Äiti muuttaa meille huomenna aamulla. Sovin jo Veikon kanssa, että hän auttaa tavaroiden kanssa. Älä Katri tee tuollaista ilmettä, ei meillä ole vaihtoehtoja. Äidillä oli paha verenpainekohtaus, se tarvitsee jatkuvaa seurantaa, kotiruokaa ja rauhaa. Ja kun sinä kuitenkin olet koko ajan kotona ja teet etätöitä, niin ei kai sulle tuota vaikeuksia tarjota keittolautanen ja mitata verenpaine silloin tällöin.
Matti lausui tämän sillä äänensävyllä, jolle ei kannattanut alkaa ryppyillä. Hän tuijotti tiiviisti lautasellista lohikeittoa, kuin keskustelu olisi jo päättynyt. Katri, joka oli juuri silloin leikkaamassa ruisleipää, pysähtyi veitsi kädessä. Veitsi jäi ilmaan Paakun tumman kuoren ylle. Sisällä jäätyi ja sitten tuli kuuma.
Katri laski rauhallisesti veitsen leikkuulaudalle ja katsoi miestä silmiin. Matti, hänen miehensä, jonka kanssa oli oltu yhdessä jo parikymmentä vuotta, istui siinä tutussa keittiössä, jonka Katri oli laittanut kodiksi, ja määräsi hänen elämästään kuin se olisi jonkin kodinkoneen lisävaruste. Kahvinkeittimen kylkiäinen, verenpainemittarin apulo.
Matti, Katrin ääni kuului vaimeana mutta siinä helisi se tuttu terä, josta Matti usein ei ollut edes tietoinen. Kysyitkö sinä minulta? Mulla on tilinpäätös niskassa. Teen etätöitä, en ole kotona istumassa. Ne ei ole ihan sama asia. Tarvitsen rauhaa ja keskittymistä, en mitään tablettirallia ja valitusten kuuntelua aamusta iltaan.
Matti nosti vihdoin katseensa. Silmissä häivähti aidosti hämmentynyt ja ärtynyt ilme.
Katri, älä nyt aloita. Se on kuitenkin mun äiti. Ei mikään vieras. Mihin minä hänet laittaisin? Sairaalassa sitä ei kauaa pidetä, hoitaja maksaa liikaa ja tiedät itsekin, että maksetaan vielä sitä farmaria pois. Kyllä sulla on aikaa pitää pieni tauko koneelta silloin tällöin.
Viisi minuuttia? Katri naurahti karvaasti. Sun äiti, Anja, vaatii huomiota vuorokauden ympäri. Muistatko viime kesän mökillä? Minä seisoin varpaillani: milloin tee oli liian kuumaa, milloin tyyny liian kova, milloin aurinko väärässä suunnassa. Ja silloin hänellä ei ollut mitään vaivaa. Mieti miten nyt, kun hän oikein saa sairastaa kunnolla!
Liioittelet, Matti kohautti olkiaan. Äiti haluaa vaan järjestystä. Ja sitä paitsi, tää on vain väliaikaista. Korkeintaan kuukausi ja hän on taas omillaan. Sinä naisena voisit olla ymmärtäväinen.
Pitäisi. Se sana viilsi. Koko elämänsä Katri oli ollut jotain velkaa: hyvä emäntä, malliäiti silloin kun tytär asui vielä kotona, ymmärtävä puoliso, tunnollinen työntekijä. Nyt, kun lapset olivat omillaan ja elämä viimein alkoi kantaa, piti taas ottaa kantaakseen velvollisuus.
Anja, anoppi, oli omalaatuinen tapaus. Vietti elämänsä kaupan kassalla ja piti komentamista itsestäänselvyytenä. Pienikin vaiva oli heti suvun hätätila ja vaati kaikkien paikalle. Mutta nyt Matti oli päättänyt, että hoiva vastuu kuuluu vaimolle.
En pysty, Matti, Katri sanoi vakaasti. Mulla on omat suunnitelmat.
Mitkä suunnitelmat? Matti tuhahti. Joku uusi sarja Netflixissä vai?
Sain juuri tarjouksen: mun olisi tarkoitus hoitaa ison markettiketjun kirjanpitoa. Iso diili ja iso vastuukin. Ei siitä voi hypätä pois.
No jätä väliin, Matti sanoi aivan kuin ohimennen, otti pala ruisleipää. Kyllä me muutenkin selvitään, mutta äidin terveys on tärkeämpää. Älä ole itsekäs. Huomenna kymmeneltä äiti tulee. Valmistele Annan huone ja keitä kunnon kanaliemi ei mitään rasvaista ruokaa, muista.
Matti nousi, heitti lautasliinan pöydälle ja jätti Katrin istumaan. Niin oli aina mennyt. Matti luotti siihen, että Katri kyllä mutisee, mutta lopulta tekee niin kuin häntä pyydetään, perheen rauhan vuoksi.
