Miska oli jo melkein hyppäämässä ulos kaksion ovesta, kun olohuoneessa pärähti puhelin soimaan. Hän ei olisi enää millään viitsinyt kääntyä takaisin kaverit seisoivat jo rappukäytävässä, futispeli alkoi kohta takapihan kentällä. Vasta muutama minuutti sitten hän oli survaissut jalkapallon pulkalle ja tarttunut nappiksiin nyt maailma hidastui ärsyttävästi, kun puhelin vain vonkui ja vonkui.
No, kuka se nyt siellä soittaa? Miska mutisi ärtyneenä ja kirmasi takaisin olohuoneen puolelle, kenkiä riisumatta miksi suotta.
Hän nappasi luurin ja valmistautui jo kuuntelemaan jonkin uuden äidin pienen pyynnön tai mummun armottoman utelun: “Oletko syönyt lämmintä? Kävitkö käsienpesulla? Aiotko NYT lähteä ulos kylmään?” Aina näitä juttuja, jotka syystä tai toisesta hämmästyttävät aikuisia.
Haloo, Miska sanoi äreästi.
Haloo! Miska? linjalla rymisi outo miehen ääni.
Vanhemmat eivät ole kotona, Miska vastasi heti ja yritti jo laskea kuuloketta alas. Ajatteli jonkun soittelevan isälle tai äidille. Mutta ääni jatkoi:
Miska. Kuuntele, älä laita luuria. Tämä on todella tärkeää, linjalla oli hetken hiljaista, mutta sitten mies jatkoi: Sä et ehkä usko tätä, mutta ole kiltti ja kuuntele: ota nyt kynä ja paperi ja merkitse ylös mitä sanon. Minulla on todella vähän aikaa selittää. Minä olen sinä mutta tulevaisuudesta. Tiedän, et kuulosta kovin uskottavalta, mutta tee niin kuin pyydän, tämä on tosi tärkeää. Onko kynä ja paperia siinä?
Miska oli toki hyvin kasvatettu poika, ja siksi hän ei vain kopsauttanut puhelinta alas. Ja mummu oli aina painottanut, että hullujen kanssa ei kannata ruveta kiistelemään. Kannattaa kuunnella, mutta tekin lopulta mitä itse haluaa. Eikä Miska epäillyt hetkeäkään, etteikö ollut saanut linjalle pientä sekoilijaa, tai sitten joku vaan pelleili. He kavereiden kanssa joskus soittelevat satunnaisiin numeroihin ja kyselevät, että “teillä vettä löytyy? Laittakaa amme täyteen, me tuodaan norsu kylpyyn” ja muita hölmöjä juttuja. On hauskaa.
Joo, on tässä, Miska vastasi hyvin vakavana. Onks mulla tulevaisuudessa sitten ihan oma mielikone käytössä?
Mieli… mikä? ääni sekosi hetkeksi. Miska! Nyt ihan vakavasti. Jos teet niin kuin sanon ja kirjoitat kaiken ylös, saat vaikka oman iPhonen, ja paljon muutakin kivaa.
Selvä, kirjoitan, Miska sanoi ja kurkisti samalla ikkunasta kavereiden suuntaan ja kaivoi nenäänsä. Jätkät varmaan jo kyllästyvät hetkenä minä hyvänsä.
Piti vain olla väittelemättä liikaa ja päättää puhelu nopeasti. Sitä paitsi “aikamatkaaja” oli maininnut, ettei aikaa ollut paljon.
Sitten sieltä alkoi tulla vuosilukuja, päivämääriä. Äkkiä piti kiertää kaukaa joku Mirva rinnakkaisluokalta, ja Miska sai ohjeen pysytellä vähintään postin etäisyydellä jostain NovaMarkkinasta. Ja että pitäisi ostaa, sitten myydä dollareita, sitten taas ostaa. Jotain mustasta tiistaista, peliautomaateista, kolikkopeleistä, bitcoinista, asunnoista… Puhelin lauloi outoja sanoja, joita Miska ei ollut koskaan edes kuullut.
Saitko kaiken ylös? kysyi ääni.
Sainhan minä, Miska sanoi.
Nyt tiedän, että sinuun voi luottaa. Säilytä se lappu kuin aarrekarttaa. Älä missään nimessä näytä muille, äläkä hukkaa sitä, kuului vielä toiveikas ääni, ja sitten linja katkesi tutun tasaisen vihellyksen saattelemana.
Miska laski luurin paikalleen ja säntäsi pihalle. Illemmalla, kun isä ja äiti saapuivat kotiin, hän muisti koko puhelun ja kertoi siitä siitä tyypistä, joka väitti olevansa hänen tulevaisuuden itsensä.
