“– Neljäkymmentä vuotta olemme eläneet saman katon alla, ja nyt kuusikymmentäkolmen vuoden iässä päätät yhtäkkiä muuttaa koko elämäsi? Marja istui lempinojatuolissaan ja tuijotti ikkunasta ulos, yrittäen unohtaa kuluvan päivän tapahtumat. Vain muutama tunti aiemmin hän oli touhunnut illallista varten ja odottanut Vaasaa kalareissulta kotiin. Vaasa palasi, mutta ei kalasaaliin kanssa, vaan uutisten, joita hän oli jo kauan halunnut kertoa, mutta ei ollut uskaltanut. – Haluan eron ja pyydän, että suhtaudut tähän ymmärtäväisesti, – Vaasa sanoi yllättäen ja käänsi katseensa pois. – Lapset ovat jo aikuisia, he kyllä ymmärtävät, ja lastenlapsia tämä ei kosketa. Voimme hoitaa asian siististi ja ilman riitoja. – Olemme neljä vuosikymmentä asuneet yhdessä, ja nyt kuudenkolmen vuoden jälkeen päätät vaihtaa elämääsi? – Marja sanoi epäuskoisena. – Minulla on oikeus tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. – Sinä jäät kaupunkiasuntoomme, minä muutan mökille, – Vaasa oli selvästi suunnitellut kaiken etukäteen. – Ei meillä ole mitään jaettavaa, ja myöhemmin kaikki kuitenkin jää tyttärillemme. – Mikä hänen nimensä on? – Marja kysyi kohtaloonsa alistuneena. Vaasa punastui, alkoi hätääntyneesti pukea ulkovaatteita ja teeskenteli, ettei kuullut kysymystä. Marja ei tämän reaktion jälkeen epäillyt enää uutta ihastusta. Nuorena hän ei ollut osannut kuvitellakaan, että vanhuuden kynnyksellä joutuisi jäämään yksin, kun mies vaihtaa toiseen naiseen. – Ehkä asiat järjestyvät vielä ja kaikki menee hyvin, – tytöt lohduttivat. – Älä välitä isän käytöksestä. – Ei tästä enää tule mitään, – Marja huokaisi. – Ei ole enää mitään syytä muuttaa mitään, elän nyt omaa elämääni ja iloitsen teidän onnesta. Viivi ja Ira lähtivät mökille keskustelemaan tärkeästi isän kanssa. Kun he palasivat kotiin, he olivat allapäin, mutta eivät halunneet heti kertoa totuutta äidilleen. He vaihtoivat vain puhetapaa ja alkoivat vakuuttaa Marjalle, että yksin voisi olla jopa parempi – ei tarvitsisi huolehtia enää muista. Marja ymmärsi kyllä, mutta ei alkanut udella, vaan yritti vain jatkaa elämäänsä. Se ei ollut helppoa, sillä sukulaiset ja tutut tivasivat uteliaasti tilanteesta. – On se ihme, niin monta vuotta yhdessä, ja nyt mies lähti vanhoilla päivillään toisen mukaan, – kommentoivat vähemmän taktiset naapurit. – Onko se nuorempi vai rikkaampi? Marja ei tiennyt mitä vastata, mutta siitä lähtien hän mietti yhä useammin kilpakumppanin persoonaa ja alkoi toivoa näkevänsä tämän. Siksi hänkin matkasi mökille hakeakseen kesällä tehtyjä säilykkeitä – ilmoittamatta tulostaan, jotta varmasti kohtaisi uuden naisen, ja juuri näin kävi. – Vaasa, et sanonut että ex-vaimosi tulee tänne kylään, – mökillä odotteli räväkkä nainen ylenpalttisessa meikissä. – Minusta kaikki asiat oli jo sovittu, eikä hänellä ole täällä mitään tekemistä. – Oletko tosissasi vaihtanut minut tuohon? – Marja kysyi tarkastellen rohkeasti kilpakumppaniaan. – Aiotko vain seisoskella ja antaa tämän loukata minua? – nainen kiljui. – Olen vain muutaman vuoden teitä nuorempi, mutta näytän paljon paremmalta. – Jos hän tosiaan ajattelee tuossa iässä, että räväkkä ulkonäkö on tärkeintä, – sanoi Marja yrittäen napata hämmentyneen Vaasan katseen. Matkalla bussipysäkille vanhan Barbin huudahdukset kaikuivat, ja Marja yritti olla itkemättä. Vasta kotona hän antoi tunteiden tulla ja soitti siskolleen, pyytäen seuraa. – Älä nyt, – Nina keitti minttuteetä. – Itsehän sanoit, ettei Vaasan uusi vaimo ollut edes kaunis ja tuskin kovin fiksukaan. – Entä jos hän on oikeassa, ja minä näytän vanhalta, – Marja epäröi. – Näytät hyvältä ikäiseksesi, – Nina sanoi rehellisesti. – Minusta ainoa virhe on pukeutua leopardilegginsseihin tai minihameeseen seitsemänkymppisenä. Nainen on kaunis missä iässä tahansa, kunhan osaa kantaa itsensä ja pukeutuu vuosien