Katri jäi yksin keittiöön. Ulkona alkoi hämärtyä, tuuli heilutteli kadun yksinäistä lyhtyä. Mielessä pyöri: Jos nyt periksi annan, niin siihen tämä jää. Olen tästä lähtien ilmainen hoitaja. Verenpainetaudissa ei ole parannusta.
Katri muisti keskustelunsa esihenkilönsä, Eeva-Liisan, kanssa aiemmin päivällä.
Katri Virtanen, me ollaan avaamassa uusi myymälä Joensuuhun. Tarvitaan joku hoitamaan kirjanpito kuntoon paikan päällä. Matka kestäisi kuukaudesta puolentoista kuukauteen. Asunto järkätään, palkka kaksinkertainen. Sinä oot paras ehdokas. Tarvitaan vastaus huomenna.
Aamulla Katri vielä epäröi vieras kaupunki, väliaikainen asunto, Matti yksin kotona… Jotenkin se tuntui väärältä. Mutta nyt, kun näki miehen tyhjän lautasen, hän ymmärsi, että kyse ei ollut vain työstä. Kyse oli pelastuksesta.
Hän laittoi astiat koneeseen ja meni makuuhuoneeseen. Matti oli jo sohvalla telkkarin ääressä, iltaansa tyytyväisenä. Katri nosti hiljaa matkalaukun kaapista.
Mitä sää siellä hypistelet? Matti kysäisi laiskasti katsomatta edes päin. Vaihteletko vaatteita? Hyvä idea, siellä on kasakaupalla vanhoja rytkyjä.
Lähden, Matti, Katri totesi tyynesti, viikaten puseroita laukkuun.
Matti laittoi telkkarin mykälle ja kääntyi kokonaan.
Mihin sä nyt kuvittelet meneväs? Äitis luo vai? Eihän se talvellakaan ole Helsingissä.
Joensuuhun työmatkalle. Kuukaudeksi, ehkä puolitoista.
Hetkeen huoneessa ei kuulunut mitään. Matti tuijotti Katria kuin ei olisi uskonut silmiään.
Vitsailetko sää? Mikä työmatka muka? Entä äiti? Kuka sitä hoitaa?
Sinä. Sinähän olet poika. Oikea omainen. Et mikään ulkopuolinen.
Ootko sä järjiltäsi? Matti nousi kiivaasti. Mullahan on työ! Lähden jo kasilta töihin, tulen kotiin seitsemältä! Kuka anna lääkkeet päivällä? Kuka ruokkii?
Ota vapaata. Tai jousta työajoista. Sinähän kehotit minua hylkäämään työprojektini perheen vuoksi. Nyt pääset itse kokeilemaan, miltä se tuntuu.
Tuo on hirveää! Matin kasvoissa helotti kiukku. Keksit tämän tahallaan kiusakseni!
En, Matti. Minulle tarjottiin paikka tänä aamuna. Epäröin ensin. Sinä teit valinnan helpoksi. Olet oikeassa, raha on tarpeen, farmaria vielä maksetaan. Kotihoitajaan ei minun palkalla ole varaa, mutta tämän keikan ansioilla ehkä voidaan, jos et itse pärjää.
Katri pakkasi. Harjaten hiuksensa, sulloen hammasharjan, kotivaatteet, läppärin. Matti sinkoili, räyhäsi, uhkaili erolla ja vetoili sääliin.
Miten voit hylätä avuttoman vanhuksen!? Matti hoilasi tunteella.
Ei hän ole hylätty hän on rakastavan poikansa kanssa, Katri totesi, vetäen vetoketjun matkalaukusta. Taksi tulee kohta. Juna lähtee parin tunnin päästä.
Et uskalla! Matti seiso ovella.
Katri meni lähelle, katsoi suoraan silmiin.
Uskallan. Olen kaksikymmentä vuotta pessyt pyykkisi, kokannut sinun iltasi, kuunnellut äitisi oikuttelua. Nyt riittää. Minä haluan olla minä. Mene pois toivota tieltä, Matti. Tai muuten haen avioeron ja siinä vaiheessa jaetaan sekä hoiva että tämä asunto.
Matti vetäytyi. Hän ei ollut koskaan nähnyt Katria tuollaisena kovana, varmoin ottein. Ei silti uskaltanut estää.
Kun ovi napsahti kiinni, Matti jäi yksin hiljaiseen asuntoon. Aamulla äiti tuotiin.
Anja astui ovesta kuin karkotettu kuningatar, traagisena, kolme jättimäistä kassia täynnä hilloja, kulahtaneita vilttejä ja keraamisia enkeleitä.
