MINIÄ
Leena Mattilainen laski pöydälle suuren vadin uunissa paahdettua sorsaa. Pöytäliina oli aseteltu oudosti: se lainehti kohdissa, joissa pöydän kulmat taipuivat, ja astiat olivat kuin sumussa. Auki oleva ikkuna puhalsi pakkasilmaa, joka sai kynttilät lepattamaan. Sorsan höyhenet olivat vaihtuneet höyhenettömiin marjoihin, ja etäällä joku soitti kannelta. Leena huokaisi syvään, sillä hetkenä minä hyvänsä pojat ja heidän miniänsä saapuisivat.
Nuorempi poika, Eero, oli juuri mennyt naimisiin. Häiden maku oli kuin kinuskilla maustettu kahvi: hyvin suomalainen, hyvin vaatimaton, mutta silti outo. Leena olisi järjestänyt isot juhlat, joissa lapset olisivat tanssineet jään päällä, mutta nuoret olivat halunneet vain hiljaisen iltapäivän kaupungintalolla. Leena muisti vielä, miten miehensä kanssa he olivat vain nopeasti käyneet Maistraatissa. Sormukset ostettiin vasta seuraavana vuonna, kaksi ohutta kultakiekuraa, jotka katosivat joskus lumeen. Hän oli toivonut pojille juhlaa, mutta asiat menevät kuten unissa.
Hänestä vain yksi juttu ei miellytä, Leena kertoi luottamuksellisesti taivaalle. Liian huoliteltu on kuin kukka, joka lakastuu, jos sitä katsoo liian pitkään. Mutta miniä oli jo päättänyt puhua hänen kanssaan.
Miniä, Aamu, oli kiltti, lämmin ja toi mukanaan sumun tuoksun ja jotain, mitä Leena ei osannut nimetä. Hän oli saanut Eeron etsimään töitä ja ohjannut tämän uraputkeen, ulos Leenan kummallisesti kiertyvistä lakanoista. Ennen Aamun tuloa poika oli maannut riippumatossa, odottanut kesää eikä tähdännyt minnekään. Leena oli ehtinyt jo huolestua. Onneksi asiat rullasivat uuteen järjestykseen.
Vain yksi asia vaivasi: Aamu oli niin käsittämättömän huoliteltu. Salongit, hieronnat, hiustenleikkaukset, kynnet rahat lensivät tuhansina euroina jonnekin, missä eurot muuttuivat marjoiksi ja marjat uneksiviksi ajatuksiksi. Ei tuollaista sovi odottaa vaimolta, jonka pitäisi laittaa perhe kaiken edelle! Kun lapsia tulee, meneekö Aamu kynsihoitoon, vaikka Eero tarvitsee talvisaappaat? Leena ei voinut hyväksyä sellaista. Hän itse ajatteli aina lapsiaan ja miestään ensin, varsinkin sen jälkeen, kun jäi yksin pojat jo aikuisia mutta silti, jollain tapaa, kuin kukkaruukkuun unohtuneita taimia, joita piti tukea.
Ajatuskatkos katkesi, kun ovikello soi soivien jääkellojen tapaan. Nuoripari oli saapunut. Aamu asteli olohuoneeseen pohjoisen revontulen lailla. Tuore kampaus kimalteli, sormet olivat huolellisesti lakatut, ja kasvot melkein meikittömät, mutta silti tuntuivat loistavan. Ehkä unessa kosmetologi hyppäsi kyytiin?
Voi Aamu, sinä olet kyllä kaunis! Leena sanoi aidon innokkaasti, mutta pieni närkästys jäi leijumaan kuin usva järvelle. Onko tuo puku uusi?
Ostin tämän eilen, Aamu hymyili, sain töissä hyvän bonuksen.
Silloin rahat kannattaisi laittaa sivuun, veisteli Leena. Kaikki bonukset, lisäansiot, joulurahat. Pahan päivän varalle. Siitä on hyötyä, usko pois!
Aamu ei vastannut. Hän piti Leenasta, jonka syvyys oli kuin suolampi keskellä kuusimetsää, vaikka jokin hänen sisällään uskoi: paha päivä tulee juuri niille, jotka sitä liikaa odottavat.
Ilta kului erikoisessa rauhassa, mutta Leena yritti kerran jos toisenkin vihjailla säästämisestä ja rahan käytöstä. Aamu huomasi välittömästi, että sanat oli tarkoitettu juuri hänelle.
Käyttekö te koskaan kynsihoidossa, Leena, Aamu kysyi varovaisesti.
Minä en ikinä. Kotoa löytyy viila, ja kunhan kädet pysyvät puhtaina, se riittää, Leena vastasi hieman vaivaantuneena.