mukaisesti. Marja katseli itseään peilistä ja alkoi uskoa siskon olevan oikeassa. Hän oli kunnossa ja terve, pukeutui hyvin ja tyttäret lahjoittivat kosmetiikkaa. Hän ei ollut koskaan räväkkä nainen, eikä halunnut muistuttaa papukaijaa, eikä voinut kuvitella käyttäytyvänsä kuten kilpakumppani. – No, kun olet nyt vapaa nainen, voit elää iloksi. Tytärt ja lapsenlapset ovat omillaan, kulttuuriharrastuksia on meidän iässä paljon, enkä anna sinun masentua, – Nina jatkoi. Nina piti lupauksensa ja alkoi viedä siskoaan teattereihin, kävelyille ja konsertteihin. Pian oli kasassa koko porukka samanhenkisiä ihmisiä. Joukossa oli jopa mies, joka yritti tehdä Marjaan vaikutuksen, mutta Marja torjui yritykset heti. – Kuulin, että juokset teattereissa ja olet löytänyt uusia ystäviä – aiotko vielä mennä naimisiin uudelleen? – Vaasa kysyi tavatessaan Marjan kaupalla sattumalta. – Mitä sinä tänne asti tulit ostoksille, eikö lähempänä mökkiä ole kauppoja – vai eikö uusi vaimo kokkaa? – Marja uteli. – Olen aina tehnyt ostokset täällä ja tottunut, tässä iässä on vaikea muuttaa tapoja, – Vaasa murahti. Marja ei jatkanut aiheesta ja lähti kotiin. Vaasa olisi juuri silloin halunnut rynnätä perään ja kertoa, kuinka katuu eroa. Koko elämänsä hän oli ollut perheen mies, mutta sitten innostui energisestä Tatusta, joka vei mukanaan intohimon pyörteeseen. Aluksi elämä Tatun kanssa näytti kiinnostavalta, mutta pian kävi ilmi, että Tatu ei pitännyt kotihommista, vietti mieluummin aikaa juoruillen ja pyöri miesten seurassa sekä äänikkaissa juhlissa. Viime aikoina Vaasa halusi yhä useammin palata kotiin, ja Marjan tapaaminen vahvisti tunteen. Marja ei riidellyt, ei vaatinut selvityksiä, vaan selvisi tilanteesta arvokkaasti ja ylpeänä. Vaasaa yllätti, kuinka paljon hän kaipasi juuri sitä rauhaa ja kodikkuutta, joka oli vain Marjan kanssa. – Taas ostit kuivattuja aprikooseja, vaikka pyysin luumuja, – Tatu valitti tuijottaen ostoksia. – Ja juusto on väärää rasvaprosenttia, majoneesin unohdit. – Marja ennen hoiti ostokset – tai tehtiin yhdessä, sinä kaadat kaiken minulle, – Vaasa hermostui. – Lopeta jo se entisen vaimon kanssa vertailu – vielä sanot, että kadut hänen jättämistään! – Tatu huusi. Vaasa todella katui, mutta ymmärsi, ettei asiasta kannattanut enää puhua. Marja ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen tätä ja pysyi omana itsenään, mutta entinen mies halusi epätoivoisesti hänen anteeksiantoaan. Tiesi, ettei Marja enää luottaisi eikä ottaisi häntä takaisin. Hän mietti monta kertaa soittamista, ja yhden riidan jälkeen tuli viimein oven taa. – Tuleeko sinulla jotain haettavaa? – Marja kysyi, päästämättä miestä sisään. – Haluaisin puhua, ehditkö? – Vaasa änkytti, kun oven raosta tuoksui hänen lempipiirakan aromi. – Minulla ei ole aikaa, mahdollisuutta eikä halua, – Marja vastasi rauhallisesti. – Jos tulit hakemaan jotakin, ota se nyt. Minä odotan vieraita. Vaasalla ei ollut mitään haettavaa, paljon sanottavaa, mutta oikeat sanat puuttuivat. Hän palasi mökille ja meni keittiöön laittamaan itselleen ruokaa, kun Tatu taas sinkoili kylällä. Tatu palasi iloisena, ja Vaasa teki viimein ratkaisunsa – antoi Tatulle aikaa kerätä omat tavaransa. Tatun riitojen jälkeen Vaasa oli aikeissa soittaa Marjalle – mutta luopui ajatuksesta ja rauhoittui. Hän tunsi entisen vaimonsa liian hyvin tietääkseen, ettei ollut toivoakaan anteeksiannosta ja uudesta alusta. Ehkä joskus myöhemmin, hän voisi tulla pyytämään anteeksi ja keskustella. Sen hän tarvitsi rauhoittuakseen. Toivoi jopa anteeksiantoa, mutta ei perheen uudelleen perustamista – Marja ei voisi koskaan antaa pettämistä anteeksi, sen Vaasa tiesi, kun aloitti suhteen Tatun kanssa. Nyt hän eli mökillä, Marja kaupungissa, vietti aikaa tyttärien ja lastenlasten kanssa ja kävi teatterissa. Entiselle miehelle ei tässä elämässä ollut enää paikkaa.”

