Eilen poikkesin naapuri Mattin luo lainaamaan porakonetta. Hän avasi oven verkkareissa ja t-paidassa:
Tuu vaan sisään, just söin iltapalaa.
Astuin peremmälle. Asunto oli siisti, keittiössä tuoksui paistetulle broilerille. Pöydällä oli läppäri, vieressä lasi punaviiniä.
Matti on viisikymmentäyksi, ollut eronnut jo kaksitoista vuotta. Asuu yksin ja työskentelee insinöörinä, tienaa noin viisi tuhatta euroa kuussa.
Olen tuntenut hänet viisi vuotta, siitä asti kun muutin tähän kerrostaloon. En ole koskaan nähnyt hänen seurassaan naista, edes vieraana.
Hän ojensi minulle porakoneen ja kaatoi meille molemmille viskit:
Istu alas, kun kerran tulit kylään. Ei olla vähään aikaan nähty.
Istuimme keittiön pöydän ääreen. Nostimme maljan.
Kysyin suoraan:
Matti, miksi olet yksin? Etkö halua elämänkumppania?
Hän hymähti:
En varsinaisesti etsi. Tiedätkö, Petri, mä olen asunut yksin kaksitoista vuotta ja todennut, että näin on parempi.
Miksi niin?
Hän kaatoi lisää ja nojautui tuolissaan taaksepäin:
Kerronpa sulle. Kuusi syytä. Nämä on kantapään kautta opittuja.
Syy yksi Avioero vie puolet
Matti aloitti:
Erosin kaksitoista vuotta sitten. Olin ollut naimisissa vaimoni Kaisan kanssa kahdeksantoista vuotta. Meillä on tytär, nyt 28, asuu omillaan.
Hän hörppäsi viskiä:
Ero tuli, kun kävi ilmi, että hänellä oli suhde työkaveriin. Jätin avioerohakemuksen.
Ja mitä sitten?
Oikeus määräsi asunnon myytäväksi ja rahat puoliksi, vaikka minä maksoin suurimman osan lainasta. Lopputulos asunto myytiin, rahat jaettiin, ja ostin tästä yhden hengen kodin.
Hän katsoi minua:
Näetkö, Petri? Menetin puolet omaisuudestani vaikka syy ei ollut minussa. Laki on laki. Maksoin, mutta hän sai puolet.
No, se on avioero
Niinpä. Miksi siis ottaisin saman riskin uudestaan? Kuvitellaan, tapaan uuden. Yhdyn uudestaan, mennään naimisiin, ostetaan vaikka auto. Jos tulee lähtö, puolet menee taas. En halua enää sitä riskiä.
Olin hiljaa. Hän jatkoi.
Syy kaksi Kukaan ei tue mun haaveita
Petri, minulla on haave. Haluan ostaa vanhan Jawan, kunnostaa sen ja ajella viikonloppuisin.
Hyvä idea.
Juu. Olen jo vuoden säästänyt, puoli vuotta vielä, niin ostan 70-luvun pyörän. Teen siitä projektin itselleni.
Hän joi vettä viskin päälle:
Olin aiemmin kiinnostunut soittamaan kitaraa. Ostin kitaran, menin kurssille. Kaisa tokaisi: “Miksi? Et sä ole enää nuori.” Jätin sen sikseen. Halusin kerran melomaan Lappiin, mutta hän sanoi: “Meillä on asuntolaina ja sinä leikit lasta.”
Hän vilkaisi ikkunasta ulos:
Naiset eivät useinkaan osaa kannustaa miehen haaveita. Ne kuulostaa heidän korvissaan aina turhalta. Nyt kun olen yksin, teen mitä haluan. Kun ostan moottoripyörän, kukaan ei naura tai lannista.
Syy kolme Odotukset ovat pilvissä
Matti jatkoi:
Kokeilin pari vuotta sitten deittisovelluksia. Täytin tiedot rehellisesti: ikä, työ, palkka, harrastukset.
No, miten kävi?
Juttelin monen kanssa. Yksi Satu, 46-vuotias kampaaja, itse tienasi reilun kaksi tonnia kuussa. Kirjoitti: “Olet mielenkiintoinen mies, mutta etsitään nyt kuitenkin jotakuta, joka tienaa yli 10 000 euroa.”
Hän nauroi:
Vastasin: “Entä itse paljonko saat?” Hän loukkaantui ja esti minut.
Ihanko totta?
Totta. Petri, nykypäivän naisilla on valtavat odotukset. Tienaa itse kaksi tonnia, asuu vuokralla, mutta haluaa miehen, jolla on oma asunto, auto, iso palkka. Itse ei ole valmis antamaan muuta kuin “naiseuden energiaa” mitä se nyt ikinä tarkoittaa.
