Mitä varten elämä antoi tällaisen kohtalon
Vuosi vuodelta vanhetessaan Helmi ymmärsi yhä selvemmin, ettei hän halunnut eikä aikonut elää kuten äitinsä Aila. Vaikka Aila olikin vielä nuorehko nainen, hän näytti paljon ikäistään vanhemmalta tosin jatkuvasti juopottelevalla miehellä, Jussilla, oli siihen suuri osansa.
Helmi oli nyt seitsemäntoistavuotias. Peruskoulun jälkeen hän ei ollut lähtenyt opiskelemaan mihinkään. Häntä huolestutti jättää äiti yksin miehen kanssa. Hän olisi voinut paeta kotoa jo aikoja sitten, mutta äitiä oli sääli mitä, jos isä raivostuisi ja tekisi jotain pahaa? Jos hän lähtisi, kuka auttaisi äitiä, toisi kylmäkääreen mustelmille ja lasin vettä tarvittaessa?
Tänä iltana isä palasi jälleen humalassa kotiin ja rojahti keittiöpöydän ääreen. Aila laski hänen eteensä lautasellisen soppaa, kunnes yhtäkkiä lautanen lensi lattialle, miltei osuen häneen.
Loppu jo tuon sun keitosta! miehen silmät muljahtelivat, kun hän tuijotti vaimoaan.
Helmi ryntäsi auttamaan äitiä keräämään lautasen sirpaleita, kunnes isä nousi vaivalloisesti ja tönäisi Ailaa polvella ohi mennessään. Tyttärelle hän tokaisi:
Huomenna aamulla lähdetään kalaan. Tuodaan vähän kalaa tälle kanalle, saa keittää kunnon kalakeiton.
Helmi toivoi, että isä unohtaisi koko jutun, mutta aamulla hän heräsi isän töytäisyyn sängyllä.
Ylös nyt, muuten menee syöntiaika ohi. Aamulla saa hyvin kalaa!
Helmi pukeutui kiireessä, mutta silloin Aila ilmestyi oviaukkoon maitotonkan kanssa oli juuri lypsänyt lehmän pihassa.
Kävitkö ulkona ollenkaan, näitkö taivaan? Kohta alkaa ukkonen miten sinä tuolla kelillä kalaan meinaat?
Aila laski tonkan lattialle ja asettui Helmin eteen.
En päästä sua, hukutat vielä tytön.
Jussi kuitenkin tönäisi vaimoaan niin, että tämä kaatui ja maitotonkka vierähti kumoon. Mies nappasi tyttären lujalla otteella ja työnsi tämän ovesta ulos. Helmi huomasi taivaan tummenevan nopeasti ja kun he olivat päässeet veneeseen, tuuli yltyi. Häntä pelotti, mutta isä vain souti keskelle jokea, lähemmäs vastarantaa, missä oli syvempää ja paremmat apajat.
Vastaranta näkyi jo, mutta silloin tuuli kävi entistä rajummaksi ja sade iski heidän ylleen. Helmi tarrautui veneen laitoihin pelokkaana.
Ha! Isäni sanoi aina, että tällaisella kelillä kalat syövät parhaiten! isä huusi, ranta näkyi selvästi.
Isä nousi seisomaan veneessä onki kädessä, kun yllättäen voimakas tuulenpuuska heitti vettä veneeseen. Jussi menetti tasapainonsa ja kaatui veteen. Helmi näki, kuinka aallot löivät isän päälle ja tämä hätääntyi vedessä. Helmi yritti kurottaa airoa isälle, mutta putosi itse veteen ja vene kaatui. Häntä sattui päähän ja hän menetti tajuntansa.
Helmi avasi silmänsä ja huomasi makaavansa vuoteella, pienessä huoneessa, jossa haisi kostealta. Sisään astui partainen mies. Häntä hengästytti eikä hän jaksanut juuri liikkua.
Heräsit sitten, selvä, mies totesi ja ryhtyi lämmittämään uunia. Helmi vaipui takaisin uneen ja näki siellä nuoren naisen, tajuten sen olevan hänen äitinsä.
Seuraavan kerran herättyään partamies istui viereen ja antoi lusikalla juoda kitkerää yrttiteetä.
Juopas nyt, siitä helpottaa. Ja syö vähän, mies sanoi.