Polish

Author Noem VelarisViews 4

Neljäkymmentä vuotta on kulunut saman katon alla, ja nyt, kun on jo kuusikymmentäkolme, aiot muka muuttaa elämääsi?

Aino istui suosikkinojatuolissaan ja tuijotti ulos ikkunasta, yrittäen irrottaa ajatuksensa menneen päivän tapahtumista. Vielä muutama tunti sitten hän kiirehti valmistamaan illallista ja odotti Juhaa kalaretkeltä palaavaksi. Juha kuitenkin palasi, ei kalan kanssa, vaan sanojen, joita oli kauan mielessään pyöritellyt mutta ei ollut saanut sanotuksi.

Haluan eron, ja toivon, että ymmärrät sen, Juha sanoi yllättäen katseensa kääntäen. Lapset ovat jo aikuisia, he kyllä käsittävät, lapsenlapsille tämä asia ei kuulu, ja me voisimme hoitaa tämän rauhallisesti, ilman riitoja.

Olemme eläneet yhdessä neljäkymmentä vuotta, ja nyt kuusikymmentäkolmen vanhana aiot muuttaa kaiken? Aino ei ymmärtänyt. Minulla on oikeus tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Sinä saat asua kaupungin kerrostaloasunnossamme, minä muutan mökille Juha oli selvästi tehnyt päätöksensä. Ei meidän tarvitse mitään jakaa, tyttäret kuitenkin perivät kaiken myöhemmin.

Mikä hänen nimensä on? Aino kysyi pelonsekaisesti.

Juha punastui, alkoi hermostuneesti koota tavaroitaan ja teeskenteli, ettei kuullut kysymystä. Tuo reaktio vahvisti Ainon epäilyt, että joku toinen oli astunut hänen paikalleen. Nuorena Aino ei ollut moista joutunut kohtaamaan eikä uskonut, että vanhana jäisi yksin, kun mies lähtisi toisen naisen mukana.

Jospa kaikki vielä järjestyy, ja loppujen lopuksi sujuu hyvin, tyttäret, Salla ja Anni, koettivat lohduttaa äitiään myöhemmin. Isän käytöksestä ei kannata liikaa välittää.

