Nappi? Minä kutsuin sitä kyllä Kuusikseksi. Juoksi täällä koko aamun. Oli heti selvää, että oli eksynyt. Sitten istahti aivan jalkoihini lämpenemään. Laitoin sen autooni, ettei pikkuinen paleltuisi, mies hymyili…
Aila, kuinka voi olla noin huono tuuri ihmisellä? Montako kertaa sulle sanoin, ettei tuo Veli ole sulle oikea mies! äiti torui Ailaa.
Aila seisoi pää painuksissa. Vaikka hän oli vastikään täyttänyt kolmekymmentäseitsemän, tunsi hän itsensä koulutytöksi, joka oli saanut kokeesta huonon arvosanan.
Lisäksi Ailaa kirveli sydämestä oman elämän epäonnistumiset, rikki mennyt perhe ja pieni tytär. Joulun, vuoden ihmeellisimmän juhlan, kynnyksellä he olivat jääneet ilman perheen päätä.
Mä lähden, Veli tokaisi välinpitämättömästi eräänä iltana. Ailalla kesti hetki ymmärtää, mitä mies tarkoitti.
Lähdet minne? Aila kysyi koneellisesti ja laski eteen tuoreen lohikeiton.
Olet sinä Aila kyllä omituinen. Et tajua tärkeitä asioita ollenkaan! Miten maltan olla edes ollut kanssasi nämä vuodet? Veli pyöräytti silmiään melodramaattisesti.
Aila ei ehtinyt kysyä tarkemmin, kun Veli alkoi omatoimisesti avata asiaa:
En jaksa enää! Ja se sinun haukkuva koirasi vielä. Lapsi jatkuvasti sairaana. Ei tässä ole mitään romantiikkaa, Aila. Katso itseäsi mitä sinusta on tullut? Veli päätti ärtyneen purkauksensa.
Aila yritti nähdä heijastuksensa astiakaapin ovessa, mutta kyyneleet sumensivat silmät. Hän jäi yksin seisomaan keskelle keittiötä.
Veli vihasi kyyneleitä. Katsoi haikeana keittoa, nousi pöydästä ja lähti pakkaamaan tavaroitaan…
Nappi-koira tunsi tilanteen ja pyöri emäntänsä jaloissa, vinkui ja yritti lohduttaa.
Vihdoin saan rauhassa nukkua ilman tuota ainasta ulinaa, Veli ärähti, kun tuli kassi olallaan ovenrakoon.
Mutta entäs Eevi? Aila kuiskasi, ja näki sielunsa silmin viisivuotiaan tyttärensä pettymyksen. Eevi nukkui juuri silloin huoneessaan.
Keksit jotain! Sinähän olet äiti, Veli sanoi, paiskasi oven perässään ja Nappi ulvoi lohduttomana.
Aila istui koko yön koiran kanssa keittiössä. Nappi nuoli hänen kättään, niin kuin olisi ymmärtänyt, että jotain kamalaa oli tapahtunut.
Useita päiviä Aila ei tiennyt miten kertoa kaikesta äidilleen. Äiti soitti ja kyseli kuulumisia, Aila vastasi kiireesti että kaikki oli hyvin ja sulki puhelimen.
Entäs työt? Löytyykö mitään? Katsos, jos se sinun Veli jättää sinut, ei ole mistä elää, äiti kommentoi vierailulle tultuaan.
Silloin Aila purskahti itkuun ja kertoi, ettei ollut saanut työtä ja että Veli oli lähtenyt useampi päivä sitten.
Vanhus parkaisi tällaiseen käänteeseen hän ei ollut valmistautunut.
Se oli selvää alusta asti. Viisi vuotta yhdessä, lapsi, eikä se sinun siunattu saanut aikaiseksi edes naimisiin mennä! äiti puhisi.
Tietysti häntä sääli oma tytär ja lapsenlapsi.
Mitäs nyt aiot? äiti kysyi vihdoin.
Aila kohautti hartioitaan:
Menen töihin Eevin päiväkotiin lastenhoitajaksi… hän sanoi uupuneena.
Eihän sillä palkalla pitkälle pötkitä… Ja koiran ruokkiminen siihen päälle, äiti tuhahti halveksuvasti. Hän ei pitänyt eläimistä, ja Ailan katujen varrelta löytämää pientä suloista Nappia suorastaan inhosi.
Äiti olisi jatkanut, mutta vaikeni nähdessään kuinka Aila pidätteli itkua viimeisillä voimillaan.
