Jostain syystä monet naiset ajattelevat, että jos on yli neljäkymmentä ja takana on yksi tai kaksi avioeroa, elämä on jo ohi. Ja tähän joukkoon kuulun minäkin. Olen ollut naimisissa kahdesti. Ensimmäisen kerran nuorena siitä liitosta minulla on tytär. Toisen kerran menin naimisiin kolmekymppisenä. Eipä kestänyt se toinenkaan liitto kahta vuotta pidempään. Jotenkin miehissä oli aina jotain vialla.
Tietysti toisen avioeron jälkeenkin tapailin miehiä, mutta eiväthän ne koskaan johtaneet mihinkään vakavaan. Nyt olen 45-vuotias, eikä nytkään ole usko eikä toivo kadonnut uskon edelleen, että voin löytää onnen ja että jossakin on se oikea minulle. Lyhykäisyydessään: viime kuussa kohtasin sattumalta erään miehen kadulla. Hänen nimensä oli Mikael, 49 vuotta. Kuljin Hämeenpuistossa, itse olen hyvin huoliteltu nainen, päätin istahtaa kahville.
Mikael tuli luokseni tekemään tuttavuutta. Hän ei ollut mikään ihannemieheni, mutta siisti ja huoliteltu kuitenkin. Juttelimme, ja Mikael tarjosi minulle toisen kupin kahvia. Heti kysyin häneltä suoraan, onko hänellä puoliso tai naisystävä. Vastaus oli melko epämääräinen. Sain nopeasti sen vaikutelman, että hänellä taisi olla joku kuvio menossa. Kutsuin kuitenkin jatkamaan keskustelua kotiini, teetä ja edellisenä päivänä leipomaani pullaa.
Nyt joku voisi ajatella, että olin aivan päästini päästä kutsuessani vieraan miehen kotiini. Mutta meidät näki monta tuttua kasvoa puistossa, ei siis mitään syytä pelkoon. Eikä Mikael vaikuttanut uhkaavalta.
Meille saavuttua Mikael katseli eteisessä ympärilleen ja tokaisi heti:
Sinulla on aika iso asunto. Näyttää siltä, ettei ole remontoitu kymmeneen vuoteen.
Esitin, etten ymmärtänyt vihjettä. Totta edellinen remontti on kymmenen vuoden takaa. Mutta asunto on aina ollut hyvässä kunnossa. Miksi investoisin uusiin seiniin ja kattoon, kun voin panostaa itseeni? Onko tämä niin väärä ajattelutapa?
Tarjosin Mikaelille teetä ja pullaa, joimme ja söimme, mutta hän alkoi taas valittaa asunnon kunnosta. Sanoin suoraan: “Mitä väliä sillä on, millainen asuntoni on? Mikset kutsu minua käymään sinun luonasi?” Mikael hiljeni kuin seinään. Siihen keskustelu tyssäsi. Hän lähti kotiin ja lupasi soittaa ensi viikolla.
Viikko kului ei soittoa, ei viestiä. Lauantai-iltana, jo myöhään, Mikael lähetti viestin, että olisi tulossa käymään. Vastauksena sanoin, että nyt hänen pitääkin auttaa minua remontissa tullessaan saisimme tapetoida yhdessä. Yllättäen hän muisti heti jonkin “tärkeän” jutun ja lupasi palata asiaan seuraavalla viikolla. Loppujen lopuksi: veikkaan, että Mikael on naimisissa ja etsii lähinnä pientä jännitystä jonkun varakkaan naisen kanssa. No, siihen rooliin minusta ei ole. Niin kävi, eikä sillä oikeastaan ole väliä.
Tärkeintä oli, että tapasin jonkun, jonka kanssa oli hetken hyvä keskustella. Ja uskon silti, että oma rakkauteni tulee vielä vastaan. Haluankin sanoa kaikille naisille: jos mies ei tee mitään sinun eteesi, miksi pysyä sellaisen miehen seurassa? Tämä kokemus opetti minulle sen, että arvoni eivät vähene iän eikä historian myötä ja jokainen ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin.
