Mies käski: “Älä väittele.” No, en väitellyt mutta en myöskään suostunut kaikkeen. Siitä se kaikki vasta alkoikin.
Markku astui keittiöön sillä itsevarmuudella, kuin olisi juuri allekirjoittanut rauhansopimuksen kahden galaksin välillä, vaikka oli oikeasti hakenut vain ruisleipäpaketin ja maitolitran Alepasta. Hänessä oli nyt jotain kiveen hakattua, monumentaalista. Kun hänet oli viikko sitten nimitetty “vs. osaston varapäälliköksi”, Markku ei enää kävellyt hän suorastaan vaelsi.
Siiri, hän lausui, kulmiaan kohotellen kuin tarkastaja vilkaistessaan tekemääni uunilohta.
Olen tänään väsynyt. Strategisia päätöksiä koko päivä. Sovitaanko, että kotona on rauhallista, eikä mitään väittelyjä? Haluan että vain myötäilet. Aivoni tarvitsevat lepoa, ilman vastalauseita.
Jäin haarukka ilmassa tuijottamaan häntä. Se oli rohkeaa, uusi näkökulma. Ottaen huomioon, että asuimme minun asunnossani ja minun analyytikon palkkani piti meidät inflaatiosta piittaamattomina, Markun vaade kuulosti kuin hamsteri olisi ilmoittanut kissalle haluavansa oman makuuhuoneen.
Eli haluat että olen kaikuna sun ajatuksille? kysyin rauhallisesti, tuntien kuinka sisäinen petoni, se jonka vuoksi minut töissä arvostetaan ja Markun äitiä jännittää, alkoi heräillä.
Haluan että tunnustat auktoriteettini, Markku ilmoitti paisutellen, oikoen solmiota jonka oli pukenut illalliselle syystä jota ei kukaan ymmärtänyt. Mies on suunta, nainen ympäristö. Et saa vääristää mun vektoria, Siiri.
Katsoin häntä silmiin. Niissä paloi se pyhä, läpinäkymätön varmuus, joka on yleensä niillä, jotka yrittävät juosta Kehä Kolmosen yli ruuhkassa.
Hyvä on, kulta, hymähdin, leikkasin lohta. Ei väittelyä. Vain myötäilyä.
Siitä alkoi lempipelini: “Varo toiveitasi, koska ne voivat toteutua juuri pilkulleen.”
Ensimmäinen näytös tapahtui lauantaina. Markku valmistautui firman tiimipäivään hän kutsui sitä “johtajien huippukokoukseksi”, mutta minulle se oli toimitusosaston makkaranpaistoreissu Nuuksioon.
Hän pyöri peilin edessä uusissa housuissa, jotka oli ostanut omin päin. Ne olivat hänen mielestään elegantin sinappiset mutta istuivat kuin ne olisi suunniteltu kengurulle, joka odottaa jälkikasvua. Lantiolla lepatti kangasta, pohkeet taas kiristivät kuin nakit muovissa.
No, miltä näyttää? hän pullisti rintaa. Tyyliä ja johtajan karismaa?
Normaalisti vihjaisin varovasti, että niillä housuilla hänen statuksensa muistuttaisi lähinnä sirkusklovnia. Mutta minähän olin luvannut.
Ehdottomasti, Markku, nyökkäsin jatkaen lukemista. Rohkeaa. Koko porukka varmasti tajuaa heti kuka on pomo. Väri ja leikkaus ne huutavat sun ainutlaatuisuutta.
Markku suli tyytyväisyyteen.
Huomaatko! Ennen olisit marissut: “älä nolaa, vaihda housut”… Oppimista tapahtuu, vaimo!
Hän lähti kuin ylpeä riikinkukko. Palasi illalla punaisena, jalassaan jonkun toisen farkut. Osoittautui, että tiimileikin “Menestyksen köydenveto” aikana sinappiset luomukset repesivät lahkeesta äänen säestyksellä, joka olisi saanut purjeen repeämisen kateelliseksi.
Miksi et sanonut että ne olivat liian pienet näin strategisesti tärkeästä kohtaa?! hän parkui paiskaten housunraadot nurkkaan.
Mutta Markku, sanoithan että ne korostavat sun statusta. Ehkä sun status oli liian suuri tälle kankaalle.
Todelliset näytökset alkoivat, kun raskaampi tykki tuli mukaan Sirkka-Riitta, Markun äiti, suunnan äiti. Hän saapui vierailulle inventaarioreissulleen, ja Markun saatua maistaa myötäilyäni, katsoi nyt että kaikki on mahdollista.
Istuimme pöydässä. Sirkka-Riitta, tukka kuin villakoiralla ja ankara silmä, tarkasteli olohuonettani.