No, älä nyt pillitä. Mä autan teitä. Tarvittaessa voin vahtia Eevin puolestasi, äiti yritti lohduttaa.
Niin kului viikko lisää.
Aila ehti saada töitä. Nyt hän ja Eevi kävivät yhdessä päiväkodilla. Tyttö hymyili onnellisena.
Äiti, voisiko Nappi tulla meidän kanssamme töihin? Kun mummu sanoo väsyvänsä lenkitykseen. Nappi voisi auttaa sinua tiskaamaan ja valvoisi meitä päiväunien aikaan, Eevi hihkui.
Aila nauroi ja halasi tytärtään, mutta silmäkulmissa viipyi suru, kun Eevi kysyi toiveikkaana:
Äiti, tuleeko isi takaisin? Ehtiiköhän jouluksi?
Aila ei osannut kertoa totuutta. Keksi jotain kiireellisestä työmatkasta. Hän yritti sopia tapaamisia Velin kanssa, mutta tämä vetosi töihin:
Älä häiritse mun yksityiselämää. Sano Eeville että olen agentti ja tärkeällä tehtävällä. En tule pian. Sitten Veli vielä kysyi unohtunutta kravattiaan.
Mihinköhän sekin on mennyt… En ehdi juhlia ilman, hän mutisi, ennen kuin sulki puhelimen.
Aila jäi pohtimaan. Hän ei pystynyt kuvittelemaan, miten he viettäisivät joulua kahdestaan. Ja miten selittää kaikki Eeville?
Eräänä päivänä, kun Eevillä oli flunssa, mummu vei tytön lääkäriin. Keskellä katua heidän luokseen juoksi Veli.
Isi! Oletko tullut takaisin! Eevi huudahti.
Veli kavahti, yritti hymyillä ja kertoi hiljaa, että vanhemmat eivät tulisi enää asumaan yhdessä. Sitten kiirehti tiehensä.
Ehkä ehdin vielä piipahtaa, hän huikkasi mennessään.
Eevi seisoi paikallaan ja kuiskasi tiukasti:
Ei tarvitse enää tulla…
Illalla Eevin kuume nousi uudestaan ja kahden päivän päästä piti kutsua lääkäri.
Eevi ei puhunut kellekään. Eikä näkynyt parantumisen merkkejä.
Stressipohjaista tämä taitaa olla, lääkäri totesi tarinan kuultuaan.
Aila syytti itseään:
Olisi pitänyt heti selittää Eeville. On viisas tyttö, olisi ymmärtänyt hän sanoi äidilleen, joka vain pudisti päätään…
Kaksi päivää myöhemmin tapahtui toinen takaisku. Mummu vei Nappia ulos. Hänellä oli kiire eikä laittanut hihnaa. Nappi sai päähänsä lähteä omille teilleen.
Kun vanhus ärähti, Nappi otti ja pinkaisi suoraan toiseen suuntaan.
Ai, niinkö pelkäät minua! Kyllä palaat kun vähän palellut, mummu mutisi ja palasi kiireesti lääkettä antamaan.
Mutta kun Eevi kuuli että Nappi oli kadonnut, hän lakkasi syömästä ja juomasta kokonaan. Turhaan Aila lupasi löytää karvaisen ystävän hinnalla millä hyvänsä. Eevi pysyi tiukkana:
Sitten kun Nappi palaa, minä syön, hän sanoi ja kääntyi seinään päin.
Kaikki tämä on sinun löyhää kasvatusta, Aila! Olet pilannut tuon tytön. Minä sanoin tätä jo ennen… äiti alkoi.
Olisit katsonut Nappia paremmin, äiti, etkä paasaanut, Aila ärähti, vaikka yleensä oli hiljainen.
Minä olen teidän vuoksenne tässä! äiti loukkaantui ja lähti ovet paukkuen.
Aila jäi taas yksin. Hän kiersi illalla levottomana talon ympäri.
Eevi vihdoin nukahti. Aila toivoi yhä, että Nappi löytäisi kotiin. Mutta kylmässä ja pimeässä hän joutui palaamaan asuntoon ja nukahti rauhattomaan uneen.
Seuraavana aamuna Eevi heräsi:
Äiti, näin unta kuusesta! Me koristeltiin sitä ja löydettiin Nappi! Eevi riemuitsi.
Aila hymyili haikeasti. Töydellä oli pieni muovikuusi. Jouluaatto lähestyi, ja he olivat valmistautuneet niin hyvin kuin pystyivät.