Älä koskaan jää puhumaan ventovieraiden kanssa, isä tuhahti. Etenkään sellaisten, jotka käskivät ostaa dollareita hyvässä etukäteen. Sano vaikka heti, että soitat poliisille, ja laita luuri alas.
Niinpä, äiti nyökytteli. Kuka nyt enää dollareita ostaisi? Mitä niillä tekisi?
***
Vuodet vierivät ja Miska unohti koko hullunpuhelun. Mustat tiistait ja bitcoinit väistyivät, ja elämä pyöri koulun, mökkireissujen ja futistreenejen ympärillä. Kunnes kasiluokalla kouluun ilmestyi uusi tyttö, jonka nimeksi paljastui Aikku sellainen, jota ei taatusti löytynyt mistään naapurista eikä Tikkurilan rautatieaseman kuulutuksista. Vaikka Aikku kävi rinnakkaisluokkaa, Miska löysi kyllä tavan tutustua. Pienet viestilaput ja saattomatkat kasvoivat pian isommiksi suunnitelmiksi.
Armeijan jälkeen Miska ja Aikku menivät naimisiin. Yhdeksänkymmentäluvulla Suomessa oli meno kuin Linnanmäen vuoristoradassa: ensin ihanaa vaaleanpunaista elämää, sitten lakkasi huvittamasta, ja lopulta koko roska iski krapulaan, kun palkkapäivän jälkeen piti pakata muovikassi Alepaan eikä riittänyt kengänrahoihin. Oma pieni kerrostaloasunto oli kuin rangaistushuone seinät lähellä ja kuukausimaksu painoi niskaa…
***
Nyt Miska istui Kaivopuiston penkillä, avasi S-ryhmän muovipussin ja kaivoi esiin Olvi-pullon. Sopuisasti hän avasi myös askin Juhla-Mokkaa savukkeita niille, jotka muistavat ajat ennen irtokarkkirajoja ja tuijotti vastaantulijoita vailla suunnitelmaa tai varsinaista mielenliikutusta. Huomaamatta vierelle jysähti hieman vanhempi herrasmies pullonvihreissä silmälaseissa ja erittäin jyhkeällä nahkasalkulla.
Anteeksi, sopiiko istua vierelle? hän kysyi kohteliaasti, ja istuutui kuitenkin jo.
Miska vilkaisi häntä nopeasti ja nyökkäsi, sitten kaivoi pussista korkin pois ja hörppäsi lisää Olvia.
No onpa harmaa päivä, vanha herra totesi, vaikka tuntui puhuvan lähinnä säätilalle.
Niin kuin koko elämä, murahti Miska vastaukseksi.
Onko teistäkin outoa, että vanhetessa tulee vain harmaita päiviä? herra katsoi häntä. Jos miettii lapsuutta, muistaa aina auringon. Keväällä solisee purot ja laivat, kesä tuoksuu nurmelta ja järveltä, syksy loistaa väreissä ja talvella lumi narskuu. Ei yhtään harmaata päivää muistoissa.
Lapsilla ei ole huolia, Miska vastasi tietävästi. Niistä ne harmaat päivät syntyy. Lapsena en kyllä arvannut, että tähän päädytään.
Jotenkin, täysin ilman tarkoitusta Miska kertoi vanhalle herralle kaikki ne murheet ja pesämunat, joita elämä oli paiskonut niskaan. Miten MistaMarkkinat ja peliautomaatit veivät rahat, miten aina joku lupasi ihanan elämän ja jäljelle jäi vain pikavipit ja krapulat. Miten Aikku joskus pakkasi lopulta kaikki kamat ja lähti jonkun laivamatkakaverin matkaan Naantaliin, ja nyt Miska pärjäsi just ja just satunnaisten töiden kautta.
Mutta nyt mä sain hyvän idean, Miska sanoi virkistyneenä. Mä katsoin netistä sellasen “miljonäärin ajattelutavan” kurssin. Siellä oli yrittäjänuori, joka neuvoo sijoittamaan kryptoon. Vähän kuin osakekauppaa, mutta paljon parempaa. Viikko ja viissataa prossaa! Nyt mä tajuan, mitä olen tehnyt väärin elämässä…
Nuori mies, vanha herra nosti silmälasejaan. Mites tuota… Mitä teet työksesi?
Työt on lampaiden hommaa, Miska hörppäsi lisää Olvia. Rahaa pitää tehdä. Kunpa tietäis ajoissa, mihin kannattaa laittaa nekru…
Hetken molemmat olivat hiljaa. Miska haaveili saletista kryptovoitoista, herra pohti ties mitä.
Eli, vanhus jatkoi, Teidän mielestä elämä olisi ok, jos vain tietäisi kaiken ennakkoon?
