Tiedätkö, ystävä, kun joskus tuntuu, että kaikki menee kuin sadussa, mutta sitten arki yllättää? Mun tarina alkaa puolisen vuotta sitten, kun tapasin Ilmari-nimisen miehen. Hän oli kaikin puolin hurmaava: fiksu, vakaa, sivistynyt, ja pukeutui aina siististi. Viikonloppuisin kahviteltiin Töölön pikku kahviloissa, käveltiin Kaivopuistossa ja pohdittiin elokuvia tuntui kuin ajatukset ja unelmat menisivät yksiin.
Mutta pian alkoi tulla pieniä säröjä. Mä näin parisuhteen tasa-arvoisena kumppanuutena, kun taas Ilmari kaipasi lähinnä mukavuutta ja helppoutta ilman turhia ponnistuksia.
Elämästä yhdessä puhuttiin ihan tavallisen arki-illan ruokapöydässä. Hän kaatoi teetä ja sanoi yhtäkkiä: “Kuule, eiköhän olisi aika muuttaa yhteen? Kahden kämpän vuokraaminen on järjetöntä. Etsitään kiva kaksio läheltä keskustaa.”
Hymyilin olin itsekin vihjaillut yhteenmuutosta. Mutta se, mitä hän sanoi seuraavaksi, sai mut pysähtymään.
“Sovitaan kaikki alusta asti,” hän jatkoi ryppyotsaisena, kuin olisi ollut neuvottelemassa jostain sopimuksesta, ei perustamassa kotia. “Me ollaan nuoria ja tasa-arvoisia. Mielestäni budjetti pidetään selkeänä yhteiset kulut tasan puoliksi, vuokra, sähkö, ruokakauppa, kaikki 50/50.”
Nyökkäsin: tasa-arvo kuulostaa hyvältä.
“Entä kotityöt?” kysyin, odottaen samaa puoliksi-jakoa.
Ilmari hieman hämmentyi, mutta virnisti sitten: “Tässä asiassa luonto on jo päättänyt puolestamme. Sä olet nainen, ja sulla on kotoilu verissä. Ruoanlaitto, siivous, pyykkäys kaikki sun vastuulla. Mä voin välillä vaikka viedä roskat tai kiinnittää hyllyn jos se tippuu, mutta päävastuu on sulla. Eikö se tunnu luontevalta?”
Huoneessa vallitsi hetken hiljaisuus. Katsoin Ilmaria ja mietin, miten nämä palat oikein sopivat yhteen.
Miksi palkata siivooja, kun “rakastettu nainen” hoitaa kaiken?
En alkanut vänkää, vaan puhuin hänen omalla tyylillään.
“Ilmari, kuuntelin kyllä. Haluat tasa-arvoa talouspuolella se on reilua. Haluat hyvää arkea: maukasta ruokaa, puhtaat kauluspaidat, siisti koti. Mutta mäkin teen täyttä päivää töissä. En jaksa iltaisin pyörittää kotia yksin.”
Ilmari kuunteli aika kireänä.
“Joten mulla on oma ehdotus,” jatkoin. “Jos me jaetaan kulut puoliksi, ei tehtäis niinkään. Palkataan siivooja pari kertaa viikossa siivous, silitys, valmistetaan ruokaa pariksi päiväksi. Otetaan kulut puoliksi. Näin koti on kunnossa ja kukaan ei kuole uupumukseen. Kodikkuutta voin luoda omalla tavallani kynttilöitä, verhoja.”
Ilmarin ilme vaihtui: ensin järkytys, sitten ärsytys, lopulta vieraantuminen. Näin silmissä, miten hän laskee euroja, ja summa ei miellytä.
“Miksi joku vieras ihminen meidän kotiin? Turhaa kulua. Sä olet nainen, eikö olisi helppoa tehdä illallinen rakkaalle miehelle? Se on huolenpitoa, eikä työtä.”
Kun naisen työstä tuli konkreettista, se oli yhtäkkiä “rakkautta” ja “tarkoitusta”. Ruoanlaitto oli huolenpitoa, mutta ruokaostoksista maksettiin kuin markkinoilla.
“Ilmari,” sanoin lempeästi, “jos mä väsään illallista työpäivän jälkeen, kun sä pelaat peliä tai katsot sarjoja, se ei ole huolenpitoa vaan hyväksikäyttöä. Jos me pidetään erilliset budjetit, pidetään myös kotityöt puoliksi tai palkataan apua. En halua maksaa yhtä paljon kuin sä, mutta tehdä paljon enemmän töitä.”
Ilmari vaikeni. Ilta sujui jännittyneessä hiljaisuudessa, ja hän sanoi “täytyy miettiä”.
Seuraavana päivänä ei tullut tuttu “Hyvää huomenta” -viestiä. Iltapäivällä tuli kuiva tekstari: “Jään töihin myöhään.” Kolme päivää myöhemmin hän katosi kokonaan. Ei vastannut enää viesteihin tai puheluihin.
Vähän myöhemmin kuulin yhteisiltä tutuilta: “Ero tuli, koska sä olet rahanahne ja et osaa pitää kotia.” Että halusin vaan rahaa, enkä ollut valmis parisuhteeseen.
Aluksi oli tosi kurja olo. Puoli vuotta yhdessä, suunnitelmia, ja sitä tunnetta, että nyt menee hyvin. Mut sitten tuli helpotus.
Ilmarin katoaminen oli lopulta paras vastaus. Hän ei kaivannut mua vaan mukavaa ja vaivatonta kotia sellainen, jossa ei tarvi itse tehdä mitään.
Ilmari hävisi, eikä tullut takaisin onneksi. Palkkasin siivoojan itselleni. Tulee kotiin, on puhdasta, teevesi kiehuu, ja tajuan: onni on se, ettei tarvitse palvella sellaista, joka ei arvosta.