Missä on Katri? hän kysyi hiljaa, laskeutuessaan Annan huoneen sohvalle. Haluaisin tyynyn kohdilleen, täällä vetää…
Katri… meni työmatkalle, Matti murahti kantamassa viimeistä kassia. Kutsuttiin kiireellä.
Anoppi pysähtyi, painoi käden sydämelleen.
Kuinka noin! Ja kuka minusta pitää huolta? Tarvin keittolientä kolmen tunnin välein. Mulla on aikataulu! Matti, kuinka hän saattoi jättää miehensä äidin tällaiseen tilaan? Käsittämätöntä!
Minä hoidan, äiti. Minä.
Helvetti alkoi.
Matti ei ottanut lomaa pomo ei päästänyt, töissä oli kiire. Hän yritti järjestää puolipäiväisen etätyön, mutta siitä ei paljon apua ollut.
Seitsemältä aamulla Anja herätti naputustelemalla kepillään (jonka oli raahannut mukaansa, vaikka käveli varsin terhakkaasti).
Matti, paineet! Mittaa heti kyllä tämä on nyt menoa.
Matti, uninen, punasilmäinen, riensi verenpainemittarin kanssa. Paineet olivat 137/82 kuin oppikirjasta. Mutta äiti voihki, vaati nitroa, sitruunateetä, (kahdella sokerilla, muttei sekoitettuna!) ja lämpötyynyn jalkoihinsa.
Sitten puuroa. Matti osasi keittää perunaa ja paistaa munaa. Puuro paloi pohjaan.
Haluatko tappaa minut? äiti ulisi, lusikoidessaan nokista kaurapuuroa. Katri varmaan opasti sinut tahallaan, että saa minut pois pelistä!
Päivällä Matti juoksi töihin. Jätti äidille termarin, voileipiä. Puhelin soi 20 minuutin välein:
Matti, missä on kaukosäädin?
Matti, vetääkö ikkuna? Miten sen saa kiinni?
Matti, otinko sen punaisen lääkkeen? Vai joinko minä sinisen? Tule heti katsomaan!
Iltaisin koti oli kaaoksessa. Anja, vaikka määrätty lepoon, oli ehtinyt käydä jokaisen kaapin ja hyllyn.
On täällä likaista! hän valitti. Halusin siivota, mutta pää pyörrytti. Ja Katri, kyllä on laiskan emännän jälki jäänyt… Ja vilja vielä pusseissa, kohta teillä on toukat!
Matti puri hammasta, paistoi kaupan lihapullia, pesi astiat, kuunteli yksinäisiä monologeja siitä, miten huono vaimo Katrilla oli ja miten Matti pieni poika parka kärsi nälkää.
Viikon jälkeen Matti näytti kävelevältä haamulta. Ei muistanut tehdä rapsoja, saanut muistutuksen pomolta. Äiti vaati huomiota tauotta, halusi keskustelua ja hellää huolenpitoa.
Äiti, katsotko vaikka telkkaria? Mun pitäisi tehdä töitä, Matti pyysi.
Töitä tärkeämpiä kuin sun äiti! Anja alkoi parkua. Kunpa yöllä kuolisin, niin ymmärtäisit!
Kerran Matti tuli kotiin aikaisin ja näki oven raosta, kun Anja, juuri puoli tuntia sitten valitellut sietämätöntä särkyä, seisoi pirteänä keittiöjakkaralla ja pyyhki kattolamppua. Avain rapisi, Anja loikkasi alas ja vilahti nopeammin kuin moni kakara sohvalle ja peiton alle.
Oi Matti, valitteli äiti. Tuskin jaksoin nousta, vettäkin saisi…
Matti seisoi ovella ja katsoi. Ihan kuin jotain sisällä olisi napsahtanut poikki. Se napanuora.
Äiti, näin kyllä.
Mitä näit? Anjan silmät muljahteli.
Kuinka keikutit jakkaralla ja siivosit lamppua. Sä olet ihan terve. Mikään ei oikeasti vaivaa. Sä vaan kiusaat mua ja Katriakin.
Mitä sinä tuollaista sanot! Anja rääkäisi, unohtaen sairaan. Minä vaan halusin auttaa onhan täällä kauheasti pölyä! Sinä olet kiittämätön!
Mä olen kiittämätön? Matti nauroi katkerasti. Olen nukkunut viikon neljä tuntia yössä ja olin unohtaa työni. Katri lähti teidän takia. Sä keksit ongelmia.
Illalla Matti soitti Katrille ensimmäistä kertaa viikkoon.
Hei? Katrin ääni oli rauhallinen, taustalla hälinää.
Katri, hei. Miten menee?
Mitenkäs siellä? Onko äidillä hätä?
Äiti voi… hämmentävän hyvin. Katri, mä… olen ollut täysi torvi.
Niinpä, Katri hymähti. Mikä siellä nyt?
Mä en jaksa enää. Se on terve. Se vaan imee energiaa. Näin kuinka se pesi lampun kun luuli ettei kukaan näe.