No tietenkin, Miska nyökkäsi.
Kiinnostavaa, mies mietti. Saanko koettaa teillä yhtä keksintöäni?
Sitten herra avasi salkkunsa vetoketjun ja kiskoi esiin vanhan, pyöritettävän puhelimen sellaisen, jota käyttää vain museot ja elokuvien repliikit. Ymmärrättehän… on sellainen teoria, että aika ei ole suoraviivaista, vaan kaikki tapahtuu samanaikaisesti.
En kyllä ymmärrä? Miska tunnusti rehellisesti.
No, siis: ei ole mennyttä eikä tulevaa. Kaikki tapahtuu samaan aikaan. Olet koko ajan joka hetkellä elämäsi eri kohdissa, herra yritti.
Edelleen ei aukea, Miska mutisi.
Ei se mitään, herra nyökkäsi, tällä puhelimella voi kuitenkin soittaa menneisyyteen tarkalleen neljäkymmentä vuotta taaksepäin. Kokeilin itsekin joskus. Soitin, kysyin, mikä vuosi nyt. Mutta jännästi, muistikuvissani tuota puhelua ei tapahtunut koskaan. Mietin vain, toistuuko nykyhetki, vai muuttuuko tulevaisuus jos menneisyyttä sorkitaan?
Miska ajatteli tietenkin, että vanha ukko puhuu läpi ja palturia. Mutta sitten taas, miksi ei kokeilisi? Sitähän ne kaikki netin sankaritkin tekee: puhuu kummallisia ja silti lystäävät rahaa ja kaikkea kivaa. Ehkä avain on salaisissa teorioissa, joista ei vain ole valmis kertomaan kelle tahansa.
Kokeillaan vaan! Miska heläytti.
Muistatko oman kotinumerosi? Ja pitää toivoa, että olet sattumalta kotona neljäkymmentä vuotta sitten, herra vinkkasi.
Miska sanoi numeron muistavansa yhä unissakin, ja että koulupäivän jälkeen siihen aikaan hän oli takuulla kotona. Miska otti pyöritettävän luurin käteensä ja käänsi numeron entisajan malliin.
Mutta sinulla on tosi vähän aikaa, herra varoitti. Akussa on virtaa korkeintaan pariksi minuutiksi.
Kyllä mä ehdin, Miska vastasi ja pöyritti numeron. Sitten odotti pitkät, matalat hälytykset. Kohta nähdään, oliko tämä nyt ihan hömppää.
Kun linjalta viimein vastattiin, kuului kärtyinen lapsen ääni:
Haloo?
Haloo! Miska? Miskalla hikoili kämmenet innostuksesta.
Vanhemmat ei ole kotona, vastasi lapsi-Miska ja oli jo painamassa luuria alas, mutta Miska kiirehti jatkamaan:
Miska, kuuntele minua. Älä laita puhelinta kiinni. Tämä on todella tärkeää. Et varmasti usko, mutta minä olen sinä tulevaisuudesta. Ota heti kynä ja kirjoita ylös. Minulla on tosi vähän aikaa. Onko sulla paperia?
Juu, vastasi lapsi. Onko mulla tulevaisuudessa muuten mielikonetta?
Mi-lukonetta… Miska huokasi. Älä nyt pelleile! Jos kuuntelet, saat varmasti iPhonen ja vaikka viisikymmentä sellaista mielikonetta!
Selvä. Kirjoitan, sanoi pieni-Miska.
Miska kertoi kiireellä kaiken, minkä muisti: Lapualle tuli joku tietty Mirva, siitä kannattaa pysyä kaukana. Dollariostot ja myynnit ja ajoissa asuntolainat kerralla maksuun. Ohjeet peliautomaattien ja kryptojen suhteen, ja mitkä vuodet kannattaa ottaa varoen. Hän lateli koko elämänsä epäonnistumiset vinkkeiksi ettei samoja virheitä vain enää tapahtuisi.
Saitko kaiken muistiin? Miska varmisti.
Kyllä, vastasi lapsi.
Säilytä se lappu kuin oikea aarre. Älä näytä kenellekään, äläkä hukkaa sitä, Miska sanoi vauhdilla, mutta linja katkesi juuri kun hän olisi halunnut vielä kerran varmistaa kaiken.
***
Totuus oli, ettei pieni Miska jaksanut mitään kirjoittaa. Hän vain odotti kärsivällisesti, että puhelu loppuu ja pääsee taas futiskentälle. Eihän tämä edes ollut kovin hauska pila; kyllä kaverit osasivat paljon paremmat kepposet.
Pitää ehkä illalla mainita vanhemmille jos vaikka tulee vielä jotain narinaa, Miska mietti ja juoksi paisteisen takapihan pelikentälle.
