Naisten kohtalot. Hilkka
Voi Hilkka, pyydän sinua, ota minun Leevi luoksesi nyt vähäksi aikaa, nyyhkytti Kaisa, siskoista vanhempi. Minulla on niin paha aavistus, ettei hyvä seuraa. Ero on parempi kuin suru omasta pojasta.
Hilkka vilkaisi Leeviä, hoikkaa poikaa, joka istui leivinuunin penkillä ja heilutti jalkojaan hermostuneena ja lapsenomaisesti.
Siskokset olivat ennen asuneet samassa talossa, mutta muutama vuosi aikaisemmin Kaisa oli mennyt naimisiin Niklaksen kanssa ja muuttanut syrjäiseen kylään. Nuorempi Hilkka jäi hoitamaan sairasta äitiään, joka pian nukkui pois. Isä oli kuollut tuberkuloosiin jo paljon ennen vanhemman tyttären häitä. Äiti kasvatti tyttäret hyvin kohteliaiksi, ahkeriksi, oikeudenmukaisiksi. Tokikaan, vaikka Kaisa oli vanhempi, rupesi Hilkka ottamaan enemmän vastuuta perheestä. Kaisa oli lempeä ja helposti johdateltava, Niklas ihastui juuri siihen. Heillä oli oikein hyvä ja lämmin perhe.
Mutta Hilkkaan ei kannattanut mennä nenää näyttämään siinä meni helposti koko käsi. Hän oli ylpeä, jämäkkä ja kauneudestaan paljon kehuttu. Parhaat pojat lähikylistä yrittivät kosia, mutta Hilkka torjui jokaisen.
Äidin eläessä kuului aina huokauksia:
Voi lapsi, olet perinyt isoäidin luonteen, mutta varo ettet peri kohtaloakin. Jää vielä vanhaksi piiaksi, kuka sinua silloin kaipaa?
Hilkka vain hymyili äitinsä huoleen. Hän ei väitellyt vanhemman kanssa, kunnioitti iäkkäitä ja ajatteli asioista omalla tavallaan.
Isoäiti, jolta Hillka luonteenpiirteet peri, oli ollut melkoinen nainen. Naimaton ikänsä, mutta silti eli onnekkaan elämän. Osasi parantaa ihmiset ja eläimet yrtein ja rukouksin, mitään pahaa ei koskaan tehnyt. Kyläläiset vähän pelkäsivät ja kunnioittivat häntä, olihan hän hankala ja suoraviivainen.
Tämän saman Kipakan hengen Hilkka perikin. Ei vain luonteen Hilkka myös taitoi yrttien ja loitsujen voiman. Joskus auttoi kyläläisiä vaivoissa, kehotti sairaat luokseen, eikä koskaan kieltäytynyt auttamasta. Pelko ja kunnioitus kävivät käsi kädessä hänen kohdallaan.
En ymmärrä sinua, Kaisa, sanoi Hilkka katsellen Leeviä poika on terve kuin pukki, ja sinä jo tyrkkäät hautaan.
Voi kun pelottaa, sisko, päivitteli Kaisa etkö ole kuullut, mitä meidän Välivainion kylässä nyt tapahtuu?
En ole kuullut, Hilkka vastasi.
Lapsia kuolee paljon, sairastuvat pitkään ja sitten vain katoavat pois.
Mutta onko se nyt totta? Hilkka nosti kulmiaan.
En tiedä, rakas monta vuotta kylässä on ollut kuin kirous. Joka torpasta löytyy äskettäin poisnukkunut lapsi, Kaisa teki ristinmerkin.
Miksi eivät ole tulleet pyytämään apua?
Kukapa tietää? Lapsi on terve, juoksentelee ja sitten vain hiipuu. Väsähtää ja kuolee pois. Eikä sinun luo tulla, kun matkaa olisi ja oma parantajamummo kylässä. Niin Kaisa arasti selitti.
Onkos hän ollut siellä kauan? Hilkka uteli.
Oli jo, kun muutin Niklaksen kanssa tänne.
Mikset ole aiemmin puhunut siitä?
Mitäpä siitä, mummo kuin mummo, parantaa poneilla ja eläimilläkin, mutta lasten kanssa ei ole tullut tulosta, Kaisa huokaisi. Ei ole auttanut ei yrtit eikä loitsut. Eikä sinä aiemmin ole näistä kysellyt.
No, otetaanhan Leevi meille, tuumi Hilkka katsellen pörröpääpoikaa. Saa pieni ihme viettää aikaa täällä, hän naurahti rapsuttaessaan pojan tukkaa. Kaisa suuteli ja siunasi poikansa ja lähti kotiin.
