Olen vain iloinen, jos tuot kotiini lämpöä ja kodikkuutta. Oskari nauroi, kun Aino kertoi lähteneensä hieman sisustamaan.
Käytännössä kodikkuutta oli jo tuotu muutoautolla, ja logistiikkasuunnitelma oli toteutettu tarkan dokumentaation mukaisesti. Ja kaikki se oli kertynyt vuosia yksinäisen naisen sisälle nyt kun tie oli auki, ei tullut stopperia.
Ennen Oskarin paluuta asunnossa oli enää hämähäkki venttiilin vieressä. Aino aikoi siivota senkin pois, mutta kun näki sen kahdeksan kauhistunutta silmää, päätti säästää olennon symboliksi toisen yksityisyydelle.
Oskarin koti näytti nyt siltä, että hän olisi ollut onnellisesti naimisissa jo kahdeksan vuotta, pettynyt avioliittoon ja sitten löytänyt onnen uudelleen, vastoin kaikkea.
Aino hoiti myös naapurit varmistettiin, että kaikki tiesivät uuden emännän asuneen tässä. Sormusta ei vielä ollut, mutta sepä oli vain sivuseikka.
Aluksi naapurusto oli epäileväinen, mutta sitten levittivät vain käsiään: No, sinulla on homma hallussa, meilläpä ei väliä.
***
Oskarin kotiinpaluupäivänä Aino valmisti kunnon kotiruoan, sujautti itsensä sekä juhlavasti että aavistuksen yliampuvasti pakettiin, asetteli tuoksuja nurkkiin, himmensi uudet valot ja jäi odottamaan.
Oskari viipyi. Kun Aino alkoi jo tuntea ikävän puristuksen siinä kohtaa, jonka eteen hän oli rehkannut puoli vuotta salilla, avainta pyöräytettiin lukossa.
Lukko on uusi, vedä vaan, ei ole päällä! Aino hymyili hieman jännittyneenä mutta kepeästi. Tuomio ei enää pelottanut. Sisustus oli työstänyt anteeksiannon ennakkoon.
Juuri kun ovi avautui, tuli Ainoille Oskarilta tekstiviesti: Missä olet? Tulin kotiin. Ei täällä ole mikään muuttunut! Kaverit pelotteli, että olisit tuonut kasan kosmetiikkaa.
Viestin Aino luki vasta myöhemmin. Sillä hetkellä huoneeseen astui täysin vieraita ihmisiä viisi kappaletta: kaksi nuorta, kaksi lasta ja hyvin vanha pappa, joka suoristi ryhtiään heti Ainon nähtyään.
Oho, isä, mikä vastaanotto! Ja mitä sinä niillä kylpylöillä, kun täällä on ihan oma kaikki tässä -setti? nuorempi mies kivahti ja sai nopeasti toppauksen puolisoltaan.
Aino seisoi kynnyksellä, kaksi täyttä viinilasia kädessä, kykenemättä liikkumaan. Huuto nousi kurkkuun, mutta jalkoja ei pystynyt liikuttamaan.
Mielessä nauroi tuolloin jo tuttu hämähäkki.
Anteeksi, kuka te olette? Aino sai sanotuksi.
Paikan isäntä. Taidat tulla terveyskeskuksesta? Ei tarvitse sidosta enää, pärjään! pappa tokaisi Ainon sairaanhoitajan asuun vilkaisten.
Niin, Aarne, täällä on kyllä lämmin ja kodikas tunnelma, vilkaisi nuoremman miehen puoliso Ainon olan yli. Ihan eri meininki kuin se sun kolkko koppero. Ja mitä sun nimee on, tyttö? Eiköhän Aarne ole vähän liian vanha sulle? Tosin, onhan oma koti aina plussaa
Ai-ai-aino…
No huh! Osaat kyllä valita, Aarne, oikeita ihmisiä!
Papan silmissä pilkotti tyytyväisyys yllättävään käänteeseen.
Missä Oskari? Aino kuiskasi ja tyhjensi molemmat maljat hetkessä.
Minä olen Oskari! riemastui noin kahdeksanvuotias poika.
Odota nyt, sinä olet vielä liian nuori, äiti siirsi pojan syrjään ja lykkäsi lapset autoon.
T-taisin eksyä, Aino alkoi palata todellisuuteen muistaen oven taiston. Oliko tämä Saksala, kahdeksantoista, asunto kaksikymmentäkuusi?
Ei, tämä on Suvantokatu kahdeksantoista, pappa hieroi käsiään valmiina purkamaan yllätyspakkaustaan.
No, oikein, huokasi Aino, väärä osoite. Ottakaa alustavasti haltuun, minä menen soittamaan.
Hän nappasi puhelimen ja juoksi vessaan, lukitsi oven ja kietoi pyyhkeen ympärilleen. Silloin hän luki vasta Oskarin viestin.
Oskari, tulen pian, kaupassa vaan vähän venyi, Aino vastasi.
Hienoa, odotan. Jos käy, tuo pullo punaviiniä, Oskari lähetti ääniviestin.
Punaviiniä Aino oli tuomassa, tosin tällä kertaa omissa suonissaan. Hän nosti maton kainaloon, irrotti suihkuverhon ja odotti, että vieraat menivät keittiöön sitten juoksi pois kylppäristä.
Riensin pikaisesti kasaan tavaransa, pakkasi ne pussiin ja pinkaisi ulos asunnosta.
***
Kerron myöhemmin, Aino sanoi Oskarille, kun tämä avasi oven.
Sumuisin askelin hän kulki suoraan kylpyhuoneeseen, vaihtoi takaisin vanhan suihkuverhon ja maton, sitten rojahti sohvalle ja nukkui aamuun, kunnes kaikki stressi ja punaviini olivat haihtuneet elimistöstä.
Herättyään hän huomasi vierellään istuvan oudomman miehen, joka odotti selityksiä.
Anteeksi, mikä tämän osoite on?
Saksala, kahdeksantoista…
Elämän suurin kommellus opetti Ainolle: joskus kun kaikki tuntuu menevän väärin, voi sattuma tuoda tärkeän uusiin ihmisiin ja ennen kaikkea itsensä kohtaamiseen. Onni löytyy, kun avaa oven, vaikkei heti tiedä, mille.




