Mä lähden nyt, jotta ymmärrät, kenet olet menettämässä! Kokeilepa viikko yksin täällä, valita kuulle ilman miestä talossa, ehkä sitten alat arvostaa huolenpitoa! Samu paiskaa urheilukassiin sukkia sellaisella dramatiikalla, että melkein pudottaa mun rakkaan maljakon hyllyltä.
Seison hiljaa ovenpielessä ja seuraan mieheni teatraalista esitystä. Sisällä minussa kuohuu loukkaantuneisuus ja hysteerinen naurunpyrskähdys. Kolmikymppinen poikani mesoaa keskellä minun jo ennen naimisiin menoa ostamaani yksiötäni ja uhkaa rangaista minua olemattomuudellaan. Hän kai todella uskoo, että ilman hänen mittaamattoman arvokasta seuraansa asuntoni seinät musertuvat ja minä kuihdun kuin unohtunut huonekasvi.
Kaikki alkoi, kuten aina, sunnuntaisen Anja-tädin vierailun jälkeen. Samun äiti Sirkka on omalaatuinen nainen: hänen kehunsa kuulostavat siltä, että haluaisit hirttää itsesi, ja hänen neuvonsa tulevat komentavan everstin äänellä, ihan kuin olisin joku alokas, jota sättii likaisista varusteista.
Samu palasi mamman luota latautuneena. Huulilla näkee tiukan viivan, katse pyyhkii yksityiskohdat ja sieraimet etsivät pölyhiukkasia.
Eevi, miksi taas pyyhkeet kylppärissä ei oo värijärjestyksessä? Äiti sanoi, että siitä tulee visuaalista hälyä, eikä kodin energia virtaa.
Huokaisen syvään.
Samu, sun äiti on nähnyt kodin energiaa vain telkkarissa ysärillä. Pyyhkeet on noin, koska niitä on helpoin käyttää, sanon rauhallisesti sekoittaen kasvispataa liedellä.
Samu mutristaa suunsa, astuu keittiöön ja tökkää kattilan kantta.
Taas palat ei ole soseutettua! Äiti sanoo, että kunnon vaimo höylää jokaisen padan muusiksi, niin se sulaa miehille paremmin. Sä oot vaan laiska.
Samu, lasken kauhan. Sun äidillä ei ole enää hampaita, kun säästi hammaslääkäristä ja osti neljännen Arabia-astiaston. Mut sulla on hampaat. Jauha nyt.
Mieheni äityy punaisen eri sävyihin, vetää syvään henkeä ja on jo laukaista seuraavan mamman totuuden, mutta jää jumiin sanoissaan.
Sä sä olet vaan kiittämätön! Mama on muuten kotitalousalan maisteri!
Samu, sun äiti on ollut koko ikänsä asuntolan vahtimestarina ja tituleeraa itseään maisteriksi vain siksi, että se kuulostaa siistiltä, sanon kylmästi hymyillen.
Hän jää suu auki, yrittää löytää sanoja, mutta ajatus takkuilee niin, että joutuu nielemään lauseen. Hän näyttää sillä hetkellä hupaisalta, kuin pingviini keskellä olohuonetta.
Silloin hän päättää opettaa mulle läksyn.
Nyt riitti sun törkeys! Lähden äidille. Viikoksi. Mieti käytöstäsi. Odotan täydellistä järjestystä ja anteeksipyyntöä kun palaan. Kirjallisena!
Ovi pamahtaa kiinni ja hiljaisuus leviää.
Tuntuu sekä tyhjältä että yllättäen helpottuneelta. Mutta harmi polttaa. Hän tosiaan lähti KOTIIN jotta MINUT rangaistaan sillä että saan olla rauhassa ja hiljaisuudessa? Erinomainen strategia.
Mutta kohtalo heitti peliin kovemman kortin kuin Samun kiukut.
Maanantaiaamuna pomoni kutsuu minut luokseen.
Eevi Virtanen, Lapin sivukonttorilla hätätilanne. Pakko lentää sinne huomenna, projektin kesto kolme kuukautta. Päivärahat tuplana, bonari jolla saat uuden auton. Auta nyt, ei muita vapaana.