Noniin, Leevi, Hilkka sanoi mennään katsomaan tuleeko leppälintu pesälle polttopuiden keskelle.
Leevi virnisti niin että harvat etuhampaat näkyivät, ja tarttui tädin käteen.
***
Terveisiä täältä, huikkasi Kaisa, kun palasi puolen vuoden kuluttua Hilkan luo.
Äiti tuli! hihkaisi Leevi ja juoksi halaten.
Välillä Kaisa kävi useamman kerran kuussa kylässä, ja jokainen kerta päätyi kyyneliin ja pisteleviin poskisuudelmiin.
Voi kultaseni, rakas Leevi! Isäkin kyselee koko ajan milloin poika palaa kotiin Kaisa puhui ja pusutteli poikaansa. Hilkka kuivasi käsiään esiliinaa vasten ja liittyi halailuun.
Miten on mennyt? Kaisa kysyi kiitollisena.
Hyvin, äiti, Leevi säteili täti Hilkka antoi minulle kissanpennun, haluatko nähdä?
Eikä Kaisa ehtinyt edes vastata, kun poika jo säntäsi ulos.
Hyvin täällä, sisko, Hilkka vastasi rauhallisesti, milläs asialla sinä?
Ajattelin vain, että nyt olisi aika palata kotiin. Niklaskin jo kyselee. Kaisa hymyili.
Ai, haetko pojan kotiin? Miten kylässä, joko helpottaa?
Ei vain päivitelty, kaikki hyvin nyt. Sinä aikana kun Leevi oli täällä, yksikään lapsi ei ole kuollut.
Ovikello kolahti ja Leevi juoksi sisään, kissanpentu sylissä.
Äiti, sen nimeksi tuli Väinö. Hänestä tuli minun paras ystäväni!
Hyvä vain, kissalle löytyy puuhia navetassa, äiti naurahti, otetaan mukaan kotiin sitten.
Poika pakkasi tavaroitaan reppuunsa ja Kaisa touhusi siskonsa kanssa.
Kaisa kyseli taas, aikooko Hilkka koskaan perustaa perhettä.
Älä nyt jaksa, Kaisa puuskahti Hilkka tuollaista jankkaa kuin äidilläkin oli tapana! Kun aika on, mies löytyy, turha sitä kiirehtiä. Sitä paitsi minulla on veljenpoika, jonka kanssa on hyvä höpsötellä. Muista Leevi, kun ikävä iskee, pyydä äiti viemään minut kylään, saat tulla, sydän auki odotan.
Näinä kuukausina Hilkka oli kiintynyt poikaan entistä enemmän, ja eron hetki oli vaikea. Hän rakasti Leevin höpsöilyä ja iloista naurua.
Kuule Kaisa, Hilkka sanoi vakavana, pidä Väinöstä huolta, anna kissan olla Leevin ystävä.
Tottakai, milloin minä eläimiä pahoin kohtelisin? Kaisa tuhahti.
No älä hermostu, hyvä vain muistuttaa. Laitoin korin eteiseen, sinne Väinö. Kylään on matkaa, koittakaa ehtiä ennen pimeää.
Halaukset ja suukot, Hilkka siunasi pojan ja siskon matkaan. Elämä jatkui ja syksy alkoi vaihtua talveen. Päivät lyhenivät ja illat olivat pimeitä ja pitkiä.
Lunta satoi tänä talvena aivan valtavasti, veräjäkin piti tuskin auki aamuisin. Kyläelämä hiljeni, mutta Hilkalle löytyi aina tekemistä. Kuka tuli tuomaan sairasta lasta, kuka haki yrttejä omalle vanhukselle aina oli apua tarjolla.
Talvi antoi myöten, aurinko nousi ja talon nurkkaus läikkyi kevään lämpöä. Ojat solisivat ja linnut kiljaisivat kevät saapui vauhdilla.
Eräänä päivänä Hilkka rikkoi multaa kasvimaalla, kun äkkiä: Mau! Kuului. Hän kääntyi ja siinä seisoi Väinö.
Kuinka sinä täällä olet? huudahti Hilkka Eihän vain Leevi sairastunut? Väinö kiehnäsi Hilkan jaloissa kehräten.
Sen enempää pohtimatta, Hilkka keräsi mukaansa tarvitsemansa ja pyysi naapuri-Maijaa huolehtimaan kanoista, jos ei heti palaisi.
Sisko kenties tarvitsee seuraa, hän selitti Maijalle. Saatuaan hyväksynnän hän lähti matkaan.
Linnut lauloivat, kevät tuoksui, mutta Hilkan rinnassa painoi pistos. Askel kiihtyi. Talot nousivat näkyviin ennen kuin aurinko kääntyi mailleen, ja pian hän juoksi sisään Kaisan mökkiin.