Katri nauroi.
Aavistelin. Verenpainetautiin harvemmin kuuluu temppuilu jakkaralla.
Milloin palaat? Matti kysyi toiveikkaana.
Kuukauden päästä. Mulla on sopimus. En voi hypätä kesken kaiken.
Kuukausi… Matti valitti. En kestä.
Kestät. On kasvattavaa nähdä vastuu kotitöistä ja ikäihmisistä. Ota oppia.
Anteeksi, Katri. Nyt vasta tajuan, miten väärässä olin. Sun työ on tärkeä. Sä olet tärkeä.
Kerrankin alat päästä jyvälle. Mun pitää mennä palaveriin pidä itsestä huolta. Ja moikat äidille.
Matti laski luurin. Kuukausi helvetissä. Mutta nyt hän tiesi, mitä tehdä.
Hän meni äidin huoneeseen. Anja makasi marttyyrimaisesti kylki oveen päin.
Äiti, Matti sanoi päättävästi. Huomenna mennään kardiologille. Hyvälle yksityiselle. Tehdään kaikki testit. Jos tarvitset oikeasti hoitoa, palkkaan kotihoitajan. Silloin vaaditaan ruodussa pysymistä.
Minkä hoitajan?! Anja nousi sängyltä. Mihinkä nyt rahaa tuhlataan? Kyllä tässä…
Ei, äiti. Sähän olet kipeä. Tarvitset ammattilaisen. Tai jos tutkitaan ja todetaan terveyttä löytyvän, palaat kotiin. Silloin voimme vaikka palkata kotiapua käymään pari kertaa viikossa kaupassa.
Heität äitin ulos?!
En. Palautan sinut omaan rauhaasi, jonne kaipaat.
Kolme viikkoa oli taistelua. Lääkäri ei löytänyt muuta kuin tavanomaisia ikämuutoksia. Anja koetti toisinaan pyörtyillä mutta Matti soitti aina ambulanssin, jonka päivystäjät pian tunnistivat vakiokäyttäjänsä. Kolmannen kerran jälkeen äiti ymmärsi, ettei show enää tempaissut yleisöä mukaansa.
Hän pakkasi tavarat itse.
Vie minut kotiin, Anja julisti. Siellä on sentään naapurit, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia. Sinusta on tullut kylmä kala. Vaimos pilasi sut.
Matti vei, jätti harpille tavarat ja täytti jääkaapin.
Tulen viikonloppuna kylään, äiti, Matti sanoi ovella. Mutta asumme omissa kodeissamme. Niin on parempi.
Kun Katri palasi, häntä odotti harvinaisen siisti koti ja hiljaisuus. Matti seisoi asemalla valtava ruusukimppu kädessä. Oli hiukan laihtunut ja väsynyt, mutta silmissä tuikki joku uusi lämpö. Kunnioitus.
Illalla söivät yhdessä, Matti kokkasi ahvenfileet jopa syötävää tuli. He puhuivat pitkään.
Olin ikävöinyt sua, Matti sanoi. Ei pelkästään siksi, että arki on hankala. Vaan koska kotona ei ollut mitään ilman sua.
Mullakin oli ikävä, Katri hymyili. Mutta projekti meni loistavasti. Sain bonuksen ja ylennyksen. Jatkossa välillä matkustan.
Matti oli hetken hämillään, mutta nyökkäsi.
Hyvä juttu. Olet loistava työssäsi. Olen ylpeä.
Entä äiti?
Soittelee pari kertaa viikossa, valittaa naapurista, hallituksesta ja säästä. Selkä vaiva loppui. Verenpaine kunnossa. Sovin naapuri-Eijan kanssa, että hän käy auttamassa tarvittaessa. Halvemmaksi tulee ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Katri otti miestä kädestä.
Hyvä näin. Joskus pitää mennä rajan yli, jotta ymmärtää jotkut asiat.
Niin. Vaimo ei ole henkilökuntaa, vaan kumppani.
Sen jälkeen elämä muuttui. Katri ei enää arastellut sanoa ei. Matti oppi, että kotityöt ja huolta ei kuulu pelkästään naiselle. Anja toki pysyi omanlaisena mutta heidän tiiminsä kesti manipulaation.
Seuraavalla kerralla, kun Anja soitti: Olen kuolemaisillani, tule heti, Matti vastasi tyynesti: Soitan päivystykseen. Jos sinut viedään sairaalaan, minä tulen. Jos ei, ota Laxoberonia.
Ja kummasti kuolema jäi tulematta.
Katri oppi tärkeimmän: omia rajoja on pidettävä. Vaikka perheessä. Muuten elää elämää, jonka joku muu valitsi. Joskus pitää lähteä vaikka Joensuuhun, että pääsee irti. Ja se kannattaa.