Tunnen miten siivet avautuvat selkäni takana. Kolme kuukautta ilman Samua, ilman Sirkan puheluita, hiljaisessa pohjoisessa ja hyvä palkka vielä päälle.
Tottakai lähden! sanon silmät loistaen.
Poistuttuani toimistolta ryhdyn miettimään. Yksiö olisi kolme kuukautta tyhjillään. Asumiskulutkin sähkön ja veden osalta on nousseet. Silloin soittaa ystäväni Maija.
Eevi, iso hätä! Mun sisko miehineen ja kolmen lapsen kanssa tuli juuri etelästä. Niiden koti remontissa, hotelli maksaa liikaa. Porukka on äänekäs mutta maksaa nätisti koko ajalta heti!
Diabolinen suunnitelma välähtää. Kaikki loksahtaa kasaan.
Tuo porukka sisään vaan! Avaimet jätän talonmiehelle. Yksi ehto: jos joku mies tulee ja alkaa riehua, ajakaa matkoihinsa.
Samana iltana pakkaan, laitan arvotavarat laatikkoon äidilleni säilöön ja siistin asunnon. Samu ei vastaa viesteihin kasvattaa. Hyvä niin.
Aamulla lennän Rovaniemelle, ja minun asuntooni muuttaa Kallion perhe: isä Veikko, äiti Kaisa, kolme energistä lasta ja hyväntahtoinen, mutta möreästi haukkuva suomenlapinkoira nimeltä Rekku.
Viikko kuluu.
Samun jaksamisesta kuulen vasta myöhemmin: äidin luona elämän luksus muuttui nopeasti kuristavaksi arjeksi.
Samuli, älä maiskuta, Sirkka toppuuttelee aamupalalla.
Samu, miksi vedät vessan kahdesti? Vesi maksaa rahaa!
Poika, istut väärin, selkäranka menee vinoon ja sinusta tulee Kalle-enon kaltainen kumara!
Viiikon jälkeen Samu on lopen kyllästynyt. Kuvittelee, että kotona rypee itkemässä ja kaipuussa ja päättää palata, mahtavana voittajana.
Hän ostaa kolme nuupahtanutta neilikkaa (anteeksiannon symboli?), suuntaa kotiin.
Ovelle päästyään, kuvitellen pelkoani ja riemuaan paluusta, laittaa avaimen lukkoon. Ei käänny. Hän nykii kahvaa. Lukossa. Painaa ovikelloa.
Tulee ryminää, kuin lauma hirviä ja kumeaa haukuntaa niin, että ulko-ovi hytkyy.
Kuka siellä? Veikon jykevä ääni vyöryy.
Samu hätkähtää.
Tota Mä oon Samu. Mies. Voitteko avata?
Ovi paukahtaa auki. Ovella seisoo Veikko leveä kuin ovenkarmin leveys, hihaton paita päällä ja grillivarras kädessä. Vierellä Rekku sylki tippuen kielestä.
Mies muka? Veikko ihmettelee. Eevi ei ole täällä. Eevi muutti pois. Meidän perhe asuu tässä. Vuokrasopimus ja vuokra maksettu. Kuka sinä olet, heppu?
Minä mä oon omistaja! Samu suorastaan vikisee. Tämä on minun koti! Tai siis vaimon. Me yhdessä tässä asuttiin!
Kuules kaveri, Veikko taputtaa reippaasti Samun olkapäätä vartaan rasvalla sotkien hänen paitansa. Eevi sanoi, että mies muutti mammalleen. Kämppä vapaa. Menes takaisin äipän helmaan. Kaisa, tuo sinappia!
Ovi paiskataan kiinni Samun nenän edestä.
Puhelimeni soi minuutin kuluttua tauotta. Istun ravintolassa Ounasjoen rannalla, syön rautua ja siemailen valkoviiniä.
No? vastaan välinpitämättömästi.
Mitä olet mennyt tekemään?! Samu huutaa niin, että joudun siirtämään puhelimen kauemmas. Kuka ihme asuu meidän kotona?! Miksi mä en pääse sisään?! Mä tulin kotiin ja täällä on joku sirkus!
