Isäni pesi aina itse omat sukkansa. Ne olivat hänelle niin henkilökohtaisia, ettei hän olisi koskaan pyytänyt äitiäni huolehtimaan niistä se olisi ollut nöyryyttävää hänen mielestään. Hän piti erityistä huolta siitä, että sukat ja alusvaatteet olivat puhtaat ja siistit.
Meidän perheessä asiat olivat toisin vaimoni ei edes harkitse sukkien pesemistä käsin. Hänen mielestään sukkia voi vain heittää pyykkikoneeseen, ja kuka tahansa pystyy ripustamaan ne kuivumaan.
Näin arkemme eteni. Mutta kerran unohdin, että minulla ei ollut enää puhtaita sukkia. Ja jollain tavalla vaimoni teki siitä minun ongelmani!
Ei meillä täällä enää parsita reikiä sukkia onhan paljon helpompi ostaa uudet tilalle. Jos pesussa vastaan tulee sukat, joissa on isoja reikiä, ne päätyvät roskiin saman tien. Niinpä ehjiä sukkia ei juuri ole jäljellä.
Jos sukat olisivat pyykkikorissa, voisin vaikka pestä ne, sanoin vaimolleni, kun valitin puhtaiden sukkien puuttumista. Ei minun tarvitse kiertää ympäri taloa etsimässä niitä. Likaiset vaatteet kuuluvat pyykkikoriin!
Sinun hommasi on huolehtia, että minulla on puhtaita ja silitettyjä vaatteita, hän vastasi.
Yhtäkkiä huomasin, että sukkani olivatkin minun vastuullani. Kukaan ei ollut aikaisemmin jakanut näitä kotitöitä näin selvästi. Opin, että jokaisella perheessä on omat tapansa, ja välillä pitää vain hyväksyä, että ei kaikki suju niin kuin lapsuudessa ja puhtaat sukat löytyvät vain yhteistyöllä.