Hilkka! Kaisa huudahti. Meille on sattunut suuri suru! Hän halasi Hilkkaa ja veti makuukamariin. Siellä Leevi makasi vuoteessa kalpeana, huulet sinisinä, iho läpinäkyvänä. Hengitys vaikeaa.
Kaisan itkun seasta Hilkka sai selville, että joulun jälkeen Leevin voimat olivat kadonneet. Ensin vain hiipui, sitten sairastui kokonaan.
Miksi et tullut hakemaan? Hilkka tiuskaisi pitäen kättä pojan otsalla.
En päässyt ties kuinka monta kertaa halusin lähteä mutta jotain aina sattui! Heti ulos astuessa Leevi sai pahan kohtauksen ja minun oli palattava hänen luokseen.
Tarpeeksi parannuskeinoja oli haettu naapurilta, mutta mikään ei auttanut. Kun pakkaset hieman hellittäisivät, Kaisa olisi tullut pyytämään apua, mutta talvi oli ollut armoton ja tuiskutti kaikki polut tukkoon. Hän yritti vielä kerran parantajamummon Lempi oli nimeltään apua, mutta Leevin vointi vain huononi. Samalla Väinökin katosi, ja kun Leevi tuli tajuihinsa, hän pyysi kissaa takaisin.
Älä huoli, sanoi Hilkka, kissa johdatti minut tänne. Fiksumpi kuin sinä!
No kerro, oliko Leevi saanut mitään oudon oloista joulun seudulla?
Olihan ne pyörineet naapureissa kerjäämässä joulupullaa.
Kaikkiin taloihin?
Kyllä vaan, erityisesti Lempin pullat oli pojan mielestä parhaat.
Pyydäppä Lempi tänne, sano sille että toisi vielä parannusyrttejä Leeville, mutta älä kerro että olen täällä. Tahdon nähdä mitä saadaan irti.
Kaisa haki naapurista Lempin, ja sillä aikaa Hilkka piiloutui keittiöön ja laittoi kaksi neulaa ristiin ovenpieleen. Lempi tuli, puhui kauniisti ja vaikeroi, ettei voinut auttaa, vaikka halusi. Koetti lääkitä poikaa vielä, ja lähti hyvästelemään. Ovelle päästyään Lempi jähmettyi eikä saanut astuttua ulos, vaan palasi takaisin huoneeseen, yritti uudestaan, turhaan. Hilkka tarkkaili keittiöstä.
Kaisa ihmetteli, miksi Lempi ei päässyt lähtemään. Lempi pyysi vettä, ja sillä aikaa Hilkka käski Kaisan viedä parantajan toiseen kamariin istumaan. Hilkka kävi nappaamassa neulat pois ovenpielestä ja piiloutui taas. Tällä kertaa Lempi pääsi ovesta ulos ja lähti pois.
Palattuaan Kaisa löysi Hilkan istumasta Leevin vuoteen äärellä, nykerö kainalossa.
Kiero hämähäkki, Hilkka mutisi on viitsinyt viedä elämäntahdon kylän lapsista. Minäpä näytän tälle noidalle! Sitten Hilkka punoi kolme kynttilää yhteen ja asetti sängyn päätyyn.
Mitä ihmettä, Hilkka? Kaisa älähti.
Tämä Lempin leipä on myrkkyä. Hän on imenyt elinvoimaa lapsista ja jatkanut omia vuosiaan. Revittävä hänen otteensa nyt pojasta.
Mene nyt vaan poies hetkeksi, Kaisa sanoi Hilkka palaa illemmalla auttamaan minua. Annoin omat voimani Leeville, lepuuta nyt minua, kun poika helpottaa.
Hilkka jäi Leevin viereen, sytytti kynttilät ja kuiskasi rukouksen. Peitti pojan hellästi oman sylistään.
Kun Kaisa palasi illemmalla, Hilkka nukkui raskaasti. Aamulla taloon tulvi auringonvaloa ja leivän tuoksua Kaisa touhusi tuvassa.
Miten Leevi voi? Kaisa riemuitsi halaten. Kiitos, Hilkka, sinä pelastit hänet!
Hilkka kävi katsomassa poskille oli palannut väri henki palasi hiljaksiin poikaan.
Nyt, Kaisa Hilkka totesi jäisin pariksi päiväksi tänne miettimään, kuinka tuo Lempi voidaan pysäyttää.
***
Voi voi Hilkka, voin huonosti kun ajattelen sitä akkaa joka kiusaa minua mieheni kanssa, Hilkka valitti. Hän esitti naapuritalossa parannusapua hakevaa, todellisuudessa urkkiakseen Lempiltä, miten tämä imisi elinvoimaa lapsista.
