Mies testamentissa
Korkea ja kovaääninen nainen marssi ulos junan hytistä. Hän komensi kaikki metelöijät suitsait nurkkiinsa eikä yksikään uhoava mölli uskaltanut asettua poikkiteloin, vaikka koko vaunullinen katseli.
Hänellä oli vehnänkeltaiset letit kiepillä päänsä ympäri, kirkkaansiniset silmät ja poskilla punaa kuin pakkaspäivän omenissa. Nainen vilkaisi vessan suuntaan, ja sieltähän tulla kipitti lyhyt, hoikka mies, tukka kuin valkoista pumpulia ja kasvoilla niin herttainen ilme, että mieli meni pehmeäksi.
Eero! No jo luulin sinut kadottaneeni! Kuului semmoinen metakka, että konduktöörikin oli peloissaan, enkä tiennyt missä kunnossa olet. Noistahan ei koskaan tietäisi, vaikka jonkun mukiloisivat ihan ajankulukseen! huusi nainen.
Voi, Viena-kulta! Kyllä minä ne olisin pöllyttänyt! Miksipä sinä ulos tulit, Viena? Sinähän olet sentään nainen! piipitti mies ujosti, livahtaen hytin suojaan.
Nainen vilkaisi minua ja paria muuta tylsistyneen näköistä matkustajaa. Varmistettuaan, ettei kukaan ollut uhka itselle tai omalle ukolleen, hän hävisi myös näkyvistä.
Myöhemmin tapasimme ravintolavaunussa. Paikat olivat vähissä ja päädyin heidän pöytäänsä tosin Eero loisti poissaolollaan. Viena pisteli liha-perunalaatikkoa naamaansa vauhdilla ja sitten ilmoitti jylhästi:
Olen Viena Kallio. Sano vain Viena.
Oletko liikenteessä yksin? Tuleeko miehesi myöhemmin? kysyin.
Eikö mitä! Hän makaa hytissä. Mä kiedoin huivin tiukasti kurkun ympäri, juotin puolukkaa ja laitoin lepäämään. Kuule, olisi pitänyt arvata, ettei Eero kestä vetoa! Meni pihalle heiluttamaan mattoa pelkällä villapaidalla. Tällaisesta se tulee! Hän vastasi dramaattisesti.
Kyllä sinä hänestä näytät aika paljon välittävän, epäilin ääneen. Tulit hätistelemään häiriköitä, ajattelit että joku käy kiinni Eeroon eikä päinvastoin. Hehkutit häntä niin hellästi.
No tuota, Eero vain jäi mulle perintönä. Ei se virallisesti minun mies ole, vaikka samassa osoitteessa asutaan. Vieläkin on murhe päällä. Ensimmäinen vaimonsa, Helena, nukkui pois vasta hiljattain. Voi kun olikin hyvä ihminen, huokaili Viena.
Ihmettelin silmät pyöreinä, miten niin perintönä? Ja Viena kertoi.
Eero oli asunut aiemmin Helenan kanssa. He olivat olleet ystäviä jo kansakoulusta asti, opiskelleet yhdessä, sitten menivät naimisiin.
Eero oli kekseliäs loi kaikenlaisia innovaatioita, ja tilauksia yrityksiltä tuli tasaiseen tahtiin. Elannon kanssa ei ollut huolta. Mutta arjessa Eero oli aivan kuutamolla. Unohti vaihtorahat kauppaan, kulki suojatien ohi, ei osannut valita kaupassa tomaatin ja omenaan välillä eikä varsinkaan tiennyt, kauanko makaronin pitäisi kiehua. Uskoi kaiken ja kaikkia, joskus antoi tuntemattomalle rahatkin.
Ei se tästä maailmasta taida olla, tuo Eero. Ihan kun joku olisi vahingossa pudottanut hänet tänne, valittivat ystävät. Jännä vaan, että sillä sataa rahat ovista ja ikkunoista ja me muut lyödään vain päätä seinään!
Helena hoiti kaiken. Vaate huolehti valmiiksi, kiskoi hansikkaat käteen, tarkisti oliko huivi ja pipo varmasti päässä. Lopulta osti autonkin, että sai Eeron kuljetettua, kun mies kerran matkustaisi väärään kaupunkiin, jos hetkenkin haaveilisi. He olivat kuin kaksi palapelin palaa. Mutta kerran, kun Helena joutui viikoksi sairaalaan, hän palasi kotiin ja näki, ettei Eero ollut osannut edes keittää teevettä. Olikin elänyt kuivalla nuudelilla ja hanavedellä koko viikon.
Ei tee mieli ilman sinua. Ruokahalu on poissa!
Heille syntyi poika, Antti, joka peri isältään huimiakin huimemman järjen, mutta myös täydellisen hajamielisyyden. Antti löysi itselleen tasapainoksi hiljaisen ja rauhallisen Aino-tytön maalta. Koko perheen päällikkö, se oli aina Helena. Vauhtia riitti, varsinkin kun pojanpoika Verner syntyi. Mutta… Helena sairastui vakavasti ja se siitä.
Koti jäi kuin haudaksi. Eero vain pyöri silmät lasina, sekaisin kaikesta. Tapasi parhaat lääkärit, eikä summista säästelty. Silti mitään ei ollut tehtävissä.
Helenalla oli sydän syrjällään ei niinkään itsestään, vaan että miten mies ja poika pärjäävät ilman häntä. Se olisi sama, kun istuttaisi orkidean jäiseen suohon ja jäisi odottamaan kukintaa.
