Voi että, äiti, taas paistat kalaa, sanoi Helmi vilkaistessaan keittiöön. Tuntuu kuin olisin avannut ikkunat ja laittanut liesituulettimen päälle, vastasi Irja.
Viimeisen neljän kuukauden aikana, siitä asti kun tytär muutti takaisin kotiin, Irja on löytänyt tekosyitä useamman kerran päivässä. Illallinen oli liian suolainen, tai vaatteet tuli pinottua väärään paikkaan. Tai televisio tytärnsä huoneessa huutaa kuin juhannuksen humussa.
Irja ei edes tajunnut, miten hän alkoi kävellä varpaillaan omassa kodissaan. Hän yritti hoitaa kaiken hiljaa ja huomaamattomasti, ettei vaan häiritse tytärtä ja vävyä. Aluksi kaikki vaikutti ihan mukavalta…
Häiden jälkeen Helmi ja hänen miehensä päättivät muuttaa omilleen. He alkoivat vuokrata asuntoa Helsingistä. Äitiä käytiin katsomassa viikonloppuisin. Ymmärrettävää heillä oli omat työt ja kiireet.
Eräänä päivänä Irja ei voinut hyvin. Naapurit soittivat ambulanssin. Muutaman minuutin päästä tytär jo saapui. Kun Irja pääsi sairaalasta kotiin, Helmi tokaisi: Meillä on sulle pienoinen yllätys. Luulen että tykkäät siitä. Näet sen kotona.
Irja astui asuntoon, ja heti eteisessä törmäsi muutamaan kassiin. Me puhuttiin ja päätettiin, että asutaan täällä sun kanssa. Pidetään susta huolta.
Irja oli aidosti hämmentynyt lasten teosta. Aluksi Helmi todella piti huolta äidistään: siivosi, kokkasi, silitti vaatteita. Mutta kahden kuukauden jälkeen Helmi alkoi unohtaa, miksi tulikaan. Irja toipui hyvin. Hän hoiti taas kaiken itse. Kun lapset olivat töissä, hän siivosi ja laittoi ruokaa. Tytär pyysi monesti äitiä lepoon, mutta Irja vakuutti olevansa kunnossa.
Helmi ja vävy huomasivat heti, että äidin luona asuminen on aika mukavaa ei tarvitse maksaa vuokraa, koti on siisti ja ruoka valmiina.
Äiti, meille tulee tänään kavereita kylään. Mitä jos menisit naapurin luo teelle? Meillä on kivaa, eikä sun tarvitse olla yksin, ehdotti tytär.
Irja ei halunnut lähteä iltaisin mihinkään, varsinkin kun naapurin Liisa meni aina aikaisin nukkumaan. Ulkona oli lämmin, joten hän päätti lähteä kävelylle talon ympäri ja haukata raikasta ilmaa. Aika kului, vieraat eivät olleet lähdössä. Irja olisi halunnut jo pötköttää, mutta päätti odottaa tytärtään soittamaan ja kutsumaan sisään.
Naapurin Arto koiran kanssa lähti ulos, ja puoli tuntia myöhemmin palasi Irja istui vieläkin penkillä. Anteeksi, onko kaikki hyvin? kysyi Arto. Juu, hyvin menee. Meillä on vieraita, en halua häiritä. Muistathan minut? Asun ekassa kerroksessa. Kyllä muistan.
He olivat tavanneet useita kertoja, mutta juttu jäi yleensä moi -tasolle. Arton vaimo kuoli hiljattain. Lapset asuvat muualla. Tule meille teelle! On myöhä ja jo vähän viileä. Soita vaikka tyttäresi, sano että olet minun luona. Irja soitti Helmiä, mutta tytär ei vastannut. Ei ollut äidissä tällä kertaa kiinnostusta. No mennään sitten, Irja vastasi.
He joivat teetä ja rupattelivat. Yhtäkkiä Helmi soitti Irjalle: Äiti, missä olet? Vieraat lähtivät aikoja sitten. Myöhä jo, me ollaan menossa nukkumaan, etkä ole vieläkään kotona!
Tyttären ääni kuulosti taas vähän kiukkuiselta. Irja ei ymmärtänyt, mitä hän oli nyt taas tehnyt väärin. Hän alkoi valmistella lähtöä kotiin. Arto saatteli hänet ulos.
Ei tässä ole montaa kerrosta nousta, Irja sanoi. Saattelen silti. Tulee hyvä mieli, Arto vastasi.
Sen jälkeen Irja alkoi usein käydä Arton luona. He joivat teetä yhdessä, välillä kokkasivat.
Joskus Arto laittoi jotain omalla reseptillään. Eräänä päivänä Irja oli taas Arton luona vävyn syntymäpäivä ja vieraita kotona. Täällä sinun luona on niin rauhallista ja mukavaa, Irja totesi. Jää luokseni vaikka lopullisesti, Arto ehdotti. Hän katsoi Irjaa sillä tavalla, että Irja tajusi heti, että Arto oli tosissaan. Mietin asiaa, Irja vastasi hymyillen. Vaikka hän tiesi jo, että suostuisi.
