Naapurini (51 v) on asunut yksin jo 12 vuotta. Eilen kysyin häneltä miksi et etsi naista? Hän selitti kuusi syytä. Ymmärsin, miksi hän on oikeassa.
Kävin eilen naapuri Tapion luona lainaamassa porakonetta. Hän avasi oven verkkareissa ja t-paidassa.
Tule sisään, juuri söin päivällistä.
Astuin eteiseen. Koti siisti, keittiössä tuoksui paistettu kana. Pöydällä kannettava tietokone ja vieressä lasissa punaviiniä.
Tapio on viisikymmentäyksi. Eronnut kaksitoista vuotta sitten. Asuu yksin. Työskentelee insinöörinä ja tienaa noin 3800 euroa kuussa.
Olen tuntenut Tapion viisi vuotta siitä lähtien kun muutin tähän taloon. En ole koskaan nähnyt hänen luonaan naista, ei edes kylässä.
Hän ojensi minulle poran ja kaatoi lasillisen viskiä:
Istuhan alas, kun kerran poikkesit. Ei olla nähty vähään aikaan.
Istuimme keittiöön. Joimme viskit.
Kysyin:
Tapio, miksi olet yksin? Etkö enää etsi ketään?
Hän hymähti:
En etsi tarkoituksella. Tiedätkö, Mika, olen ollut kaksitoista vuotta yksin, ja tajusin, että näin on parempi minulle.
Miksi?
Hän kaatoi lisää. Nojautui tuolille:
Kerron. Kuusi syytä. Ihan konkreettisia, jotka oon kokenut.
Ensimmäinen syy riski menettää omaisuus erossa
Tapio aloitti:
Erosin kaksitoista vuotta sitten. Olin ollut naimisissa Kaisan kanssa kahdeksantoista vuotta. Meillä on tytär nyt jo 28 asuu omillaan.
Hän otti huikan:
Ero tuli vaimon uskottomuuden takia. Sain hänet kiinni työkaverin kanssa. Laitoin paperit vetämään.
Ja?
Oikeus määräsi jakamaan asunnon puoliksi. Vaikka maksoin yli puolet asuntolainasta. Lopulta myytiin asunto, rahat puoliksi, ja ostin tämän yksiön.
Hän katsoi minua:
Mika, menetin puolet omaisuudestani hänen takiaan. Ja se on suomalaisen lain mukaan ihan oikein. Ajattele: tein töitä ja maksoin talosta, hän petti ja sai kuitenkin puolet.
No, niinhän erot menee
Juuri. Mutta kysy nyt: miksi ottaisin saman riskin uudestaan? Tapaan vaikka uuden naisen, muutetaan yhteen, kolme vuotta yhteistä arkea, sitten avioliitto, ostetaan auto tai jotain muuta. Jos hän haluaa lähteä, olen taas jakamassa kaiken.
Olin hiljaa. Hän jatkoi.
Toinen syy naiset eivät tue miesten haaveita
Tiedätkö Mika, minulla on yksi haave. Haluan ostaa vanhan moottoripyörän. Entisöidä sen, ajella viikonloppuisin.
Hieno haave.
Niin on. Olen säästänyt vuoden verran. Vielä puoli vuotta, ja ostan 70-luvun Jawan. Alan rassata sitä autotallissa.
Hän kaatoi vettä ja joi viskiä päälle:
Kun olin naimisissa, haaveilin muustakin. Halusin opetella kitaraa, ostin oman soittimen ja ilmoittauduin kurssille. Kaisa sanoi: Mihin sinä enää tuolla iällä, et sinä mikään J. Karjalainen ole. Lopetin. Olisin halunnut meloa Karjalassa, vaeltaa koskia. Vastaus oli: Oletko hullu, meillä on asuntolainaa ja olet kuin lapsi.
Hän katsoi ikkunasta ulos:
Naiset eivät ymmärrä miehen unelmia. He pitävät niitä typerinä. Nyt, kun olen yksin, teen mitä huvittaa. Kun ostan prätkän, kukaan ei nälvi.
Kolmas syy naisten liiallinen itsetunto
Tapio jatkoi:
Kolme vuotta sitten kokeilin vielä deittisovelluksia. Kirjoitin rehellisesti ikäni, työn ja harrastukseni.
No, millaista oli?
Juttelin muutamankin kanssa. Yksi Marjatta, 46-vuotias, töissä kampaamossa palkka 1200 euroa kuussa. Laittoi viestin: Olet kiinnostava mies, mutta etsin vain miestä, joka tienaa yli 5000 euroa.
Hän nauroi:
Vastasin: Entä paljonko sinä itse tienaat? Hän loukkaantui ja blokkasi minut heti.
Ihanko totta?
Ihan. Mika, suurin osa nykynaisista pitää itseään prinsessana. Tienaavat vähän, vuokraavat pientä kämppää, mutta toivovat prinssiä, jolla auto, oma koti ja hyvä tilipussi. Eivätkä tuo suhteeseen muuta kuin naisenergiaa.