Hän joi viskin loppuun:
Minä tienaan viisi tonnia, omistan asunnon, minulla on auto. Mutta joidenkin mielestä olen silti epäonnistuja, koska en ole rikas. Miksi siis tavoittelisin seuraa, joka ei arvosta minua?
Syy neljä Arjen pyöritys onnistuu yksinkin
Kysyin:
Eikö arjessa tule yksinäinen olo? Tekisikö yhdessä tekeminen elämästä mukavampaa?
Matti naurahti:
Petri, katso ympärille. Siistiä? Siistiä. Siivoan kerran viikossa, vie tunnin. Ruoan laitan itse, tänään paistettua kanaa ja kasviksia puoli tuntia. Pesen pyykit, kone hoitaa suurimman työn.
Hän nousi näyttämään keittiötä:
En tarvitse ketään pitämään huolta kodista kyllä se hoituu yksinkin. Ja tiedätkö, kuinka moni nainen osaa tänä päivänä laittaa ruokaa? Yhä harvempi, suurin osa tilailee safkaa kotiin tai syö eineksiä.
Mutta onhan hyviä emäntiäkin
Joskus. Mutta miksi ottaa kotiapua, joka samalla vaatii, että minä maksan kaiken? Teen itse mieluummin.
Syy viisi Epäluottamus ja pettymykset
Matti kaatoi lisää lasiin:
Eron jälkeen tapailin kahta naista. Molemmat valehtelivat.
Kuinka niin?
Ensimmäinen, Leena, väitti olevansa eronnut. Kuukauden jälkeen paljastui, että oli edelleen naimisissa vain etsimässä sivusuhdetta, kun puoliso tienasi liian vähän.
Hän nielaisi viskit:
Toinen, Marja, sanoi ettei ole lapsia, mutta kahden kuukauden kuluttua paljastui, että hänellä olikin kaksi lasta. Jätti kertomatta, ettei minä säikähtäisi.
Aikamoista
Niinpä. Olen kyllästynyt hämäykseen. Valehtelu on monille arkipäivää. Ja sitten kummastellaan miksi miehet eivät luota.
Syy kuusi Aloitteellisuus muuttui leimaksi
Matti nojautui taaksepäin:
Yritin viimeksi tehdä tuttavuutta vuosi sitten kirjakaupassa. Nainen etsi suomalaista klassikkoa, noin 45-vuotias.
Ja miten kävi?
Lähestyin ystävällisesti: “Huomasin, että tykkäät klassikoista. Voin suositella hyviä kirjoja.” Hän katsoi minua kuin olisin ollut sekava. Sanoi kylmästi: “Kiitos, mutta pärjään itse.” Kääntyi ja lähti.
Hän nyökkäsi:
Petri, nykyään mikä tahansa aloitteellisuus tulkitaan ahdisteluksi. Jos puhut, olet friikki; jos kirjoitat somessa, olet stalkkeri; jos ehdotat kahville menoa, olet hyväksikäyttäjä.
Kaikki eivät varmasti ole noin
Ehkä ei. Mutta suurin osa. Olen kyllästynyt torjuntoihin ja kylmiin reaktioihin. Nykyisin annan toisten tehdä aloitteen, jos kiinnostaa en nöyryytä itseäni.
Ymmärryksen hetki
Matti joi loppuun ja katsoi silmiin:
Petri, en väitä että kaikki naiset olisivat huonoja. Hyviäkin on. Mutta heitä löytää harvoin, ja virheen hinta on korkea rahat, hermot ja aika menevät.
Hän nousi:
Olen viisikymmentäyksi, minulla on hyvä työ, oma koti, auto, harrastuksia ja ystäviä. Olen onnellinen yksin. Miksi riskeeraisin tämän kaiken suhteessa, jossa todennäköisyys on, että pahimmillaan menettää kaiken?
Palasin illalla kotiin ja mietin hänen puheitaan ennen nukkumaanmenoa.
Olen neljäkymmentäyhdeksän, ollut naimisissa 23 vuotta. Meillä menee hyvin. Mutta jos olisin yksin Saisinko rohkeutta tehdä kuten Matti?
Ehkä tekisin saman valinnan.
Onko Matti oikeassa, kun hän valitsee yksinolon ja minimoidut riskit, vai pelkääkö hän elämää ja rakkautta turhaan?
Onko totta, että avioero vie kaiken mieheltä vai liioitellaanko menetyksen riskiä?
Onko liian itsekästä kieltäytyä läheisyydestä, koska “virheen hinta” on liian suuri, vai onko viisaampaa suojata oma hyvinvointi ja rauha?
Tukahduttavatko naiset miesten unelmat, vai valitsemmeko vain itse väärin? Elämä on täynnä valintoja mutta tärkeintä on tunnistaa, mikä tekee juuri sinut onnelliseksi. Jokaisen kannattaa miettiä, mitkä riskit ja unelmat ovat oman onnensa arvoisia.