Siirika, onpa verhosi ankeat, hän sanoi rouskuttaen mustikkapiirakkaani. Ja tomua karmilla. Hyvä emäntä pitää kodin niin että pöly ei ehdi laskeutua! Markulle pitää olla kodikkaampaa, täällä on kuin konttorissa.
Markku hymisi äidin perässä:
Totta, Siiri. Äiti tietää. Teet liikaa töitä, koti jää paitsioon. Voisit ottaa osa-aikatyön vain, rahaa meille riittää, kunhan minä nyt johdan.
Se väite oli koominen. Markun “esimiestoimilisiä” kului juuri ja juuri hänen bensaansa ja työpaikkalounaisiinsa, mutta minähän lupasin olla väittelemättä.
Olette aivan oikeassa, Sirkka-Riitta, nyökkäsin nöyränä. Ja sinä myös, Markku. Ura vie liikaa aikaani. Verhot ovat naisen kasvot.
No juuri näin! appi ilahtui. Kyllä nyt hyvä suunta löytyi.
Siksi, jatkoin, päätin irtisanoa siivoojan.
Pöydän yli leijui hiljaisuus. Sirkka-Riitta lopetti pureskelun.
Siivoojan? Markku kurtisti kulmiaan.
Sen naisen, joka käy kahdesti viikossa kun olemme töissä ja pitää kämpän puhtaana. Sinähän halusit säästää, että voimme olla tasokas talous. Ja äitikin sanoi, että käsin tehty kodikkuus on oikeaa. Olen samaa mieltä, otan siivoamisen itse hoidettavaksi. Viikonloppuisin.
Ja arkena? Markku sopersi varovasti.
Arkena, rakas, nautimme luonnollisesta entropian kulusta. Ethän halua, että ylikuormitun töiden jälkeen?
Seuraavat kaksi viikkoa olivat Markulle kodin realismishokki. Tulen töistä, hymyilen ja menen lukemaan. Astiat kasaantuivat altaaseen. Pöly, jonka siivooja ennen torjui tuulenlailla, nyt kerrostui ylpeästi lipaston päälle kuin ensilumi Lapissa. Markun paidat, jotka yleensä olivat silitetyissä riveissä, näyttivät nyt väsyneiltä haamuilta.
Siiri, mulla ei oo yhtään puhdasta paitaa! Markku valitti tiistaiaamuna.
Tiedän, kulta. Eilen katselin verhokankaita niin kuin äiti neuvoi. Enempään ei paukut riittäneet. Mutta johdathan itse, voithan delegoida silittämisen itsellesi.
Markku haki silitysraudan, poltti sormensa, poltti reiän hihansuuhun ja kirosi hiljaa. Lopulta hän puki villapaidan ylle, kuin mies joka yritti haastaa järjestelmää mutta jonka järjestelmä mursi rautakourassa.
Lopullinen huipennus tuli, kun Markku päätti järjestää “bisnesillallisen” kotona. Kutsuttuina olivat itse osastopäällikkö Jussi Virtanen se jonka paikkaa Markku hetkellisesti lämpensi sekä muutama tärkeä kollega.
Siiri, tää on mahdollisuuteni, Markku hössötti keittiössä. Nyt pitää näyttää että peruskallio kestää. Että minua kunnioitetaan perheenpäänä. Sovi, että pöytä on runsas, suomalaista ja perinteistä. Ei mitään sun eksoottisia sushi-juttuja. Kunnon äijäruokaa. Ja älä mene mukaan miesten keskusteluun. Tarjoile, hymyile ja vaikene. Logistiikkamielipiteesi eivät kiinnosta ketään. Selvä?
Selvä, vastasin lempeästi. Perinteistä, runsasta, mykkänä.
Ja pukeudu naisellisesti.
Kuten haluat, rakas.
Illalla panostin tunnelmaan. Pukeuduin Sirkka-Riitan lahjoittamaan kukikkaaseen aamutakkiin, jonka olin säästänyt vappua varten. Päälaelle pyörittelin kampauksen, joka oli jotain pesän ja kansallismuseon välistä.
Tarjoilin pöytään kaupan valmistaman jäädykkeen (hyllyi kuin Markku esimiestensä edessä), pinon keitettyjä perunoita ja pitkään kypsytetyn sianpotkan, joka ulkomuodoltaan olisi voinut sanoa possulla olleen hyvä elämä. Ei kikkailua, ei servettirinkuloita. “Perinteistä”, kuten toivottiin.
Vieraiden saavuttua, Jussi Virtanen, silmälasipäinen herrasmies, katsoi aamutakkiani kummissaan, mutta vaikeni. Markku punastui tapetin väriin.