Eipä tässä enää mikään muutu, Aino huokaisi. Mutta en aio ryhtyä muuttamaan elämääni, elän rauhassa vanhoilla päivilläni ja iloitsen teidän onnestanne.

Salla ja Anni päättivät käydä mökillä keskustelemassa isänsä kanssa vakavasti. Kotimatkalla molemmat olivat allapäin, mutta eivät kiirehtineet kertomaan äidille kaikkea. Sen sijaan he alkoivat vakuutella Ainoa siitä, että yksin eläminen saattaisi olla jopa helpompaa, kun ei tarvitsisi huolehtia muista. Aino ymmärsi vihjeen, mutta ei kysellyt, vaan yritti sopeutua. Se ei ollut helppoa, sillä sukulaiset ja tuttavat esittivät taukoamatta kysymyksiä ja uteluja.

On se kumma, niin monta vuotta yhdessä ja vanhoilla päivillään mies lähtee toisen matkaan, tuumivat suorasukaiset naapurit. Onko hän nuorempi kuin sinä, vai kenties varakkaampi?

Aino ei osannut vastata, mutta yhä useammin hän itsekin mietti kuka kilpakumppani mahtoi olla ja halusi nähdä hänet. Tämän vuoksi hän meni eräänä päivänä mökille, muka hakemaan kesällä tehtyä puolukkahilloa, mutta ennen kaikkea toivoen kohtaavansa sen toisen. Varoittamatta etukäteen hän saapui ja pian törmäsi kilpakumppaniin.

Juha, etkä kertonut että ex-vaimosi tulee meille kyläilemään! ärähti räikeästi meikattu nainen, jonka nimi oli Marjo. Luulin, että asiat oli jo sovittu eikä hänen pitäisi enää pyöriä täällä.

Onko tämä se, jonka vuoksi jätit minut? Aino kysyi, katsellen naista.

Aiotko vain antaa hänen pilkata minua? kiljui Marjo. Olen vain muutaman vuoden teitä nuorempi, muttanäytän monin verroin paremmalta.

Jos hän tosiaan uskoo, että ulkoinen prameus on arvokkain asia tässä iässä, sanoi Aino hiljaa, yrittäen tavoittaa ex-miehensä vaivaantuneen katseen.

Bussipysäkille kävellessään Aino saattoi vielä kuulla Marjon huudahduksia, mutta piti kyyneleet sisällään. Kotona hän antoi tunteilleen vallan ja soitti sisarelleen, pyytäen tätä kylään.

Nyt riittää murjotus, Niina sanoi keittäessään minttuteetä. Sanoit itsekin, että Juhan uusi nainen ei ole mikään kaunotar eikä erityisen teräväkään, siltä vaikuttaa.

Ehkä hän on kuitenkin oikeassa, ja minä näytän vanhalta omassa iässäni, epäili Aino.

Sinä näytät hyvältä, Niina vastasi rehellisesti. Mutta minusta on suuri virhe, jos seiskymppisessä pukeutuu leopardikuosiin tai napapaitaan. Nainen on kaunis missä iässä tahansa, kun osaa olla itselleen sopiva ja kantaa itsensä arvokkaasti.

Aino katseli peiliin ja alkoi myöntää siskon olevan oikeassa. Hän oli hyvässä kunnossa ja terve, pukeutui sopivasti ja tyttäret pitivät huolta kosmetiikasta. Papukaijaksi pukeutuminen ei kuulunut hänen tyyliinsä, eikä hän osannutkaan käyttäytyä kuten juuri kohtaamansa kilpakumppani.

No niin Niina jatkoi. Nyt kun olet vapaa nainen, voit nauttia elämästä. Tyttäret pärjäävät, meidän iässä löytyy paljon tapoja nauttia kulttuurista ja harrastuksista. En anna sinun vaipua epätoivoon.

Niina piti lupauksensa ja kuljetti sisartaan teatteriin, konserteihin ja metsäretkille. Pian mukaan muodostui joukko samanikäisiä ystäviä. Mukana oli yksi mieskin, joka selvästi oli kiinnostunut Ainosta, mutta tämä kieltäytyi kohteliaasti erillisistä tapaamisista.

