Miettiessäni menneisyyttäni, tajuan nyt, kuinka kaukana olin siitä pojan mallista, josta vanhempani varmasti haaveilivat. Oli helppo myöntää, että olen ollut usein harkitsematon ja aiheuttanut heille monenlaista huolta. Jätin heidän neuvonsa huomiotta eikä villi elämäntyylini jättänyt ketään perheessäni kylmäksi. He ajattelivat varmasti, ettei minusta koskaan tulisi mitään eikä elämäni koskaan muuttuisi.
Viime aikoina äiti alkoi moittia minua siitä, että en vaivautunut yhteisiin perhehetkiin, mutta en silloin jaksanut ottaa hänen sanojaan vakavasti. Kaikki muuttui, kun perheessämme puhuttiin perinnöstä. Silloin iski todellisuus vasten kasvoja: vanhempani olivat jättäneet minut testamentistaan kokonaan ulos. Heidän perustelunsa oli selvä käytökseni oli osoittanut, etten ole tarpeeksi vastuullinen ansaitakseni osaa heidän omaisuudestaan.
Vaikka osasin ymmärtää heidän näkökulmansa, sattui silti. Olin sukuni jäsen, mutta minut suljettiin pois näin kylmästi. Etsin lohtua siskoltani Aulilta, toivoen että hän olisi puolellani tai edes puhuisi vanhemmillemme puolestani. Suurin pettymys iski, kun Auli tuki heitä hän muistutti, miten olin aiheuttanut perheellemme paljon surua ja ristiriitoja. Suutuksissani ja loukkaantuneena pohdin jo, pitäisikö ryhtyä oikeustoimiin ja vaatia oikeuttani perintöön.
Pohdin kuitenkin syvemmälle ja ymmärsin, että sellainen tie vain kasvattaisi kuilua välillämme. Päätin tehdä toisin. Otin vaikean askeleen ja tunnustin omat virheeni päätin ottaa vastuuta teoistani. Menin vanhempieni luo, katsoin heitä silmiin ja pyysin vilpittömästi anteeksi kaikkea, mitä olin heidän eteensä vuosien aikana kasannut. He eivät antaneet anteeksi heti, mutta arvostivat vilpittömiä yrityksiäni muuttua ja kasvaa aikuisemmaksi.
Aloitin uuden tavan: soitin vanhemmilleni usein, kysyin heidän kuulumisiaan ja kerroin välittäväni heistä oikeasti. Kävin melkein joka viikonloppu kylässä, autoin isää pihahommissa ja osoitin, että haluan korjata suhteemme.
Vähitellen kaikki alkoi muuttua. Perheessämme vallitsi lämpimämpi tunnelma ja tunsimme toisemme taas läheisemmiksi. Tämä uusi yhteys antoi minulle voimaa jatkaa itseni kehittämistä ja tehdä vanhempani ylpeiksi. Päätin myös kiittää heitä kaikista uhrauksista, joita he olivat kasvuni aikana tehneet järjestin heille matkan Lappiin, jotta he saisivat hengähtää ja nauttia yhdessäolosta.
Kun vanhempani palasivat matkalta, he yllättivät minut. He sanoivat, että vaikka olin tehnyt virheitä, olin heidän silmissään nyt kasvanut ja muuttunut kunnolla. He tunnustivat vilpittömät pyrkimykseni ja toiveeni tulla paremmaksi osaksi perhettä. Lopulta he päättivät muuttaa testamenttiaan he antoivat minulle oikeudenmukaisen osan perheemme perinnöstä.
Tämän kivuliaan matkan aikana ymmärsin, kuinka tärkeää on ottaa vastuu omista virheistä ja pyrkiä vilpittömästi muutokseen. Olen kiitollinen siitä, että päätin korjata suhteeni vanhempiini se antoi minulle paljon enemmän kuin pelkän osuuden perinnöstä. Sain takaisin heidän rakkautensa ja läheisyyden, jonka olin luullut kadottaneeni ikuisiksi ajoiksi.