Olkaapa hyvät, olkaa kuin kotonanne, sipaisin ääneeni maalaisemännän sävyä.
Ilta lähti käyntiin. Markku yritti johtaa kevyttä keskustelua, mutta ilmassa leijui painostusta kuin syysusvaa. Hän paasasi “kustannustehokkaasta resursoinnista”, käyttäen termejä joita ei itsekään ymmärtänyt.
Markku, sori että keskeytän, Jussi Virtanen sanoi pehmeästi. Mutta jos teemme noin kuin ehdotat, Kiinan sopimus valuu ohi. Siiri, mitäs mieltä sinä olet? Kuulin että olet “Global Financen” pääanalyytikko?
Nyt kohtalon hetki. Markku jähmettyi. Silmistä sinkoili salamoita: “Ole hiljaa nyt!”
Hymyilin leveästi ja katsoin miestäni uskollisesti.
Voi Jussi, enhän minä mitään tiedä! huitaisin kättäni rannekorut kilisten. Meillä perheessä kaikki järki asuu Markussa. Hän on suunta, minä vain ympäristön täytettä. Mun tehtävä on keittää pottuja ja kuunnella miestä. Hän käski pysyä poissa vaikeista asioista, sanoi että iho menee huonoksi, jos miettii liikaa.
Jussi Virtanen melkein tukehtui perunaan. Työtoverit vaihtoivat katseita.
Markku kalpeni. Hikipisara liukui ohimolta.
Ei, totta tosiaan, jatkoin innostuneena. Markku sanoo hänen päätöksillään liikkuvan miljoonat. Mitäpä minä pienillä raporteillani. Markku, kerro ihmeessä Jussille siitä miten aiot vaihtaa kaiken softan miksikä nimitit sitä? “Pilvi-Exceliksi”?
Siinä se. Excel-pilvi-idea oli Markun naurunaihe töissä, jota hän kotona tarjosi nerouden näyttönä.
Markku? Jussi otti silmälasit pois ja katsoi miestäni kuin kesäkuun hyttystä, turhaa muttei vaarallista. Teitkö ihan oikeasti sen ehdotuksen?
No tuota se oli vain hypoteesi Markku sopersi. Hän yritti pitää naamansa, mutta se valui lautaselle kylmän jäädykkeen viereen. Siiri varmaan ymmärsi väärin
Kuinka niin, kulta? ihmettelin. Sinähän eilen selitit että johto on vanhanaikaista, mutta sinä olet visionäärinen uusi voima. En väitellyt, vain myötäilin!
Markku nytkähti, kyynärpää iski kastikkeeseen. Punainen läikkä levisi pöytäliinalle, uhaten hänen housujaan. Markku näytti siltä kuin Titanic olisi ajanut suoraan kohtaloonsa ja vieläpä oman kapteenin käsissä.
Vieraat lähtivät kahdessakymmenessä minuutissa. Syyksi ilmoitettiin “kiireelliset asiat”. Jussi Virtanen puristi kätteni ovenraossa ja sanoi:
Siiri, jos kyllästyt perunoihin, meillä on avointa paikkaa strategiseen suunnitteluun. Sinulla on selvästi kyky laittaa asiat paikoilleen.
Ovi painui kiinni. Markku kääntyi puoleeni, värisi.
Sinä tuhosit minut! Tarkoituksella! Nolaatit minut!
Minäkö? yllätyin aidosti, riisuin aamutakin. Markku, tein juuri niin kuin pyysit. En väitellyt. Olin hiljaa mielipiteistäni. Loihdin sinulle taustan. Jos siinä taustassa näytit idiootilta ehkä vika onkin sanomassa, ei ympäristössä?
Hän haukkoi henkeä valitukseen, mutta nostin käteni.
Nyt, rakas, kuuntele minua. Äläkä väittele. Minunkin aivoni kaipaavat lepoa sinun pölhöilystäsi. Tavarat on pakattu. Matkalaukku odottaa käytävässä. Sun “suunta” vie nyt äidin kaksioon Pasilaan. Siellä verhot kunnossa, eikä kukaan väittele.
Et sä kehtaa Minä olen mies!
Olit mies, kun olit kumppani. Kun yritit isännöidä unohdit, että valtaistuin nojaa minun tontillani.
Katsoin ikkunasta kun hän pakkasi laukut taksiin. Surua en tuntenut. Ilma oli kevyt. Asunnossa tuoksui vapaus, ja vähän vielä uuniliha, mutta siitä pääsisi tuulettamalla.
Muistakaa, tytöt: älkää väitelkö miehen kanssa, joka pitää itseään parempana. Astukaa vain syrjään ja antakaa hänen törmätä todellisuuteen. Sitä kruunun kolinaa kuuntelee mielellään.