En minä mitään pahaa tee, Lempi vakuutteli viattomasti autan vain ihmisiä!
Autatko minuakin? Ei tätä ole reilua, minä olen hänen kanssaan, ja nyt joku tulee väliin.
Kyllä voin auttaa, mutta pieni hinta pitää maksaa leipää leivon ja jaat sitä lasten kesken.
Miksi?
Ei se sinulle kuulu, ajattele nyt vain miten se toinen nainen saadaan pois kuvioista. Mennään sillä vaikka kuolleen leivällä.
Lempi kertoi, että jokaisen leivänpalan mukana liikkuu kuollut sielu vaihtokauppa, jossa Lempi antoi lapsia, sai nuoruutta tilalle.
Hilkka nyökkäsi, nappasi leivät ja lähti. Hän murensi leivät kanoille, ja jäi odottamaan.
Aamulla Kaisa toi tiedon: Lempi on nähty harmaana ja lyötynä, hyytävästi vanhentuneena!
No niinpä tietenkin, Hilkka naurahti nyt Lempi sai omat myrkkynsä takaisin.
Voi Hilkka, Kaisa puuskahti elä säälitä nyt sitä mummoa!
No mutta kun sääli joskus kuuluu! Kaisa änkytti.
Höpö höpö, sääli pois, Hilkka virnisti muuten saat vielä sääliä päivän päätteeksi pahinta pirua!
Kun Kaisa meni hetkeksi ulos, Hilkka verhosi ikkunat, sytytti kaksi kynttilää ja otti pöytänsä laatikosta vanhan ruostuneen lukon. Hän kuiskasi loitsun, joka siteiden mukaan veisi Lempiltä voimat:
Jos sanot katoat
Jos teet tuhoudut
Sidon kiinni voimasi tähän lukkoon,
lukitsen kaiken mustan voiman.
Iltapäivällä Hilkka vei lukon Lempin talon ovenkahvaan ja koputti.
Onko Lempi kotona? kysyi hän.
Kuka siellä, piru varmaan, Lempin ääni karjaisi makuuhuoneesta.
Minkä vuoksi piru, mummo? Hilkka astui sisään.
Ai sinä no, mitä haet? Minulla ei ole voimia, sairastan!
Tottakai sairastat, Hilkka sanoi kuivasti paholaisia pitää ruokkia, siinä menee kunto.
Lempi tuijotti silmät lautasina.
Sinä se olit!! Sinun syytäsi olen kohtalossa kiinni!
Ei ole sielua millä valittaa, Hilkka naurahti tuhosit lasten elämän, halusit ikuiseen elämään. Nyt saat ikuisuudesta tarpeeksesi!
Lempi hyökkäsi ovelle, yritti seurata Hilkkaa, mutta pysähtyi nähdessään ovenkahvaan kiinni laitetun ruosteenpeittämän lukon.
Lempi kirkaisi ja tarttui hiuksiinsa.
Luulitko, että saat jatkaa ikuisesti? Hilkka hoki kylmästi teet tämän vielä kerran, niin muuttuvat luusi tomuksi ennen aikojaan!
Kaikki pirut mukaan hakemaan sinua! Lempi huusi perään, mutta Hilkka ei jäänyt enää kuuntelemaan.
***
Pari kuukautta kului, Leevi parani nopeasti. Lempi kuoli kuukauden päästä. Kun hän ei enää ruokkinut pahoja henkiä, nämä veivät hänet mennessään. Hän huusi tuskasta kuollessaan.
Hilkka jäi ainoaksi parantajaksi monen kylän alueella. Hän piti hommansa ja auttoi kaikkia tasapuolisesti, koskaan pahaa tekemättä. Hän ei käynyt liittoihin pimeiden voimien kanssa, vaikka olisi siihen kyennyt. Hillalle ei miehiä sopivasti löytynyt, eikä hän siitä liikaa murhetta kantanut niin jääräpäinen nainen vaatii erityisen puolison.
Voi Hilkka Kaisa usein huokasi voisitpa sinä jo vähän taipua ja nöyrentyä, saisit sinäkin miehen ja lapsia.
Nöyrällä luonteella ei pirujen kanssa selviä, Hilkka vain nauroi ja lapsista kyllä kohtalo antaa mitä antaa. Hän rutisti rakasta veljenpoikaansa. Leevi juoksenteli tädin luo kylään vähän väliä, toisinaan jäi viikoiksi. Hän toi Hilkalle mukanaan lapsen iloisen rakkauden, joka riitti täyttämään talon vuosiksi eteenpäin.
