Mutta miten minä selitän kaikille, miksi et ole äitini juhlassa? kysyi mies hämmentyneenä.
Kiitos, ruoka oli herkullista, sanoi mies, siirsi lautasen syrjään. Aino, minun pitää puhua kanssasi.
Tiedätkö, Eero, minä aavistelen jo, mistä on kysymys.
Ai mistä sitten?
Äitisi syntymäpäivästä.
Niin. Tänäänhän on jo kymmenes, ja hänen syntymäpäivänsä on kahdeksastoista, Eero sanoi hiljaa.
Ja minun taas kahdeskymmenes päivä. Muistitko sen varmasti? kysyi Aino, hymyillen vienosti.
Totta kai muistan, rakas
Eero, älä edes aloita sanon heti suoraan EI!
Mutta et edes tiedä vielä, mitä ehdotan sinulle, sanoi Eero epäröiden.
En haluakaan kuulla! Ilmoitan nyt vain, että olen varannut ravintolasta pöydän lauantaille kymmenelle hengelle. Kahdeksan on minun vieraitani, ja meille molemmille jää vielä paikat. Tule, jos tahdot. Ellet, juhlimme oman porukkani kanssa.
Tämä tilanne oli aina erityinen: anopin syntymäpäivä sattui kahdeksantenatoista syyskuuta, ja Ainon taas kahdeskymmenes päivä, aivan perään.
Jo kolmatta vuotta Eerolle syksy toi vain harmia kuinka järjestää molemmat juhlat ilman että loukkaisi äitiään tai vaimoaan? Vielä ei ollut onnistunut.
Aino, äiti ehdottaa että pitäisimme yhteiset syntymäpäivät lauantaina hänen asunnollaan. Siinä on järkeä ei tarvitse kutsua sukua kahdesti viikossa. Ja lauantainakin kaikille sopisi paremmin.
Eero, ja kuka keksi, että haluan nähdä juhlallani serkkuja, pikkuserkkuja, äitisi veljen lapsia? Kutsuin omat ystäväni ja sinähän tunnet heidät kaikki hyvin, Aino vastasi napakasti.
Äiti pahastuu, huokaisi Eero.
Mutta että minä pahastuin viime ja toissavuonnakin sitä ei kai laskettu? Tai kenties sinulta jo unohtui?
Kyllähän kaikki meni ihan hyvin
Hyvin? Muistellaanko vähän? Toissa vuonna: mentiin naimisiin huhtikuussa. Syyskuussa oli äitisi pyöreät vuodet. Mitä sanoit silloin?
Aino, äiti täyttää kuusikymmentä, hän haluaa juhlia kotona läheisten kanssa, joten älä suunnittele mitään lauantaille
Ja minä, töiden jälkeen, vietin perjantaina ja lauantaiaamuna keittiössäsi perkaamassa, pilkkomassa ja laittamassa ruokaa.
Ja lauantaina juoksin olohuoneen ja keittiön väliä kuin tarjoilija. Eikä kukaan muistanut syntymäpäivääni!
Zaira kyllä onnitteli, muistutti Eero.
Ei suinkaan! Kun mainitsit siskollesi, että minulla oli myös ollut syntymäpäivä tällä viikolla, hän vain hymähti: Oli jo, mennyt sen viikon, mitä sitä enää muistelemaan?
Mutta puhuin siitä äitini kanssa, ja viime vuonna sinut kyllä huomioitiin pöydässä.
Viime vuodesta puheen ollen! Perjantaina, kahdeskymmenes, olin taas keittiössä ja kauhan varressa. Kysyin Irjalle, miksei Zaira tule auttamaan, tiedätkö mitä äitisi sanoi?
Zairalla on manikyyri, ei hän voi tulla kädet likaisena. Ja aamulla kampaaja vielä.
Todentotta, Zaira saapui juhliin täydessä tällingissä, ja minä ehdin viime hetkellä vaihtaa vaatteet, kun vieraat jo tulivat. Ja niin, minut kyllä onniteltin.
Ja malja nostettiin, mutta sen jälkeen minut unohdettiin taas täysin. Niin viime kuin toissavuonnakin en saanut lahjoja kuin sinulta ja vanhemmiltani. Kerro siis äidillesi, etten tänä vuonna osallistu hänen juhliinsa!
Mutta eihän hän pärjää yksin?
Eero, Irjalla on myös poika siis sinä, sekä tytär, Zaira. Uskon, että järjestätte kyllä kaiken. Minulla on lauantaina syntymäpäiväni ja juhlin sitä omalla tavalla.
Mutta miten selitän kaikille, miksi et ole äitini juhlassa? Eero yritti vielä.