Aikaa kului ja Helmi alkoi toipua. Hän nousi vaivalloisesti ja käveli ikkunan luo syksy oli pitkällä. Hänen yllään oli suuri yöpaita ja tukkakin oli letitetty, tosin vähän harottaa. Talo oli vanha puurakennus ja nälkä kurni vatsaa, joten hän siirtyi keittiöön.
No, heräsit vihdoin. Tule pöytään, ota leipää, mies hämmenteli kattilaa ja ilma oli täynnä ruoan tuoksuja.
Helmi istahti ujona pöytään. Mies asetti hänen eteensä lautasen keittoa, istahti itsekin ja alkoi syödä.
Kuinka minä tänne päädyin?
Syö ensin, puhutaan sitten…
Helmi ei uskaltanut kieltäytyä, söi hiljaa loppuun.
Muistatko yhtään mitään? mies kysyi.
En, Helmi pudisti päätä.
Niin se menee. Asuu ihmisen kanssa, huolehtii ja sitten tämä ei muista mitään. Ehkä sairastit ja siitä menetit muistisi. Melkein hukkuit joessa, minä pelastin sinut.
Helmillä ei ollut mitään muistikuvia, eikä hän osannut vastata.
Tiedätkö edes nimesi? Hän pudisti taas päätään.
Niinkö tätä elämää eletään… Sinä olet vaimoni Sirkka, Sirkkana tunnetaan.
Ei voi olla, Helmi huudahti, tyrmistyneenä, mutta totta oli, ettei hän muistanut mitään.
Kyllä voi, mies virnisti ilkeästi. Tulepa huoneeseen, minä muistutan sinua. Hän tarttui Hellmiä kädestä. Kaksi kuukautta odotin että toivut kunnolla.
Mies kiskoi Helmin sänkyyn, vaikka tämä vastusteli, mutta sai osakseen nyrkiniskun ja rojahti vuoteelle.
Kiittämätön sitä vaan olet… Minä pelastin sinut, nyt saat muistaa, kuka mies täällä on.
Helmi luovutti, eikä voinut muuta kuin nyyhkyttää. Ulkoa kuului moottorisahan ääni. Hetken kuluttua hän nappasi eteisestä suuren takin, kietoutui siihen ja hiippaili pihalle. Hän juoksi metsään ja näki rannassa veneen, mutta takaa kuului oksien risaus partamies saavutti ja kaatoi Helmin maahan.
Nostaessaan takista hän puhui vihaisesti:
Mihis tässä oikein aiot? Suutuin vaan kun muistit meni. Aiotko lähteä kylille kertomaan, vai? No, saunan minä lämmitän ja saat lämmetä kunnolla. Muistatko edes nimeäni? Minä olen Kalevi, Kalevi.
Helmi seurasi häntä kuin lumottuna taloon. Hän ei enää jaksanut vastustaa, voimat olivat vähissä pitkän sairauden takia. Mutta päätti karata, kun oikea hetki koittaa.
Miksi näin piti käydä? Helmi ajatteli yhä uudelleen.
Kalevi laittoi Helmin tekemään kaikki kotityöt vaati siisteyttä niin tuvassa kuin navetassakin. Mutta pahinta oli, kun mies iltaisin tuli viereen. Jos Helmi vastusteli, Kalevi kohteli häntä väkivaltaisesti. Niin Helmi oppi olemaan vastaan panematta.
Aikaa kului. Kalevi kävi kalassa, metsästi ja ajoi silloin tällöin kaupunkiin myymään kalaa ja lihaa. Kun mies oli poissa, Helmi tunsi pienen ilon, vaikka mitään viihdykettä, kuten televisiota, ei ollut vain pölyisiä kirjoja. Kun Kalevi palasi, Helmi taas pelkäsi.
Eräänä päivänä Helmi meni keräämään risuja rannalle ja huomasi Kalevin veneen se oli kiinni ketjulla, jonka avaimen hän tiesi olevan talon seinällä. Kun Kalevi kerran nukkui raskaasti, Helmi nappasi avaimen, pukeutui lämpimästi ja juoksi veneelle. Hän ehti juuri irrottaa ketjun ja oli jo veneessä, kun luoti vihelsi pään yli Kalevi tähtäsi jo haulikolla.