Kukaan muu ei huomannut lyhyttä, painavaa hiljaisuutta pöydässä, mutta Aamusta oli Leenan puolesta surullista. Voiko olla niin, että kaksi aikuista poikaa ja kummallinen jääkaappi eivät yhdessäkään olleet koskaan tuoneet Leenalle iloa, johon liittyi edes pientä hemmottelua?
Eero, tekeekö sun äiti itselleen koskaan mitään mukavaa? Aamu kysyi autossa kotimatkalla.
En tiedä Leipoohan se, ja katsoo telkkaria käy naapureissa joskus, mutta miksi kysyt?
Siksi, ettei hän tunnu koskaan kokeneen mitään oikeaa hyvää. Te voitte viedä hänet leffaan, teatteriin, ravintolaan edes joskus!
Äiti ei välitä sellaisesta. Älä keksimällä keksi.
Aamu vaikeni. Hän vertasi Leenaa omaan äitiinsä, joka köyhästäkin löysi joskus varaa hyvään hiustenleikkaukseen ja uuteen mekkoon, ja joka joka vuosi osti liput kaupunginteatteriin muuten elämä ei tunnu elämältä.
Aamu päätti, että vielä, ennen kuin Leena katoaisi huopapeiton alle ja sulautuisi unohdettuun nojatuoliin, hän saisi tuntea olonsa tärkeäksi. Aamun tarkoituksena oli johdattaa Leena oman itsensä luo edes hetkeksi.
Muutaman päivän päästä Aamu soitti Leenalle ja houkutteli tämän kahville. Entä jos poikettaisiin myös kauneushoitolaan? Vain pikaisesti Aamulle kasvohoito, Leenalle mitä ikinä hän halusi.
Voi kuule, saat mennä ihan itse vain, minä odottelen ulkona tai käytävässä, Leena vastusteli kuin jäätynyt koivu.
Miksi et kokeilisi? Kynsien huolto ja käsihieronta vaikka, se ei vie kauaa.
Leena, vastahankainen mutta vähän utelias, suostui viimein. Aamu soitti etukäteen tutulle hoitolalle ja kertoi, että nyt tarvitaan parasta palvelua.
Tytöt, nyt teette Leenalle kaiken hienosti! Jos kysyy hinnoista, sanokaa että kaikki on maksettu, hän saa vain nauttia!
Sovittuna päivänä Aamu talutti Leenan vastahakoisena hoitolan ovesta sisään ja jätti hänet ammattilaisten käsiin.
Vain puoli tuntia, Aamu, Leena huhuili vielä, ja maksusta mitä pitää maksaa?
Hoitolan työntekijä nappasi hänet mukaan, ja Aamu jäi istumaan odotustilaan kännykkänsä kanssa. Hän ei itse suunnitellut mitään hoitoja, vain odotti. Hetki vierähti, viestit tuli luettua ja maailma liukui ulos hetkeksi.
Leena palasi vasta kahden tunnin päästä, posket punaisena, silmät kirkkaampina kuin koskaan.
Voi Aamu, minulle tehtiin hieronta, kynnet, ja tarjoiltiin kahvia ja yrttiteetä! Täällä kaikki ovat niin ystävällisiä! Mikä tämän maksaa? Varmaan paljon.
Mutta tänään on kampanjapäivä! hymyili hoitolan asiakaspalvelija. Jos tuo ystävän, ystävä saa kaiken ilmaiseksi. Ei maksa yhtään euroa!
Aamu talutti yhä hymyilevän Leenan läheiseen kahvilaan. Leena tilasi cappuccinon ja nojasi taaksepäin kuin tuuli olisi kantanut hänet jonnekin kauas.
Mennäänkö jatkossakin yhdessä tällaisille tyttöjen retkille? ehdotti Aamu. Täällä saa kanta-asiakasalennuksia. Saitko olla hetken iloinen?
Kyllä. Tämä oli aivan odottamattoman miellyttävää, sanoi Leena hiljaa.
Olisi pitänyt kokeilla aiemmin!
Silloin lapset olivat pieniä, mies Jumala häntä suokoon oli tarkka rahasta. Ja sitten ei enää muka ollut syytä
Nyt on. Että minulla on seuraa!
No, silloin tällöin sitten.
Näin siitä tuli uusi tapa: Leena ja Aamu kävivät yhdessä hemmottelussa. Vähitellen Aamu päivitti Leenan vaatekaappia, ilmoittaen summat aina vähän pienempinä. Eeroa Aamu kannusti viemään äidin ravintolaan. Sitten he menivät yhdessä elokuviin. Ja jouluksi Aamu lahjoitti Leenalle sarjakortin kaupunginteatteriin.
Sinä olet nuortunut, naapurit kilistelivät Leenalle.
No kun nuoret vetävät mukaansa, sanoi Leena hymyillen ujosti.
Ja Leenasta tuntui, että juuri nyt, eläkepäivillä, kahden aikuisen pojan äitinä, nuoruus oli vasta alkanut.