Helenan hoitava lääkäri sattui olemaan sukua Vienalle, joka työskenteli kotihoidon puolella. Niin Viena saapui heidän ovelleen.
Kun Viena astui ensimmäistä kertaa asuntoon, vastassa oli hauraahko herrasmies, joka puhui niin hiljaa, että sanat vain juuri ja juuri kuuluivat. Ruuan suhteen köökissä haisi lannistuneisuus, joka ulottui tiskeistä pyykkikasoihin.
Sängyllä makasi Helena itse, kalpea ja heiveröinen, isot silmät pehmeästi hymyillen. Viena huokaisi, kääri hihansa ja ryhtyi hommiin.
Illalla kämppä oli kuin uusi: puhdas, raikas keittiöstä leijui tuoreen jauhelihapihvin ja uunituoreiden piirakoiden tuoksua. Helena nukahti puhtaisiin lakanoihin, ja Eero, joka meinasi taas karata ulos pelkkä tuulitakki päällä, joutui komentoon:
Höpsis, eihän tuolla säällä ulos lähdetä ilman kunnon varusteita! Tässä tämä talvitakki, huivi kaulaan! Lakin alle ja menoksi hyvällä meiningillä, Viena komensi, ja tyyppi meni.
Helenan silmiin nousi kyynel. Vaikka Viena jyristi ja kompuroi kuin norsu antiikkiliikkeessä, kaikesta näkyi, että hän oli hyvä ihminen.
Kiitos, Jumala. Nyt saan olla huoletta, Helena supatti.
Sitten, pahimpana hetkenään, Helena rohkaistui ja puhui Vienalle suoraan: asui edelleen kahden huoneen ja keittiön kämpässä äitinsä ja siskonsa kanssa ahdasta oli, töissä viihtyi koska kotona oli liikaakin porukkaa. Ei ollut koskaan mennyt naimisiin eikä Marmoriportin marssia soiteltu, mutta eipä tuo Vienaa haitannut. Yksinkin tässä pärjää.
Helena huokasi:
Viena, huolehdit hänestä sitten kun minä lähden. Jätän mieheni sinulle vähän kuin testamentissa kuvainnollisesti ymmärräthän. Hän vilustuu heti, uskoo kaiken.
Viena ällistyi. Kun yritti estellä, Helena jatkoi vetoamista. Et kai kieltäydy, edes alkuun pidä huolta. Polvillani voisin olla, ellen olisi näin heikko.
Viena lupasi.
Helenasta tuli pian muisto vain. Viena ajatteli, että nyt kyllä riittää, täytyisi muka toisen perässä tulla hoivaamaan kohta kylillä juorutaan, että Viena tuli kiinteisomaisuuden takia. Eikä se Eero nyt varsinaisesti makoisaltakaan tuntunut. Vähän kuin leppäkerttu suloinen mutta erikoinen.
Silti, lupaus oli annettu. Viena meni käymään. Kukaan ei avannut ovea, mutta ovi ei ollut lukossa. Eeron löysi makaamassa lattialla Helenan vanha aamutakki halauksessa, ulvomisen äänet suoraan koirankopista. Vietävä, että kävi surku. Viena marssi viereen ja rutisti kädestä.
Voi poika parka, olipa Helena oikeassa. Kyllä sait kolauksen. Mutta odotahan, keitän kunnon teet, kyllä se siitä vielä suttaantuu. Pidetään nyt yhdessä pintamme!
Viena oli pohjimmiltaan lempeä ja hyväntahtoinen ja voilà! Kotiin palasi elämä. Eero odotti Vienaa aina ovella, innoissaan.
Lopulta muutin hänen luokseen. Ajattelin, mitä tuota raukkaa yksin jättää? Oma porukka vain iloitsi, kun tuli lisää tilaa. Sain pojan, tosin vähän yli-ikäisen, mutta hurjan viisaana! Rahasta ei onneksi ollut pulaa. Eero vaati minut jäämään kotiin, vaikka tein töitä kotihoitajana ympäri kyliä. Kaikki puhuivat selän takana, mutta toppasin kyllä porukan nopeasti. Koiria ja kissoja voi pelastaa, niin kyllä outoja miehiäkin! Ihan kun kääntäisi kilpikonnan oikein päin tiellä, että pääsee taas matkaan. Eihän tuo yksin mistään selviydy! Eero on hyvä hellä ja tärkeä minulle! Nyt ollaan menossa Eeron pojan luo, hän pyysi lapsenvahdiksi. Minä vaan mielelläni, vaikka kymmenen muksua, kertoo Viena ja nauraa kippurassa.
Sillä hetkellä ravintolavaunun ovi avautui ja sinne pölähti Eero pitkässä kaulahuivissa ja kainalossaan niittykukkakimppu.
Miksi nousit jo! Sinähän olet vielä heikko, nyt täytyy taas vahtia! Katsos, jo taas hikoiltiin vaihdetaan heti paita! Viena torui lempeästi, napaten Eeron mukaansa.
Vienuli, ostin sinulle kukkia asemalta mummoilta! Tykkäätkö?
Viena punastui menneessään kuin puolukka ja silitti miehen olkapäätä.
He jäivät kyydistä jo ennen minua. Viena kantoi suurehkon matkalaukun, Eero pikku kassin. Viena piti Eeroa tiukasti takinkauluksesta kiinni, ettei hukkuisi ihmisjoukkoon ja kumpikin hymyili kilpaa, kuin kaksi toukokuun aurinkoa. Oli päivänselvää, että Vienasta tulisi vielä se toinen vaimo testamentin hengessä, tietenkin.