Samu, älä riehu, keskeytän kylmästi. Itsehän sinä lähdit. Sanoit, ehkä ikuisesti että oppisin. Opin sen. Yksin on tylsää ja kallista. Otin vuokralaiset. Kolme kuukautta sopimus.
Kolme kuukautta?! Missä mä sitten asun?!
No, sinä olet mammalla. Siellä on kaikki feng shuin mukaan: pitsaa on jauhettu, pyyhkeet järjestyksessä. Nauti! Mä olen töissä Lapissa. En palaa vähään aikaan.
Mä teen avioerohakemuksen! Mä soitan poliisit! mies roiskuttaa lähes sylkeä puhelimeen.
Soita vaan. Kämppä on mun nimiin ja vuokrasopimus on virallinen. Mä maksan verotkin. Onko sulle sillä asunnolla osoite? Ei. Sä oot vaan vieras.
Katkaisen puhelun.
Kymmentä minuuttia myöhemmin soittaa Sirkka. Nostan luurin, koska show kelpaa minulle.
Eevi! anopin ääni helähtää kuin särkyvä Iittalan lasi. Miten kehtaat! Häädät miehesi kadulle! Lain mukaan vaimon pitää pitää miehestään huolta!
Sirkka, keskeytän rauhassa, nauttien tilanteesta. Lain mukaan, avioliittolaki, pykälä 31, puolisot ovat tasa-arvoisia. Asumisoikeus on sillä, jonka nimi on asunnon paperissa. Poikasi halusi kasvattaa minua häipymällä no, kylläpä onnistui. Oppilas ylitti opettajan.
Sä olet aivan kylmä materialisti! anoppi haukkoo henkeään MIEHELLÄ pitää olla oma tila! Sinä tuhoat perheen! Valitan tästä vaikka eduskunnalle!
Valita vaikka YLE:lle asti, nauran. Ai niin, Sirkka, sinä aina kehuit Samua kullan arvoiseksi. No, sinun kultasi saat pitää muista murskata peruna kunnolla, ettei lapsukainen tukehtuisi.
Sirkan tuhahdus muistuttaa vanhaa faksia, joka on juuri syönyt paperin.
Kolme kuukautta menee hujauksessa. Palatessani kotiin minua odottaa siisti asunto Veikko ja Kaisa ovat siistineet kaiken, jättäen jopa keittiöhanan, jonka Samu ei koskaan korjannut, täysin ehjäksi.
Samu ilmestyy oven taakse kahden tunnin päästä. Nuhjuinen, laihtunut, kalpea ja silmät vältellen katsetta. Kolmen kuukauden äititerapia on tehnyt tehtävänsä.
Eevi, aloittaa hän lattiaa tuijottaen, Voitaisko unohtaa menneet? Mä tajusin paljon. Äiti ehkä meni vähän yli. Eiköhän kokeilla uudelleen? Mä toin jo kassini takaisin.
Hän yrittää astua sisään.
Torpaan hänet matkalaukulla.
Samu, tässä ei ole mitään aloitettavaa. Sinä halusit, että opettelen arvostamaan miestä. Mä opin. Veikko korjasi hanan puolessa tunnissa. Sinä jaarittelit siitä vuoden verran.
Mutta Mä olen sun mies!
Olet ollut, mutta nyt olet taakka, sanon kuivasti. Tavarat on talonmiehellä. Avain tänne.
Et sä voi! Mä vaadin korvauksen rempasta!
Isäni teki kaikki remontit omin voimin, kuitit löytyy. Sinä korkeintaan valitit tapetoinnista. Siinä se. Näytös on ohi, Samu. Esiintyjät ovat menneet jo kotiin.
Hän seisoo hämillään silmät räpytellen, ymmärtämättä milloin hänen kasvatusoperaationsa muuttui hänen omaan katastrofiinsa.
Suljen oven. Lukon naksahdus kuulostaa lähtölaukaukselta uuteen elämääni.
Kaupungilla kerrotaan, että Samu asuu yhä mamman luona ja että Sirkka komentaa häntä yhä tiukemmin: milloin syödään, milloin sammutetaan valot, ja kenelle saa vastata puhelimeen. Samu taas kulkee katse lattiassa, nöyränä ja varoo astumasta äidin mielialojen miinoille.