Eero, älä viitsi eihän kukaan edes muista minua, paitsi silloin kun tarvitaan lautanen vaihdettua tai jotain keittiöstä. Teidän perheessänne olen rehellisesti ihan ylimääräinen.
Lopulta Aino sai Eeron vakuuttuneeksi oikeudestaan juhlia niin kuin tahtoi. Mutta hänen äitinsä ja siskonsa pitivät selvänä, ettei miniän sopinut irtautua suvusta.
Niin Irja soitteli ja yritti puhua järkeä:
Aino, meillä on jo hyvä perinne kaksi vuotta on yhdistetty juhlat, eikö se ole ollut loistavaa? Miksi nyt kieltäydyt? Mikä tässä ei sinulle kelpaa?
Irja, se on hyvin yksinkertaista: ensinnäkin haluan juhlia ystävieni kanssa, ja toiseksi tehdä sen ravintolassa, en kotona, ravatakseni keittiöön. Haluan olla rauhassa heidän kanssaan.
Mutta kotonakin sukulaisten kanssa jutellaan, yritti anoppi.
Irja, te kyllä juttelette minä taas juoksen tuomassa ja viemässä. Sellainen juhla ei minua enää kiinnosta!
En olisi koskaan uskonut, että olisit apuna antamatta äidillesi! suuttui Irja.
Zaira puolestaan oli suoraviivaisempi ja painostavampi:
Anna olla nyt, Aino! Äiti suunnitteli jo menun, isä kävi Hakaniemen torilla ostoksilla. Ala miettiä mitä teet!
Äiti laittoi tarvikelistan Eerolle. Älä temppuile enää, ei kannata suututtaa äitiäsi. Lauantai menee ohi ja tapaa sitten ystäviesi kanssa niin paljon kuin huvittaa.
Zaira, en ole itsepäinen, mutta olen jo sanonut suoraan: minulla on omat suunnitelmani! Sinä kyllä autat äitiäsi.
Vaaan vasaraksi jäi Eero: kummassa juhlassa olla? Hän ei halunnut loukata äitiään, mutta tiesi myös, että jos ei valinnut vaimoaan, tämä loukkaantuisi.
Aino ei puhunut enää lauantain suunnitelmistaan. Perjantaina töissä hänelle soitti Irja:
Aino, missä olet? Toivottavasti unohdit ravintola-aikeet ja olet tulossa pitää aloittaa valmistelut heti!
Irja! Olen töissä! Kuten kerroin, en nyt tule valmistamaan. Zaira auttaa sinua.
Ymmärräthän, ettei Eero hyväksy tällaista asennetta äitiään ja perhettään kohtaan? tiukkasi anoppi.
Jos menin naimisiin Eeron kanssa, se ei tarkoita, että olen aina kaikessa kaikkia palveleva sukulaisille!
Minulla on oma elämä, omat ystävät ja mielenkiinnon kohteet en aio luopua niistä, ryhtyäkseni keittäjäksi ja tiskariksi!
Tähän puhelu päättyi synkeissä tunnelmissa.
Lauantaina Eero otti lahjan mukaansa ja meni äitinsä luo. Aino jo neljältä marssi ravintolaan, jossa pöytä oli varattu.
Vieraat tulivat ajallaan. Tuoli Ainon vieressä oli pitkään tyhjä. Turhia kysymyksiä kukaan ei esittänyt kaikki tiesivät tilanteen.
Ainoa onniteltin, lahjoja ojennettiin, ilmapiiri oli iloinen. Silti hän vilkuili ovelle toivoi, että mies tulisi.
Ja tulihan Eero, tosin melkein tunnin myöhässä. Hän säntäsi sisään Aino lempiruusujen kanssa.
Aino, pääsin tuskin irti! Melkein karkasin. Sinua muistettiin muuten usein täti Raili kysyi äidiltä, miksei tänään ollut Sienisalaattia hän olisi halunnut reseptin.
Ja pöytäkin oli tavanomaista vaatimattomampi. Zaira istui naama nutturalla auttaessaan äitiä onnistui katkaisemaan kaksi kynttä.
Seuraavat kaksi vuotta Ainoa pyydettiin mukaan valmisteluihin enää neuvonantajana kohta hän jo odottikin poikaa ja pian olikin äiti.
Irja juhli 65-vuotisjuhliaan sitten ravintolassa.
Mikä sitä miniää oikein vaivasi? Kaikki oli ihan hyvin, mutta silti piti järjestää tällainen kohtaus! voivotteli Irja vielä pitkään
Entä te? Oliko Ainon päätös oikein? Jättäisitkö samanlaisessa tilanteessa perhejuhlan väliin?