Hän joi loput viskistään:
Minä elän ihan mukavasti omillani. Monille naisille olen silti epäonnistuja, koska en ole miljonääri. Miksi siis yrittäisin heidän kanssaan?
Neljäs syy arjen hallinta sujuu itsekin
Kysyin:
Entä kotityöt? Kaipaatko koskaan sitä, että joku laittaisi ruokaa tai loisi kodin tunnelmaa?
Tapio naurahti:
Mika, katso ympärillesi. Aika siistiä, vai mitä? Siivoan kerran viikossa, kuluu tunti. Teen ruokaa tänään kanaa kasviksilla, puoli tuntia ja valmista. Pesen pyykit, kone hoitaa sen, minä laitan pyörimään.
Hän nousi ja osoitti keittiötä:
En tarvitse naista talouden pyörittämiseen. Ja moniko nykyisin edes kokkaa? Useampi tilaa Woltista tai syö eineksiä.
Onhan niitä emäntiäkin
Tokihan. Mutta harvassa. Ja jos sellainen löytyy, hän usein odottaa, että maksan kaiken hänen puolestaan. Teen mieluummin itse.
Viides syy pelko manipuloinnista ja petetyksi tulemisesta
Tapio kaatoi lisää viskiä kummallekin.
Olen eron jälkeen tapaillut kahta naista. Lyhyesti vain. Molemmat valehtelivat.
Miten niin?
Ensimmäinen, Tuija, sanoi olevansa eronnut. Oltiin yhdessä kuukausi, kunnes kävi ilmi: on edelleen naimisissa, etsi vain salaa seuraa miehensä rinnalle, kun tämä tienasi huonosti.
Hän joi huikan:
Toinen, Pirkko, sanoi ettei ole lapsia. Oltiin kaksi kuukautta, kunnes paljastui kaksi lasta. Jätti mainitsematta, kai pelkäsi että pelästyisin.
Melkoista
Niinpä. Olen kyllästynyt valheisiin. Naiset salailevat, jotta saisivat miehen kiinnostumaan ja ihmettelevät, miksi emme luota.
Kuudes syy aloitteellisuudesta rangaistaan
Tapio nojautui rennosti tuoliinsa.
Viimeksi yritin tutustua uuteen ihmiseen vuosi sitten. Olin Akateemisessa kirjakaupassa. Nainen, ehkä 45, selasi klassikoita. Nätti.
Entä sitten?
Menin rohkeasti sanomaan: Hei, huomaan että luet klassikoita. Voin suositella jotain hyvää. Hän katsoi minua kuin olisin hullu. Totesi kylmästi: Kiitos, kyllä pärjään itsekin. Kääntyi ja lähti.
Hän naurahti:
Mika, nykyään miehen ystävällinen ele tulkitaan häirinnäksi. Jos lähestyn naista olen vaaniva setämies. Jos lähetän viestiä olen stalkkeri. Jos pyydän kahville oletetaan, että tahdon hyötyä.
Mutta eivät kai kaikki
Ei sentään kaikki. Mutta moni. Olen kyllästynyt niihin katseisiin ja torjuntoihin. En halua tuppautua kenellekään. Jos joku nainen oikeasti kiinnostuu, hän kyllä voi ottaa yhteyttä.
Miksi jäin miettimään Tapion sanoja
Hän joi lasinsa tyhjäksi, katsoi minua:
Mika, en väitä että kaikki naiset ovat samanlaisia. On hyviäkin. Mutta heidät löytää yhtä vaikeasti kuin neulan neulakasasta. Virheistä joutuu silti aina maksamaan, menetät rahaa, hermot ja aikaa.
Hän nousi:
Olen 51. Minulla on hyvä työ, oma koti, auto, harrastukset ja ystäviä. Olen tyytyväinen elämääni yksin. Miksi siis riskeeraisin kaiken onnen ja turvan suhteeseen, joka saattaa päättyä eroon ja katkeruuteen?
Kävelin kotiin ajatuksissani. Menin nukkumaan, mietin hänen sanojaan.
Olen itse 49 ja ollut vaimoni kanssa 23 vuotta. Meillä menee ihan hyvin. Mutta jos olisin yksin ehkä tekisin juuri kuten Tapio.
Luulen niin.
Oliko Tapio oikeassa, kun valitsi elää yksin huonojen kokemusten ja pelkojensa vuoksi, vai oliko hän vain pelokas ja vetäytyvä? Onko totta, että ero jättää miehen aina nollille vai liioittelemmeko?
Puolustammeko rauhaa liikaa, kun vältämme uudet riskit ja ihmissuhteet? Vai tiedämmekö vain, mikä tuo meille aitoa tyyneyttä?
Tämä ilta opetti minulle, että jokainen valinta elämässä kannattaa punnita rehellisesti ja että onnellisuus löytyy useimmiten silloin, kun osaa arvostaa sitä mitä jo on.
