Voi äiti, paistat taas kalaa, sanoo Aino kurkistaessaan keittiöön.
Paistan, mutta avasin ikkunat ja liesituuletin on päällä, vastaa Leena.
Viimeisen neljän kuukauden aikana, siitä lähtien kun tytär muutti miehensä kanssa takaisin kotiin, Leena on kuullut pieniä huomautuksia lähes päivittäin.
Teit ruuasta liian suolaista. Laitoit vaatteet väärään paikkaan. Tai sitten televisio sun huoneessa on liian kovalla.
Leena ei itsekään huomannut, miten alkoi kulkea varovasti omassa kodissaan. Hän koetti olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamaton, ettei häiritsisi tytärtään ja vävyään.
Alkuaikoina kaikki tuntui olevan hyvin
Avioliiton jälkeen Aino ja hänen miehensä päättivät asua erillään. He vuokrasivat asunnon ja kävivät viikonloppuisin äidin luona. Se oli ymmärrettävää heillä oli omat työt ja arki.
Eräänä päivänä Leena voi huonosti. Naapurit soittivat ambulanssin. Pian myös tytär saapui paikalle. Kun Leena pääsi sairaalasta kotiin, tytär ilmoitti:
Meillä on sinulle yllätys. Luulen, että tykkäät siitä. Näet kotona.
Leena astui asuntoon ja huomasi heti käytävässä laukkuja.
Me päätimme jäädä tänne asumaan kanssasi. Pidetään susta nyt huolta, ilmoitti Aino.
Leenaa hämmästytti tyttären käytös.
Aluksi Aino todella hoiti äitiään. Hän siivosi, laittoi ruokaa ja silitti vaatteet. Kahden kuukauden jälkeen tytär alkoi silti unohtaa, miksi he aikoinaan muuttivatkaan yhteen.
Leena tuli voimaan paremmin ja alkoi taas tehdä itse kaiken. Kun lapset olivat töissä, hän kokkasi ja siivosi.
Tytär kehotti äitiä usein ottamaan rennommin, mutta Leena vakuutti voivansa hyvin.
Aino ja hänen miehensä huomasivat pian yhteen muuttamisen hyvät puolet. Ei vuokramaksuja. Koti on siisti, ja ruoka valmiina pöydässä.
Äiti, meille tulee kavereita illalla. Voisitko mennä vaikka käymään naapurin luona teellä? Meillä olisi rauhallisempaa, eikä sinulla tulisi tylsää, sanoi Aino eräänä iltana.
Leenaa ei huvittanut lähteä iltasella. Naapuri meni aina aikaisin nukkumaan. Ulkona oli lämmin, joten hän päätti käydä ulkona kävelyllä ja istua penkille hengittämään raitista ilmaa. Tunnit kuluivat, mutta vieraat eivät lähteneet. Leena olisi halunnut mennä nukkumaan, mutta sinnitteli oven ulkopuolella, kunnes tytär kutsuisi takaisin sisään.
Naapuri Timo lenkitti koiraansa ja palasi puolen tunnin päästä. Leena istui yhä penkillä.
Onko kaikki hyvin? kysyi Timo.
Kyllä, kaikki hyvin. Lapset vain kutsuivat ystäviä kylään, enkä halunnut häiritä, vastasi Leena.
Varmaan muistat minut, asun ensimmäisessä kerroksessa, Timo jatkoi.
Muistan toki.
He olivat tavanneet aiemminkin, mutta keskustelu oli aina jäänyt tervehdykseen. Timo oli hiljattain jäänyt leskeksi. Lapset asuivat omillaan.
Tule juomaan teetä, täällä alkaa tulla viileä. Soita vaikka tyttärellesi, että jäät mun luo kylään, Timo ehdotti.
Leena yritti tavoittaa Ainoa puhelimella, mutta tämä ei vastannut. Ehkä ei huvittanut juuri nyt jutella äidin kanssa.
No, mennään sitten, nainen vastasi.
He joivat teetä ja juttelivat pitkään. Yhtäkkiä Aino soitti:
Äiti, missä olet? Kaverit lähtivät jo ajat sitten ja me oltais jo menossa nukkumaan, mutta sua ei näy missään.
Tyttären äänessä kuului jälleen tyytymättömyys. Leena ei ymmärtänyt, mitä oli tehnyt nyt väärin. Hän valmistautui kotiin lähtöön. Timo saatteli Leenaa ulos.
Eihän tämä ole kuin kaksi kerrosta, Leena sanoi.
Saattelen sut kuitenkin, mullekin tulee parempi mieli, Timo vastasi.
Siitä illasta lähtien Leena kävi usein Timon luona. He joivat teetä yhdessä, valmistivat ruokaa, joskus Timo kokkasi omia reseptejään. Tälläkin kertaa Leena oli päätynyt Timon luokse, tällä kertaa kun vävy vietti syntymäpäiviään ja koti oli täynnä vieraita.
Sinun asunnossasi on niin rauhallista ja hiljaista, Leena totesi kerran.
Voisit jäädä tänne vaikka asumaan, Timo ehdotti lämmin katse silmissään.
Leena ymmärsi heti, että mies oli tosissaan.
Mietin asiaa, hän vastasi hymyillen, vaikka oikeasti oli jo tehnyt päätöksen.
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
