En tiedä, ehkä olen ainoa, jolla on tällainen ongelma. Viime aikoina olen alkanut jakaa ruoan tasan puoliksi vaimoni kanssa. Muuta vaihtoehtoa en vain näe. Jos en jaa jo alussa, vaimoni syö minun annokseni. Lopputuloksena minulle ei jää mitään, olen siis nälässä.
Annetaanpa vähän taustaa. Olemme olleet naimisissa kolme vuotta ja toistaiseksi emme suunnittele lapsia niiden aika tulee myöhemmin. Molemmat käymme töissä ja tienaamme suurin piirtein saman verran palkkaa. Kun menimme naimisiin, en alkuun kiinnittänyt huomiota vaimoni vähän erikoiseen tapaan. Ajattelin vain, että onhan se normaalia, että toisella tekee mieli ruokaa.
Vähitellen aloin kuitenkin huomata, että kaikki ruoat, jotka ostamme tai valmistan suurimman osan syö vaimoni. Minulle jää vain pieni osa siitä, mitä on tehty taikka kaupasta kannettu. Tätä jatkui vuoden verran.
Esimerkiksi kun olin paistanut uunissa broilerin, sain vain hiukan siitä itselleni. Vaikka pidän itsekin koivista ja leikkeistä. On aika ankeaa syödä aina kuivaa rintapalaa tai siipiä. Makeisten ja pullien kanssa kävi sama juttu jos sain edes yhden tai kaksi, olin tyytyväinen. Tarkoitus olisi jakaa tasan, minulle ja vaimolle. Hän kyllä söi omat herkkunsa jo etukäteen.
Yritin sanoa asiasta varovasti, että en ole ainoa. Kyllä minäkin tykkään karkeista ja broilerin koivista. Vaimoni vitsaili kun sanoin siitä:
“Sä teet niin hyvää ruokaa, etten edes huomaa syöneeni sitä kaiken. Älä pahastu, en tajunnut että halusit itsekin. Olisit sanonut.”
En loukkaantunut, mutta ei se myöskään mieltä lämmittänyt. Lopullinen niitti tuli syntymäpäivänäni. Tein salaatteja illalla ja paistoin meidän lempibroilerin, jotta seuraavana päivänä voisin vaan lämmittää ruoat ja viettäisimme yhdessä juhlaa.
Vaimoni tulee aina kotiin ennen minua töistä. En olisi uskonut, että hän syö kaiken valmiiksi. Salaateista oli jäljellä vain nokare kutakin, broilerista sain vain reisipalan.
“Mulla oli hirveä nälkä. En voinut olla odottamatta,” vaimoni sanoi.
Jaoimme myös kakut suoraan keskeltä puolet minulle, puolet vaimolle. Silloin en enää kestänyt. Iloinen mieli kotimatkalta katosi saman tien.
“Nyt riittää. Olen ollut kärsivällinen tarpeeksi kauan. Tehdäänpä näin: ostetaan ruoka yhdessä, jaetaan aina puoliksi. Broileri jaetaan kahtia, karkit ja pullat jaetaan kappaleittain, toinen pussi minulle ja toinen sinulle. Hedelmät ja kaikki muut samoin. Saat syödä oman osuutesi sitten milloin haluat. En jaksa enää olla nälässä ja syödä vain sen, mitä jätät. Et edes kysy tarvitseeko jotain jättää minulle. Joko jaetaan kaikki tasan, tai sitten kumpikin ostaa itse omat ruokatavarat.”
Vaimoni ei alkanut riitelemään vaan suostui uuteen järjestelyyn. Nyt jaamme kaikki ruokaostokset puoliksi. Minulle ja vaimolle. Näin kenelläkään ei ole valittamista.