Kuulin, että nykyään juokset teatterissa ja sinulla on uusia ystäviä, pian varmaan menet taas naimisiin? Juha tokaisi sattumalta törmättyään Ainoon kaupassa.

Mikä sai sinut tulemaan tänne asti ostoksille, eikö mökin läheltä saa ruokaa vai eikö uusi naisystäväsi laita ruokaa? Aino kysyi huvittuneesti.

Olen tottunut asioimaan täällä, ja onpa iässä vaikea muuttaa totuttuja tapoja, Juha mutisi.

Aino ei jatkanut keskustelua, vaan kiirehti kotiin. Juha jäi seisomaan ja huomasi kaipaavansa entistä vaimoaan yllättävän syvästi eikä suoraan sanottuna ollut tyytyväinen elämäänsä Marjon kanssa. Aluksi Marjon kanssa oli jännittävää ja vauhdikasta, mutta pian ilmeni, että Marjo ei pitänyt kodinhoidosta, vaan viihtyi juorujen ja miesseurueiden parissa, jatkuvasti äänekkäässä menossa.

Juhasta alkoi tuntua, että kotirauha ja Ainon lempeä läsnäolo oli se, mitä todella kaipasi. Hän ei ollut osannut arvostaa sitä ennen kuin menetti sen.

Ostin taas kuivattua aprikoosia, vaikka pyysin luumuja! Marjo tiuski vilkaistuaan ostoksia. Ja juusto on vääränlaista, majoneesin kokonaan unohdit.

Ennen ostokset hoiti Aino, tai me yhdessä, sinä taas sysäät kaiken minulle, Juha tuskaili.

Lopeta vertailu entiseen vaimoosi! Marjo huusi. Tunnusta vain, että kadut valintaasi.

Juha todella katui, mutta tiesi ettei ollut järkeä puhua siitä enää. Aino ei ollut tehnyt mitään ei juonia, ei syyttänyt, vaan vain jatkanut elämäänsä. Juha tiesi, ettei enää voisi saada entisen vaimonsa anteeksiantoa.

Muutaman kerran Juha harkitsi, että soittaisi Ainolle, ja riidan jälkeen jopa kävi kerrostaloasunnon ovella.

Tulitko hakemaan jotakin tavaroita? Aino kysyi, mutta ei päästänyt Juhaa pidemmälle.

Halusin jutella, onko sinulla hetki? Juha mumisi, huomaten tutun tuoksun Ainon leipoma luumupiirakka.

Minulla ei ole aikaa eikä halua, Aino vastasi tyynesti. Ota vain, mitä tarvitset, minulle on tulossa vieraita.

Juha ei osannut sanoa mitään palasi mökilleen, laittoi illallista yksin ja kuunteli hiljaisuutta. Marjo tuli myöhään ja iloisena kyläilystä, ja Juha oli varma päätöksestään antaa Marjolle aikaa kerätä omat tavaransa.

Riidat Marjon kanssa saivat Juhan yhä enemmän pohtimaan mennyttä. Hän oli ymmärtänyt liian myöhään, että Ainon rauha ja lempeys olivat elämässä tärkeintä, eikä sitä saanut enää takaisin.

Ehkä joskus, ajan myötä, voisi yrittää keskustella edes katua tekojaan. Mutta anteeksiantoa hän ei voinut odottaa, eikä vanhan elämän palautus ollut mahdollista. Kun hän aloitti romanssin Marjon kanssa, hän tiesi mitä riskeeraa.

Nyt Juha vietti päiviään mökillä Aino kaupungissa, nauttien teatterista, lapsien ja lastenlasten seurasta. Ex-miehelle ei tässä elämässä enää ollut sijaa.

Tämä tarina opettaa, että rauhan ja oman arvon tunnistaminen on tärkeämpää kuin ulkoinen säihke. Lopulta onnellisuus löytyy siitä, että hyväksyy itsensä ja antaa menneisyyden olla, jotta voi nauttia tästä hetkestä sekä löytää merkityksen elämän muutoksissa.