Tule heti takaisin tai ammun, hän karjui ja ampui uudestaan, jolloin Helmi käänsi veneen rantaan.
Kalevi auttoi Hellmiä veneestä, kaatoi nyrkiniskulla ja jatkoi lyömistä. Helmi heräsi taas omasta sängystään.
Jos et älyä hyvällä, pistän navettaan kettingillä kiinni, Kalevi ärähti lähtiessään ovesta.
Viikkoja kului. Helmi pelkäsi menettävänsä järkensä. Vähitellen voimat palasivat, mutta pian hän huomasi voivansa pahoin: hän oli raskaana. Kalevi alkoi kohdella häntä paremmin ei enää fyysistä työtä, eikä lyömistä, ajan mittaan vain tuhahtelua. Kerran mies lähti taas kaupungin torille myymään saalista veneellään, jätti Helmin kotiin.
Helmi meni jokirantaan kävelylle, kylmä tuuli puhalsi, oli jo marraskuu. Yhtäkkiä kuului moottorin ääni. Rantaan tuli vene, muttei Kalevi, vaan vieras mies, jolla oli kalastusvälineitä. Nähdessään Helmin, tämä hämmästyi.
Helmi, sinäkö se olet? mies sanoi silmät laajana.
Te varmaan sekoitatte johonkuhun. Minä olen Sirkka, Helmi vastasi varautuneesti.
Älä höpsi, mä olen tuntenut sut lapsesta. Sun äiti, Aila, hautasi isän, mutta sinä katosit kaikki kuvittelivat että hukuitsiin. Äiti on ollut ihan murtunut, mies jatkoi, Minä olen Matti, sun lapsuuden naapuri, etkö muista?
Mä asun täällä mun miehen kanssa, Helmi änkytti.
Luulin ettei täällä kukaan asu en ole koskaan nähnyt liikettä. Yhtäkkiä Helmi tarttui Mattia kädestä.
Matti, vie minut toiselle puolelle minä kerron kaiken! Olen peloissani, jos Kalevi saa minut kiinni, hän tappaa minut.
Hyvä on, nouse nopeasti veneeseen, Matti sanoi, ja heidän mentyään kuului laukaus. He piiloutuivat nopeasti rantatörmän taa.
Kun Helmi astui Mattin kotiin, hän näki naisen, jonka muisti nähneensä vain unessa.
Hei, Helmi kuiskasi ujosti.
Tytär, Aila syöksyi hänen luokseen. Matti, mistä sinä tämän löysit?
Aila oli pakahtua ilosta. Matti kertoi missä löysi Helmin ja että tämä ei muistanut paljoakaan. Yhtäkkiä Helmi alkoi muistaa: isä, äiti, onnettomuus kaikki palasi. Myös hetket Kalevin kanssa ja tämä, että Kalevi pelasti, mutta…
Äiti, jos Kake löydät minut, hän tappaa meidät molemmat… Se ei ole ihminen, vaan peto.
Pian naapuri Pirkko tuli taloon ja he neuvoivat Ailaa ja Helmiä lähtemään heti. Menkää Pirkon siskon taloon maalle, siellä on turvassa. Matti vei heidät seuraavana päivänä, kun tavarat oli pakattu.
He katsoivat hetken taakseen ennen lähtöä. Kalevi löysi myöhemmin heidän entisen kotinsa, mutta naapurit eivät paljastaneet, minne he olivat lähteneet. Matti puolestaan auttoi myymään vanhan talon, toi rahat ja auttoi ostamaan uuden maalaistalon. Matti ja Pirkko auttoivat vielä laittamaan paikan kuntoon.
Helmi muisti nyt kaiken, mutta hiljalleen painajaiset Kalevin kanssa alkoivat haalistua. Hänen pieni poikansa Niko muistutti menneestä, mutta oli tärkein asia koko elämässä, mummollekin. Ja pian naapurissa asuva Oskari alkoi haaveilla tulevaisuudesta Helmin kanssa.
Lopulta Helmi ymmärsi, että elämä voi joskus koetella ankaralla kädellä, mutta ystävien ja perheen avulla raskaankin varjon takana voi löytää valoa ja uuden alun. Yhdessä selviäminen oli tärkeintä, ja jokaisella askeleella oli oma merkityksensä.