Mutta Eevin mielestä tarvittiin iso, oikea joulukuusi.
Sitten Nappi palaa. Ihan niin kuin unessa, tyttö itki.
Aila huokaisi. Oikean kuusen ostaminen ei kuulunut budjettiin. Hän soitti äidilleen, mutta tämä kieltäytyi tulemasta:
Sinulle jokin koira on tärkeämpi kuin oma äiti! Mieti sitä, äiti jupisi.
Aila ymmärsi, ettei apua ollut luvassa. Onneksi olisi viikonloppu.
Eevi voi huonosti, eikä olisi suostunut nousemaan ylös. Iltaa kohti, kun kaikki oli valmista joulua varten, tyttö nyyhkytti epätoivoisena:
Ei kuusta, eikä Nappia eikä isiäkään enää tule…
Aila silitti tyttärensä päätä ja nielaisi kyyneleet. Hän pyysi naapurissa asuvaa vanhusta vahtaamaan Eeviä ja syöksyi ulos.
Pakkanen nipisti poskia ja lumi tanssi ilmassa. Kaikki muut säteilyvät iloaan, mutta Aila haravoi katuja etsien Nappia.
Missä sinä olet, pieni ystäväni? hän kuiskasi, kulkien samoja kujia uudestaan ja uudestaan.
Yhtäkkiä Aila saapui pienelle joulukuusitorille. Karu mies seisoi jäykästi turkki päällään viimeisten kuusien vierellä. Aila pysähtyi.
Tarvitsetteko kuusta? Tässä olisi pari jäljellä, voin tehdä alennuksen, myyjä totesi kiireisenä.
Perhe varmaan odottaa jo, pöytä katettu, lapset kurkkivat ikkunasta vilahti Ailan mielessä.
Samassa nuori onnellinen pari osti yhden kuusista.
No, otatteko? Tässä olisi viimeinen jäljellä… voin auttaa kantamaan, mies tarjosi.
Aila katsoi toivottomana. Taskussa ei ollut euroakaan, ja kotona vielä vähemmän. Joulukuusi oli yksinkertaisesti liian kallis.
Ailaa hävetti. Silloin hän huomasi autossa lojuvat oksat.
Saisinko oksia… Jos ovat tarpeettomat? hän kysyi ujosti.
Mies siirsi katseensa sääliväisesti ja huokasi:
Tottahan toki. Annan vaikka kaikki nuo. Hän nosti sylillisen havuja autosta.
Aila kiitti ja alkoi selittää:
Tytär sairastaa… haaveilee vain kuusesta, koira karkasi, kaikki tuntuu niin väärältä jouluna…
Mies kuunteli hiljaa. Hänkin oli juuri eronnut, eikä ollut toipunut siitä. Häntäkin painoi yksinäisyys.
Silloin paikalle saapui toinen mies:
Paljonko kuusi maksaa? tämä tiedusteli.
Juuri myyty. Kokeile viereisestä kojusta, siellä ehkä vielä löytyy, myyjä viittasi naapuriin.
Aila katsoi ihmeissään.
Lähdetään, saattelen kuusen kotiin, mies hymyili.
Nyt Aila näki, ettei mies ollutkaan niin tyly.
Mutta minulla ei ole rahaa, kuten sanoin, Aila hämmentyi.
Sen muistan, mies nyökkäsi hiljaa.
Ja sitten tapahtui jotain aivan uskomatonta sellaista, mikä voi tapahtua vain juuri ennen joulua.
Mies avasi pakettiauton oven, ja penkillä nukkui Nappi, kääriytyneenä villapaitaan. Nappi heräsi, mutta ei heti tajunnut missä oli.
Miten Nappi on teillä? Aila huokaisi itkun partaalla.
Nappi? Minä kutsuin sitä Kuusikseksi. Se pyöri täällä tänään aamulla, aivan selvästi eksynyt…
Asettui jalkojeni juureen lämmittelemään. Nostin autoon, ettei olisi paleltunut, mies hymyili.
Hänen nimensä oli Pauli. Hän piti eläimistä ja viihtyi myös lasten seurassa.
Ailan kotiin palasi lämpö ja sydämellisyys, jollaista ei ollut koskaan ollut. Ehkä se oli joulun taikaa tai niin oli joskus tarkoitettukin…
Kukaan ei tiedä varmaksi. Vain yksi asia oli selvää: uusi perhe oli nyt onnellinen. Ja silloin tällöin Nappia kutsuttiin edelleen Kuusikseksi.
