Sanni, ota hänet! Minä en enää jaksa! En halua edes koskea häneen enää!
Eeva vapisi. Lapsi hänen sylissään itki sydäntäsärkevästi.
Sanni nosti sisarentyttönsä syliinsä ja nyökkäsi.
Hyvä on. Mutta tämä on sinun päätöksesi et myöhemmin syyttele minua?
En, mitä minä nyt… Ota hänet pois, en tarvitse häntä!
Pikkuinen ilmestyi maailmaan vain kuukausi sitten. Koko raskauden ajan Eevassa oli ollut jotain outoa. Sanni laittoi mielialanvaihtelut myöhäisen raskauden piikkiin. Sisko oli ollut leskenä jo yli seitsemän vuotta. Isommat lapset olivat aikuisia ja asuivat omillaan. Matka Turun saaristoon, ohimenevä romanssi ja yllättävä raskaus tulivat kaikille yllätyksenä. Eeva ei koskaan ollut hetken mielijohteiden ihminen. Aluksi vaikutti siltä, että lapsi toisi iloa. Mutta myöhemmin Sanni huomasi, että välillä Eeva osteli innokkaasti pikkuvaatteita ja vaunuja, mutta saattoi olla sitten viikkokausia vaitonainen, piiloutuneena kuin kiviseinän taakse.
Juuri ennen synnytystä Eeva lopetti kaiken yhteydenpidon. Ei soittanut äidille, ei Sannille, ei lapsilleen. Sanni huolestui ja löysi siskonsa Naistenklinikalta, jossa tämä oli aikeissa allekirjoittaa luopumisasiakirjat lapsestaan.
Eeva, mitä sinulle on tapahtunut? Miksi?
En tiedä itsekään. Olen aivan tyhjä. Hän tuntuu vieraalta.
Miten niin vieraalta? Sehän on sinun lapsesi!
Mutta ei tunnu omalta, Eeva käänsi kasvonsa seinään päin.
Sanni toi apuvoimia ja haki äidin. Eeva suostui ottamaan lapsen mukaansa. Äiti vaati, että Eeva asuisi jonkin aikaa hänen luonaan, jotta he voisivat auttaa alkuun. Todellisuudessa kaikki vahtivat Eevaa. Hän hoiti vauvaa mekaanisesti, viipymättä hetkeäkään pidempään tytön kanssa kuin oli pakko. Nimen antoi isoäiti, sylissä kantoi täti.
Eeva, minä otan hänet. Kasvatan ennen pitkää ja silloin, ketä hän alkaa kutsua äidikseen?
Sillä ei ole väliä. Kunhan se en ole minä.
Viikon päästä paperit olivat valmiit, ja Sanni oli laillisesti sisarentyttärensä huoltaja. Eeva muutti toiseen kaupunkiin, Ouluun.
Pieni Lumi kasvoi vilkkaana ja nauravaisena. Oppi aikaisin kävelemään ja puhumaan. Kutsui Sannia äidikseen.
Kaksitoista vuotta kului.
Äiti! Kolme kymppiä tänään, ja huomenna mennään leffaan luokan kanssa! Lumin kirkas ääni kaikui asunnossa.
Se on hän, eikö?
On, Eeva, se on Lumi. Pyydän sinua…
Hei! Olen Lumi. Kuka te olette?
Keittiön ovella seisoi suurisilmäinen, pitkä tyttö joka katsoi vuoroin pöydän ääressä istuvaa naista, vuoroin äitiään, joka seisoi kalpeana ikkunan luona.
Minä olen… Eeva. Olen biologinen äitisi, Lumi.
Sanoinhan sinulle! Sanni huusi nieltyään ärtymyksensä ja kiirehti tytön luo. Lumi! Selitän sinulle kaiken!
Ei tarvitse, äiti. Kuunnellaan. Niin, te sanotte olevanne äitini. Ja mitä sitten?
Olen tullut hakemaan sinua. Haluan, että asut minun kanssani.
Miksi?
Olet minun tyttäreni.
Et, ette ole. Minulla on äiti, tässä hän on. Enkä tarvitse toista! Ja teitä en halua nähdä enää koskaan. Lumi käännähti ja poistui keittiöstä.
Sanni vajosi voimattomana tuolille.
Mitä oikein luulit saavuttavasi?
En vielä mitään. Mutta vielä saavutan, ole varma. Tarvittaessa menen vaikka käräjille asti.
Miksi sinä tätä teet? Sinähän luovutit hänestä, et halunnut edes nähdä häntä. Kukaan ei ymmärtänyt silloin syitäsi. Nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen, tulet ja toivot hänen hyppäävän kaulaasi? Eeva, mene nyt äidin luo. Puhutaan myöhemmin, minun täytyy mennä Lumin luo.
Sisarentyttären! Eeva nousi tuolilta.
Sanni vain huokaisi. Hän veti oven kiinni perässään ja meni Lumin huoneeseen.
Pikkuinen…
Äiti, odota. Ennen kuin alat selittää mitään, haluan sanoa jotain. Tiedän jo kaiken. Muistatko, vuosi sitten, kun siivosimme mummon luona? Löysin silloin huoltajuuspaperit. Aluksi suutuin, kun ette olleet kertoneet mitään. Sitten ajattelin tavata Eevan ja kysyä: miksi? Lopulta ymmärsin, ettei sillä ole merkitystä. Sinä olet äiti muuta en kaipaa!
Lumi, kultaseni! En ikinä anna sinua pois.
En minäkään itsenäni Lumi nauroi. Muistatko luokkakaverini Oskarin? Soita hänen äidilleen, hän on lakimies, perhejuridiikan asiantuntija.
Kuulehan, tyttöni, älä ihan vielä kasva liian aikuiseksi! Kaikkea sitä keksit… Mutta minä olen vielä täällä se aikuinen ja äiti, muista se. Sanni nauroi hänelle ja halasi tyttöä. Soitetaan toki, yhdessä selvitetään tämä.
Tunteikkaita päiviä ja selvityksiä seurasi, mutta tuomioistuin ei muuttanut mitään. Lumin oma tahto ratkaisi hän ei suostunut muuttamaan äitinsä luo eikä halunnut tunnustaa tätä.
Siskokset seisoivat oikeustalon edessä.
No, nyt se sitten on ohi viimeinkin. Sanni huokasi helpotuksesta. Mitä nyt aiot?
Lähden pois, Sanni. En tahdo olla tiellä. Mutta haluan auttaa, älä kieltäydy Lumin nimissä oleva tili on ollut jo pitkään mummolla, jätin paperit sinne.
Miksi kaikki tämä, Eeva? Miksi aikoinaan jätit hänet?
Ei ollut mitään romanssia, Sanni. Ei mitään kaunista. Oli vain pimeä puisto, myöhäinen ilta.
Sanni hengähti.
Ja sinä olet vaiennut kaikki nämä vuodet? Yksin kaiken pitää sisälläsi?
Mitään ei voinut muuttaa. Siksi vaikenen. En edes heti tajunnut olevani raskaana luulin vaihdevuosiksi. Sitten oli jo liian myöhäistä. Älä kerro Lumin. Tämä ei liity häneen vaan minun elämääni. Ehkä hän vielä joskus antaa minulle anteeksi.
Sanni halasi siskoaan ja molemmat katselivat, kuinka Lumi seisoi mummon vierellä kadun toisella puolella.
Joskus pahimmasta kasvaa jotain kauneinta. Hän on niin ihana! Eeva pyyhki kyyneleitä, ja Sanni näki vuosien jälkeen hymyä siskonsa kasvoilla.
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
